Kuntakehityslautakunta, kokous 8.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Högberginhaara 10, asemakaavan muutos

TUUDno-2018-1327

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petteri Puputti, kaavasuunnittelija, petteri.puputti@tuusula.fi

Perustelut

Kaava- ja kaavamuutoshakemusten käsittely

Jos maanomistaja tekee aloitteen kaavan muuttamisesta tai laatimisesta ja alueen kaavoittaminen koskee maanomistajan etua, oikeutta ja velvollisuutta sillä tavoin välittömästi, on hänellä oikeus saada kunnan viranomaisen ratkaisu aloitteeseensa. Asemakaavoja koskevat hakemukset käsitellään kuntakehityslautakunnassa ja kunnanhallituksessa.  Mikäli hakemuksesta tehdään myönteinen päätös, laaditaan hakijan ja kunnan välille kaavoituksen käynnistämissopimus kun hanke on todettu I-prioriteetin hankkeeksi eli ns. kärkihankkeeksi. Käynnistämissopimuksen hyväksymisen jälkeen kaavahanke käynnistyy.

Mikäli kuntakehityslautakunta ja kunnanhallitus tekevät kielteisen päätöksen kaavamuutoshankkeeseen, hakija voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka käsittelee kunnanhallitus. Tästä kunnanhallituksen oikaisuvaatimuksen käsittelypäätöksestä voi valittaa - maanomistajan aloitteeseen annettu kunnan viranomaisen ratkaisu kaavan muuttamisesta tai laatimisesta on valituskelpoinen ja siitä voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 4.4.2003 t. 851). Myös kunnan päätös, jolla maanomistajan aloitteesta vireille tulleen kaavahankkeen valmistelu on keskeytetty, on valituskelpoinen ja tästäkin voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 27.10.2009 t. 2628). Kunnanhallituksen päätöksestä tulee tehdä ensin oikaisuvaatimus. Sen sijaan kunnan omasta aloitteesta tehty päätös kaavan muuttamisesta on vain valmistelua eikä tästä päätöksestä voi valittaa (KHO 2003:16).

Hakemus

Maanomistajat hakevat asemakaavan muutosta rakennuspaikan käyttöä tehostaakseen Etelä-Tuusulan Maantiekylässä sijaitseville kiinteistöille 858-411-5-221 ja 858-411-5-220. Kiinteistöjen katuosoite on Högberginhaara 10, 04360 Tuusula. Kiinteistön 858-411-5-221 pinta-ala on 32015 mja kiinteistön 858-411-5-220 pinta-ala 36651 m2. Molemmilla kiinteistöillä on eri omistaja. Kunnan maanomistus alueella rajoittuu lähinnä katu- ja suojaviheralueisiin.

Kiinteistöt sijaitsevat Maantiekylässä Kulomäen työpaikka-alueella. Alue sijaitsee Tuusulan etelälaidalla lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja tulevaa Kehä IV:ää(Kulomäentie). Kaavamuutosalueella on tällä hetkellä yksi vastavalmistunut Logitrin logistiikkarakennus(32269 k- m2). Rakennuspaikan rakennusoikeus on käytetty ja rakennusta on tarve laajentaa rakennusoikeutta nostamalla.

Kaavoitustilanne

Hakemuksen kohteena olevat kiinteistöt 5:220 ja 5:221 sijaitsevat asemakaava-alueella(Kulomäentien työpaikka-alue, kaava nro 3424) korttelissa 9004. Ajantasa-asemakaavassa kiinteistöjen alue on osoitettu KTY-17 merkinnällä toimitilarakennusten korttelialueeksi. Korttelin rakennusoikeus määräytyy tehokkuusluvun e=0.45 mukaan. Tonttijako on ohjeellinen.

Asemakaava-alueen ulkopuolella ei ole oikeusvaikutuksellista kunnan laatimaa kaavaa. Kiinteistöt sijoittuvat Maantiekylän oikeusvaikutuksettoman osayleiskaavan alueelle, jossa alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi(M). Alue rajautuu työpaikkarakentamisen alueeseen(TP8).

