Kunnanhallitus, kokous 18.9.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 409 Tuomala II osayleiskaava, lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä tehtyihin valituksiin

TUUDno-2017-518

Perustelut

Kuntakehityslautakunta § 119/13.9.2017

Kunnanvaltuusto hyväksyi Tuomala II -osayleiskaavan kokouksessaan 29.5.2017 § 92. Helsingin hallinto-oikeudelle on jätetty päätöksestä kolme valitusta. Helsingin hallinto-oikeus pyytää kunnan lausuntoa valituksista. Lausunnon antamiseen on saatu lisäaikaa 30.9.2017 saakka (lisäajan hallinto-oikeudelta myönsivät Krista Lappalainen ja Sirpa Enroth 3.8.2017). Hallintosäännön 5. luvun 24 §, kohdan 5 mukaan kunnanhallitus antaa lausunnon tai selityksen valtuuston päätöksestä tehdystä valituksesta, jos kunnanhallitus katsoo, ettei valtuuston päätöstä ole valituksessa esitetyillä perusteilla kumottava.

Lausunto on laadittu toistamatta valituskirjeiden kaikkia perusteluja. Valituskirjeet ovat liitteenä.  Alla on esitetty jokainen valitus pääpiirteissään ja niihin Tuusulan kunnanhallituksen antamat lausunnot.

1. Teija Salmi-Aallon ja Timo Aallon valitus

Valittajien vaatimus:

Teija Salmi-Aalto ja Timo Aalto vaativat, että Hallinto-oikeus kumoaa Tuomala II -osayleiskaavaa koskevan Tuusulan kunnanvaltuuston tekemän päätöksen ja tutkimaan asian uudelleen. Valituksessa vaaditaan Tuusulan kuntaa muuttamaan Tuomala II –osayleiskaavaa siten, että osayleiskaavaan sijoitetaan asutusta valittajien omistamalle tilalle Kuusivaara 858-415-0002-0044, postiosoite Hangasojankuja 8-14, 04430 Järvenpää.

Toissijainen vaatimus on, että Helsingin hallinto-oikeus määrää Tuusulan kunnan sopimaan ja sitoutumaan siihen, että kunta lunastaa valittajien tontin ja omakotitalon markkinahintaan, ei pakkolunastushinnan mukaisesti.

Valituksen perusteeksi Teija Salmi-Aalto ja Timo Aalto esittävät mm. seuraavaa:

Valittajat ovat ostaneet tilan Kuusivaara (858-415-0002-0044) vuonna 2007 ja saaneet myönteisen suunnittelutarvepäätöksen ja rakennusluvan 165 kerrosneliön omakotitalolle vuonna 2008. Rakennus on lopputarkastettu 2015. Valittajat tuovat valituksessaan esiin, että rakennuslupavaiheessa kunta ei tuonut julki suunnitelmissa olevaa osayleiskaavamuutosta.

Rakennuslupavaiheessa rakennus ohjeistettiin sijoittamaan rakennuspaikan takareunaan, jolloin tilalle jäisi vapaata maata rakennuspaikoille tulevaisuutta varten. Valittajien mukaan kunta antoi ymmärtää, että asutusta tullaan lisäämään kyseisellä alueella ja se on jopa suotavaa.

Valittajat näkevät, että nyt alueen muututtua osayleiskaavassa työpaikka-alueeksi, on valittajien omistama kiinteistö asumiskelvoton ja arvoltaan lähes mitätön.

Valituksen tekijöiden mukaan tieliikenteen melu ja hiukkaspäästöt eivät ole este asumiselle alueella. Valittajien mukaan Tuusulan kunta on suunnitellut ja varannut kaavoituksessaan vanhan Lahdentien itäpuolta samalta kohdalta asutukseen.

Tuusulan kunnan lausunto

Tuomalan osayleiskaavatyö sisältyi vuoden 2008–2012 kaavoitussuunnitelmaan ja työn vireille tulosta ilmoitettiin 29.4.2009.

Tilalle Kuusivaara (858-415-0002-0044) on tehty myönteinen suunnittelutarveratkaisu vuonna 2007. Päätös on ollut myönteinen, koska kyseessä on ollut korvaava rakentaminen ja tila oli lupakäsittelyn hetkellä voimassa olevan osayleiskaavan mukainen rakennuspaikka.

Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 1 momentin mukaisesti maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 2 momentin mukaisesti viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista.

Osayleiskaavan laadinnan aikana Ympäristöministeriö vahvisti Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan vuonna 2014. Maakuntakaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä 2011 ja ehdotus 2012. Ehdotusvaiheessa ja vahvistetussa kaavassa Lahdentien ja Lahden moottoritien välinen alue on osoitettu työpaikkojen reservialueeksi. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan työpaikka-alueen suunnittelumääräyksen mukaan alue varataan ensisijaisesti työpaikkarakentamiseen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa alueelle ei tule osoittaa merkittävää määrää uutta asumista. Tätä maakuntakaavaa on Tuomala II –osayleiskaavatyössä tullut noudattaa. Tuomala II –osayleiskaava on pidetty ehdotuksena julkisesti nähtävillä 2014 ja uudelleen 2017.

Tuomala II-alue Lahdentien ja Lahden moottoritien välissä on osoitettu työpaikkatoiminnoille vahvan Uudenmaan maakuntakaavan lisäksi Keski-Uudenmaan Kuuma-kehityskuvassa ja Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma 2050:ssä. Lisäksi alue nähdään Uudenmaan liiton laatimassa Helsingin ympäristön logistiikka-alueiden kehittämisen tiekartassa (Uudenmaan liiton julkaisuja E166 – 2016) tulevaisuuden logistiikka-alueena.

Yleiskaavan ja osayleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:ssä. Yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon muun muassa yhdyskuntarakenteen toimivuus, elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus, asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus, liikenteen ja muun infrastruktuurin järjestäminen kestävällä tavalla, elinkeinoelämän toimintaedellytykset, ympäristöhaittojen vähentäminen, ympäristö- ja luontoarvojen vaaliminen sekä virkistysalueiden riittävyys. Nämä seikat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Kunnalla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti ja osana maapolitiikkaansa oikeus laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja edellyttäen, että kaavalle laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntija-arvion mukaan lain kohta terveellisestä elinympäristöstä melun osalta ei voida katsoa täyttyvän. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntija-arviona (sähköposti 2.5.2017 /Liikonen) mukaan: ” -- Lahdenväylien välinen alue on meluista ja soveltuu huonosti asumiselle ja asuinrakentamiseen. Pääasiassa melu aiheutuu moottoritiestä, mutta vanhan Lahdenväylän yli 55 dB melualuekin on nykysin noin 50–100 m leveä, riippuen ajonopeuksista ja maastonmuodoista. Oikoradan liikenteen aiheuttamalla melulla ei ole vaikutusta alueen melutasoihin, lukuun ottamatta radan länsipuolista pienehköä osayleiskaavan aluetta. Tämän alue onkin merkitty EV-3 ja TP-1 merkinnöillä, mikä varmastikin on oikea käyttötarkoitus, koska melutasojen ja meluntorjunnan suhteen alue olisi erittäin haastava.

Pohjoisväylän eteläpuoleiset alueet osayleiskaavasta ovat melutasojen kannalta sellaisia, että sinne asumisen lisääminen ei tule kysymykseen, koska melutaso ylittää käytännössä yli 60 dB melutason koko alueella jo nykyisellä liikenteellä ja on monin paikoin yli 65 dB, eteenkin, jos huomioidaan Vanha Lahdenväylän melu, sekä arvioidaan, että liikenteen lisääntyminenkin nostaa jonkin verran melutasoa. Tosin liikenteen lisääntymisen tulisi olla todella merkittävää, luokkaa 10 000 ajoneuvoa/vrk, jotta sillä olisi oikeasti vaikutusta melun leviämiseen (Liikonen 2.5.2017 Uudenmaan ELY-keskus).”

Tuusulan kunnalla ei ole tavoitteena lisätä asumista Lahdenteiden väliin. Alueella ei esimerkiksi sijaitse kunnan tarjoamia palveluita. Naapurikaupunkien Keravan ja Järvenpään työpaikka-alueet rajautuvat Tuomala II –osayleiskaava-alueeseen. Yhdessä Järvenpään ja Keravan maankäytön kanssa alue luo ylikunnallisia monipuolisia mahdollisuuksia yritystoiminnan kehittämiseen. Keskittämällä yritysalueet lähelle toisiaan, voivat yritykset saada toisiltaan synergiaetuja ja toisaalta haitat (kuten liikenne) pysyvät rajoitetulla alueella. 

