Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

§ 90 Palveluverkon toteutuksen avaaminen myös modulaariselle rakentamiselle, aloite

TUUDno-2021-2174

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kati Lepojärvi esitti seuraavan hänen, Tuusulan puolesta -valtuustoryhmän, Keskusta, Kristillisdemokraattien, Vasemmiston valtuustoryhmän, RKP:n ja 19 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen: 

"Vakavien sisäilmaongelmien laajennuttua koulu- ja varhaiskasvatusyksiköissämme linjasimme valtuustokauden 2017-2021 pormestariohjelmamme kärkitavoitteeksi nollatoleranssin sisäilmaongelmille, ja tämä perusmissio ohjasi palveluverkkosuunnitelmamme laatimista. Palveluverkkosuunnitelman toimeenpanon ja korvattavien sisäilmaongelmaisten toimitilojen kustannukset menivät jo suunnitteluvaiheessa kuntataloutemme kipurajoilla.
 
Koronan myötä toimintaympäristömme kuitenkin muuttui radikaalisti, ja kuntataloutemme näkymät peittyivät sumuverhoon, joka ei talousjohtajamme mukaan ole vieläkään täysin väistynyt. Samalla kun tämänhetkisten ennusteiden mukaan lapsia syntyy ja muuttaa kuntaamme yhä vähenevissä määrin, ovat sotekustannuksemme ja mm. ikäihmisten määrä ja hoivan tarve jyrkässä kasvusuunnassa. Lapsimääräennusteisiin nojatessa on myös viime aikoina joissain kunnissa rakennettu liian pieniä yksikköjä. Tiloja tulisikin tarvittaessa pystyä supistamaan ja laajentamaan. Tarvitsemme kuntalaistemme tueksi monimuotoisia ratkaisuja palveluiden ja tilojen tuottamiselle, vauvasta vaariin. Olemme vastuussa kuntalaistemme hyvinvoinnista myös silloin kun sotepalvelumme tuottaa hyvinvointialue.
 
Tällä hetkellä koronan aiheuttama paine kuntatalouden kestävyydelle jatkuu. Se on edesauttanut myös välillisten kustannusten rajua nousua: rakentamisen kustannukset ovat nousseet reilusti ja rakennusmateriaalien saatavuus on heikentynyt.
 
Teknisen toimialan vastauksissa arviointikertomukseen todetaan jo realisoitunut riski palveluverkon toteuttamiselle: ”Tilapalveluiden henkilöresurssivajeesta ja puutteellisista työkaluista johtuen ostopalveluihin on jouduttu tukeutumaan rakennushankkeiden johtamisessa, rakennustöiden laadunvalvonnassa sekä kustannusten seurannassa. Tämä tulee osaltaan nostamaan rakentamisen kokonaiskustannuksia, ja resurssivaje aiheuttaa riskin palveluverkon aikataulun toteutukselle.
 
Teknistä toimialaa ovat kuormittaneet kohtuuttomasti myös uudisrakentamisessa toteutuneet riskit, eli mm. rakennusvirheiden aiheuttamat sisäilmaoireilut uudehkoissa yksiköissä ja näiden laajat rakennetutkimus- ja korjaustarpeet, kuten mm. Roinilan ja Pellavan päiväkodeissa, jotka on rakennettu 2010-luvun puolivälissä. Teknisen toimialan henkilöresurssit ovat vähentyneet myös irtisanoutumisten myötä. Aiheutunutta resurssivajetta ei saa helposti katettua ja toimialan kustannukset moninkertaistuvat käytettäessä pääosin ostopalveluja. Lisäksi sisäilmaoireet ovat aiheuttaneet lapsille ja työntekijöille sekä vanhemmille suurta inhimillistä, terveydellistä ja taloudellista huolta ja kunnan riskiarvioissakin sietämättömäksi tunnistettua riskiä.
 
