Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

§ 480 Pysäkkikatosten uusiminen joukkoliikenteeseen, vastaus valtuustoaloitteeseen

TUUDno-2018-205

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Seppo Noro esitti seuraavan Vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen:

"Vuoden 2018 alusta Tuusula on liittynyt HSL:ään. Pelkkä liittyminen ei tietenkään riitä, vaan on pyrittävä lisäämään joukkoliikenteen suosiota. Siinä Tuusulassa on paljon tekemistä.

Yhtenä kehittämiskohteena esitämme pysäkkikatosten uusimista. Rumat katokset ovat monin paikoin aika rähjäisessä kunnossa. Uudet pysäkkikatokset tulisi tehdä esteettisesti houkutteleviksi, informatiivisiksi, valaistuiksi, läpinäkyviksi, esteettömiksi, omaperäisiksi ja tuusulalaisiksi.

Katosten suunnittelussa olisi hyvä mahdollisuus hyödyntää kuntalaisten osallistamista. Kustannukset tulisi ottaa huomioon vuoden 2019 talousarviossa ja mahdollisuuksien mukaan jo kuluvan vuoden menoissa."

Ehdotus

.

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Jukka-Matti Laakso, liikenneinsinööri, jukka-matti.laakso@tuusula.fi

Perustelut

Aloite

Tuusulan Vasemmiston valtuustoryhmä, valtuusto  29.1.2018 § 14.

"Uudet pysäkkikatokset joukkoliikenteeseen

Vuoden 2018 alusta Tuusula on liittynyt HSL:ään. Pelkkä liittyminen ei tietenkään riitä, vaan on pyrittävä lisäämään joukkoliikenteen suosiota. Siinä Tuusulassa on paljon tekemistä.

Yhtenä kehittämiskohteena esitämme pysäkkikatosten uusimista. Vanhat katokset ovat monin paikoin aika rähjäisessä kunnossa. Uudet pysäkkikatokset tulisi tehdä esteettisesti houkutteleviksi, informatiivisiksi, valaistuiksi, läpinäkyviksi, esteettömiksi, omaperäisiksi ja tuusulalaisiksi.

Katosten suunnittelussa olisi hyvä mahdollisuus hyödyntää kuntalaisten osallistamista. Kustannukset tulisi ottaa huomioon vuoden 2019 talousarviossa ja mahdollisuuksien mukaan jo kuluvan vuoden menoissa.”

Vastaus

Tuusulan kunnan alueella on nykyisin noin 370 linja-autopysäkkiä tai pysähtymispaikkaa, joilla on joukkoliikennettä. Näistä pysäkeistä noin 145:llä on pysäkkikatos. Kunnan katuverkolla tai kunnan ylläpitämillä väylillä liikkuvan joukkoliikenteen reiteillä olevien pysäkkien määrä on pysäkkien kokonaismäärästä noin 120 pysäkkiä. Kunnan vastattavana näillä pysäkeillä on noin 35 pysäkkikatosta.

Kunnan vastattavana olevia katuverkon pysäkkikatoksia on viime vuosina uusittu noin 10 kpl:ta. Katosten uusiminen on liittynyt tyypillisesti katurakentamishankkeisiin, jolloin samalla on muutettu ko. pysäkki esteettömyysvaatimusten mukaiseksi ja voitu tarvittaessa laajentaa pysäkin vaatimaa tilaa, kun asia on katusuunnitteluvaiheessa ennalta otettu huomioon.

Maantieverkolle sijoittuvia katoksellisia pysäkkejä on viime vuosina saneerattu Tuusulassa 5 kappaletta. Lisäksi muutamilla maantiepysäkeillä vain pysäkkikatos on uusittu. Maantiekohteista useat ovat sijoittuneet kunnan käynnistämien tierakentamishankkeiden alueelle hankkeiden ollessa kunnan kokonaan tai osittain rahoittamia.

Vuosikymmeniä vanhat linja-autopysäkit eivät tyypillisesti täytä nykyisiä pysäkkien mitoitus- ja esteettömyysvaatimuksia. Vanhan pysäkkikatoksen tilalle ei esimerkiksi pystytä suoraan asentamaan nykyisen mitoituksen mukaista pysäkkikatosta pysäkkialueelle varatun tilan puitteissa. Yhdyskuntatekniikan palvelualueen näkemys on, että noudatettaessa pysäkkien suunnitteluohjeita, Tuusulan alueella olevat iäkkäämmät linja-autopysäkit pitää saneerattaessa tyypillisesti suunnitella ja toteuttaa uudelleen kokonaan, mm. linja-auton seisontatilan, matkustajien odotustilan, kulkuväylän sekä katoksellisilla pysäkeillä katoksen osalta.

Saneerattavilla katospysäkeillä tyypillisesti varaudutaan katoksen valaistukseen, mikäli pysäkki vaatii ja mahdollistaa katosmallin, johon valaisimet voidaan integroida. Katoksen valaistus puolestaan toteutetaan, mikäli pysäkin saneeraus kytkeytyy rakentamishankkeeseen, jonka puitteissa pysäkille voidaan tuoda valaistussähkölinja, joka tyypillisesti vanhoilta pysäkeiltä puuttuu. MIkäli kohteen tuntumassa on myöhemmin alkamassa väylävalaistukseen liittyvä hanke, katoksen valaiseminen saatetaan jättää odottamaan tätä hanketta.

Katosmalleina käytetään markkinoilla valmiiksi olevia yleisiä katosmalleja, jotta mahdollistetaan mm. varaosatarjonta kohtuullisin kustannuksin sekä katosten korjattavuus. Paikallista tunnistettavuutta haetaan uusittavissa katoksissa ensisijaisesti katosten värityksellä, jossa uusittavien kunnan pysäkkikatosten osalta noudatetaan kunnan ulkotilakalusteiden värityksen linjaa. Maantiekatoksissa maantieviranomainen käyttää puolestaan omaa väritystään. Vuonna 2021 toteutetussa, aloitteesta liikkeelle lähteneestä katoskunnostushankkeessa rajattuun määrään vanhoja vaneriseinäisiä teräskatoksia seinäpintoja ehostettiin graafisilla, paikallista historiaa kuvaavilla levypinnoilla. Tämän kaltainen ulkokalusteiden lokalisointi on todennäköisesti jatkossakin mahdollista, mikäli työ resursoidaan suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon osalta.

Yhdyskuntatekniikan palvelualue katsoo, että linja-autopysäkkien uudistaminen etenee vuosittain, olemassa olevien väylien katu- ja tiesuunnitelmien sekä katu- ja tierakentamishankkeiden yhteydessä tarkastelemalla suunnittelukohteiden pysäkkitarpeet ja suunnittelemalla, resursoimalla ja toteuttamalla tarvittavat vanhojen pysäkkien saneeraukset näiden hankkeiden yhteydessä. Tämän lisäksi palvelualue ottaa tavoitteeksi sen, että vuorittain pystytään erikseen toteuttamaan 2 - 4  pysäkin saneeraussuunnittelu sekä em. pysäkkien saneerauksen toteutus. Saneeraussuunnitteluun ja -toteutukseen valitaan kulloinkin sellaiset ikääntyneet pysäkit, jotka ovat vilkkaita tai jotka palvelevat runsasta joukkoliikennetarjontaa tai joihin liittyy muita erityisiä teknisiä tai toiminnallisia ongelmia.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Seppo Noron 29.1.2018 § 14 vasemmistoliiton valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Seppo Noron 29.1.2018 § 14 vasemmistoliiton valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Lisäksi tekninen lautakunta päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

  • Jukka-Matti Laakso, liikenneinsinööri, jukka-matti.laakso@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen
  • katsoa valtuutettu Seppo Noron 29.1.2018 § 14 vasemmistoliiton valtuustoryhmän tekemän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.