Valtuusto, kokous 7.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Tuuskodon väliaikaistoimet ja Hyrylän keskustan yhteisöllinen showroom, aloite

TUUDno-2019-1086

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Jussi Salonen esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Kunnantalon työntekijöiden välttämätön muutto väliaikaistiloihin on koettu hankalaksi asiaksi. Kunnanhallituksen päättämä Tuuskodon käyttö väistötiloina on herättänyt huolta luonnonkauniista ympäristöstään huolimatta myös etäisyytensä Hyrylästä takia. Tyhjentyvä nykyinen kunnantalomme on pelätty entisestään hiljentävän jo nyt liiankin rauhallista keskustaamme.
Muutoksessakin on mahdollisuutensa, uudenlaiseen toimintaan, rohkeasti kokeilemalla.
Esitämme:
1. Tuuskoto osin monipuoliseen väliaikaiskäyttöön
Jo useamman vuoden on ollut esillä Tuuskodon väliaikaiskäyttö. Useat kuntalaiset, myös Luotu ry on esittänyt Tuuskodon tyhjille tiloille väliaikaiskäyttöä esimerkiksi Helsingin Lapinlahden Lähteen tavoin kulttuurin tekijöille, yksin työtä tekeville, yhteisöillekin. Neuvottelut eivät ole edenneet, kun vaatimuksena on ollut koko Tuuskodon vuokraaminen. Myöskään uskoa tällaiseen väliaikaistoimintaan ei kaikilla ole ollut.
Nyt uudessa tilanteessa muutos mahdollistaa Tuuskodon tilojen osittaisen käytön esitetynlaiseen väliaikaistoimintaan. Pääosa tilasta on kunnan toimintojen käytössä, pieni osa ns ketteränä kokeiluna esitetynlaiseen väliaikaiskäyttöön kulttuurin tekijöille, yksin työtä tekeville ns yhteisöllisinä työtiloine, myös kokoontumistiloineen. Samalla myös rannanpuoleisessa siivessä oleva saunaosasto katettuine aurinkoterasseineen järvinäköalalla voisi tulla kuntalaisten käyttöön.
2. Hyrylän keskustaan kunnan showroom tulevaisuuteen, yhteisölliset yhdessätekemisen tilat 
Sivistyksen toimialueemme vieraili viime perjantaina Hämeenlinnassa. Kuulimme Raatihuoneelle sivistyksen aiheiden lisäksi myös heidän strategiatyöstään ja tiedolla johtamisesta. Tässä yhteydessä esille tuli Hämeenlinnan showroom-hanke, jossa aivan Hämeenlinnan keskustaan tulee kaupungin tila yhteistyökumppaneineen keskeisille hankkeille Hämeenlinnan kaupungin vetovoimaa ja uskoa rakentamaan. Lisäksi yhteisöllistä työtilaa ”co-working", tilaa kokoontumisille ja yhdessä tekemiselle, uuden luomiselle. Vastaavantyyppinen tila on Tampereella kaupungintalon katutasossa selkeästi erotettavissa.
Hyrylän keskusta ja Tuusulan kunta kaipaa tällaista näyttävää tilaa. Sijaintina voisi olla esimerkiksi nyt esillä olleen tyhjän S-Marketin tilat erittäin näkyvällä paikalla.

Näin toimien saisimme 

  1. Tuuskodossa mahdollisuuden pitkään kaivatuille työtiloille kulttuurin tekijöille yms vaikkapa vain pienelläkin määrällä (pikainen kokeilu, pienillä riskeillä)
  2. Kuntalaisten yleisen saunan järven rantaan = samaten kokeilu, profiilin nostoa ja
  3. Olemme läsnä Hyrylän keskustassa takuulla näkyvällä, uudenlaisella tavalla."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

  2. Kuntalaisten yleisen saunan järven rantaan = samaten kokeilu, profiilin nostoa ja olemme läsnä Hyrylän keskustassa takuulla näkyvällä, uudenlaisella tavalla."

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vastaus aloitteeseen:

Tuuskotoa on tarkoitus käyttää vuoden 2020 alusta kunnantalon väistötilana Sahankulman liiketilan ohella. On tärkeää suunnitella jo varhaisessa vaiheessa Tuuskodon väistötilojen jälkeinen käyttö.

Kunnassa tarvitaan riittävästi yhteisöllisiä tiloja kuntalaisten kokoontumisen ja harrastamiseen. Tulevaisuudessa kunnassa tulee vapautumaan tiloja palveluverkkouudistuksen myötä ja uusiin rakennettaviin palvelukeskuksiin / monitoimitiloihin tulee tiloja kuntalaisten yhteiseen käyttöön.

