Kunnanhallitus, kokous 20.1.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Pitkäaikaisen rahoituksen nostaminen

TUUDno-2019-957

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan ulkoinen korollinen velka 107,2 milj. euroa, koostuu tällä hetkellä 65 milj. euron pitkäaikaisista lainoista, tytäryhtiölainasta 1,2 milj. euroa sekä lyhytaikaisista kuntatodistuksista 41 milj. euroa. Kuntatodistuksia on emittoitu pääsääntöisesti 2 - 8 viikon periodeissa. Lisäksi kunta käyttää irtaimen käyttöomaisuuden / kaluston hankinnoissa rahoitus- ja vuokraleasingia.

Taloussuunnitelman mukaan kunnan lainamäärän nopea kasvu jatkuu vuosina 2019-2023, koska tulorahoituksella ei pystytä kattamaan ajanjaksolle suunniteltuja, noin 200 milj. euron investointeja. 

Kunnan rahoitus- sijoitus- ja takaustoiminnan periaatteissa on linjattu tavoitteeksi, että 

  • kunnan kiinteäkorkoisten tai korkoriskiltä suojattujen luottojen osuus olisi vähintään 50 % lainasalkusta (nyt 60,6 %)
  • kunnan lainasalkun keskimääräinen laina-aika ja lainakannan tavoitejakauma, jonka mukaan vähintään 50 % kokonaislainamäärästä olisi lainoja, jotka erääntyvät maksettaviksi yli viiden vuoden päästä (nyt 37,3 %) ja vähintään 20 % erääntyisi yli seitsemän vuoden päästä (nyt 37,3 %)
  • kunnan tavoiteltu lainasalkun keskimääräinen laina-aika on 3-8 vuotta (nyt noin 4,5 vuotta; oletuksena kuntatodistusten juoksuaika 2 kk)
  • kunnan lainasalkun suojausaste (pitkäaikaisten kiinteäkorkoisten luottojen ja/tai korkosuojausten osuus) on vähintään 50 % (nyt 60,6 %).

Lisäksi kunnan lainasalkun rakenteen arviointia ja uuden pitkäaikaisen, kiinteäkorkoisen rahoituksen nostamista puoltavat seuraavat seikat:

  • Kunnan rahoitusaseman vahvistaminen ja tuleviin investointeihin varautuminen
  • Pitkien korkojen matalan korkotason hyödyntäminen; korkotason ennakoidaan nousevan ennen pitkää euroalueen talouskasvun vauhdittuessa ja EKP:n korkoelvytyksen supistuessa.

Kunnan korollisen velan määrän ennakoidaan asettuvan 2018 lopussa noin 125 milj. euroon. Uusi 15 milj. euron pitkäaikainen laina nostaisi pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten / korkosuojattujen lainan määrän osuuden lainasalkusta noin 64 %:iin (56 %:iin, jos kesällä 2020 erääntyvä 10 milj. euron lainan lasketaan lyhytaikaisiin lainoihin). Lähtökohtana on, että kunta maksaa nostettavalla pitkäaikaisella rahoituslainalla pois kuntatodistuksia 10 milj. euron edestä. 
Esityksen lähtökohtana on, että Tuusulan kunta kilpailuttaa rahalaitoksia koskien 10 -15 milj. euron pitkäaikaista rahoituslainaa (laina-aika 5 -15 vuotta).

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • linjata, että Tuusulan kunta kilpailuttaa kesä-elokuun 2019 aikana rahoitusjärjestelyn:
    • lainamäärä 10 - 15 milj. euroa, laina-aika 5 - 15 vuotta, kiinteä tai vaihtuva korko
    • rahoitus nostetaan syksyn 2019 aikana.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • linjata, että Tuusulan kunta kilpailuttaa kesä-elokuun 2019 aikana rahoitusjärjestelyn:
    • lainamäärä 10 - 20 milj. euroa, laina-aika 5 - 20 vuotta, kiinteä tai vaihtuva korko
    • rahoitus nostetaan syksyn 2019 aikana.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Lainatarjouspyynnön määrä korotettiin 50 milj. euroon konsernijaostossa 30.9.2019 käydyn keskustelun mukaisesti. Pitkäaikaisen rahoituksen osuuden korottamista puoltaa edullinen korkoympäristö (pitkät korot laskivat merkittävästi kesän aikana) sekä kun kunnan tulevien vuosien investointitarpeiden kasvu. 

Kunta pyysi 50 milj. euron tarjoukset viideltä rahalaitokselta 7, 10 tai 15 vuoden laina-ajoilla. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjousehtojen mukaisen tarjouksen teki Kuntarahoitus Oyj. 

Nostettavan pitkäaikaisen rahoituksen määräksi esitetään 30 milj. euroa vuoden 2019 aikana. Laina-ajaksi esitetään 15 vuotta, jolla voidaan vaikuttavimmin vahvistaa kunnan rahoitusasemaa sekä tukea kunnan rahoitus- ja korkoriskien hallintaa. 