Tuomala II -osayleiskaavan alueet tulevat toteutumaan asemakaavoituksen kautta, joiden yhteydessä osayleiskaavan määrittelemiä alueidenkäyttöratkaisuja tarkennetaan ja rakentamista ohjataan. Osayleiskaavan tulee olla riittävän ohjaava, mutta samalla sopivan joustava, sillä sen toteuttaminen kestää jopa vuosikymmeniä. Pienipiirteisiä yksittäisiä asuinrakennuksia ei ole osayleiskaavatarkkuudella tarkoituksenmukaista osoittaa. Asuminen on väistyvä toiminto alueella. Kunta on tarvittaessa valmis neuvottelemaan kiinteistöjen hankkimisesta, mutta ei tässä vaiheessa voi vielä sitoutua niiden ostamiseen. Yksittäisten kiinteistöjen, jotka eivät ole kunnan omistuksessa, liittyminen tulevaan asemakaavaan ratkaistaan myöhemmässä vaiheessa ensisijaisesti sopimalla. Todennäköisesti nykyisen asutuksen lähiympäristöön tullaan asemakaavassa sijoittamaan ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta työpaikka-toimintaa, ei teollisuustontteja. Tarvittaessa varataan myös suojaviheraluetta asuinrakennuspaikkojen ja työpaikka-alueen väliin.

Lahdentien itäpuolelle Tuusulan kunta ei ole suunnitellut asuinrakentamista. Tuomala II –osayleiskaavan luonnosvaiheessa kaava-alue käsitti myös Lahdentien itäpuolen aina Sipoon rajalle saakka. Yhtenä vaihtoehtona tutkittiin asuinrakentamisen sijoittamista Ketunkorventien ympäristöön tukeutuen Keravan silloiseen suunniteltuun asuinalueeseen. Kaava-alue rajattiin ehdotusvaiheessa kuitenkin uudelleen sisältämään Lahdentien ja Lahden moottoritien välisen alueen. Asuinrakentamisen osoittamisesta Ketunkorventien ympäristöön luovuttiin.

Edellä esitetyn perusteella Tuusulan kunta katsoo, että osayleiskaava täyttää MRL:n vaatimukset ja valitus tulee hylätä perusteettomana.

2. Erkko Simsiön valitus

Valittajan vaatimukset:

Valtuuston Tuomala II –osayleiskaavan hyväksymistä koskeva päätös ja osayleiskaava on kumottava siltä osin kuin valituksenalaisessa kaavassa on osoitettu valittajan kiinteistöille 858-415-3-100 ja 858-415-3-99 suojaviheralue merkinnällä EV-3. Lisäksi alueen uudet tieyhteydet pilkkovat kohtuuttomasti tilaa 858-415-3-152.

Tuusulan kunta määrätään korvaamaan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen vastaselitysvaiheessa esitettävän laskelman mukaisesti

Valituksen perusteeksi Erkko Simsiö esittää mm. seuraavaa:

Valittajan mukaan kaava aiheuttaa MRL:n mukaista kohtuutonta haittaa maanomistajalle ja kaavan vaikutukset ovat maanomistajan taloudellista asemaa heikentäviä. Kaavassa maanomistajan kiinteistöjä 858-415-3-100 ja 858-415-3-99 on kohdeltu valituksen mukaan muista tiloista poikkeavalla tavalla osoittamalla pääosa tilasta suojaviheralueeksi (EV-3). Valituksen mukaan kaava ei sisällä selvitystä, jonka perusteella suojaviheralue on kaavaan merkitty. Lisäksi valittajan mukaan kaavassa osoitetut uudet tieyhteydet pilkkovat kohtuuttomasti tilaa 858-415-3-152.  

Valituksen mukaan kaava-asiakirjoissa ei selvitetä raideliikenteen tärinän ja melun vaikutuksia tai merkitystä tai merkitystä rakentamisen kannalta eikä mahdollisuuksia tai pyrkimyksiä kulkuyhteyksien järjestämiseksi.

