Valtuusto, kokous 7.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 133 Monio - uusi oppimisympäristö ja monitoimitalo, hankinnan keskeyttäminen (lisäpykälä)

TUUDno-2019-1113

Aikaisempi käsittely

Ehdotus

Valtuusto päättää 

  • että Monio-​rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
  • valtuuttaa pormestarin allekirjoittamaan urakka-​ ja palvelukokonaisuuden sopimukset kunnan puolesta
  • hyväksyä rakennustyöt käynnistettäväksi sen jälkeen,​ kun päätös on saanut lainvoiman.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ari Nyman poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen. Nymanin tilalle tuli Keskiryhmän 2. varavaltuutettu Pentti Mattila.

Valmistelija

Ritva Lappalainen, projektijohtaja, ritva.lappalainen@tuusula.fi
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Seppo Kärpänen, rehtori, seppo.karpanen@tuusula.fi
Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • omalta osaltaan hyväksyä, että Monio-rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää 

  • että Monio-rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
  • valtuuttaa pormestarin allekirjoittamaan urakka- ja palvelukokonaisuuden sopimukset kunnan puolesta
  • hyväksyä rakennustyöt käynnistettäväksi sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Virpi Lehmusvaara, Ritva Lappalainen, Markus Torvinen, Seppo Kärpänen, Marko Härkönen ja johtava asiantuntija KImmo J. Niemi Ramboll Finland Oy:stä olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

YIT Suomi Oy on 27.6.2019 tehnyt hankintaoikaisuvaatimuksen kunnanvaltuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä.

Oikaisuvaatimuksessa YIT pyytää kunnanvaltuustoa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (29.12.2016/1397, hankintalaki) 132 §:n mukaisena hankintaoikaisuna poistamaan hankintapäätöksen ja korjaamaan virheellisen hankintamenettelyn. Vaatimusta on perusteltu samoilla seikoilla kuin valitusta, jonka YIT on tehnyt samalla päivämäärällä markkinaoikeudelle. YIT katsoo, että Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon toteuttajaksi valitun Skanska Talonrakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n ryhmittymän tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, sillä ryhmittymän tarjouksen mukainen rakennuksen suunnitteluratkaisu ei ole vastannut tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimuksia.

Hankintaoikaisuvaatimus on tutkittu ja se on hankintalain 133 §:n 1 momentin nojalla annettu tiedoksi Skanskan ja Caverionin ryhmittymälle. Ryhmittymä on antanut hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta lausunnon, joka on otettu huomioon asiaa valmisteltaessa. 

Kunnanhallitus on antanut 19.8.2019 vastineen YIT:n markkinaoikeudelle tekemään valitukseen. Vastineessa tarkemmin kuvatuin perustein YIT:n väitteet Skanskan ja Caverionin ryhmittymän tarjouksen tarjouspyynnönvastaisuudesta eivät pidä paikkaansa. Useimpien väitteiden osalta ryhmittymän suunnitteluratkaisu ei ole tarjouspyynnön vastainen ja muilta osin kysymys on vähäisistä poikkeamista, jotka oli tarjouksissa sallittu vastineessa tarkemmin kuvatulla tavalla. Hankintaoikaisuvaatimus tulee siten perustettomana hylätä.

Valtuusto on kokouksessaan 10.6.2019 päättänyt myös täytäntöönpanosta siten, että rakennustyöt voidaan käynnistää, kun päätös on saanut lainvoiman. YIT Suomi Oy:n valitus Markkinaoikeudelle tarkoittaa sitä, että Moniopäätös ei ole saanut lainvoimaa. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa valituksen vireilletulosta seuraa automaattinen kielto panna hankintapäätös täytäntöön eli tehdä hankintasopimus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.8.2019, markkinaoikeudelle antamansa vastineen yhteydessä hakenut  lupaa laittaa hankintapäätös valituksesta huolimatta täytäntöön. Hankintalain 151 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi sallia hankintapäätöksen täytäntöönpanon valituksen tultua vireille. Pykälän 2 momentin mukaan markkinaoikeuden tulee tässä kiinnittää huomiota siihen, ettei toimenpiteestä aiheudu vastapuolelle tai muiden oikeuksille tai yleisen edun kannalta suurempaa haittaa kuin toimenpiteen edut olisivat. Täytäntöönpanolupaa on perusteltu liitteenä olevasta vastineesta ilmenevällä tavalla. 