Asemakaava-alueen ulkopuolella maankäyttöä ohjaa oikeusvaikutteisena kaavana Uudenmaan maakuntakaava. Maakuntakaavassa työpaikka-alue sijoittuu taajamatoimintojen alueelle. Merkinnällä osoitetaan yksityiskohtaista suunnittelua edellyttävät asumiseen, palvelu- ja työpaikka- sekä muihin taajamatoimintoihin varattavat rakentamisalueet. Lisäksi kiinteistö sijoittuu lentomelualueelle 1. Lentomelualueelle 1 ei yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa saa osoittaa uutta melun haittavaikutuksille herkkää toimintaa. Alueella jo olevan asutuksen ja muun melulle herkän toiminnan säilyttäminen ja täydentäminen on mahdollista.

Koko kunnan yleiskaavatyö on käynnissä, ehdotusvaiheessa. Alustavassa kaavaehdotuksessa hakemuksen mukainen kaavamuutosalue on osoitettu työpaikka-alueeksi merkinnällä TP. Alue varataan monipuolisille työpaikkatoiminnoille, kuten toimistoille, palveluille, logistiikalle ja teollisuustoiminnoille.

Kaavoitussuunnitelma 2018 - 2022

Valtuusto on kokouksessaan 11.12.2017 § 218 hyväksynyt kaavoitussuunnitelman vuosille 2018 – 2022. Kaavoitussuunnitelmaan on merkitty Kulomäentien työpaikka-alue III asemakaavan laatiminen II-luokan tulossa olevana hankkeena. Tulossa olevat hankkeet ovat kaavoitushankkeita, joita pääasiassa valmistellaan kiireellisempien jälkeen. Asemakaavahanke on piirretty symbolisella kohdemerkinnällä kiinteistön 5:221 länsipuoleiselle alueelle ja ympäristöön. Odottavia hankkeita on tavoitteena valmistella viisivuotisen suunnittelujakson loppupuolella.

Harkinta

Kiinteistöt sijaitsevat teollisuusalueella, olevan rakenteen sisällä ja valmiin kunnallistekniikan äärellä. Kulomäentie on jo osa kaavoitussuunnitelmaa. Kaavatyön käynnistyessä suunnittelualueen tarkoituksenmukaisesta rajauksesta on hyvä neuvotella lähialueen maanomistajien kanssa ja harkita ko. alueiden sisällyttämistä samaan kaavamuutokseen. Asemakaavamuutos ja mahdollinen laajennus eivät muuta alueiden käyttötarkoitusta vaan tehostavat alueen käyttöä.

Lisätietoja: kaavasuunnittelija Petteri Puputti, p. 040 314 3515 sekä kaavoituspäällikkö Pia Sjöroos, p. 040 314 2014.

Ehdotus

Esittelijä

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että

  • Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty. Mikäli suunnittelualuetta on tarkoituksen mukaista laajentaa, neuvotellaan myös muiden lähialueen maanomistajien kanssa ko. alueiden sisällyttämisestä samaan asemakaavan ja laaditaan tarvittavat kaavoituksen käynnistämissopimukset,
  • kunnanhallitus toteaa, että kaavamuutos on Tuusulan kunnan kannalta tärkeä yrityshanke, joten kaavatyö käynnistetään kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavamuutoksen laatimisen kustannuksista neuvotellaan maanomistajien kanssa.

