Perustelut
Tuusulan hallintosäännön 42.1 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista ja ennustetta säännöllisesti. Toimielimet tuottavat tiedot kunnanhallitukselle talouden ja toiminnan seurantaraporttiin sekä ennusteen talousarvion toteutumisesta yhteisten palvelujen toimialueen antaman aikataulun mukaisesti.
Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten, toimialueiden sekä palvelualueiden vastuuhenkilöiden tulee systemaattisesti seurata investointien, käyttösuunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista ja saattaa mahdolliset poikkeamat asianomaisten toimielinten tietoon.
Ympäristökeskuksen talous- ja toimintasuunnitelman seurantatiedot on kirjattu liitteenä olevaan osavuosikatsaukseen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Leena Sjöblom, ympäristökeskuksen johtaja, leena.sjoblom@tuusula.fi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta
- merkitsee tiedokseen Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta
- toimittaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta 2022 tiedoksi ympäristökeskuksen sopijakuntien kaupungin- ja kunnanhallituksille sekä KUUMA-johtokunnalle.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin tiedoksi, että varajäsen Pasi Huuhtanen poistui klo 17:31 ja varsinainen jäsen Eeva Särkiniemi saapui kokoukseen klo 17:31.