Tekninen lautakunta, kokous 24.9.2024

§ 91 Ajoneuvojen siirtämistä ja hävittämistä koskeva taksa

TUUDno-2024-1677

Valmistelija

  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

Voimassa oleva ajoneuvojen siirtämistä ja hävittämistä koskeva taksa on vuodelta 2010, eikä taksalla perittävät maksut kata tehtävästä aiheutuneita kustannuksia.


Taksaa käytetään Tuusulan kunnan alueelle luvattomasti jätettyjen ja hylättyjen ajoneuvojen lakisääteisten siirto ja säilytyskulujen laskuttamisen perusteena. 

Taksa koostuu kolmesta osa-alueesta, siirtokuluista, säilyttämiskuluista sekä hallinnollisista kuluista.

Siirtopalvelujen osalta kustannukset noudattavat maanrakennusalan konekustannuksia, joiden osalta kokonaisindeksissä on mukana maanrakennuskoneet sekä hoito ja kunnossapitokoneet. Kyseistä indeksiä on käytetty vuosittain tehdyissä puitesopimuskoneiden hinnantarkistuksissa, kokonaisindeksi on noussut vuodesta 2010 vuoden 2023 loppuun mennessä 50%.

Säilyttämiskulut, mitkä nykysellään sisältää myös ajoneuvon hävittämisen ja asian vaatimat romutustodistodistukset.  

Hallinnolliset kulut, kunnan osalta,  joihin ovat nousseet jo postimaksujen osalta moninkertaisiksi. Kustannusten nousuun on vaikuttanut eniten saantitodistuksella lähetettävien kirjeiden postimaksut sekä laskutus ja perintäkulut.

Voimassa olevia ajoneuvojen siirtämistä ja hävittämistä koskeva taksa tulee päivittää paremmin vastaamaan nykyistä kulutasoa.

Ajoneuvojen siirtämisestä ja hävittämisestä kertyneitä kuluja ei saada läheskään aina perittyä, koska melko usean ajoneuvon omistajista ei ole tietoja saatavilla tai jos on, niin kustannuksia ei saada ulosmitattua. Niiltä osin, kuin maksut saadaan perittyä, on tärkeää, että ne vastaavat todellista kustannustasoa, ettei kunnan kadunvarsille tai luontoon hylkäämisestä tulisi edullisin tapa hävittää vanha ajoneuvo.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää 

  • hyväksyä ajoneuvojen siirtämistä ja hävittämistä koskevan taksan liitteen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.