Kunnanhallitus, kokous 27.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 212 Metsänhakkuut ja puistometsien hoito 2019

TUUDno-2018-1117

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunnan omistamia talousmetsiä on noin 1100 ha. Puistometsiä kunnan omistuksessa on noin 400 ha. Vuotuinen kasvu on noin 7000 kuutiota. Vuodelle 2019 suunnitellut hakkuut eivät ylitä vuotuisen kasvun määrää. Talousmetsiin kohdistuvia hakkuita vuodelle 2019 on tarkoitus tehdä seuraavasti metsänhoitosuunnitelman mukaisesti:

Hakkuusuunnitelman mukainen kokonaiskertymä vuodelle 2019 on yhteensä noin 4800 kiintokuutiometriä. Kokonaiskertymästä pystykaupan osuus on noin 2600 kiintokuutiometriä ja hankintakaupan osuus noin 2200 kiintokuutiometriä.

Pystykauppaan sisältyvät hakkuukohteet sijaitsevat Ruotsinkylässä, Maantiekylässä ja Rusutjärvellä. Pystykaupan korjuusta vastaa ostaja. Pystykaupan kohteen valinta perustuu kunnan metsä- ja puistometsäsuunnitelmien pohjalta tehdyn metsänhoitoyhdistyksen esitykseen. Pystykauppaan sisältyviä hakkuita ei suoriteta 15.04.–15.07. välisenä aikana, jolloin on eläinten lisääntymiskausi. Lisäksi korjuun ajoituksessa huomioidaan maaston kantavuus sekä hakkuutapa.

Hankintakauppaan sisältyvät metsäkohteet sijaitsevat Rusutjärvellä, Lahelassa ja Uudessakylässä. Kohteissa tehdään esiharvennushakkuita ja kasvatushakkuita.

Hankintakauppaan sisältyvät myös vuosittain valittavat puistometsien hoitokohteet sekä rakentamiskohteista poistettava puusto. Hankintakaupassa mukana olevia puistokohteita ovat mm. Morokiven-puisto, Agustanpuiston alue ja Ristikiven soramontun alue. Kohteet tehdään metsurityönä ja pienillä metsätyökoneilla, puistometsien hoidon ja ulkoilukäytön kannalta tarpeellisina siistimis- ja hoitohakkuina. Puistometsien hakkuukohteisiin haetaan maisematyöluvat. Viheralueet yksikkö tiedottaa toimenpiteistä rajanaapureille ennen hakkuiden aloittamista. Lisäksi tehdään useita pienimuotoisia metsäpuistojen siistimiskohteita eri puolilla Tuusulaa.

Hankintakaupassa puutavaran korjuusta vastaa myyjä. Energiapuut/risut voidaan varastoida kunnan osoittamaan paikkaan kuivumisen ajaksi.

Tuusulan kunta on ostanut hankintapalvelun Metsänhoitoyhdistys Uusimaan kautta, joka tuottaa myös muut kunnan tarvitsemat asiantuntijapalvelut.

Metsänhoitoyhdistykset ovat metsänomistajien itsensä rahoittamia ja hallinnoimia yhdistyksiä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on edistää metsänomistajien harjoittaman metsätalouden kannattavuutta, sekä heidän metsätaloudelleen asettamiensa muiden tavoitteiden toteutumista. Maantieteellisen sijaintinsa puolesta Tuusulan kunta kuuluu Metsänhoitoyhdistys Uusimaan toimialueeseen. Puolueettomuudeltaan ja kattavuudeltaan vastaavia palveluntuottajia ei markkinoilla ole, joten yhteistyötä on tarkoituksenmukaista jatkaa. Tuusulan kunta on metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä automaattisesti mukana alueellisessa PEFC-metsäsertifioinnissa.

Kunnassa on metsä- ja puistometsäasioiden hoitoa varten perustettu työryhmä. Eri viranomaisista koostuvan työryhmän tarkoituksena on turvata metsänhoitotöihin liittyvä tiedonkulku eri yksiköiden välillä. Lisäksi työryhmätyöskentelyn avulla pyritään turvaamaan monipuolisen kokonaiskuvan muodostuminen. Työryhmässä ovat edustettuina Metsänhoitoyhdistys Uusimaa, viheralueet-yksikkö, kunnallistekniikan suunnittelu, kaavoitus, rakennusvalvonta ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus. Työryhmää voidaan tarvittaessa täydentää.

Ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä pyydettiin lausunnot 16.9.2018 mennessä kunnallistekniikan suunnittelusta, kaavoituksesta, maankäytöstä, rakennusvalvonnasta sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta. Kaavoituksesta 18.9.2018 ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksesta 19.9.2018 tulleet lausunto on otettu huomioon hakkuita suunniteltaessa. Lausunnot liitteenä.

Alkuperäisiä suunnitelmia muokattiin useaan kertaan yhteistyössä kaavoituksen ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa. Toisen kierroksen lausunnot tuli jättää 28.2.2019 mennessä. Määräaikaan mennessä ei tullut enää lausuntoja.

Tarjouspyyntö julkaistiin 14.3.2019.

Määräaikaan 27.3.2019 saatiin 4 tarjousta seuraavilta puutavarayhtiöiltä:

  • Hankevuori Oy
  • Stora Enso Oyj
  • Koskitukku Oy
  • UPM Oyj Metsä        

Metsäkaupat laitettiin uudelleen auki 1.4.2019, kun metsänmyynti ei ollut tavoittanut kaikkia halukkaita tarjoajia. Määräaikaan 15.4.2019 mennessä ei tullut enää uusia tarjouksia. Tarjouspyyntö on liitteenä.

Stora Enso Oyj:n tarjous on pysty- ja hankintakaupan osalta yhteensä 198 069 euroa. Tarjotut hinnat on annettu arvonlisäverottomina. Kunta on puunmyynnin osalta ilmoittautunut arvonlisäverovelvolliseksi, joten yhtiö maksaa tarjoamansa hinnan korotettuna arvonlisäverolla +24%.

Lisätiedot: kunnanpuutarhuri Riitta Kalliokoski, p. 040 314 4091

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • hyväksyä Stora Enso Oyj:n tekemän tarjouksen 198 069 € hakkuukauden 2019 pysty- ja hankintakauppaerien osalta, yhteensä noin 4 800 kiintokuutiometriä

  • oikeuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään metsänhakkuusopimukset Stora Enso Oyj:n kanssa

  • oikeuttaa kunnanpuutarhurin tekemään pieniä muutoksia vuoden 2019 hakkuu- ja metsäkohteisiin, jos se on sää- tai keliolosuhteiden, myrskyvahinkojen ja niiden torjunnan, tuhohyönteisten torjunnan tai muun vastaavan perustellun syyn vuoksi tarpeen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Stora Enso Oyj:n tekemän tarjouksen 198 069 € hakkuukauden 2019 pysty- ja hankintakauppaerien osalta, yhteensä noin 4 800 kiintokuutiometriä
  • oikeuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään metsänhakkuusopimukset Stora Enso Oyj:n kanssa
  • oikeuttaa kunnanpuutarhurin tekemään pieniä muutoksia vuoden 2019 hakkuu- ja metsäkohteisiin, jos se on sää- tai keliolosuhteiden, myrskyvahinkojen ja niiden torjunnan, tuhohyönteisten torjunnan tai muun vastaavan perustellun syyn vuoksi tarpeen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tarjoajat, Metsänhoitoyhdistys Uusimaa/Janne Myyrä, kasvu ja ympäristö -toimialue

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.