Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 15.2.2023

§ 13 Kieliohjelman päivittäminen

TUUDno-2023-323

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kieliohjelmaa on päivitetty viimeksi vuonna 2020-21 lukuvuoden alusta alkaen. Tällöin kieliohjelmaan on lisätty valikoimaan espanjan sekä venäjän kieli. Kieliohjelmassa on valittavana siten saksan, ranskan, espanjan ja venäjän kieli. Kieliryhmien määrä ei ole lisääntynyt muutoksen myötä. Espanjan kielestä on tullut selkeästi suosituin kielivalinta ja saksan ja ranskan suosio on tippunut. Kielen valitsijamäärä vaihtelee vuosittain ja siinä on pientä positiivista muutosta havaittavissa.

Mäntsälän kunta on aloittamassa A2 -kielen mahdollistamisen omille oppilailleen ja Pohjois-Tuusulan osalta kuntien on järkevää tehdä yhteistyötä oppilaiden siirtyessä yläkouluun Kellokoskelle. A2-​kieliohjelmaa päivitetään Mäntsälän kanssa aloitettavan yhteistyön osalta toteamalla yhteistyöstä pohjoisella kielialueella. Mäntsälä liittyy Tuusulan kieliohjelmaan eli kielivalikoimaan tai ryhmän perustamisen perusteisiin ei tule muutoksia päivityksen yhteydessä. Yhteistyöstä sovitaan erikseen Tuusulan ja Mäntsälän välille tehtävän sopimuksen kautta. Sopimuksella ei katsota olevan merkittävää kustannusvaikutusta Tuusulan kunnalle, koska Mäntsälän kunta vastaa kuljetusten järjestämisestä ja niiden kustannuksista sekä osaltaan opetusryhmien palkka- ja materiaalikustannuksista.

Kieliohjelmassa päivitetään myös opetuksen järjestämisestä yläkoulussa. Osalla oppilaista mielenkiinto kielen opiskeluun vähenee opiskelujen edetessä. Opintojen keskeyttämisiä tulee alakoulun aikana ja erityisesti siirryttäessä yläkouluun. Tämä aiheuttaa yläkoulun ryhmäkokojen muodostumisen hyvin pienenä, jopa alle 5 oppilaan ryhmissä. Tämä ei ole kustannusten, eikä aina opetuksen laadunkaan, näkökulmasta kestävä ratkaisu. Kieliohjelmaan lisätään maininta, että myös yläkoulussa opetus voidaan järjestää koulujen yhteisinä ryhminä. Näin on toimittu pohjoisella kielialueella, mutta etelässä ryhmät ovat olleet koulun omia opetusryhmiä. Ryhmien yhdistämistä voidaan tehdä jo lukuvuoden 2023-24 alusta alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä Mäntsälän kunnan kanssa aloitettavan yhteistyön A2-kielten opetuksessa pohjoisella kielialueella
  • että myös yläkoulussa kielten opetus voidaan järjestää koulujen yhteisinä ryhminä ja A2-kielen opiskelupaikka voi poiketa oppilaan varsinaisesta koulupaikasta
  • valtuuttaa sivistysjohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen A2-kielten opetuksen yhteistyöstä Mäntsälän kunnan kanssa.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kasvatus ja sivistyslautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.