Perustelut
TOIMIJA
Golden Spice Restaurants Pvt.Ltd Oy
Kinnarinkatu 1, 04430 Järvenpää
Y-tunnus: 1594660-8
TOIMIPAIKKA
Ravintola Curry King
Kinnarinkatu 1, 04430 Järvenpää
Asiaan liittyvät taustatiedot ja havainnot
Terveysvalvonnan valvontasuunnitelman mukaisella ensimmäisellä Oiva-tarkastuksella Ravintola Curry King tiloihin 13.10.2022 annettiin kehoitus ja määräaika laatia toiminnalle omavalvonta.
Seurantatarkastus tehtiin 23.11.2022 ja samalla toimitettiin päätös elintarvikelain mukaisen seuraamusmaksun määräämisestä, koska toimija ei ollut jättänyt lainsäädännön mukaista ilmoitusta toiminnastaan Keski-Uudenmaan Ympäristökeskukselle annettuun määräaikaan mennessä. Seurantatarkastuksen yhteydessä havaittiin vakavia epäkohtia työntekijöiden hygieenisissa toimintatavoissa. Tarkastuskertomus tämän päätöksen liitteenä.
Seurantatarkastuksen yhteydessä havaittiin epäkohtia mm. käsihygieniassa, elintarvikkeiden hygieenisessa käsittelyssä, elintarvikkeiden säilytyksessä ja jäähdytyksessä sekä elintarvikkeiden jäljitettävyydessä.
Tarkastuksen yhteydessä havaittiin, että tiloissa ei ollut käytössä olevaa vesipistettä käsihygienian yllä pitämiseksi. Vesipisteissä oli tarkastuksen yhteydessä mm. astioita ja raakaa broileria. Tarkastuksen yhteydessä käsiteltiin raakaa broileria, työntekijä ei noudattanut käsittelyn yhteydessä hyvää käsihygieniaa puuttuvan käsienpesupisteen vuoksi.
Broilerin lihaa sulatettiin / säilytettiin tarkastuksen aikana takatilojen lavuaarissa. Tarkastaja havaitsi, että raaka broileri oli suoraan lavuaarissa, eikä tämän alla näkynyt mitään astiaa kontaminaation estämiseksi. Lavuaarissa ei pidä säilyttää elintarvikkeita, eikä sen hygieniasta voida olla varmoja. Raaka liha oli suoraan ristikontaminaatiossa viemäriin.
Tämän lisäksi tiloissa oli suuria astioita mm. currykastiketta ja riisiä, jota jäähdytettiin takatiloissa huoneenlämmössä. Jäähdytyksen toimivuutta ei oltu todennettu ja astioiden koon vuoksi oli selvää, että jäähtyminen ei tapahdu lainsäädännön antamassa ajassa.
Kylmälaitteissa ja pakastimissa säilytettiin elintarvikkeita suojaamatta ja ilman tietoa siitä, milloin elintarvike on jäädytetty/mitä pakastettu tuote on. Jääkaapissa säilytettiin kypsiä ja raakoja elintarvikkeita vierekkäin, ilman suojausta. Lisäksi havaittiin, että mm. raakaa naudanlihaa säilytettiin liian korkessa lämpötilassa. Lämpötila oli tarkastushetkellä yli +9°C. Havaittiin myös, että pakastettua nautaa sulatettiin tarkastuksen yhteydessä huoneenlämmössä.
Asianosaisen kuuleminen
Toimijaa kuultiin 28.11.2022 päivätyllä kuulemiskirjeellä elintarvikelain mukaisen määräyksen antamisesta. Toimija ei toimittanut vastinetta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Miia Suurkuukka, terveysvalvonnanpäällikkö, miia.suurkuukka@tuusula.fi
Ympäristölautakunnan määräys
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta antaa Golden Spice Restaurants Pvt.Ltd Oy:lle (Ravintola Curry King) Kinnarinkatu 1, 04430 Järvenpää y-tunnus 1594660-8 seuraavan elintarvikelain 55 §:n mukaisen määräyksen.
Päävelvoitteet
1. Elintarvikkeita tulee käsitellä hyvää hygieniaa noudattaen, käsittelyn tulee tapahtua elintarvikkeille tarkoitetuilla pinnoilla.
Elintarvikkeita ei tule sijoittaa suoraan lavuaariin.
Elintarvikkeita ei tule sulattaa huoneenlämmössä.
Elintarvikkeet tulee säilyttää oikeissa lämpötiloissa ja suojattuna.
2. Jäähdytystä tulee toteuttaa riittävän nopeasti niin, että elintarviketurvallisuus ei vaarannu. Jäähdytyksen tulee tapahtua siten, että elintarvike jäähdytetään enintään neljässä tunnissa +6 C:een tai sen alle. Jäähdytyksen onnistuminen tulee todentaa säännöllisellä kirjanpidolla omavalvonnan mukaisesti.