Mikäli kunta saa täytäntöönpanoluvan, hankintasopimus voidaan tehdä ja se säilyy voimassa valitusasian lopputuloksesta riippumatta. Jos valitus menestyy, hankintayksikkö saattaa kuitenkin tällöin joutua maksamaan valittajalle hyvitysmaksun, jonka suuruus on enintään 10 % hankinnan arvosta.
Mikäli markkinaoikeus myöntää täytäntöönpanoluvan, voidaan hankintasopimus tehdä ja valtuuston päätös laittaa täytäntöön edellyttäen, että valtuusto muuttaa täytäntöönpanopäätöstä. Valtuuston tulisi siten vielä päättää sallia lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpano, mikäli markkinaoikeus myöntää täytäntöönpanoluvan. 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • liitteenä olevasta markkinaoikeudelle annetusta vastineesta ilmenevin perustein hylätä YIT Suomi Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä, ja 
  • sallia lainvoimaa vailla olevan hankintapäätöksen täytäntöönpanon, mikäli markkinaoikeus myöntää sille täytäntöönpanoluvan.
     
Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Virpi Lehmusvaara, Marko Härkönen ja Ritva Lappalainen sekä AA Simo Autio Asianajotoimisto Krogerus Oy:stä olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

YIT Suomi Oy on 27.6.2019 tehnyt markkinaoikeudelle valituksen  kunnanvaltuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä.
Valituksessa YIT pyytää, että markkinaoikeus

  1. poistaa Tuusulan kunnanvaltuuston päätöksen 10.6.2019 § 82, jolla valtuusto on  päättänyt hyväksyä, että Monio-rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palvelutuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymä).
  2. kieltää Tuusulan kuntaa tekemästä hankintasopimusta tai muullakaan tavoin jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä
  3. velvoittaa Tuusulan kunnan korjaamaan virheellisen hankintamenettelynsä, ja
  4. velvoittaa Tuusulan kunnan korvaamaan YIT:lle markkinaoikeuskäsittelyn oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen

YIT on valituksessaan varautunut myös mahdolliseen lainvoimaa vailla olevan hankintapäätöksen täytäntöönpanoon ja ilmoittanut vaativansa siinä tapauksessa Tuusulan kunnan velvoittamista maksamaan YIT:lle hankintalain mukaista hyvitysmaksua ja oikeudenkäyntikulut.  

Markkinaoikeus on kunnan pyynnöstä pidentänyt määräaikaa vastineen antamiseksi 31.8.2019 saakka.

Valitusperusteista

YIT katsoo, että Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon toteuttajaksi valitun Skanska Talonrakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n ryhmittymän tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, sillä ryhmittymän tarjouksen mukainen rakennuksen suunnitteluratkaisu ei ole vastannut tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimuksia.
Valittaja on valituksessaan esittänyt yli kolmeenkymmeneen erilliseen perusteeseen vedoten, että Skanska-Caverionin tarjoama suunnitteluratkaisu on ollut tarjouspyynnön vastainen. Valittajan mukaan Skanska-Caverionin tarjous olisi tullut hylätä hankintalain 74 §:n nojalla.

Valittajan väite ei pidä paikkaansa.

Valituksenalaisessa hankinnassa on ollut kyse laajasta kokonaisvastuurakentamisena toteutetusta monitoimitalon arkkitehtisuunnitelmien kehittämisestä, rakennusurakasta ja rakentamista seuraavasta 20 vuoden palvelujaksosta. Tarjoajat ovat tehneet tarjouksensa hankinnan neuvotteluvaiheen aikana kehitetystä ratkaisumallista, jolla on täytetty lopullisessa tarjouspyynnössä määritellyt kunnan tarpeet. Ratkaisujen kehittämistyö on perustunut aiemmin järjestetyn yleisen arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen suunnitelmaan, mutta tarjoajilla on ollut neuvotteluvaiheen aikana ja tarjouspyynnön määrittämissä rajoissa myös lopullista tarjousta tehdessään runsaasti liikkumavaraa alkuperäiseen kilpailuehdotukseksi laadittuun arkkitehtisuunnitelmaan nähden.

Laajoissa ja monimutkaisissa rakennushankkeissa esiintyy usein vähäisiä poikkeamia hankinta-asiakirjojen vaatimuksista. Tässä asiassa poikkeamiin liittyviä kysymyksiä on käsitelty tarjouspyyntöaineistossa seuraavasti:

Suunnitteluratkaisun tulee lähtökohtaisesti täyttää ne ehdottomat vaatimukset, jotka sille on asetettu tarjouspyyntöasiakirjoissa (esim. dokumentit "Tekniset vaatimukset" ja "Toiminnalliset vaatimukset ja tavoitteet" siltä osin kuin niissä on esitetty ehdottomia vaatimuksia). Tarjouksessa hyväksytään suunnitteluratkaisun kannalta merkitykseltään vähäiset poikkeamat näistä vaatimuksista, mutta lopullinen hankinta on toteutettava vaatimusten mukaisesti.