Riskejä palveluverkon toteutuksessa aiheuttaa myös arkkitehtonisesti näyttävien, mutta samalla monimutkaisten rakenteiden tavoittelu hankkeiden toteutuksessa. Tällaisessa rakentamisessa toteutuu herkemmin riskirakenteita, joiden aiheuttamat huolto- ja ylläpitokustannukset ovat suuremmat, kuten myös niistä aiheutuvat sisäilmariskit. 
 
Meillä on kunnassamme, sekä viranhaltijoilla että valtuutetuilla, vastuu huolehtia sekä taloudestamme että kuntalaisistamme. Meidän tulee riskiarvioissamme huomioida hyvissä ajoin myös palveluverkkohankkeissamme häämöttävät lisäkustannukset, jotka ovat epävarmassa taloustilanteessa hankalampia hahmottaa, mutta jotka edellä mainittujen lainalaisuuksien valossa ovat todennäköisiä riskejä toteutua.
 
Meidän tulee olla taloudenhoidossamme vastuullisia. Riskien välttämiseksi meidän tulisi rakentaa palveluverkkomme kerralla kustannustehokkaasti, muuntojoustavasti ja pitkäikäisesti. Meidän tulee rakentaa toimitiloja, joilla voimme vastata asukkaidemme muuttuviin tarpeisiin.
 
Kunnan kokonaistaloudellisten edellytysten ja toimintaympäristömme radikaalisti muututtua palveluverkkomme kokonaisuuden toteutusta tulisi siis tarkastella uudelleen, huomioiden palveluverkkosuunnitelman jälkeen tapahtuneen rakennusalan murroksen: rakennusalan raaka-ainekustannukset ovat kasvaneet valtavasti, joten palveluverkkohankkeidemme kulujen voidaan ennakoida kasvavan yli taloutemme kantokyvyn. Nykyisessä pormestariohjelmassamme on linjattu, että emme voi veronkorotuksin kasvattaa tulopohjaamme. Meidän tulee siis toteuttaa palveluverkkohankkeemme viisaammin ja kustannustehokkaammin.
 
Meidän tulee mahdollistaa palveluverkkokilpailutuksissamme myös modulaaristen kokonaisuuksien tarjoaminen. Hankkeet tulee kilpailuttaa järkevästi mm. sellaisten selkeiden suunnittelulähtökohtien, kuten tarveselvityksen, tontin ja tilaohjelman perusteella. Meidän tulee valita palveluverkon hankkeiden toteutukselle koko niiden elinkaaren kannalta edullinen ja laadukas kokonaisratkaisu.

 
Tilat tulee suunnitella muuntojoustavasti. Lyhyen ajan muuntojoustavuutta on esimerkiksi paljeseinät, joiden avulla voidaan toteuttaa erilaisia oppimistiloja. Pitkän ajan muuntojoustavuus taas tarkoittaa sellaisten tilojen toteuttamista, joita voidaan siirtää, yhdistellä, korvata, huoltaa ja uusia, muuntaen tarvittaessa tiloja eri käyttötarkoitusten vaatimuksiin. Meidän tulisi varmistaa, että tiloja voidaan suunnitella vastaamaan pitkän aikavälin käyttötarpeisiin: toteuttaa alueella olevaan/nousevaan koulukäyttötarpeeseen, mutta että niitä on myös mahdollista hyödyntää uudelleen esimerkiksi koulutarpeen vähennettyä ja hoivatilatarpeen noustua esim. vammais- tai ikäihmisten tarpeisiin. Tällainen tilanhallinta olisi ekologista, kierrätettävää ja ylipäänsä viisasta resurssien käyttöä.
 
Tilojen suunnittelu pitäisi toteuttaa käyttäjien tarpeet lähtökohtana. Sisäilman lisäksi tulisi tarkastella sisäympäristöä kokonaisuutena, jossa huomioidaan laajemmin ilmanvaihto, lämpötilaominaisuudet, riittävä luonnonvalo, myrkyttömät, kemikaalivapaat rakenteet, sekä paloturvallisuus.
 