Kunnan korollisen velan määrän ennakoidaan asettuvan 2019 lopussa noin 125 milj. euroon. Uusi 30 milj. euron pitkäaikainen laina nostaisi pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten / korkosuojattujen lainan määrän osuuden lainasalkusta noin 76 %:iin (68 %:iin, jos kesällä 2020 erääntyvä 10 milj. euron lainan lasketaan lyhytaikaisiin lainoihin)

Vuoden 2020 tammi-helmikuussa arvioidaan erikseen 20 milj. euron / 10 vuoden rahoituksen nostamista. 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tekemä lainatarjouksen seuraavasti

Velkakirjalaina, pääoma 30 miljoonaa euroa 

  • Laina-aika 15 vuotta, kertalyhenteinen
  • Korko kiinteä. Korkoindikaatio (17.10.2019) 0,760 %, sisältäen marginaalin. Lainan lopullinen korko määräytyy nostohetkellä
  • Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan yhdessä kansliapäällikön kanssa päättämään tarkemmat lainaehdot sekä allekirjoittamaan lainajärjestelyyn liittyvät sopimukset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus 25.11.2019

Lainatarjouspyynnön määrä korotettiin 50 milj. euroon konsernijaostossa 30.9.2019 käydyn keskustelun mukaisesti. Pitkäaikaisen rahoituksen osuuden korottamista puoltaa edullinen korkoympäristö (pitkät korot laskivat merkittävästi kesän aikana) sekä kun kunnan tulevien vuosien investointitarpeiden kasvu. 

Kunta pyysi 50 milj. euron tarjoukset viideltä rahalaitokselta 7, 10 tai 15 vuoden laina-ajoilla. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjousehtojen mukaisen tarjouksen teki Kuntarahoitus Oyj. 

Nostettavan pitkäaikaisen rahoituksen määräksi esitetään 30 milj. euroa vuoden 2019 aikana. Laina-ajaksi esitetään 15 vuotta, jolla voidaan vaikuttavimmin vahvistaa kunnan rahoitusasemaa sekä tukea kunnan rahoitus- ja korkoriskien hallintaa. 

Kunnan korollisen velan määrän ennakoidaan asettuvan 2019 lopussa noin 125 milj. euroon. Uusi 30 milj. euron pitkäaikainen laina nostaisi pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten / korkosuojattujen lainan määrän osuuden lainasalkusta noin 76 %:iin (68 %:iin, jos kesällä 2020 erääntyvä 10 milj. euron lainan lasketaan lyhytaikaisiin lainoihin)

Vuoden 2020 tammi-helmikuussa arvioidaan erikseen 20 milj. euron / 10 vuoden rahoituksen nostamista. 

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tekemä lainatarjouksen seuraavasti

Velkakirjalaina, pääoma 30 miljoonaa euroa 

  • Laina-aika 15 vuotta, kertalyhenteinen
  • Korko kiinteä. Korkoindikaatio (17.10.2019) 0,760 %, sisältäen marginaalin. Lainan lopullinen korko määräytyy nostohetkellä.
  • Kunnanhallitus valtuuttaa talousjohtajan yhdessä kansliapäällikön kanssa päättämään tarkemmat lainaehdot sekä allekirjoittamaan lainajärjestelyyn liittyvät sopimukset.

________

Konsernijaosto 25.11.2019

Kunnanhallitus käsittelee asiaa edellä olevan ehdotuksen pohjalta.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • puoltaa edellä mainittua päätösehdotusta ja merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunta nosti marraskuussa 2019 tehdyn kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti 30 milj. euronkiinteäkorkoisen ja kertalyhenteisen, 15 vuoden lainan joulukuussa 2019. Nostetun lainan korko koko laina-ajalle on 0,797 %. 

Kunnan ja vesihuoltoliikelaitoksen lainojen kokonaismäärä oli vuoden 2019 lopussa 122,5 milj. euroa, josta pitkäaikaisten/kiinteäkorkoisten lainojen osuus oli 85 milj. euroa (69 %). 

Tilanne korkomarkkinoilla on säilynyt melko vakaana eikä pitkäaikaisissa koroissa ole tapahtunut olennaisia muutoksia loppusyksyn jälkeen. Kunnanhallituksen päätettäväksi tuodaan nyt 20 milj. euron kiinteäkorkoinen ja kertalyhenteinen, 10 vuoden velkakirjalaina. Laina esitetään nostettavaksi Kuntarahoitus Oyj:lta, lokakuussa 2019 tehdyn lainatarjouskilpailun pohjalta.
Kuluvan vuoden loppuun mennessä kunnan ja vesihuoltoliikelaitoksen yhteenlasketun lainamäärän ennustetaan nousevan noin 148 milj. euroon. Kun huomioon otetaan nyt päätöksentekoon tuotava 20 milj. euron laina, asettuisi pitkäaikaisten lainojen määrä vuoden 2020 lopussa yhteensä 105 milj. euroon (osuus 71 % lainasalkusta). Yli viiden vuoden päästä erääntyvien lainojen osuus olisi 61 % ja yli seitsemän vuoden päästä erääntyvien lainojen 51 %. Tällöin kunnan lainasalkun korko- ja maturiteettijakaumat ylittäisivät selvästi kunnan rahoitus- sijoitus- ja takaustoiminnan periaatteissa määritellyt minimirajat.

Lainojen tasainen ja pitkälle aikajänteelle ajoittuva erääntymisjakauma tukee kunnan korko- ja rahoitusriskien hallintaa; tavoitteena on rahoituksen keinoin suojata kunnan suunniteltua tuloskehitystä sekä turvata maksuvalmius kaikissa tilanteissa ja markkinaolosuhteissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tekemä lainatarjouksen seuraavasti

    Velkakirjalaina, pääoma 20 miljoonaa euroa 
    • Laina-aika 10 vuotta, kertalyhenteinen
    • Korko kiinteä. Korkoindikaatio (17.10.2019) 0,420 %, sisältäen marginaalin. Lainan lopullinen korko määräytyy nostohetkellä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Tiedoksi

talouden ohjaus

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen
Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kirjaamo
Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula
Sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
Puh. vaihde: 09 87 181