Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

§ 84 Hyrylän vanhan ostarin käyttäminen väliaikaistiloina, aloite

TUUDno-2022-291

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Anna Yltävä esitti seuraavan Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen:

"Tuusulan kunnan vuoden 2022 talousarviossa on kasvun ja ympäristön toimialueella, sen projektitoimistossa on Hyrylän keskustan toiminnan keskeisenä toimenpiteenä kirjattu:

Alueen kiinteistökannan ja uusio- ja väliaikaiskäytön kehittäminen.

Jokelassa Tuusulan kunta tarjoaa keskeltä kylää, Jokelan asemalta maksuttomia työtiloja taiteilijoille vuoden ajaksi. Vastineeksi taitelijoilta halutaan viestinnällistä sisältöä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan.

Jokelassa tiloja on halukas käyttämään parisenkymmentä taiteilijaa.

Kesällä 2019 TuuskotoPopUpissa Tuusulanjärven ääressä todettiin sama: kiinnostusta ja tarvetta on runsaasti.

Ehdotan, että Tuusulan kunta toteuttaa vanhan Hyrylän ostoskeskuksen tiloissa samalla tavalla tiloja luovien alojen, yhteisöjen käyttöön niin pitkään kunnes palvelukeskushanke lähtee liikkeelle. 

Näin toteutamme useita yksimielisesti valtuustossa hyväksymiämme tavoitteita, ennen kaikkea Hyrylän keskustan elävöittämistä, kulttuurin edistämistä sekä kirjattua alueen kiinteistökannan väliaikaiskäyttöä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Tiina Louhikoski, rakennuspäällikkö, tiina.louhikoski@tuusula.fi

Perustelut

Tiloja on hyödynnetty vuokraamalla niitä ulkopuolisille toimijoille ja käytetty väistötiloina niin pitkään kuin se on ollut mahdollista.

Palvelukeskuksen rakentaminen edellyttää alueella kunnallisteknisen verkon muutoksia ja olevan liikerakennuksen purkamista. Purettavalle liikerakennukselle ei ole järkevää tehdä uusia kunnallisteknisiä liitoksia, joten johtosiirtojen aikataulu määrittelee myös liikerakennuksen purkamisajankohdan. Johtosiirrot puolestaan on välttämätöntä tehdä lämmityskauden ulkopuolella. Näin ollen ostarin purkamisen ajankohtakin on kevät-kesä.

 

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Anna Yltävän esittelemän Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen 7.2.2022 § 18 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Anna Yltävän esittelemän Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen 7.2.2022 § 18 tulleen käsitellyksi.

 

Lisäksi tekninen lautakunta päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

  • Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Anna Yltävän esittelemän Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloitteen 7.2.2022 § 18 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.