Kuntakehityslautakunta päättää lisäksi

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Petteri Puputti, kaavasuunnittelija, petteri.puputti@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty. Mikäli suunnittelualuetta on tarkoituksen mukaista laajentaa, neuvotellaan myös muiden lähialueen maanomistajien kanssa ko. alueiden sisällyttämisestä samaan asemakaavan ja laaditaan tarvittavat kaavoituksen käynnistämissopimukset
  • todeta, että kaavamuutos on Tuusulan kunnan kannalta tärkeä yrityshanke, joten kaavatyö käynnistetään kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavamuutoksen laatimisen kustannuksista neuvotellaan maanomistajien kanssa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelu
Kaavoitus on aloitettu vuonna 2018 maanomistajan aloitteesta vähäisenä kaavana. Kaavamuutoshakemus on hyväksytty Kuntakehityslautakunnassa 10.10.2018 § 109 ja Kunnanhallituksessa 15.10.2018 § 345. Kaavamuutos on tullut vireille kuulutuksella 31.10.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 1.11.–30.11.2018. Vireilletulosta ja OAS:n nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä ja verkkosivulla www.tuusula.fi/kuulutukset sekä lehti-ilmoituksella Viikkouutiset-lehdessä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 6 lausuntoa. Lausunnot kohdistuivat pääasiassa olemassa olevien johtojen ja muuntamoiden sekä ekologisen viheryhteyden virkistyskäyttömahdollisuuksien huomioimiseen kaavatyössä. Kaava-alueen maanalaiset johdot ja puistomuuntamot merkittiin tarpeellisissa määrin kaavakartalle ja mainittu ekologinen yhteystarve rajautuu kaava-alueen ulkopuolelle. Mielipiteitä ei jätetty.

Asemakaavan muutos koskee osaa korttelista 9004, joka sijoittuu Maantiekylään Kulomäen työpaikka-alueelle ja Etelä-Tuusulaan lähelle Helsinki-Vantaan lentoasemaa sekä tulevaa Kehä IV:ää (Kulomäentie). Kaavaratkaisu tukee yritystoimintaa Tuusulan kunnan strategian mukaisesti tehostamalla yritysalueen tontinkäyttöä korottaen nykyistä 0.45 tonttitehokkuutta ja mahdollistaen lisärakentamisen tontille.

Kaavamuutosalue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty tontin omistajan hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisussa alueen käyttötarkoitus pysyy entisellään toimitilarakennusten korttelialueena (KTY) ja rakennusoikeus määräytyy korotetun tehokkuusluvun e=0.5 mukaan. Tontin suurin sallittu kerrosluku (II) ja autopaikkavaatimus säilyvät ennallaan.

Asemakaavan muutoksen vaikutukset verrattuna voimassa olevaan asemakaavaan ovat vähäisiä. Lisärakentaminen tontilla vaikuttaa vähäisesti hulevesien käsittelyyn, kun piha-ala muuttuu kattoalaksi, josta vedet johdetaan itäpuoleiseen ojaan. Rakennuksen laajennus on suurikokoinen, mutta työpaikka-alueen kokonaisuuteen suhteutettuna sopiva. Lisärakentaminen työpaikka-alueella mahdollistaa uusien työpaikkojen syntymisen. Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Härkönen, kuntakehitysjohtaja, marko.harkonen@tuusula.fi

Kuhtakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun Högberginhaara 10 asemakaavamuutosehdotuksen
  • asettaa asemakaavan muutosehdotuksen MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville.

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Vilma Karjalainen, kaavasuunnittelija, vilma.karjalainen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta hyväksyi kokouksessaan 23.1.2019 Högberginhaara 10 asemakaavan muutosehdotuksen ja päätti asettaa sen nähtäville. Kaavaehdotus on nähtävillä MRA 27 §:n mukaisesti 7.2.–8.3.2019 välisenä aikana Tuusinfo-asiakaspalvelun tiloissa, Autoasemankatu 2, sen aukioloaikoina sekä kunnan nettisivuilla www.tuusula.fi. Asemakaavan muutosehdotuksesta on saatu 8 lausuntoa ja yksi muistutus. Muistutuksessa ilmoitettiin, ettei kaavasta ole huomautettavaa. Lausunnon antaneista tahoista 4 ilmoitti, ettei heillä ole lausuttavaa. Uudenmaan ELY-keskus otti lausunnossaan kantaa hulevesimääräykseen ja antoi ohjeita sen jatkokehittämiseksi. Muut lausunnot olivat toteavia ja koskivat alueen maanalaisia johtoja. ELY-keskuksen lausunnon johdosta kaavan hulevesimääräystä on tarkennettu. Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Muutokset eivät edellytä asemakaavan muutosehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.

