Kunnanhallitus, kokous 27.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 218 Hyrylän liike- ja palvelukeskus aiesopimus, Helsingin Osuuskauppa Elanto

TUUDno-2019-1171

Valmistelija

  • Marko Härkönen, kuntakehitysjohtaja
  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Sopimus koskee Hyrylän keskustan aluetta, jonka Tuusulan kunnanvaltuusto on § 125 12.11.2018 määritellyt liike- ja palvelukeskuksen kehittämisalueeksi. Valtuuston päätöksen mukainen rajaus koskee kiinteistöjä 858-1-8027-1, 858-1-9901-53, 858-1-8007-7, 858-1-8007-5, 858-1-9901-54, 858-1-9901-55, 858-1-8028-3, 858-1-8028-2, 858-402-13-8 ja osa kiinteistöstä 858-402-13-10.

Kunta on neuvotellut alueen kehittämisestä liike- ja palvelukeskukseksi alueella jo olevien toimijoiden ja mm. Helsingin Osuuskauppa Elannon kanssa.  HOK-Elannon kanssa on neuvotteluissa päästy yksimielisyyteen aiiesopimuksesta, jonka mukaisesti voidaan yhdessä jatkoselvittää alueen kehittämistä ja HOK-Elannon sijoittumista alueelle. Kunnan tavoitteena on myös neuvotella ja saada aikaan aiesopimus jo alueella olevien maanomistajien ja toimijoiden kanssa. Tavoitteena on kaikkiaan vahvistaa Tuusulan asemaa osana Helsingin seutua, kehittää keskustan palveluita ja mahdollistaa kasvu sekä tiivis yhdyskuntarakenne. 

Kunnan ja HOK-Elannon yhteisenä tavoitteena on, että aiesopimuksen voimassaoloaikana allekirjoitetaan sitova yhteistyösopimus hankkeen toteuttamisesta, jolla sitoudutaan hankkeeseen sijoittajan, rakennusliikkeen tai näiden konsortion kanssa. Aiesopimus on voimassa 1.6.2020 saakka, elleivät osapuolet sovi sen jatkamisesta.

Aiespimuksessa on kuvattu sopijapuolten tavoitteet alueen kehittämiselle liike- ja palvelukeskuksena sekä asumisessa. Liike- ja palvelukeskuksen tulee mm. olla saavutettavissa hyvin henkilöauto-, joukko- ja kevyellä liikenteellä. Kunnan tavoitteena on myös kunnan toimintojen sijoittaminen alueelle, joilta osin  järjestetään tarvittaessa hankintalain mukainen kilpailu.

Osapuolten yhteisenä tavoitteena on myös HOK-Elannon Tuusulan kunnan alueella omistamien muiden kiinteistöjen kehittämisestä ja omistusjärjestelyistä sopiminen, kun tavoiteltu liike- ja palvelukeskus on toteutunut.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Tuusulan kunnan ja Helsingin Osuuskauppa Elannon välisen Hyrylän palvelukeskus aiesopimuksen
  • oikeuttaa kuntakehitysjohtajan allekirjoittamaan liitteenä olevan aiesopimuksen sekä tekemään lopulliseen sopimukseen tarvittaessa vähäisiä teknisluonteisia tarkistuksia 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Marko Härkönen oli asiantuntijana kokouksessa.

 

Tiedoksi

kasvun ja ympäristön -toimialue, maankäyttö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.