Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

§ 78 Valtuustoaloitteet, 31.12.2022 kesken olleet

TUUDno-2023-418

Valmistelija

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön 99.3 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista,​ joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava,​ mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta,​ mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Valtuustolle jätettiin 32 valtuustoaloitetta vuonna v. 2022 ja valtuusto totesi  33 aloitteen tulleen käsitellyksi. Vastaavat luvut v. 2021 olivat 37 ja 25.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • merkitä tiedoksi 31.12.2022 kesken olleet valtuutettujen tekemät aloitteet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.