Perustelut
Vastaus aloitteeseen:
Koulujen vähimmäiskoko palveluverkkosuunnitelmassa
Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelma on laadittu vuosille 2019-2026 (valtuusto 12.11.2018) Palveluverkkosuunnitelma päivitetään vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Valtuusto päätti palveluverkkosuunnitelman päivityksen yhteydessä 7.12.2020 kriteerit koulujen tarkastelulle, jolloin arviointi koulun tulevaisuudesta käynnistyy:
• Koulun on oltava vähintään 3-ryhmäinen ja oppilaita tulee olla vähintään 60.
• Mikäli yksikköön kohdistuu laajoja korjauksia tai peruskorjausta, ei investointia tehdä, jos opetus voidaan toteuttaa lähellä olevassa koulussa tai valmistuvissa monitoimikampuksissa. Koulujen kunnon ylläpitämiseksi kiinteistöjen vuotuiset ylläpitokorjaukset tehdään vuosittain.
Palveluverkkosuunnitelmassa on todettu varhaiskasvatuksen ja oppimisen varhaiskasvatusverkosta seuraavaa:
Tilakonsultit Oy:n tekemän varhaiskasvatuksen ja koulujen palveluverkkoselvityksen (7.2.2018) johtopäätösten mukaan Tuusulan kunnan nykyinen palveluverkko on vanhentunut teknisesti, toiminnallisesti ja suhteessa kunnan väestörakenteeseen. Palvelukapasiteettia on liikaa pienissä kouluissa, jotka eivät kykene tarjoamaan uudistetun opetussuunnitelman mukaisia tiloja. Taajamien koulut ovat täynnä ja niihin kohdistuu laajentamistarvetta.
Väestösuunnitteet ja niiden pohjalta tehdyt lapsi- ja oppilasennusteet palveluverkossa
Kunnassa on vuoden 2020 jälkeen valmistunut useita väestösuunnitteita, joihin perustuen on laadittu lapsi- ja oppilasennusteita varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yksiköihin. Nämä väestösuunnitteet on vuosittain tuotu osaksi palveluverkkosuunnitelmaa. Kaikkien vuosien suunnitteissa väestö keskittyy keskusta-alueille ja haja-asutusalueille ennustetaan voimakkaasti hiipuvaa väestönkasvua, ja sitä kautta myös oppilasmäärät pienemmissä kouluissa vähenevät.
Oppilasmäärien kehitys ja väestösuunnitteet eivät tue aloitteessa esitettyä näkemystä, että pieniä kouluja tarvittaisiin tulevaisuudessa väistötiloina. Oppilasmäärät ovat olleet useissa kunnan kouluyksiköissä laskusuunnassa vuosien ajan. Vuosien 2021 ja 2022 aikana kunta on kasvanut tavoitteensa mukaisesti, mutta silti kasvun mukanaan tuoman lapsi- ja oppilasmäärän ennakoidaan olevan pitkällä tähtäimellä laskeva. Tähän vaikuttaa se, että syntyvyys on laskussa ja Tuusulan kasvu perustuu pitkälti tulomuuttovoittoon. Tällä hetkellä kouluistamme 9. vuosiluokalta lähtevä ikäluokka on noin 150-200 oppilasta suurempi kuin aloittava 1. vuosiluokka. Oppilasmäärien kasvusta johtuvaa painetta käyttää pieniä kouluja väistötiloina ei ole ennakoitavissa.
Pieniä kouluja käytettiin lyhytaikaisena ratkaisuna Tuusulanjärven kampuksen rakentamisen alkaessa, kun Kirkonkylän koulun väistötilat siirrettiin koulun tontilta Tuuskodon pihalle. Tämänkaltaista tarvetta kuljettaa oppilaita väistöihin pienille kouluille ei ole tarvetta tulevaisuudessa.
Palveluverkkosuunnitelmassa on perusteltu yksiköiden yhdistämisen strategisia hyötyjä
Yhdistämällä yksiköt isompiin kokonaisuuksiin saadaan taloudellisia hyötyjä mm. seuraavista asioista:
-
Sisäiset vuokrat, laajempi säästö jos kiinteistö vuokrataan kunnan ulkopuoliselle tai myydään
-
m2/oppilas, uusi tilaohjelma, jota toteutetaan uusiin yksiköihin. Vanhoissa yksiköissä on paljon ns. hukkatilaa esimerkiksi käytäviä. 9m2/oppilas / koulu, 8m2/lapsi/päiväkoti
-
Henkilöstökustannukset: henkilöstön kokonaismäärä ja sijaiskustannukset
-
Tukipalvelut /siivous- ja ruokapalvelut, oppilashuolto
-
Tieto- ja viestintätekniikka
-
Johtamisen kustannukset
-
Aineet/tarvikkeet, tavarat ja pienhankinnat keskittyvät
Yhdistämällä yksiköt isompiin kokonaisuuksiin saadaan toiminnallista hyötyjä mm. seuraavista asioista:
-
Työyhteisön keskinäisen oppimisen ja kollegoiden tuen mahdollisuudet laajenevat
-
Oppilashuollon palvelut tehostuvat
-
Oppimisen tuen joustavat järjestelyt paranevat
-
Henkilöstön sijaistamiset helpottuvat
-
Valinnaisuutta, erilaisia palveluita voidaan laajentaa ja laatua siten nostaa
Lopuksi
Strategisesti Tuusulan kunta on sitoutunut kehittämään palveluverkkoa siten, että hajautetusta verkosta mennään kohti keskitettyä verkkoa, ja pienille yksiköille on asetettu 60 oppilaan vähimmäisraja, jolloin tarkastelu yksikön tulevaisuudesta käynnistyy. Edellä kuvattuihin syihin perustuen yksiköiden oppilasmäärän vähimmäisrajan alentamiselle 40 oppilaaseen ei ole toiminnallisia, laadullisia ja taloudellisia perusteita.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää
- hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
- ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Pasi Huuhtasen esittämän hänen ja 22 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 13.12.2021 § 182 tulleen käsitellyksi.