Tällä hetkellä palveluverkkomme suunnitellaan siten, että jokainen koulu suunnitellaan erikseen, erilaisin ratkaisuin ja eri materiaaleista toteutettuina pysyvinä rakennuksina. Meillä on tällä hetkellä palveluverkkosuunnitelmassa 5 samankaltaista kouluhanketta, joilla on samanlaiset tarpeet ja jotka ovat miltei kaikki aikapaineisia. Kun jokainen koulu toteutetaan eri materiaaleista ja erilaisilla rakenneratkaisuilla, jokainen suunnitteluprosessi pitää toteuttaa alusta alkaen kohteen erityislähtökohdista. Tämä pidentää suunnitteluprosesseja ja nostaa kustannuksia. Lisäksi kiinteistönhuoltajien täytyy tuntea kaikki erilaiset rakenteet ja systeemit, mikä kuormittaa kunnan henkilöstöä, asettaa suuria osaamisvaatimuksia ja lisää riskejä.
 
Samanaikaisesti toteutamme erittäin kalliita väistötilaratkaisuja. Olemme todenneet, että normaaliprosessissa uusi koulu saadaan toteutettua keskimäärin n. viiden vuoden aikajanalla ja tällä välillä käytämme kalliita väistötiloja.
 
Siinä ajassa kun hankimme väistötilat saisimme kuitenkin toteutettua modulaarisen kouluhankkeen kokonaisuudessaan, halutessamme omaleimaisesti kohdeympäristöönsä suunniteltuna, tyylikkäänä kokonaisuutena. 2000 bruttoneliön/400 oppilaan koulu voidaan pysyvänä rakenteena toteuttaa 3 kuukaudessa käyttövalmiiksi. Rykmentinpuiston kaltaisen isomman koulun pystytys olisi mahdollista 9 kuukaudessa. Modulaarinen rakentaminen on lisäksi keskimäärin 20% edullisempaa kuin perinteinen rakentaminen. [1]Alueemme muut kunnat ovat vastanneet jo sisäilmaongelmiin ja toimintaympäristön muutoksiin tehokkaasti ja käyttäjä-/asukaslähtöisesti, ja toteuttaneet modulaarisia ratkaisuja uusissa kouluhankkeissaan menestyksekkäästi. Viime vuosina modulaariset rakentajat ovat myös osoittaneet, että suuriakin kouluja voidaan rakentaa nopeasti ja kustannustehokkaasti. Järvenpään Mestaritoiminnan mukaan moduulirakentaminen on ollut Järvenpäälle 20-30% edullisempaa kuin perinteinen rakentaminen ja Järvenpäässä onkin nopeasta moduulirakentamisesta hyviä kokemuksia sekä pienemmissä, että isommissa hybridi-kouluhankkeissa.  Myös Espoossa on vuoteen 2020 mennessä kolme koulua toteutettu samalla runkorakenteella, ja tässä on todettu hyödyksi siirrettävyys ja muuntojoustavuus. Lisäksi sopimuksissa on moduulirunkorakenteelle luvattu jopa 100 vuoden elinkaari.
 
Koulut tulisikin rakentaa ensisijaisesti kestäviksi. Rakennuksen pitkä elinkaari pystytään saavuttamaan käytännössä kaikilla materiaaleilla. Viisainta ja ekologisinta olisikin tehdä rakennuksista esimerkiksi täysin kierrätettäviä.
 
Nopeuden ja kokonaiskustannuksien (väistöineen), kestävyyden, huollettavuuden ja monikäyttöisyyden lisäksi meidän tulisi huomioida palveluverkkokilpailutuksissa laatukriteerit vahvasti hintakriteerien rinnalla. Nykyiset kilpailutukset tehdään vahvasti hintaperusteisesti. Rakennustekninen ja toiminnallinen laatu on saatava oikeiksi kriteereiksi kilpailutuksiin. Meidän ei tule hyväksyä riskirakenteita. Rakenteet tulee suunnitella myös tiiviiksi ja energiatehokkaiksi.

