Tekninen lautakunta, kokous 17.9.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 101 Kunnallistekniikan rakentamisohjelma 2019, tarkistaminen 1.9.-31.12.2019

TUUDno-2019-62

Valmistelija

  • Jyrki Sjöblom, työpäällikkö, jyrki.sjoblom@tuusula.fi
  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunnan valtuusto hyväksyi 10.12.2018 § 142 talousarvion 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2019-2023, johon sisältyy myös kunnan investointiohjelma.

Vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpanosäännön kohdan "13. Kunnallistekniikan rakentaminen" mukaan tekninen lautakunta hyväksyy alkuvuoden rakentamisohjelman tammikuussa ja loppuvuoden syyskuussa sekä saattaa päätöksensä kunnanhallitukselle tiedoksi. Samassa yhteydessä tulee kunnanhallitukselle antaa selvitys edellisen kauden toteutumisesta.

Maarakenteisiin ja johtoverkostoihin varattiin valtuuston 10.12.2018 tekemän päätöksen mukaan kuluvalle vuodelle 17 600 000 €, josta teihin, liikenneväyliin ja vesihuoltoon yhteensä 14 470 000 €. Puistoihin varattiin 2 090 000 €, vesistöihin 1 000 000 € ja jätehuoltoon 40 000 euroa. Kunnan kustannusosuuksiin varattiin yhteensä 7 700 000 euroa.

Kunnallistekniikan seuranta ja määrärahojen käyttö tilanteessa 1.9.2019 ja määrärahojen varaus vuonna 2019 on käyty läpi kohteittain. Rakentamisohjelma on tarkistettu ajalle 1.9.-31.12.2019.

Tilanteessa 1.9.2019 on kunnallistekniikan rakentamiseen käytetty yhteensä 7,9 M€ (44,89 %). Viime vuonna vastaavana ajankohtana oli käytetty 9,1 M€ euroa. Kunnan kustannusosuuksiin varatuista rahoista on käytetty n. 5,3 M€.

Ohjelma on nyt tarkistettu ja kunnallistekniikan rakentamiseen varattu määräraha tulee pääosin käytettyä "tiet ja liikenneväylät" kohdan osalta urakkakohteiden työvaiheajoituksien ajoituksista riippuen.

Omenalahdentien rakentaminen siirretään vuodelle 2021, joten tämän osalta tiepuolen rahoista jää käyttämättä 100.000 € ja vesipuolen rahoista 100.000 €.

”Muut kohteet” osalta tiepuolelle varatuista rahoista jäänee käyttämättä 250.000 € ja vesihuollon rahoista n. 400.000 €.

Puistojen rakentamiseen varatut rahat tulee käytettyä riippuen urakoitsijoiden aikataulutuksesta.              

Kunnan kustannusosuuksiin varatuista rahoista Jokelan kevyen liikenteen väylään varattujen 1.000.000 € käyttö määräytyy urakoitsijan työvaihesuunnittelusta ja aikataulutuksesta. Arvio on, että noin 640 000 € jää käyttämättä ja siirrettävä vuodelle 2020. 

Koskenmäen kiertoliittymään varattu 6.400.000 € tulee urakoitsijan tämän hetkisen aikataulutuksen mukaan ylittymään n. 1 M€:lla.

Tulleita lisäyksiä alkuvuoden rakentamisohjelmaan

  • Esikunnanpolku, aikataulutettu syksylle 2019
     

Tehtyjä vähennyksiä alkuvuoden rakentamisohjelmaan

  • Omenalahdentien rakentaminen siirtyy vuodelle 2021


Loppuvuoden merkittävimpiä kohteita ovat:

Puustellinmetsän kaava-alue, Rykmentinpuiston keskustan kaava-alue ja Monion kaava-alue, Lahelanpelto II kaava-alueen 2-vaihe, Esikunnanpolku, Haukantien/Pellavamäentien kiertoliittymä ja Aropellon kaava-alue. Asuntomessualueella tehdään messujen tarvitsemaa väliaikaista infraa.

Puistoista jatketaan Puustellinmetsän puistoa ja Lilly Kajanus-Blennerin puistoa. Kellokosken koirapuiston rakentaminen aloitetaan.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä kunnallistekniikan rakentamisohjelman määrärahavarauksineen ajalle 1.9.-31.12.2019 ja toteaa, että siinä esitetyt työvaiheajoitukset ovat ohjeellisia ja niitä voidaan tarkistaa yhdyskuntatekniikan päällikön päätöksellä
     
  • lähettää kunnanhallitukselle tiedoksi kunnallistekniikan rakentamisohjelman ajalle 1.9.-31.12.2019.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kunnanhallitus, Tuusulan vesi

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.