Tuusulan kunnan lausunto

Faunatica Oy on laatinut kaava-alueelle luontoselvityksen vuonna 2008. Selvityksen mukaan kiinteistöllä 858-415-3-100 sijaitsee kaksi metsälain erityisen tärkeää elinympäristöä. Kohteita ei merkitty kaavaan luonnos- eikä ensimmäisessä kaavaehdotusvaiheessa. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen lausuntojen perusteella kohteet kuitenkin rajattiin uudelleen nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen ja hyväksyttävään kaavaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaiksi kohteiksi (luo-2). Näin ollen alueille ei voida osoittaa työpaikkojen korttelialuetta.

Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki teettivät yhteistyössä Korttelin 2190 maankäyttötarkastelut ja ympäröivien alueiden yleispiirteisen maankäyttösuunnitelman arkkitehtitoimisto Jukka Turtiaisella. Työssä esitettiin voimalaitoksen ja liikerakennusten sijoittamista Järvenpään puolelle sekä liike- ja toimitilarakentamista Tuusulaan Lahdentien ja moottoritien väliin. Suunnitelma oli pohjana osayleiskaavatyölle. Työssä tarkasteltiin muun muassa kulkuyhteyttä Fortumin voimalaitokselle kortteliin 2190. Pohjoisväylältä kortteliin on väliaikainen liittymä ja varsinainen liittymä tulee osoittaa Tuusulan puolelta, Lahdentien kautta. Järvenpään asemakaavassa on osoitettu Tuusulaa kohti Voimalankatu, joka jatkuu Tuomala II –osayleiskaavassa. Kadun sijainti tulee kuitenkin tarkentumaan asemakaavassa, osayleiskaavaan katu on merkitty ohjeellisena.

Pohjoisväylän eteläpuolelle ei ole hankkeita tiedossa, joten alustavia katuja ei osayleiskaavassa ole osoitettu. Katujen lopullinen tarve ja sijainti selviävät kortteli- ja tonttikokojen ratkettua asemakaavavaiheessa. Osayleiskaavassa on esitetty tieliikenteen yhteystarpeet pohjoisesta etelään ja kaksi yhteystarvetta itä-länsi –suuntaisesti. Tämän myötä maanomistajia on kohdeltu tasapuolisesti: myös etelän isolle korttelialueelle tulee sijoittumaan katuja. Eteläisellä korttelialueella jää myös suojaviheralueita asemakaavassa todennäköisesti asutukseen nähden sekä Huhtimonojan ympäristöön. Näitä ei kuitenkaan osayleiskaavan tarkkuudella ei ole vielä osoitettu. 

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta pyydettiin asiantuntija-arvio valtion hallinnoiman Lahden moottoritien melutasosta ja sen vaikutuksista asumiselle. Arvion mukaan Lahdenteiden väli ei sovellu melun vuoksi asumiselle, mutta työpaikka-aluetta melualueelle voidaan osoittaa. Asemakaavoituksen yhteydessä tulee huomioida valtioneuvoston asettama melun ohjearvo liikenne- ja toimistorakennuksille, joka osayleiskaavan laatimishetkellä on keskiäänitasoltaan päivällä liike- ja toimistohuoneistoissa sisällä enintään 45 dB. Tämä määräys on osayleiskaavassa.

Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma alueen maankäytöstä, joka tulee tarkentumaan asemakaavalla. Asemakaavassa määritellään tarkemmin muun muassa kortteleiden rajat, kadut ja rakennusoikeudet.  

Edellä esitetyn perusteella Tuusulan kunta katsoo, että osayleiskaava täyttää MRL:n vaatimukset ja valitus tulee hylätä perusteettomana.

3. Markus ja Niina Lehtimäen valitus

Valittajien vaatimukset:

Tuomala II -osayleiskaavaa ei tule toteuttaa.

Valituksen perusteeksi Markus ja Niina Lehtimäki esittävät mm. seuraavaa:

Valittajat näkevät, ettei kaavatyössä ole otettu asukkaita huomioon eikä alueen kehittämisestä ole keskusteltu asukkaiden kanssa. Valituksen mukaan melu tai hiukkaspäästöt eivät vaikuta asumiseen ja meluaidan rakentaminen ratkaisisi meluongelmat. Valituksessa kritisoidaan myös sitä, ettei Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto (Liikanen) ole ollut vastineella. Valittajat näkevät, että alue on turvallinen ja terveellinen asuinympäristö. Mikäli alue kuitenkin suunnitellaan vain työpaikkatoiminnoille, ilmoittavat valittajat voivansa siirtää yrityksensä toimiston kotiosoitteeseensa ja myös asua kiinteistöllä. Valituksessa ihmetellään myös Fortumin myönteistä lupaa, vaikka alue on rakennuskiellossa. Valittajat tahtoisivat rakentaa pihallensa isomman hallin liiketoimintaansa varten.