Poikkeama ei ole merkitykseltään vähäinen, jos hankintayksikkö ei voi selvästi todeta, miten poikkeama tulee korjata ja millainen suunnitteluratkaisu on poikkeaman korjaamisen jälkeen. Poikkeama ei myöskään ole vähäinen, jos sen (tai yhteensä kaikkien tarjotun suunnitteluratkaisun poikkeamien) korjaamisen arvo ylittää hankintayksikön perustellun arvion mukaan 500 000 euroa. Hankintapäätöksen jälkeen valitun palveluntuottajan tulee korjata mahdolliset merkitykseltään vähäiset poikkeamat suunnitelmista tarjouspyyntöaineiston mukaisiksi urakkaan kuuluvana työnä. 

Tarjouspyynnössä on siis nimenomaisesti mahdollistettu, että tarjottu suunnitteluratkaisu voi sisältää edellä tarkemmin kuvattuja vähäisiä poikkeamia ilman, että se johtaisi tarjouksen hylkäämiseen. Menettely ei ole ristiriidassa oikeuskäytännön kanssa. 

Oheisessa vastineessa on tarkemmin otettu kantaa YIT:n yksilöityihin väitteisiin Skanskan ja Caverionin ryhmittymän tarjouksen tarjouspyynnönvastaisuudesta. Useimpien väitteiden osalta ryhmittymän suunnitteluratkaisu ei ole tarjouspyynnön vastainen ja muilta osin kysymys on vähäisistä poikkeamista, jotka oli tarjouksissa sallittu edellä kuvatulla tavalla.  Sallittujen vähäisten poikkeamienkin arvoksi ovat asiantuntijat laskeneet n. 149.000 euroa.  

YIT:n valitus tulee siten perusteettomana hylätä ja valittaja tulee velvoittaa korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut asiassa.

Hankintapäätöksen täytäntöönpanosta

YIT Oy on valituksessaan vaatinut markkinaoikeudelta mm. hankintapäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä (vaatimuskohta 2). EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa valituksen vireille tulosta seuraa kuitenkin automaattinen kielto panna hankintapäätös täytäntöön eli tehdä hankintasopimus.  Sen vuoksi markkinaoikeus on erikseen 3.7.2019 todennut, että sen ei tarvitse ratkaista YIT:n väliaikaista kieltoa koskevaa vaatimusta. 

Hankintalain 151 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi kuitenkin sallia hankintapäätöksen täytäntöönpanon valituksen tultua vireille. Pykälän 2 momentin mukaan markkinaoikeuden tulee tässä kiinnittää huomiota siihen, ettei toimenpiteestä aiheudu vastapuolelle tai muiden oikeuksille tai yleisen edun kannalta suurempaa haittaa kuin toimenpiteen edut olisivat. 
Tuusulan kunnan on usealla perusteella tarkoituksenmukaista hakea täytäntöönpanolupaa. Keskeisinä perusteina luvalle ovat kunnan palvelujen ja palveluverkon kehittämiseen sekä sisäilmaongelmiin liittyvät painavat syyt. Hankkeen viivästymisestä aiheutuisi kuntalaisten oikeuksille haittaa ja merkittäviä lisäkustannuksia kunnalle ja veronmaksajille.  Täytäntöönpanolupaa on perusteltu tarkemmin liitteenä olevasta vastineesta ilmenevällä tavalla.

Hankintapäätöksen täytäntöönpanon sallimisesta ei aiheudu haittaa kenenkään intresseille tai oikeuksille. Valittajan tarjous on ollut pelkästään rakentamistyön osalta yli seitsemän miljoonaa euroa kalliimpi kuin Skanska-Caverionin tarjous ja yli 11 miljoonaa euroa kalliimpi kuin kunnan alun perin hankkeeseen varaama summa. Hankkeen toteuttaminen valittajan tarjouksen mukaisesti ei olisi käytännössä mahdollista hankkeeseen varattuihin määrärahoihin liittyvistä syistä.

Mikäli kunta saa täytäntöönpanoluvan, hankintasopimus voidaan tehdä ja se säilyy voimassa valitusasian lopputuloksesta riippumatta. Jos YIT:n valitus vastoin perusteltua näkemystämme menestyisi, hankintayksikkö saattaa tällöin joutua maksamaan valittajalle hyvitysmaksun, jonka suuruus on markkinaoikeuden harkinnassa ja kuitenkin enintään 10 % hankinnan arvosta. 
Markkinaoikeus voi määrätä hankintayksikön maksamaan hyvitysmaksun asianosaiselle, jolla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä. Mahdollista hyvitysmaksua määrättäessä otetaan huomioon hankintayksikön virheen tai laiminlyönnin laatu, valituksen kohteena olevan hankinnan tai käyttöoikeussopimuksen arvo ja valittajalle aiheutuneet kustannukset ja vahinko. Hyvitysmaksun määrä ei voi ilman erityistä syytä ylittää kymmentä prosenttia hankintasopimuksen arvosta.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • antaa markkinaoikeudelle liitteenä olevan vastineen YIT Suomi Oy tekemään valitukseen valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä, ja
  • oikeuttaa tekemään vastineeseen mahdollisia teknistyyppisiä korjauksia.