3. Tiloihin tulee järjestää asianmukainen käsienpesupiste (vesihana, viemäröity allas ja käsienkuivausta varten paperiteline paperilla) ja käsienpesupisteen tulee olla käytettävissä. Elintarvikehuoneistossa tulee noudattaa hyvää käsihygieniaa. Käsienpesupiste tulee olla käytössä. Kädet tulee pestä aina ja sen jälkeen, kun on käsitelty raakaa lihaa.
Päävelvoitteiden määräaika on välittömästi ja niitä tulee noudattaa myös jatkossa.
Määräaika
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan antamaan määräykseen tullaan asettamaan seuraavat määräajat. Päävelvoitteet 1-3 tulee tehdä välittömästi. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan edellä mainittu päätös tullaan määräämään noudatettavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.
Keskeyttämisuhka
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnalle esitetään, että määräyksen tehosteeksi asetetaan keskeyttämisuhka (Elintarvikelaki 68 §). Sen mukaan ravintolan toiminta keskeytetään, mikäli päävelvoitteita ei noudateta välittömästi. Keskeyttämisuhka on voimassa, jos yksikin päävelvotteista 1-3 on korjaamatta tai niissä havaitaan epäkohtia jatkossa.
Perustelut määräyksen antamiselle
Elintarvikehuoneistossa tulee noudattaa hyvää henkilökohtaista hygieniaa ja varmistua siitä, että elintarvikkeiden hygieeninen laatu ei vaarannu. Toimija vastaa toiminnassaan siitä, että elintarvikehuoneistolle laadittua omavalvontaa noudatetaan.
Elintarvikelain 297/2021 § 6 momentin 1 Elintarvikealan toimijan on huolehdittava toiminnassaan siitä, että elintarvikkeet ovat kemiallisilta, fysikaalisilta, mikrobiologisilta ja terveydellisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne ovat ihmisravinnoksi soveltuvia eivätkä aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle. Toimijan on huolehdittava myös siitä, että elintarvikkeet tai niistä annettavat tiedot eivät johda kuluttajaa harhaan.
Edellä 1 momentissa säädetyn lisäksi elintarviketoiminnan on oltava sellaista, että tuotettavien, valmistettavien, säilytettävien tai käsiteltävien elintarvikkeiden turvallisuus ei vaarannu ja että elintarviketoiminta myös muutoin täyttää elintarvikesäännösten mukaiset vaatimukset.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 mukaan tiloissa on oltava riittävä määrä asianmukaisesti sijoitettuja ja käsienpesuun tarkoitettuja pesualtaita. Käsienpesualtaissa on oltava kylmä ja kuuma Juokseva vesi sekä käsienpesuun ja hygieeniseen kuivaamiseen tarvittavat aineet. Elintarvikkeiden pesutilat on tarvittaessa erotettava käsienpesutiloista.
Tarkastuksen yhteydessä havaittu toiminta Ravintola Curry King:issä ei ole ollut asianmukaista. Ravintolassa ei olla työskennelty hyvää hygieniaa noudattaen. Puutteita esiintyi käsihygieniassa sekä hygieenisissa työtavoissa.
Edellä mainitut yhdessä ja erikseen vaarantavat Ravintola Curry King:in valmistamien elintarvikkeiden turvallisuuden ja voivat aiheuttaa vakava vaaraa ihmisten terveydelle.
Maa-ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 235 mukaan kylmässä säilytettäväksi tarkoitetun elintarvikkeen jäähdytys on aloitettava välittömästi valmistuksen Jälkeen ja elintarvike on jäähdytettävä kyseisen elintarvikkeen säilytyslämpötilavaatimuksen mukaiseen lämpötilaan enintään neljässä tunnissa. Ravintola Curry King jäähdyttää toiminnassaan säännöllisesti elintarvikkeita. Toimija ei kuitenkaan varmenna jäähdytyksen toimivuutta eikä siihen kuluvaa aikaa. Toimijalla ei ole myöskään käytössä erillistä jäähdytyslaitteistoa elintarvikkeiden jäähdytykseen. Kuumennettujen elintarvikkeiden puutteellinen/liian hidas jäähdytys voi vaarantaa elintarvketurvallisuuden.
Yhteenveto
Elintarvikehuoneistossa tulee noudattaa hyvää henkilökohtaista hygieniaa ja käsitellä elintarvikkeita siten, että niiden elintarviketurvallisuus ei vaarannu. Elintarvikehuoneiston tilat tulevat olla toimintaan soveltuvat, helposti puhtaana pidettävät ja niissä tulee olla riittävästi vesipisteitä.
Havaitut epäkohdat vaarantavat elintarviketurvallisuuden ja epäkohtien poistamiseksi on tarpeen antaa elintarvikelain 55 §:ssä tarkoitettu määräys.
Täytäntöönpano
Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.
Päätöksen perusteena olevat asiakirjat
Tarkastuspöytäkirja 23.11.2022
Kuulemiskirje 28.11.2022
Sovelletut oikeusohjeet
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta, liite II
Maa-ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021, § 22
Elintarvikelaki 297/2021 6§, 15 §, 16§, 40 §, 55 §, 61 §, 68 §, 74 §, ja 78 §
Hallintolaki 434/2003