Valmistelija
Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Perustelut
Perustelut
Kuntakehityslautakunta on 9.2.2021 § 15 päättänyt asettaa Lepomäen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, sekä viitesuunnitelmaluonnoksen MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää lausuntoa vammaisneuvostolta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 24.2.-28.3.2022 välisenä aikana.
Hyrylän keskustan koillispuolella Kalliopohjantien, Kalliopohjankujan ja Mahlamäentien välisellä alueella on tavoitteena muuttaa asemakaavaa. Asuntoja rakennetaan lisää ympäristöön sovittaen lyhyellä kävelyetäisyydellä Hyrylän keskuksesta, nyt käytettävissä olevan infrastruktuurin ja helposti saavutettavan joukkoliikenteen alueella. Asunpientalo- ja -kerrostalorakentamisessa on yhteensä noin 5300 kerros-m2, joka vastaa noin 88 asukkaan lisäystä. Lisäksi esitetään palvelu-, liike- tai toimitilaa tai laajempikäyttöisiä alueen asukkaiden yhteistiloja noin 100 kerros-m2. Palvelu-, liike- ja toimitilojen toteutuessa työpaikkojen määrä alueella lisäytyy vähäisesti. Katualueille esitetään myös muutoksia. Kalliopohjantien itäreunaan kadunvarsipaikoitusta, Kalliopohjankujan itäisestä päästä suoraan Mahlamäentielle linjattavaa jalankulun ja polkupyöräilyn yhteyttä. Mahlamäentien katualueella selvitetään kaavoituksen yhteydessä mahdollisuutta kehittää alueellisesti merkittävän joukkoliikenteen pysäkkiparin toimivuutta, palvelutasoa parantaen.
Lepomäen asemakaavan muutos, kaava nro 3569, OAS, vammaisneuvoston lausunto
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa pientalojen ja kerrostalon rakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle ja viheralueelle. Tavoitteena on myös mahdollistaa palvelu-, toimi- tai liiketilojen tai alueen asukkaiden yhteistilojen
rakentaminen kerrostalon kivijalkatiloihin katutasossa Kalliopohjantien puolella.
Erilaisille yhteistiloille on taajamissa todettu olevan tarvetta, joko korttelin asukkaiden käytössä tai laajemmin kaupunginosan alueella, erilaisina harraste-, etätyö- tai työtiloina. Vammaisneuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Mahdolliset yhteiskäyttöiset tilat sijoitettaisiin kerrostalorakennuksen yhteyteen. Kerrostalorakentamista on suunniteltu Mahlamäen puiston tilalle. Alueella on hyvin vähän puistoja, minkä vuoksi vammaisneuvosto pitää harmillisena, että kerrostalo rakennettaisiin juuri nykyiselle puistoalueelle.
Asuinrivitalojen rakentamista suunniteltaessa tulisi huomioida, että ainakin osa rivitaloasunnoista olisi yksitasoisia, mikä mahdollistaisi niissä asumisen myös esteettömyyttä tarvitseville sekä tukisi ikäihmisten kotona-asumista pidempään.