---

Avattuaan asiassa keskustelun puheenjohtaja muutti ehdotuksensa seuraavaksi:

"Kunnanhallitus päättää

  • antaa markkinaoikeudelle liitteenä olevan vastineen YIT Suomi Oy tekemään valitukseen valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä
  • hakea markkinaoikeudelta lupaa laittaa ko. hankintapäätös täytäntöön valituksesta huolimatta, ja
  • oikeuttaa tekemään vastineeseen mahdollisia teknistyyppisiä korjauksia."

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • antaa markkinaoikeudelle liitteenä olevan vastineen YIT Suomi Oy tekemään valitukseen valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä
  • hakea markkinaoikeudelta lupaa laittaa ko. hankintapäätös täytäntöön valituksesta huolimatta, ja
  • oikeuttaa tekemään vastineeseen mahdollisia teknistyyppisiä korjauksia.

Virpi Lehmusvaara, Marko Härkönen ja Ritva Lappalainen sekä AA Simo Autio Asianajotoimisto Krogerus Oy:stä olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Valmistelija

Ritva Lappalainen, projektijohtaja, ritva.lappalainen@tuusula.fi
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Seppo Kärpänen, rehtori, seppo.karpanen@tuusula.fi
Tiina Simons, kehittämispäällikkö, tiina.simons@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunta päätti rakentaa uudet tilat lukiolle, kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja lasten kuvataidekoululle. Hanketta valmisteltiin palvelumuotoilumallin avulla vuosien 2016-2017 aikana, minkä tuloksena hankkeesta laadittiin  hankesuunnitelma. Hyväksytyn hankesuunnitelman (valtuusto § 33 13.3.2017) pohjalta päätettiin järjestää yleinen arkkitehtuurikilpailu Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry.n kanssa yhteistyössä. Kilpailu käynnistyi 2017 kesäkuussa ja ratkaistiin helmikuussa 2018. Voittanutta ehdotusta kehitettiin kustannusten ja tilankäytön tehostamiseksi keväällä 2018, minkä jälkeen hanke hyväksyttiin ja sen toteutusmuodoksi valittiin 1.kertaa Tuusulassa elinkaarimalli (valtuusto § 64 04.06.2018).

Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelmaan pohjautuen Tilapalvelut on käynnistänyt samanaikaisesti Monion elinkaarikilpailutuksen kanssa selvityksen Hyrylän koulukeskuksen tulevasta käytöstä ja toiminnan vaiheittaisesta alasajosta.  Koulun siirtyminen uusiin kiinteistöihin tulee vapauttamaan Hyrylän koulukeskuksen alueen muuhun käyttöön. Etelä-Tuusulan lukion siirryttyä uusiin toimitiloihin Monioon, vapautuvat Hyrylän koulukeskuksessa olevat lukion tilat yläkoulun käyttöön, jolloin koulukeskuksen vanhimmat ja huonokuntoisimmat osat voidaan poistaa käytöstä. Hyrylän koulukeskus on rakennettu useassa eri vaiheessa ja siihen liittyen on perusteltua varautua joko mittaviin peruskorjauksiin tai toiminnan siirtoon. Monio mahdollistaa lukion siirtymisen uusiin, puhtaisiin tiloihin ja samalla vapauttaa koulukeskuksesta uudempia tiloja yläkoulun käyttöön, jolloin voidaan hallita sisäilmaongelmien syntymisen riskiä.

Monion rakentaminen on ensimmäinen askel ja keskeinen osa laajempaa kouluverkkoratkaisua, jolla Tuusulan kunta siirtyy määrätietoisesti uusiin oppimisympäristöihin ja puhtaisiin, terveellisiin tiloihin kuntastrategian mukaisesti.

Uusi hankintatapa – kilpailullinen neuvottelumenettely elinkaarihankkeena

Tuusulan kunta julkaisi Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihankkeen EU-hankintailmoituksen 21.8.2018. Hankintailmoituksella pyydettiin osallistumisilmoituksia kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn elinkaarihankkeen toteuttamiseksi. Osallistumisilmoituksen jätti 24.9.2018 mennessä kolme (3) ehdokasta:

  • YIT
  • SRV
  • Skanska
     
Kaikki osallistumisilmoituksen jättäneet ehdokkaat täyttivät kelpoisuusvaatimukset ja osallistumisilmoitukset olivat pyynnönmukaisia. Yksi osallistujataho vetäytyi neuvotteluista heti alussa.

Kahdenkeskiset neuvotteluja käytiin kuusi kertaa lokakuusta 2018 – maaliskuuhun 2019. Hankintamenettelyssä tilapalveluita avustivat Inspira, Ramboll ja Krogerus, joilla kaikilla on kokemusta ja näyttöä useista menestyksellisesti läpiviedyistä elinkaarihankkeiden neuvotteluista. Kunnan puolelta neuvottelumenettelyyn osallistui tulevan Monion kaikkien käyttäjien edustajat sekä tilapalvelun asiantuntijat.

