Kunnanhallitus, kokous 27.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 226 SIB-vaikuttavuusinvestoinnin käyttöönotto, aloite

TUUDno-2017-945

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Satu Taiveaho jätti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Vaikuttavuusinvestoiminen on keino lisätä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin tuloksellista yhteistyötä erilaisten hyvinvointi- ja ympäristöongelmien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Sen avulla voidaan toteuttaa huolellisesti suunniteltuja, pitkäjänteisiä ja etupainotteisia investointeja.

Vain noin kymmenesosa sosiaali- ja terveydenhuollon varoista kanavoidaan ongelmien ehkäisyyn, vaikka se tulisi pidemmällä aikavälillä selvästi edullisemmaksi kuin ongelmien hoitaminen. Kunnissa ongelmana on se, että saman aikaisesti ei ole pystytty riittävästi vahvistamaan ennalta ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja, kun korjaavien palveluiden puolella on ollut suuria ja jopa kasvavia kustannuspaineita. Tämän vuoksi on mietittävä kaikki keinot, joilla varhaisen tuen palveluja voitaisiin vahvistaa. Yksi tällainen selvitettävä malli voi olla Sitran koordinoima SIB-investoinnit.

Lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen (Lapsi-SIB) on myös käynnistynyt, missä SIB-rahoituksen avulla pyritään vahvistamaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Tulosperusteinen rahoitussopimus eli SIB (Social Impact Bond) on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Institutionaalisilta ja yksityisiltä sijoittajilta kerätään varoja SIB-rahastoon, josta rahoitetaan Lapsi-SIB:ssä lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät hankkeet. Jos SIB-sopimuksessa määritetyt, mitattavat hyvinvointitavoitteet saavutetaan, kunta tai kaupunki säästää yleensä kustannuksia lähtötilanteeseen verrattuna. Tästä säästöstä se palauttaa osan SIB-rahastoon. Julkinen sektori maksaa näin ollen vain saavutetuista tuloksista. SIB-malli soveltuu etenkin edistävän ja ehkäisevän toiminnan resursoimiseen ja vaikuttavaan toteutukseen.

SIB-malli mahdollistaa kunnalle lisäresursseja ehkäisevään ja edistävään toimintaan lasten ja nuorten parissa, tarkoin suunnitellut ja tavoitteelliset palvelut hyvinvoinnin edistämiseksi valitussa kohderyhmässä, toiminnan vaikuttavuuden seurannan, tulosten osto-osaamisen kartuttamisen sekä taloudellisia säästöjä hyvinvoinnin lisääntymisen ohella.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Tuusulan kunta selvittää mahdollisuudet investointirahoituksen käyttöön otosta selvitetään kunnassa ja valtuustolle annetaan selvitys rahaston mahdollisuuksista sekä heikkouksista. Esitämme, että kunta arvioi mallin käyttökelpoisuutta erityisesti lasten ja nuorten ennalta ehkäisevien ja varhaisen tuen palveluiden vahvistamisessa ja ryhtyyy tarvittaessa mallin käyttöönottoon."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kasvatus- ja sivistyslautakunnan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että


VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Satu Taiveahon esittämän ja usean muun valtuutetun 9.10.2017 § 187 allekirjoittaman aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.