Talousarvion 2020 yhteydessä kunnan palveluverkkosuunnitelmaa päivitetään ja on tarkoituksenmukaista laatia suunnitelma vapautuvien tilojen uudesta käytöstä. Vapautuvat kiinteistöt voidaan jatkojalostaa, myydä tai käyttää yhteisöllisinä tiloina.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on esittänyt että Taidekasarmi kunnostetaan taiteen esittämiseen. Tässä yhteydessä olisi hyvä laatia suunnitelma Aunela-rakennuksen käytöstä. Aunela voisi toimia pop-up-tilana tai ns. showroomina Hyrylän keskustaan. Kulttuurihistorialliset rakennukset olisi säilytettävä kuntalaisten taiteen ja kulttuurin tiloina. Taidekasarmi, Aunela ja kirjasto muodostavat hyvän keskittymän kulttuurin ja taiteen tuottamiselle.

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Jussi Salosen esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 13.5.2019 § 72 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi lautakunta päätti todeta, että heinä-elokuun aikana toteutettu Tuuskoto popup -kokeilu on todistanut olevan tarvetta ja kysyntää runsaasti taiteen, tieteen ja luovien alojen tekijöille työtiloiksi. Kokeilun lyhyt aika kaksi kuukautta on ollut rajoite, tarve on toistaiseksi tai pidemmäksi ajaksi oleville työtiloille. On tärkeää, että tällaisia tiloja voidaan tarjota jo nykyisistä olemassa olevista tiloista, ei vasta suunnitteilla olevista. Samaten sijainnilla on merkitystä. Tuuskoto Tuusulanjärven rannassa Tuusulanjärven taiteilijayhdyskunnan alueella on oivallinen uudenlaiselle yhteisölle ja tekemiselle.  

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta korostaa myös kuntalaisille ja yhteisöille tarkoitetun saunan oleskelutiloineen tarvetta. Samainen kokeilu on todistanut myös näille tiloille olevan kysyntää. Tuuskodon saunan käytön jatkuminen väistötilojen rinnalla on toivottavaa, lautakunta toivoo tätä tutkittavan etenkin, kun alueelle suunniteltu uimarantaa. Samalla resurssiviisaus-periaatteella jo olemassa olevia tiloja voidaan käyttää hyödyllisesti.

Kokouskäsittely

Jäsen Meckelborg esitti lisättäväksi aloitevastaukseen alla olevan tekstin. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti tekstilisäyksen.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että heinä-elokuun aikana toteutettu Tuuskoto popup -kokeilu on todistanut olevan tarvetta ja kysyntää runsaasti taiteen, tieteen ja luovien alojen tekijöille työtiloiksi. Kokeilun lyhyt aika kaksi kuukautta on ollut rajoite, tarve on toistaiseksi tai pidemmäksi ajaksi oleville työtiloille. On tärkeää, että tällaisia tiloja voidaan tarjota jo nykyisistä olemassa olevista tiloista, ei vasta suunnitteilla olevista. Samaten sijainnilla on merkitystä. Tuuskoto Tuusulanjärven rannassa Tuusulanjärven taiteilijayhdyskunnan alueella on oivallinen uudenlaiselle yhteisölle ja tekemiselle.  

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta korostaa myös kuntalaisille ja yhteisöille tarkoitetun saunan oleskelutiloineen tarvetta. Samainen kokeilu on todistanut myös näille tiloille olevan kysyntää. Tuuskodon saunan käytön jatkuminen väistötilojen rinnalla on toivottavaa, lautakunta toivoo tätä tutkittavan etenkin, kun alueelle suunniteltu uimarantaa. Samalla resurssiviisaus-periaatteella jo olemassa olevia tiloja voidaan käyttää hyödyllisesti.

Valmistelija

Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä seuraavan vastauksen aloitteen johdosta

Tuuskotoa on tarkoitus käyttää vuoden 2020 alusta kunnantalon väistötilana Sahankulman liiketilan ohella. On tärkeää suunnitella jo varhaisessa vaiheessa Tuuskodon väistötilojen jälkeinen käyttö.

Kunnassa tarvitaan riittävästi yhteisöllisiä tiloja kuntalaisten kokoontumisen ja harrastamiseen. Tulevaisuudessa kunnassa tulee vapautumaan tiloja palveluverkkouudistuksen myötä ja uusiin rakennettaviin palvelukeskuksiin / monitoimitiloihin tulee tiloja kuntalaisten yhteiseen käyttöön.

Talousarvion 2020 yhteydessä kunnan palveluverkkosuunnitelmaa päivitetään ja on tarkoituksenmukaista laatia suunnitelma vapautuvien tilojen uudesta käytöstä. Vapautuvat kiinteistöt voidaan jatkojalostaa,​ myydä tai käyttää yhteisöllisinä tiloina.

Kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunta on esittänyt että Taidekasarmi kunnostetaan taiteen esittämiseen. Tässä yhteydessä olisi hyvä laatia suunnitelma Aunela-​rakennuksen käytöstä. Aunela voisi toimia pop-​up-​tilana tai ns. showroomina Hyrylän keskustaan. Kulttuurihistorialliset rakennukset olisi säilytettävä kuntalaisten taiteen ja kulttuurin tiloina. Taidekasarmi,​ Aunela ja kirjasto muodostavat hyvän keskittymän kulttuurin ja taiteen tuottamiselle.

  • ehdottaa valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Jussi Salosen 13.5.2019 § 72 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Jussi Salosen 13.5.2019 § 72 esittämän ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.