Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 15.2.2023

§ 20 Työvaatetuksen hankintakuluihin varhaiskasvatuksen työntekijöille aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille sekä esikoulun ohjaajille tukea 100 €/vuosi, aloite

TUUDno-2022-1988

Aikaisempi käsittely

Perustelut

"Varhaiskavastuksessa työskennellään vaihtelevissa työtehtävissä sekä olosuhteissa, joissa henkilöstön on suojauduttava mm. likaantumiselta, tartunnoilta, kylmältä sekä auringolta. Työ pitää sisällään paljon ulkoilua vaihtelevissa sääolosuhteissa.

Työkäytössä olevia vaatteita ja kenkiä voi vähentää tulonhankkimiskuluina verotuksessa vain, jos työasua ei voi käyttää muutoin kuin työtehtävissä (Verohallinnon ohje: Tulonhankkimiskulut ansiotuloista, 4.5).

Varhaiskasvatuksessa työskentelevän henkilön työvaatekustannukset vuosittain ovat merkittäviä. Vaatehankintoihin kuluu vuodessa useita satoja euroja, johtuen normaalia käyttöä suuremmasta kulutuksesta ja siitä, että työntekijällä on oltava vaihtelevat sääolosuhteet huomioiden erilaisia vaatekertoja. Työntekijät vastaavat itse myös työvaatteidensa huollosta.

Varhaiskasvatuksen työvaatetuksen tukemisen tarkastelussa on myös syytä ottaa huomioon työsuojelun näkökulmasta mahdolliset vaikutukset sairauspoissaoloihin sekä työtapaturmien ehkäisyyn. Asianmukaisella vaatetuksella ja suojautumisella on mahdollista vähentää sairauspoissaoloja sekä työtapaturmia ja tätä kautta työnantajan kustannuksia.

Vaaterahatuen tulisi koskea jokaista vakituista varhaiskasvattajaa sekä pitkäaikaisia määräaikaisia työsopimuksia.

Vaaterahatuki edesauttaisi työntekijöiden saatavuutta varhaiskasvatusalalle, joka kärsii valtavasta henkilöstöpulasta. Varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoimaa olisi mahdollista vahvistaa työvaatetuksen hankintakulujen tukemisella. Varhaiskasvatuksen vaaterahatuella olisi myös myhönteinen vaikutus työnantajamielikun luomisessa.

Esitämme, että Tuusulan kunta selvittää mahdollisuudet työvaatetuksen hankintakulujen tukemiseen varhaiskasvatuksen henkilöstölle."

Päätös

Lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Hannamari Vänni, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.vanni@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

Varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus edistää lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä. Varhaiskasvatuksen työtä tehdään lasten kanssa ja työtehtävät sijoittuvat niin sisätiloissa kuin ulkona tapahtuvaan toimintaan. 

Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaatetuksesta ei ole erikseen määrätty, eikä sen vaikutuksista työturvallisuuteen tai terveyteen löydy tutkimuksia. KVTES linjaa asiasta seuraavasti: Jos työnantaja on velvoittanut viranhaltijan/työntekijän käyttämään työssään tietyn mallista virka-/työpukua tai määriteltyä suojavaatetusta, työnantaja hankkii ja huoltaa tällaisen puvun tai vaatetuksen. Varhaiskasvatukseen hakeutuvien osalta periaatteena on ollut, että työntekijä hankkii itse soveltuvat jalkineet ja vaatetuksen.  

Liukastumisen ehkäisyyn on varhaiskasvatuksessa mahdollista hankkia työnantajan kustannuksella talokohtaisia ja yhteiskäyttöisiä liukuesteitä kenkiin. 

Varhaiskasvatukseen ja koulun iltapäiväkerhojen ohjaajille esitetyn vaaterahan kustannukset (100€/vuosi) olisivat noin 42 000 euroa vuodessa.  Kustannus on laskettu joulukuun 2022 henkilöstötilanteen mukaan, jolloin varhaiskasvatuksessa, sisältäen esiopetuksen, työskenteli 376 työntekijää ja koulun iltapäiväkerhoissa 40 työntekijää. Vaaterahan käyttöönotto kohtelisi epätasavertaisesti määräaikaisissa työsuhteissa sekä perhe- tai opintovapailla olevaa henkilöstöä. Vaateraha menisi varhaiskasvatuksen ja opetuksen määrärahoista ja vastaavalle summalle pitäisi löytää säästökohde. Summa vastaa yhden varhaiskasvatuksen opettajan vuosipalkkaa. Kuuma-kunnista vaateraha on käytössä esimerkiksi Pornaisissa (4,2€ kuukaudessa), Hyvinkäällä (6,33€ kuukaudessa) ja Mäntsälässä (5 € kuukaudessa).   

Vaaterahan käyttöön ottamisella saattaisi olla veto- ja pitovoimaan liittyviä vaikutuksia. Mikäli vaateraha otettaisiin käyttöön, se saattaisi saada julkista huomiota, parantaa työnantajamielikuvaa ja siten vaikuttaa hakijamääriin rekrytoinneissa. Kuitenkin Tuusulan varhaiskasvatuksessa maksetaan tällä hetkellä muita kuntia korkeampaa palkkaa. Lisäksi johtamiseen käytettävää resurssia on lisätty ja kasvattajaresurssin rinnalla on avustavaa henkilöstöä tukea tarvitsevien lasten ryhmissä hyvin. Näiden resurssien kehittämisellä arvioidaan olevan enemmän työhyvinvointiin liittyvää merkitystä.  

Varhaiskasvatuksen ja iltapäivätoiminnan henkilöstön vaaterahan käyttöönotolle ei katsota olevan työhyvinvoinnin, rekrytointien, työntekijöiden veto- ja pitovoiman  edistämisen kannalta riittävää vaikuttavuutta.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Ari Loposen, Janne Hermusen/Tuusulan Perussuomalaiset ja usean valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 3.10.2022 § 128 tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun, jäsen Kirsi Loponen teki seuraavan muutosesityksen:

"Selvitetään vuoden 2024 budjettiin mahdollisuutta määrärahavaraukseen työvaatetuksen hankintakuluihin varhaiskasvatuksen työntekijöille aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille sekä esikoulun ohjaajille 100€ hlö/vuosi tehden 42 000€ vuodessa tai vaihtoehtoisesti 50€hlö/vuosi tehden 21 000€ vuodessa. Muissa Kuuma-kunnista vaateraha on jo käytössä esimerkiksi Pornaisissa (4,2€ kuukaudessa), Hyvinkäällä (6,33€ kuukaudessa) ja Mäntsälässä (5 € kuukaudessa). Työvaatetustuki toteutuessaan 50 € työntekijälle vuodessa vastaisi muiden Kuuma-kuntien käytäntöä."

Esitys raukesi kannattamattomana.

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Ari Loposen, Janne Hermusen/Tuusulan Perussuomalaiset ja usean valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 3.10.2022 § 128 tulleen käsitellyksi.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.