Tarjousvertailun lopputulos ja sopimukset

Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvoksi oli asetettu 60 % ja laadun painoarvoksi 40 % sekä rakennusurakan tavoitehintatasoksi 29 milj. euroa. Laatuvertailuperusteina huomioitiin kohteen suunnitteluratkaisun toiminnallisuus, arkkitehtuurin säilyminen kilpailuehdotuksen mukaisena, palvelutuottajana prosessikuvaukset, materiaalivalinnat, tilojen kalustettavuus ja elinkaarinäkökulma, kaupunkikuvalliset ja piha-alueiden ratkaisut sekä hankkeen toteuttamismenetelmät.

Valintaprosessin perusteella hankkeen toteuttajaksi saatiin Skanska talonrakennus Oy ja palvelutuottajaksi Caverion Suomi yhteenliittymänä.

Hankkeen suunnitellussa aikataulussa pysyminen edellyttää, että sopimusneuvottelut aloitetaan voittaneen tarjoajan kanssa välittömästi. Selonottoneuvotteluissa voidaan tehdä sopimusaineistoon (tarjousasiakirjat) enintään vähäarvoisia sopimusmuutoksia, täsmennyksiä ja tarkennuksia, jotka eivät vaikuta hankinnan yleiseen luonteeseen. Lisäksi neuvotteluissa kootaan yhteen sopimuksen laaja liiteaineisto.

Elinkaarihanke sisältää sekä rakennusurakkaa koskevan sopimuksen että 20 (kahdenkymmenen) vuoden palvelusopimuksen elinkaarivastuulla. Elinkaarihanketta koskeva esittely on asialiitteenä. Liiteaineistot ovat kokonaisuudessaan ennen Tuusulan kunnanvaltuuston hankintapäätöksen tekemistä ei-julkisia (viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 §: 3.kohta ja 7 §:n sekä 24 §:n 17.kohta), joten luottamushenkilön ei tule antaa siitä tietoa muille.

Kunnanvaltuuston päätöksen tekemisen jälkeen aineisto on julkinen asianosaisille eli tarjoajille. Yleisöjulkiseksi aineisto muodostuu, kun sopimukset on allekirjoitettu, poislukien liikesalaisuudeksi määritellyt asiakirjat.

Oheismateriaali ja kuvamateriaali esitetään kokouksissa tarvittavassa määrin. Laatuarvioinnin perusteet ja tarjousten hinta- ja laatuvertailu tulee liitteeksi kunnanvaltuuston pöytäkirjaan.

Elinkaarikilpailutuksen lopputuloksen ratkettua ja erityisesti hankkeen aikataulullisista syistä johtuen tilapalvelut pyytää valtuutusta kutsua koolle eri osapuolista koostuvan selonottoneuvottelun sekä tehdä suunnittelusopimuksen jatkosuunnittelun välittömästä aloittamisesta ehdollisena, että kunnan valtuusto tekee rakentamispäätöksen. Mikäli rakentamispäätöstä ei tehdä, maksaa kunta ko. suunnittelusopimuksen perusteella korvauksen valinnan ja valtuuston päätöksen välillä tehdystä suunnittelutyöstä.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Ritva Lappalainen, projektijohtaja, ritva.lappalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunta päätti rakentaa uudet tilat lukiolle, kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja lasten kuvataidekoululle. Hanketta valmisteltiin palvelumuotoilumallin avulla vuosien 2016-2017 aikana, minkä tuloksena hankkeesta laadittiin  hankesuunnitelma. Hyväksytyn hankesuunnitelman (valtuusto § 33 13.3.2017) pohjalta päätettiin järjestää yleinen arkkitehtuurikilpailu Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry.n kanssa yhteistyössä. Kilpailu käynnistyi 2017 kesäkuussa ja ratkaistiin helmikuussa 2018. Voittanutta ehdotusta kehitettiin kustannusten ja tilankäytön tehostamiseksi keväällä 2018, minkä jälkeen hanke hyväksyttiin ja sen toteutusmuodoksi valittiin 1.kertaa Tuusulassa elinkaarimalli (valtuusto §64 04.06.2018).

Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelmaan pohjautuen Tilapalvelut on käynnistänyt samanaikaisesti Monion elinkaarikilpailutuksen kanssa selvityksen Hyrylän koulukeskuksen tulevasta käytöstä ja toiminnan vaiheittaisesta alasajosta.  Koulun siirtyminen uusiin kiinteistöihin tulee vapauttamaan Hyrylän koulukeskuksen alueen muuhun käyttöön. Etelä-Tuusulan lukion siirryttyä uusiin toimitiloihin Monioon, vapautuvat Hyrylän koulukeskuksessa olevat lukion tilat yläkoulun käyttöön, jolloin koulukeskuksen vanhimmat ja huonokuntoisimmat osat voidaan poistaa käytöstä. Hyrylän koulukeskus on rakennettu useassa eri vaiheessa ja siihen liittyen on perusteltua varautua joko mittaviin peruskorjauksiin tai toiminnan siirtoon. Monio mahdollistaa lukion siirtymisen uusiin, puhtaisiin tiloihin ja samalla vapauttaa koulukeskuksesta uudempia tiloja yläkoulun käyttöön, jolloin voidaan hallita sisäilmaongelmien syntymisen riskiä.

Monion rakentaminen on ensimmäinen askel ja keskeinen osa laajempaa kouluverkkoratkaisua, jolla Tuusulan kunta siirtyy määrätietoisesti uusiin oppimisympäristöihin ja puhtaisiin, terveellisiin tiloihin kuntastrategian mukaisesti.

Uusi hankintatapa – kilpailullinen neuvottelumenettely elinkaarihankkeena

Tuusulan kunta julkaisi Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihankkeen EU-hankintailmoituksen 21.8.2018. Hankintailmoituksella pyydettiin osallistumisilmoituksia kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn elinkaarihankkeen toteuttamiseksi. Osallistumisilmoituksen jätti 24.9.2018 mennessä kolme (3) ehdokasta:

  • YIT
  • SRV
  • Skanska
     
Kaikki osallistumisilmoituksen jättäneet ehdokkaat täyttivät kelpoisuusvaatimukset ja osallistumisilmoitukset olivat pyynnönmukaisia. Yksi osallistujataho vetäytyi neuvotteluista heti alussa.

Kahdenkeskiset neuvotteluja käytiin kuusi kertaa lokakuusta 2018 – maaliskuuhun 2019. Hankintamenettelyssä tilapalveluita avustivat Inspira, Ramboll ja Krogerus, joilla kaikilla on kokemusta ja näyttöä useista menestyksellisesti läpiviedyistä elinkaarihankkeiden neuvotteluista. Kunnan puolelta neuvottelumenettelyyn osallistui tulevan Monion kaikkien käyttäjien edustajat sekä tilapalvelun asiantuntijat.

Tarjousvertailun lopputulos ja sopimukset

Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvoksi oli asetettu 60 % ja laadun painoarvoksi 40 % sekä rakennusurakan tavoitehintatasoksi 29 milj. euroa. Laatuvertailuperusteina huomioitiin kohteen suunnitteluratkaisun toiminnallisuus, arkkitehtuurin säilyminen kilpailuehdotuksen mukaisena, palvelutuottajana prosessikuvaukset, materiaalivalinnat, tilojen kalustettavuus ja elinkaarinäkökulma, kaupunkikuvalliset ja piha-alueiden ratkaisut sekä hankkeen toteuttamismenetelmät.

Valintaprosessin perusteella hankkeen toteuttajaksi saatiin Skanska talonrakennus Oy ja palvelutuottajaksi Caverion Suomi yhteenliittymänä.

Hankkeen suunnitellussa aikataulussa pysyminen edellyttää, että sopimusneuvottelut aloitetaan voittaneen tarjoajan kanssa välittömästi. Selonottoneuvotteluissa voidaan tehdä sopimusaineistoon (tarjousasiakirjat) enintään vähäarvoisia sopimusmuutoksia, täsmennyksiä ja tarkennuksia, jotka eivät vaikuta hankinnan yleiseen luonteeseen. Lisäksi neuvotteluissa kootaan yhteen sopimuksen laaja liiteaineisto.

Elinkaarihanke sisältää sekä rakennusurakkaa koskevan sopimuksen että 20 (kahdenkymmenen) vuoden palvelusopimuksen elinkaarivastuulla. Elinkaarihanketta koskeva esittely on asialiitteenä. Liiteaineistot ovat kokonaisuudessaan ennen Tuusulan kunnanvaltuuston hankintapäätöksen tekemistä ei-julkisia (viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 §: 3.kohta ja 7 §:n sekä 24 §:n 17.kohta), joten luottamushenkilön ei tule antaa siitä tietoa muille.

Kunnanvaltuuston päätöksen tekemisen jälkeen aineisto on julkinen asianosaisille eli tarjoajille. Yleisöjulkiseksi aineisto muodostuu, kun sopimukset on allekirjoitettu, poislukien liikesalaisuudeksi määritellyt asiakirjat.

Oheismateriaali ja kuvamateriaali esitetään kokouksissa tarvittavassa määrin. Laatuarvioinnin perusteet ja tarjousten hinta- ja laatuvertailu tulee liitteeksi kunnanvaltuuston pöytäkirjaan.