Tiivistelmä

Asemakaavan muutos koskee osaa korttelista 9004, joka sijoittuu Maantiekylään Kulomäen työpaikka-alueelle ja Etelä-Tuusulaan lähelle Helsinki-Vantaan lentoasemaa sekä tulevaa Kehä IV:ää (Kulomäentie). Kaavaratkaisu tukee yritystoimintaa Tuusulan kunnan strategian mukaisesti tehostamalla yritysalueen tontinkäyttöä korottaen nykyistä 0.45 tonttitehokkuutta ja mahdollistaen lisärakentamisen tontille. 

Kaavamuutosalue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty tontin omistajan hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisussa alueen käyttötarkoitus pysyy entisellään toimitilarakennusten korttelialueena (KTY) ja rakennusoikeus määräytyy korotetun tehokkuusluvun e=0.5 mukaan. Tontin suurin sallittu kerrosluku (II) ja autopaikkavaatimus säilyvät ennallaan.

Asemakaavan muutoksen vaikutukset verrattuna voimassa olevaan asemakaavaan ovat vähäisiä. Lisärakentaminen tontilla vaikuttaa vähäisesti hulevesien käsittelyyn, kun piha-ala muuttuu kattoalaksi, josta vedet johdetaan itäpuoleiseen ojaan. Rakennuksen laajennus on suurikokoinen, mutta työpaikka-alueen kokonaisuuteen suhteutettuna sopiva. Lisärakentaminen työpaikka-alueella mahdollistaa uusien työpaikkojen syntymisen. Maankäyttökorvauksista on sovittu maanomistajan kanssa käydyissä maapoliittisissa neuvotteluissa. 

Suunnittelun vaiheet

Kaavoitus on aloitettu vuonna 2018 maanomistajan aloitteesta vähäisenä kaavana. Kaavamuutoshakemus on hyväksytty Kuntakehityslautakunnassa 10.10.2018 § 109 ja Kunnanhallituksessa 15.10.2018 § 345. Kaavamuutos on tullut vireille kuulutuksella 31.10.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 1.11.–30.11.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta vastaanotettiin 6 lausuntoa. Lausunnot kohdistuivat pääasiassa olemassa olevien johtojen ja muuntamoiden sekä ekologisen viheryhteyden virkistyskäyttömahdollisuuksien huomioimiseen kaavatyössä. Kaava-alueen maanalaiset johdot ja puistomuuntamot merkittiin tarpeellisissa määrin kaavakartalle ja mainittu ekologinen yhteystarve rajautuu kaava-alueen ulkopuolelle. Mielipiteitä ei jätetty.

Kuntakehityslautakunta hyväksyi kokouksessaan 23.1.2019 Högberginhaara 10 asemakaavan muutosehdotuksen ja päätti asettaa sen nähtäville. Kaavaehdotus on nähtävillä MRA 27 §:n mukaisesti 7.2.–8.3.2019 välisenä aikana Tuusinfo-asiakaspalvelun tiloissa, Autoasemankatu 2, sen aukioloaikoina sekä kunnan nettisivuilla www.tuusula.fi. Asemakaavan muutosehdotuksesta on saatu 8 lausuntoa ja yksi muistutus. Muistutuksessa ilmoitettiin, ettei kaavasta ole huomautettavaa. Lausunnon antaneista tahoista 4 ilmoitti, ettei heillä ole lausuttavaa. Uudenmaan ELY-keskus otti lausunnossaan kantaa hulevesimääräykseen ja antoi ohjeita sen jatkokehittämiseksi. Muut lausunnot olivat toteavia ja koskivat alueen maanalaisia johtoja. ELY-keskuksen lausunnon johdosta kaavan hulevesimääräystä on tarkennettu. Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Muutokset eivät edellytä asemakaavan muutosehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuhtakehityslautakunta päättää

  •  hyväksyä laaditun Högberginhaara 10 asemakaavan muutoksen

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  •  tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että pöytäkirjanpitäjänä tämän asian osalta toimi tiedonhallinnon suunnittelija Juho Salonen

 

Tiedoksi

Uudenmaan ELY-Keskus, Liikennevirasto

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, milloin päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä jo aikaisemmin ole toimitettu viranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Lisätietoja

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 §:n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, joka on hallinto-oikeudessa 260 euroa. Saman lain 5 §:ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua. Maksua ei myöskään peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi.