Perustelut
Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin toimittaminen Tuusulan kunnassa
Suomen Kuntaliiton ylin toimielin on valtuuskunta, johon kuuluu 76 jäsentä ja 76 varajäsentä. Valtuuskunnan jäsenten ja varajäsenten tulee olla kunnan valtuutettuja.
Valtuuskuntaan valitaan 66 jäsentä ja 66 varajäsentä jäsenäänestyksellä eli
15.11.–31.12.2021 vaalipiireittäin toimitettavalla vaalilla. Vaalipiirit määräytyvät samoin kuin eduskuntavaaleissa. Kustakin vaalipiiristä valitaan jäseniä vaalipiirin asukasluvun suhteessa.
Uudenmaan vaalipiiristä valitaan 12 jäsentä ja 12 varajäsentä suoraan vaalituloksen perusteella. Kunnalla on vaaleissa asukaslukuaan vastaava äänimäärä. Asukasluku määräytyy 30.11.2020 väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan. Tuusulan kunnan äänimäärä on 38 765. Kunta voi jakaa äänensä yhdelle tai useammalle ehdokaslistalle.
Valtuuskuntaan valitaan lisäksi 9 jäsentä ja 9 varajäsentä tasauspaikoilta. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta laskee ja jakaa tasauspaikat puolueiden kesken puolueiden ehdokaslistojen saamien valtakunnallisten äänimäärien perusteella. Tämän jälkeen määritellään, mihin vaalipiiriin puolueen saama tasauspaikka menee. Lisäksi Ahvenanmaan maakunnasta valitaan yksi jäsen ja varajäsen.
Vaalipiirin kuntapäiväkokous on nimennyt ehdokaslistat. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta on vahvistanut ehdokaslistat ja laatinut vaalipiireittäin ehdokaslistojen yhdistelmän. Uudenmaan vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä on esityslistan oheismateriaalina.
Kuntaliiton säännöissä tai valtuuskunnan vaalijärjestyksessä ei ole määräyksiä siitä, millä tavoin vaalit kunnassa suoritetaan. Olennaista on, että viimeistään 31.12.2021 päätös on kunnassa tehty ja kunnan eri ehdokaslistoille antamat äänimäärät sekä mahdolliset tyhjät ja hylätyt äänimäärät on syötetty vaalijärjestelmään.
Kuntalain 39 §:n nojalla kunnanhallitus edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa, jollei hallintosäännössä toisin määrätä. Päätös kunnan äänimäärän jakamisesta ehdokaslistoille voi olla yksimielinen noudattaen esimerkiksi valtuuston poliittisia voimasuhteita. Tällöin kunnan äänimäärä 38.765 ääntä jaetaan puolueiden asettamille ehdokaslistoille siinä suhteessa, kun ko. puolueella on valtuutettuja valtuustossa. Yhden valtuustopaikan tuoma äänimäärä on siten 38 765 ääntä jaettuna 51 valtuutetulla eli 760 ääntä.
Jos yksimielisyyttä ei ole, asiasta päätetään vaalilla, jossa ääni annetaan ehdokaslistalle. Päätöksessä on kysymys yhdistyksen jäsenäänestykseen osallistumisesta, joten päätökseen ei voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella eikä valituksella.
Mikäli päädytään vaaliin, vaali on suljettu suhteellinen listavaali. Äänestyslippuun merkitään sen ehdokaslistan numero, jolle ääni annetaan. Kunnan äänestystulos lasketaan jakamalla kunnan asukasluku kokouksessa läsnä olevien valtuutettujen lukumäärällä ja kertomalla osamäärä ehdokaslistan saamalla äänimäärällä.
Saadut ehdokaslistojen äänimäärät pyöristetään kokonaislukuun. Vastaavalla tavalla lasketaan ja pyöristetään kokonaislukuun tyhjät äänet.
Kunnan äänestystulos eli kunnasta ehdokaslistoille annetut asukasluvun ja valtuutettujen määrän mukaan lasketut äänimäärät viedään Kuntaliiton sähköiseen äänestysjärjestelmään kuntakohtaisen linkin kautta.
Vaalien tulos määräytyy käyttäen laskentamenetelmänä soveltuvin osin vaalilain mukaista suhteellista vaalitapaa. Vaalien tulosta laskettaessa ehdokkaat tulevat valituksi ehdokaslistalta siinä järjestyksessä kuin heidät on asetettu ehdokaslistalle. Kukin ehdokas saa listansa äänimäärän perusteella vertausluvun. Valituksi tulee vertauslukujen suuruusjärjestyksessä niin monta ehdokasta kuin valittavia on vaalipiirissä.
Varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia. Varajäseniksi valitaan varsinaisiksi jäseniksi valittavien jälkeen seuraavaksi korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.
Valtuuskunnan vaalilautakunta vahvistaa valtuuskunnan vaalien tuloksen tammikuussa 2022. Vaalilautakunta ilmoittaa viipymättä vaalien tuloksen valtuuskuntaan valituille, Kuntaliiton hallitukselle ja Kuntaliiton jäsenkunnille.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Hallintojohtaja Harri Lipasti selosti asiaa kokouksessa.