Elinkaarikilpailutuksen lopputuloksen ratkettua ja erityisesti hankkeen aikataulullisista syistä johtuen tilapalvelut pyytää valtuutusta kutsua koolle eri osapuolista koostuvan selonottoneuvottelun sekä tehdä suunnittelusopimuksen jatkosuunnittelun välittömästä aloittamisesta ehdollisena, että kunnan valtuusto tekee rakentamispäätöksen. Mikäli rakentamispäätöstä ei tehdä, maksaa kunta ko. suunnittelusopimuksen perusteella korvauksen valinnan ja valtuuston päätöksen välillä tehdystä suunnittelutyöstä.

Ehdotus

Esittelijä

Ritva Lappalainen, projektijohtaja, ritva.lappalainen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • omalta osaltaan hyväksyä, että Monio-rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
     
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirja tämän asian osalta välittömästi kokouksessa
    ​​​​​​​
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä, että Monio-rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
     
  • valtuuttaa pormestarin allekirjoittamaan urakka- ja palvelukokonaisuuden sopimukset kunnan puolesta
     
  • hyväksyä rakennustyöt käynnistettäväksi sen jälkeen, kun päätös on saanut lainvoiman.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Valtuusto päättää

  • liitteenä olevasta markkinaoikeudelle annetusta vastineesta ilmenevin perustein hylätä YIT Suomi Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemästä Monion uuden oppimisympäristön ja monitoimitalon hankintapäätöksestä,​ ja 
  • sallia lainvoimaa vailla olevan hankintapäätöksen täytäntöönpanon,​ mikäli markkinaoikeus myöntää sille täytäntöönpanoluvan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

YIT Suomi oy on antanut markkinaoikeudelle lausuman kunnan vaatimukseen hankintapäätöksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa. YIT on asettunut vastustamaan täytäntöönpanoa.

YIT on täytäntöönpanolupa-asian yhteydessä kokonaan uusina väitteinä esittänyt, että hankinta on toteutettu virheellisesti, koska a) hankinnan laji on hankintailmoituksessa määritelty väärin ja b) tarjousten vertailussa käytetty hintakaava on ollut "erittäin erikoinen." 

Lyhyesti väitteistä voidaan todeta, että

  • hankinnan kilpailuttamista palveluhankintana voidaan pitää varovaisena ja perusteltuna valintana tilanteessa, jossa elinkaarijakson kesto ja palveluiden sisältö on ollut vielä täsmentymättä. Valtaosa elinkaarihankkeista on Suomessa kilpailutettu palveluhankintoina. Lisäksi hankintailmoituksessa on CPV-lisäkoodina mainittu rakennusurakan "perusmuoto" eli rakennustyöt, joten hankintailmoitus on kiistattomasti tavoittanut myös rakennusurakoita ilmoituskanavissa seuraavat tarjoajat.
  • hankinta-asiakirjoja on neuvottelumenettelyissä mahdollista täsmentää ja kehittää neuvotteluvaiheen kuluessa. YIT ei ole edes väittänyt, että hankintayksikkö olisi sitoutunut hankinnassa jonkin tietyn hintakaavan käyttöön ennen lopullista tarjouspyyntöä.

Lisäksi YIT on täytäntöönpanoluvan epäämistä puoltavana tekijänä vedonnut siihen, että Monio-hanke on ollut vireillä kauan, ja esittänyt oikeuskäytäntöä rakennusurakoita koskevista ratkaisuista, joissa pyyntö hankintapäätöksen täytäntöönpanosta on hylätty. Näissä ei ole mitään erityisen merkillepantavaa – kuten todettu, oikeuskäytäntöä on suuntaan ja toiseen. Vastapainona voidaan todeta, että esimeriksi markkinaoikeuden välipäätöksessä 26.1.2017 (28/17) täytäntöönpanovaatimus menestyi pitkälti vastaavilla perusteilla kuin mitä kunta on nyt esittänyt, ja markkinaoikeus antoi merkitystä sille, että valittajan tarjouksella ei käytännössä olisi ollut mahdollisuuksia tulla valituksi.

Todennäköisin aikataulu täytäntöönpanoasiassa on edelleen se, että markkinaoikeus antaa päätöksen tällä viikolla tai viimeistään seuraavan alkupuolella. Kunnalla voisi olla vielä mahdollista pyytää saada lyhyesti lausua markkinaoikeudelle em. aihepiireistäsi tällä viikolla. Lisälausumalla voi olla merkitystä, koska YIT on omassa kannassaan esittänyt mm. näkemyksemme mukaan asiaan (täytäntöönpanolupa) vaikuttamattomia seikkoja.  

Prosessi täytäntöönpanoluvan osalta etenisi niin, että asiamiehemme on tiedustellut tänään mahdollisuutta/tarvetta kunnan lisälausumaan. Mikäli markkinaoikeus sallii lausuman, kunta antaa sen 2-3 päivän sisällä. Lausuman sisältö olisi edellä mainittu.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  • mikäli markkinaoikeus sen sallii, antaa markkinaoikeudelle lisälausuman täytäntöönpanolupa-asiassa edellä kuvatun mukaisesti siten, että pormestari muotoilee tarkemmin lausuman sisällön.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Markkinaoikeus on päätöksellään 23.9.2019 hylännyt kunnan vaatimuksen saada laittaa lainvoimaa vailla oleva valtuuston 10.6.2019 § 82 tekemä hankintapäätös täytäntöön. YIT Suomi Oy:n tekemän valituksen käsittely etenee normaaliaikataulun mukaisesti ja päätös asiasta saataneen arviolta noin 10 kuukauden kuluttua.