Lisäksi valituksessa kerrotaan, että koska alueella ei ole asemakaavaa, suunnitelma on keskeneräinen, jolla ei ole lainvoimaa. Valituksen mukaan kuntapäättäjät eivät voi vedota osayleiskaavatyöhän ja kaavoitussuunnitelmiin, koska ne ovat suunnitteluasteella eivätkä lainvoimaisia päätöksiä.

Tuusulan kunnan lausunto

Valtuusto on hyväksynyt kaavoitussuunnitelman sekä Tuomala II –osayleiskaavan. Valtuuston hyväksymispäätökset ovat lainvoimaisia. Tuomala II –osayleiskaava saa lainvoiman, mikäli valitukset kumoutuvat oikeusasteissa. Osayleiskaava on ohjeena laadittaessa asemakaavoja alueelle. Asemakaavoissa kortteleiden rajat, rakennusoikeudet, kadut ja viheryhteydet ratkaistaan tarkemmin.

Osayleiskaavaa on ohjannut Uudenmaan maakuntakaava. Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 1 momentin mukaisesti maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n 2 momentin mukaisesti viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista.

Osayleiskaavan laadinnan aikana Ympäristöministeriö vahvisti 2. vaihemaakuntakaavan vuonna 2014. Maakuntakaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä 2011 ja ehdotus 2012. Ehdotusvaiheessa ja vahvistetussa kaavassa Lahdentien ja Lahden moottoritien välinen alue on osoitettu työpaikkojen reservialueeksi. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan työpaikka-alueen suunnittelumääräyksen mukaan alue varataan ensisijaisesti työpaikkarakentamiseen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa alueelle ei tule osoittaa merkittävää määrää uutta asumista. Tätä maakuntakaavaa on Tuomala II –osayleiskaavatyössä tullut noudattaa. Tuomala II –osayleiskaava on pidetty ehdotuksena julkisesti nähtävillä 2014 ja uudelleen 2017.

Alueen asukkaille on lähetetty osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa sekä kaavaluonnosta ja -ehdotusta koskevat kuulemiskirjeet. Alueen asukkailla ja niillä joiden oloihin kaava vaikuttaa, on ollut mahdollisuus jättää mielipiteet ja muistutukset kaavasta. Kunnanhallitus on hyväksynyt luonnoksen vastineet, valtuusto ehdotuksen vastineet kaavaa hyväksyttäessä. Osayleiskaavaluonnoksesta järjestettiin yleisötilaisuus 18.5.2010 ja ehdotusvaiheessa kaavanäyttely 21.10.2014. Tällöin osallistujat ovat voineet olla yhteydessä kaavoittajiin. Myös Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavasta on ollut mahdollisuus jättää mielipide tai muistutus.

Yleiskaavan ja osayleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:ssä. Yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon muun muassa yhdyskuntarakenteen toimivuus, elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus, asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus, liikenteen ja muun infrastruktuurin järjestäminen kestävällä tavalla, elinkeinoelämän toimintaedellytykset, ympäristöhaittojen vähentäminen, ympäristö- ja luontoarvojen vaaliminen sekä virkistysalueiden riittävyys. Nämä seikat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Kunnalla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti ja osana maapolitiikkaansa oikeus laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja edellyttäen, että kaavalle laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät.

Lain pykälä asumisen tarpeista ja palveluista ei täyty. Alueella ei ole kunnan lähipalveluita saatavilla. Naapurikaupunkien Keravan ja Järvenpään työpaikka-alueet rajautuvat Tuomala II –osayleiskaava-alueeseen. Yhdessä Järvenpään ja Keravan maankäytön kanssa alue luo ylikunnallisia monipuolisia mahdollisuuksia yritystoiminnan kehittämiseen. Keskittämällä yritysalueet lähelle toisiaan, voivat yritykset saada toisiltaan synergiaetuja ja toisaalta haitat (kuten liikenne) pysyvät rajoitetulla alueella.

