Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 12.6.2024

§ 63 Keski-Uudenmaan vesi, Terveydensuojelulain 18 §:n mukainen muutoshakemus, Paippisten vedenottamo, Sipoo

TUUDno-2024-904

Valmistelija

  • Mikko Lappalainen, terveystarkastaja, mikko.lappalainen@tuusula.fi

Perustelut

Perustiedot

Terveydensuojelulain 763/1994 § 18 mukaan vesilaitoksen on haettava terveydensuojeluviranomaisen hyväksyntää, jos vedenottoa tai veden käsittelyä olennaisesti muutetaan tai veden laadussa tai veden jakelussa tapahtuu toimitettavan talousveden osalta olennaisia muutoksia. Toiminnan hyväksymistä on haettava myös, jos vedenottoa tai vedenkäsittelyä olennaisesti laajennetaan tai muutetaan tai veden laadussa tai jakelussa tapahtuu toimitettavan talousveden laadun kannalta olennaisia muutoksia. Hakemus tällaisten muutosten osalta tulee toimittaa 30 vuorokautta ennen toiminnan muuttamista.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on varattava asianomaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tilaisuus antaa hakemuksesta lausunto. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi hyväksymispäätöksessään antaa 20 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja määräyksiä.

Talousvettä toimittavaa laitosta koskeva hakemus

Keski-Uudenmaan vesi kuntayhtymä on hakenut hyväksymistä uudelle vedenottamolle Paippisissa. Hakemus on toimitettu Porvoon kaupungille 28.3.2024 ja siirretty Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan käsiteltäväksi Aluehallintoviraston lausunnon ESAVI/12530/2024 perusteella 23.4.2024. Hakemuksen kohteena oleva uusi vedenottamo täydentää Paippisten vedenkäsittelylaitoksen vedentuotantoa. Käsittelylaitos toimittaa vettä pääasiassa Sipoon alueelle, mutta myös vähäisiä määriä vesiosuuskunta Suonelle Mäntsälään. 

Toiminnan muutoksen kuvaus

Uusi vedenottamo on rakenteeltaan siiviläputkikaivo ja se on nimetty Bastmosabäckeniksi. Kaivo sijaitsee Forssbackan pohjavesialueella, jolla on Länsi-Suomen vesioikeuden vuonna 1968 myöntämä vedenottolupa 1200 m3/vrk. Alueella on myös toinen vedenottokaivo Lind, joten lupa käsittää molempien kaivojen yhteispumppausmäärän. Kaivojen vesi pumpataan Paippisten vedenkäsittelylaitokselle, jossa vesi käsitellään kahdella ilmastustornilla, kahdella hiekkasuodatusaltaalla sekä UV-desinfioinnilla ennen verkostoon syöttämistä. Keski-Uudenmaan vesi on tutkinut kaivosta saatavan raakaveden laadun ja toimittanut tutkimustulokset tiedoksi. Viimeisimmässä tutkimuksessa vesi oli muutoin talousvesiasetuksen vaatimusten ja tavoitteiden mukaista, mutta rautaa havaittiin 280 µg/l. Vedenkäsittelylaitoksen suodatusmenetelmät soveltuvat raudan poistoon ja laitokselta lähtevä vesi on täyttänyt talousvesiasetuksen laatuvaatimukset ja -tavoitteet. Paippisten vedenkäsittelylaitos, sille vettä toimittavat Lindin ja Björkbackan kaivot sekä uuden Bastmosabäckenin kaivo tarkastettiin Porvoon kaupungin ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistarkastuksella 20.5.2024. 

Pyydetyt lausunnot

Porvoon kaupunki on pyytänyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY) ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (ESAVI) lausunnot Paippisten uuden vedenottamon käyttöönotosta. 

Uudenmaan ELY-keskuksella ei ollut lausuttavaa hakemukseen. Aluehallintovirasto huomautti lausunnossaan suunnitelmien päivittämisestä ja asian käsittelystä. Aluehallintovirasto viittasi lausunnossaan terveydensuojeluasetuksen 7 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan hakemus on tehtävä sille terveydensuojeluviranomaiselle, jonka alueella toiminnanharjoittajan kotipaikka on. Aluehallintoviraston lausunto huomioitiin ja käsittely siirrettiin toiminnanharjoittajan kotipaikkakunnalle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • hyväksyä Keski-Uudenmaan Bastmosabäckenin uuden vedenottamon Forssbackan pohjavesialueella.

 

Perustelut

Keski-Uudenmaan vesi on toimittanut muutoshakemukseen liittyvät asiakirjat ja selvittänyt uuden vedenottamon veden laadun. Uusi vedenottamo on huomioitu valvontatutkimusohjelmassa, näytteenottosuunnitelmassa ja riskienhallintasuunnitelmassa. Laitokselle on tehty terveydensuojelun viranomaisen tarkastus 20.5.2024, yhdessä Porvoon kaupungin terveydensuojelun kanssa. 

Maksu

Vesilaitoksen olennaisen toiminnan muutoksen päätöksestä peritään Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti 315 euron maksu käsittelyaikaan perustuen (57€/h + 30€). Laitostarkastus 20.5.2024 sisältyy hyväksymispäätöksen käsittelyyn.

Päätöksen voimassaolo

Päätös on voimassa toistaiseksi. Toimintaa ei saa muuttaa olennaisesti ennen kuin toimija on hakenut muutokselle hyväksyntää ja terveydensuojeluviranomainen on antanut muutokselle hyväksyntänsä. Toiminnan lopettamisesta tai keskeyttämisestä on tehtävä ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle.

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat

Keski-Uudenmaan vesi kuntayhtymän muutoshakemus liitteineen

Aluehallintoviraston lausunto

Vedenottamoiden ja käsittelylaitoksen tarkastuspöytäkirja 

Sovelletut säädökset

Terveydensuojelulaki 763/1994
Terveydensuojeluasetus 1280/1994
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta 1352/2015
Valtioneuvoston asetus talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta 7/2023
Valtioneuvoston asetus vesihuollon tietojärjestelmästä ja tiedottamisesta 6/2023
Hallintolaki 434/2003
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 18.4.2023 § 52)
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 14.11.2023 § 146)

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sähköpostilla: Keski-Uudenmaan vesi kuntayhtymä ja Porvoon terveydensuojeluviranomainen

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000

sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm