Kunnanhallitus, kokous 18.9.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 402 Lapsi- ja perheasiainneuvosto 2017–2019, jäsenten vaihtuminen

TUUDno-2017-589

Valmistelija

  • Krista Rastas, terveydenhoitaja

Perustelut

Khall § 330/21.6.2017
Tuusulan lapsi- ja perheasiainneuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien lasten ja lapsiperheiden asioissa toimivien järjestöjen ja tahojen, lasten vanhempien edustajien sekä viranomaisten yhteistyöelin, jossa on tasapuolisesti edustajia Tuusulan eri alueilta.

Kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi yhdeksän (9) jäsentä seuraavasti:

- neljä (4) vanhempien edustajaa eri puolilla kuntaa toimivien koulujen vanhempainyhdistysten nimeämistä vanhemmista sekä heille varajäsenet
- kaksi (2) edustajaa lapsi- ja nuorisojärjestöjen ehdottamista henkilöistä sekä heille varajäsenet
- yksi (1) Tuusulan seurakunnan nimeämä edustaja sekä hänelle varajäsen
- kaksi (2) Tuusulan nuorisovaltuuston nimeämää edustajaa sekä heille varajäsenet.

Kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon puhevaltaisen edustajansa.

Lapsi- ja perheasiainneuvoston sihteerinä toimii Tuusulan kunnan asiantuntijaviranhaltija.

Lapsi- ja perheasiainneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Tuusulan koulujen vanhempainyhdistyksiä on pyydetty lähettämään ehdokkaansa Tuusulan kunnan lapsi- ja perheasiainneuvostoon. Määräaikaan mennessä yhteensä 4 vanhempainyhdistystä esittivät ehdokkaansa, joista lapsi- ja perheasiainneuvosto tekee seuraavan esityksen:

Terhi Hervonen, Riihikallion koulun Tuki ry, varajäsen Laura Sauranen, Riihikallion koulun Tuki ry

Suvi Pellonpää, Jokelan yläasteen ja lukion vanhempainkerho, varajäsen Mira Lehtinen, Jokelan yläasteen ja lukion vanhempainkerho

Mari Vilkman, Kellokosken koulun vanhempainyhdistys, varajäsen Eeva-Mari Vehkanen, Kellokosken koulun vanhempainyhdistys

Eija Koivunporras, Klemetskog Hem och Skola, varajäsen Noora Allenius, Klemetskog Hem och Skola

Myös Tuusulassa toimivia lapsi- ja nuorisojärjestöjä on pyydetty lähettämään ehdokkaansa Tuusulan kunnan lapsi- ja perheasiainneuvostoon. Määräaikaan mennessä yhteensä 3 yhdistystä esittivät ehdokkaansa, joista lapsi- ja perheasiainneuvosto esittää seuraavasti:

Johanna Laitinen, MLL:n Jokelan paikallisyhdistys ry, varajäsen Saija Eronen, MLL:n Kellokosken paikallisyhdistys ry

Joni Norppa, MLL Etelä-Tuusulan paikallisyhdistys ry, varajäsen Mari Rantanen, MLL Etelä-Tuusulan paikallisyhdistys ry

Tuusulan seurakunta on nimennyt lapsi- ja perheasiainneuvostoon seurakunnan edustajaksi Katja Manninen-Abbouchin, varajäseneksi Anu Lampun.

Tuusulan nuorisovaltuusto on nimennyt lapsi- ja perheasiainneuvostoon edustajiksi Jussi Simolan ja Unna Wallasvaaran sekä varajäseniksi Aatos Kärjen ja Moona Harmasen.

Lapsi- ja perheasiainneuvoston toimintasäännön edellyttämäksi asiantuntijaviranhaltijaksi ehdotetaan terveydenhoitaja Krista Rastasta.

Lisätiedot: Krista Rastas p. 040 314 3903

Ehdotus / Kap 
Kunnanhallitus päättää

- nimetä lapsi- ja perheasiainneuvoston jäsenet toimikaudeksi 6/2017-5/2019 seuraavasti:

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

Terhi Hervonen 
Suvi Pellonpää 
Mari Vilkman 
Eija Koivunporras 
Johanna Laitinen 
Joni Norppa  
Katja Manninen-Abbouch 
Jussi Simola  
Unna Wallasvaara 

Laura Sauranen
Mira Lehtinen
Eeva-Mari Vehkanen
Noora Allenius
Saija Eronen
Mari Rantanen
Anu Lamppu
Aatos Kärki
Moona Harmanen

- nimetä neuvostoon kunnanhallituksen edustajan
- nimetä neuvoston sihteeriksi terveydenhoitaja Krista Rastaan.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti

 nimetä lapsi- ja perheasiainneuvoston jäsenet toimikaudeksi 6/2017-5/2019 seuraavasti:

Jäsen   Henkilökohtainen varajäsen

Terhi Hervonen 
Suvi Pellonpää 
Mari Vilkman 
Eija Koivunporras 
Johanna Laitinen 
Joni Norppa  
Katja Manninen-Abbouch 
Jussi Simola  
Unna Wallasvaara 

Laura Sauranen
Mira Lehtinen
Eeva-Mari Vehkanen
Noora Allenius
Saija Eronen
Mari Rantanen
Anu Lamppu
Aatos Kärki
Moona Harmanen

-  nimetä neuvostoon kunnanhallituksen edustajaksi Sari Heiskasen

-  nimetä neuvoston sihteeriksi terveydenhoitaja Krista Rastaan.

___________

Kunnanhallitus 18.9.2017

Kunnanhallituksen 21.6.2017 lapsi- ja perheasiainneuvoston jäseniksi nimetyt Eija Koivunporras Klemetskog Hem och Skola:n vanhempainyhdistyksen edustajana ja Unna Wallasvaara nuorisovaltuuston edustajana ovat pyytäneet eroa lapsi- ja perheasiainneuvostosta. 

Lapsi- ja perheasiainneuvosto esittää Eija Koivunportaan tilalle jäseneksi Anette Vihantoa Klemetskog Hem och Skolan vanhempainyhdistyksen edustajana ja Unna Wallasvaaran tilalle jäseneksi Arnold Korven-Korpista nuorisovaltuuston edustajana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Eija Koivunportaalle ja Unna Wallasvaaralle eron lapsi- ja perheasiaineuvoston jäsenyydestä
  • valita Eija Koivunportaan tilalle Anette Vihannon ja Unna Wallasvaaran tilalle Arnold Korven-Korpisen lapsi- ja perheasianeuvoston jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Koivunporras Eija, Wallasvaara Unna, Vihanto Anette, Korven-Korpinen Arnold, lapsi- ja perheasiainneuvosto, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.