Myöskään lain pykälä terveellisestä elinympäristöstä ei toteudu alueen meluolosuhteiden vuoksi. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntija-arvion (sähköposti 2.5.2017 / Liikonen) mukaan: ” – Lahdenväylien välinen alue on meluista ja soveltuu huonosti asumiselle ja asuinrakentamiseen. Pääasiassa melu aiheutuu moottoritiestä, mutta vanhan Lahdenväylän yli 55 dB melualuekin on nykysin noin 50–100 m leveä, riippuen ajonopeuksista ja maastonmuodoista. Oikoradan liikenteen aiheuttamalla melulla ei ole vaikutusta alueen melutasoihin, lukuun ottamatta radan länsipuolista pienehköä osayleiskaavan aluetta. Tämän alue onkin merkitty EV-3 ja TP-1 merkinnöillä, mikä varmastikin on oikea käyttötarkoitus, koska melutasojen ja meluntorjunnan suhteen alue olisi erittäin haastava.

--- Pohjoisväylästä pohjoiseen melutilanne on myös heikko, vaikkakin maastonmuodoista ja etäisyyksistä johtuen hieman eteläosaa parempi. Nykyinen asutus on 55–60 dB melualueella, kun huomioidaan Vanha Lahdenväylä. Näille tonteille ei ole syytä lisätä asumista ja jos mahdollista, niin asumisesta tulisi tulla väistyvä maankäyttötapa tällä alueella. Jos asiaa katsotaan puhtaasti melutasojen suhteen, niin silloin em. nykyisen asutuksen pohjoispuolella on alueita, joissa voidaan saavuttaa alle 55 dB melutaso, jolloin asuinrakentaminen olisi mahdollista. En kuitenkaan näe, että tuo alue olisi melun suhteen kuitenkaan laatutavoitteiden mukainen, kun otetaan huomioon alueen maalaismaisuus. Lisäksi muutaman asuinrakennuksen salliminen alueelle ei varmastikaan olisi muutenkaan järkevää. Mielestäni Koko Pohjoisväylän pohjoinenkin osuus olisi syytä merkitä työpaikka alueeksi ja/tai suojaviheralueeksi. " (Liikonen 2.5.2017 Uudenmaan ELY-keskus)

Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma alueen maankäytöstä, joka tulee tarkentumaan asemakaavalla. Asemakaavassa ratkaistaan muun muassa teollisuushallien mahdollinen sijoittaminen olemassa oleville rakennuspaikoille. Osayleiskaavassa ei ole osoitettu yksittäisiä asuinrakennuksia ja asuminen on väistyvä toiminto alueella. Kunta on tarvittaessa valmis neuvottelemaan kiinteistöjen hankkimisesta, mutta ei tässä vaiheessa voi vielä sitoutua niiden ostamiseen. Yksittäisten kiinteistöjen, jotka eivät ole kunnan omistuksessa, liittyminen tulevaan asemakaavaan ratkaistaan myöhemmässä vaiheessa ensisijaisesti sopimalla. Todennäköisesti nykyisen asutuksen lähiympäristöön tullaan asemakaavassa sijoittamaan ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta työpaikka-toimintaa, ei teollisuustontteja. Tarvittaessa varataan myös suojaviheraluetta asuinrakennuspaikkojen ja työpaikka-alueen väliin.

Edellä esitetyn perusteella Tuusulan kunta katsoo, että osayleiskaava täyttää MRL:n vaatimukset ja valitus tulee hylätä perusteettomana.

Ehdotus
Kuntakehityslautakunta päättää

- merkitä tiedoksi Tuomala II osayleiskaavasta tehdyt valitukset

- hyväksyä osaltaan perusteluosassa esitetyn lausunnon

- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää antaa Helsingin hallinto-oikeudelle perusteluosassa esitetyn lausunnon ja todeta, että valtuuston tekemää Tuomala II -alueen osayleiskaavan hyväksymispäätöstä 29.5.2017 § 92 ei tule miltään osin kumota ja, että kunnanhallitus päättää vaatia valitusten hylkäämistä

- ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.

Asia tarkastettiin välittömästi kokouksessa.

__________

Kunnanhallitus 18.9.2017

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • antaa Helsingin hallinto-oikeudelle perusteluosassa esitetyn lausunnon  ja todeta, että valtuuston tekemää Tuomala II -alueen osayleiskaavan hyväksymispäätöstä 29.5.2017 § 92 ei tule miltään osin kumota
  • vaatia valitusten hylkäämistä
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Helsingin hallinto-oikeus, kaavoitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.