Taloudellinen vastuumme ja vastuumme palvelujen tarjoajana vaatii, että selvitämme, voidaanko palveluverkkohankkeita toteuttaa nopeammin ja tehokkaammin. Kaikista edellä mainituista syistä meidän tulee palveluverkkokilpailutuksissa mahdollistaa se, että myös modulaariset rakentajat voivat esittää tarjouksensa palveluverkkohankkeisiin.
 
Lisäksi meidän tulee vaatia pitkän aikavälin muuntojoustavuutta jo kilpailutusvaiheessa. Tämä mahdollistaa tilojen hankkimisen jopa sadaksi vuodeksi, jolloin tiloja voidaan uusiokäyttää eri tarkoituksiin.

[1] https://www.mckinsey.com/business-functions/operations/our-insights/modular-construction-from-projects-to-products"

Päätös

Aloite lähetettiin kunnnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen: 

Sivistyspalvelut ovat keskeisiä kunnan veto- ja pitovoimaan vaikuttavia peruspalveluita. Panostuksemme uudistuvaan palveluverkkoon ovat välttämättömiä, sillä palveluverkossamme on ollut vakavia sisäilmaongelmia, joiden myötä mahdollisuudet terveellisiin ja turvallisiin tiloihin ovat olleet uhattuna. 

Varhaiskasvatuksen ja oppimisen palveluverkon uudiskohteet Monio, Tuusulanjärven, Riihikallion, Rykmentinpuiston ja Lahelan kampukset sekä Peltokaaren päiväkoti muodostavat yhdessä olemassa olevien yksiköiden runkoverkon. Runkoverkon tarkoituksena on taata terveelliset, turvalliset ja erilaisiin tarpeisiin soveltuvat tilat, joissa on muuntojoustavuutta erilaisiin lapsi- ja oppilasmääriin ja muuhun tarpeen vaatimaan käyttöön, esimerkiksi nuorisotilaksi, yhteisölliseen kuntalaiskäyttöön tai ikäihmisten palveluiden tarjoamiseen.  

Palveluverkkomme uudiskohteet on suunniteltu jo varhaisesta vaiheesta lähtien yhteistyössä kaikkien käyttäjäryhmien kanssa siten, että tilat palvelevat pääkäyttäjien tarpeita ja mahdollistavat erilaiset lapsi- ja oppilasmäärät. Tilat joustavat varhaiskasvatuksen, vuosiluokkien 1-6 ja vuosiluokkien 7-9 tilojen osalta siten, että erilaisina aikoina niissä voi toimia eri ikäisiä lapsia tai oppilaita. Lapsi- ja oppilasmäärien pienentyminenkin on ollut tilasuunnittelussa huomioituna alusta asti, ja rakennusten osio on mahdollista hyödyntää muussakin kuin varhaiskasvatus- ja koulukäytössä. Monion suunnitteluratkaisujen lähtökohta on ollut se, että tiloja käyttävät useat eri toimijat rinnan joka päivä. Kaikissa uudiskohteissa on kiinnitetty huomiota tilojen sisäiseen muuntojoustavuuteen ja myös siihen, että ne soveltuvat muuhun käyttöön (ulkoinen muuntojoustavuus).  

Palveluverkkomme lähtökohtana on suunnittelu- kilpailutus- ja toteutusvaiheissa muuntojoustavuus, minkä näemme toteutuneen kaikissa uudiskohteissamme tavoitellulla tavalla. Paikallaan rakennetuissa ratkaisuissa on pysytty toteuttamaan joustavuutta tilankäyttöön monin tavoin, eikä paikallaan rakentamista tulisikaan nähdä muuntojoustavuutta poissulkevan seikkana.  Rakentamisessa vaaditut laatustandardeilla (esimerkiksi Terve talo –konsepti) ja valvonnalla huolehditaan siitä, että saamme uudiskohteistamme laadukkaasti rakennettuja ja terveellisiä rakennuksia, joissa voimme toimia pitkään. Uudiskohteiden toteutuksessa on huomioitu kustannusvaikutukset koko rakennuksen elinkaaren ajan. Näillä toimilla on pyritty siihen, että rakennuksen kunnossa pysymisestä huolehtiminen on keskeinen tekijä myös muuntojoustavalle käytölle koko elinkaaren ajan. 