Tässä tilanteessa kunnalla on kaksi vaihtoehtoa.  Kunta voi joko perustellusti keskeyttää hankinnan ja kilpailuttaa Moniohankkeen uudelleen, tai odottaa Markkinaoikeuden ratkaisua, jonka sisällöstä riippuen hanke etenee joko alkuperäisen hankintapäätöksen mukaisesti tai keskeytetään ja kilpailutetaan uudelleen.

Vaihtoehtojen vertailussa keskeisiä seikkoja ovat arviot Moniohankkeen toteutumisaikataulusta sekä Markkinaoikeuden ratkaisun mahdollisesta sisällöstä.

Moniohanke on kunnan kannalta kiireellinen palveluverkon uudistamisen ja sisäilmariskien vuoksi.  Keskeyttämällä nykyinen hankinta, kunta voi järjestää uuden kilpailutuksen, jolloin on mahdollista saada lainvoimainen hankintaratkaisu ja päästä Monion toteutukseen jo keväällä/kesällä 2020.  Markkinaoikeuden ratkaisua ei saatane tässä aikataulussa. Mikäli Markkinaoikeus hyväksyisi YIT Suomi Oy:n valituksen, tulisi kunnan lähteä uuteen kilpailuuun , jolloin Monion aloitus menisi arviolta vuoden 2021 puolelle.  YIT Suomi Oy:n aiempaa tarjousta ei olisi mahdollisuus hyväksyä sen kalliin hinnnan takia määrärahasyistä.

Mikäli kunta päätyy keskeyttämään hankinnan ja järjestää uuden tarjouskilpailun, tulee kilpailun sisällön olla uusi. Tässä tilanteessa hankintamuoto olisi tarkoituksenmukaista muuttaa ja hankinnan sisältöä voitaisiin muutenkin tarkentaa ja määritellä uudelleen.

Kunnan on tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista keskeyttä heti hankinta ja järjestää uusi tarjouskilpailu Moniohankkeesta. Keskeisiä perusteita ovat painavat aikataulusyyt sekä se, että Skanskan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi. Lisäksi YIT Suomi Oy:n tarjouksen hinta on sellainen, ettei sen perusteella hanke ole toteutettavissa määrärahasyistä.       

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  •  keskeyttää 10.6.2019 § 82 tekemänsä hankinnan, jossa päätöksessä valtuusto päätti, että Monio-​rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan uuden kilpailutuksen Moniohankkeen toteuttamisesta 

---------------------------

Avattuaan asiassa keskustelun puheenjohtaja esitti, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • keskeyttää 10.6.2019 § 82 tekemänsä hankinnan,​ jossa päätöksessä valtuusto päätti,​ että Monio-​rakennuksen toteuttajaksi tulee Skanska Talonrakennus Oy ja elinkaarimallin palveluntuottajaksi Caverion Suomi (ryhmittymänä)
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan uuden kilpailutuksen Moniohankkeen toteuttamisesta.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Markkinaoikeus, Skanska Talonrakennus Oy, Caverion Suomi, YIT Suomi Oy, AA Simo Autio

Muutoksenhaku

Oikaisuohje ja valitusosoitus (Kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittävät hankinnat)

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkina-oikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon.

Kansallisen kynnysarvon suuruus on 1.1.2017 lähtien:

– 60.000 €  tavarat– ja palvelut
– 400.000 € terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut
– 300.000 € muut erityiset palvelut
– 150.000 € rakennus- ja käyttöoikeusurakat
– 500.000 € käyttöoikeussopimukset

I Oikaisuohje
Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Hankintaoikaisun sisältö
Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite
Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle.

Hankintayksikön yhteystiedot:
Tuusulan kunta
(päätöksen tehnyt toimielin tai viranhaltija)
PL 60, 04301 Tuusula
Hyryläntie 16
kirjaamo@tuusula.fi

Hankintaoikaisun käsittelee päätöksentekijä.

Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Hankintalain 146 §:n mukaan markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:
1) yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua
2) sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla
3) sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan hal-vinta hintaa tai kustannuksia

Hankintalain 146 §:n mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos: asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen hankintalain 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Valituksen sisältö
Valituksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon haetaan muutosta, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten hallintolainkäyttölain 21 §:ssä säädetään.

Valituksen toimittaminen
Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä.

Valituskielto
Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla.

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle
Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot
Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
puh. 029 564 3300
fax 029 564 3314
markkinaoikeus@oikeus.fi