Palveluverkon uudiskohteiden mitoituksessa tehdään pitkäjänteistä työtä väestösuunnitteiden hyödyntämisessä. Tavoitteena on mitoitukseltaan riittävä palveluverkko, jossa on myös tilaa ennakoidulle väestönkasvulle. Vaikka mitoituksessa on pyritty kasvun ennakointiin, on mahdollista, että tulee aikoja, jolloin tarvitaan lisätilaa muutamiksi vuosiksi. Tällaisessa tilanteessa modulaarinen rakentaminen voi tarjota järkevän ja kustannustehokkaan ratkaisun esimerkiksi 4-8 vuoden ajanjaksolle. 

Modulaarinen rakentaminen on tarjonnut vakavien sisäilmahaasteiden ratkaisemisessa hyviä ratkaisuja Hyökkälässä, Kirkonkylässä, Riihikalliossa ja Ruotsinkylässä. Nopeasti rakennettavat ja siirrettävät tilat ovat mahdollistaneet lapsille, nuorille ja henkilöstölle terveelliset ja turvalliset tilat varhaiskasvatukseen ja oppimiseen. Näiden jo Tuusulaan tuotujen siirrettävien tilojen jatkohyödyntämistä väistötiloina tullaan harkitsemaan osana palveluverkko-ohjelman riskienhallintaa tarpeen niin vaatiessa. Tilat on jo kertaalleen tuotu ja asennettu Tuusulaan, joten niiden hyödyntäminen tarvittaessa edelleen on kestävää ja kustannustehokasta.  

Modulaaristen tilojen soveltuvuutta pysyviksi, vuosikymmenien pituisiksi ratkaisuiksi on syytä harkita tarkasti. Modulaariset ratkaisut soveltuvat Tuusulassa parhaiten väliaikaisiksi, ja voivat tulevaisuudessakin tarjota ratkaisuja lyhytaikaiseen tarpeeseen, esimerkiksi väestönkasvusta johtuviin piikkeihin. Modulaarisen rakentamisen ei kuitenkaan katsota parhaalla tavalla soveltuvan pitkäaikaisen runkoverkon rakentamisen ratkaisuksi.  

Uusien kohteiden suunnittelussa modulaaristen ratkaisuiden tarjoajat voivat kuitenkin osallistua vuokra- ja elinkaarimalleissa kilpailutuksiin. Esimerkiksi elinkaaritoteutuksessa tilaaja ei tee hankesuunnitelman lisäksi muita suunnitelmia, vaan on avoin palvelutuottajien ehdotuksille neuvotteluvaiheen aikana hankesuunnitelmassa asetettujen toiminnallisten, laadullisten ja teknisten tavoitteiden mukaisesti. Vuokramallilla toteutettavan Peltokaaren päiväkodin kilpailutuksessa oli sekä neuvottelu- että tarjousvaiheessa mukana modulaarisia ratkaisuita tarjoavia toimijoita. Olemme avoimia modulaarisia ratkaisuja tarjoavien toimijoiden suhteen. Käymme heidän kanssaan avointa keskustelua modulaarisen rakentamisen tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Kati Lepojärven esittämän hänen, Tuusulan puolesta -valtuustoryhmän, Keskustan, Kristillisdemokraattien, Vasemmiston valtuustoryhmän, RKP:n ja 19 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 4.10.2021 § 144 tulleen käsitellyksi.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Kati Lepojärven esittämän hänen, Tuusulan puolesta -valtuustoryhmän, Keskustan, Kristillisdemokraattien, Vasemmiston valtuustoryhmän, RKP:n ja 19 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 4.10.2021 § 144 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • palauttaa aloitteen uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Kati Lepojärvi esitti Tuija Reinikaisen ja Outi Huuskon kannattmana, että asia palautetaan teknisen toimen valmisteluun ja teknisen lautakunnan käsittelyyn.

Kunnanhallitus hyväksyi palautusesityksen yksimielisesti.

Tiedoksi

kasvu ja ympäristö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.