Tekninen lautakunta, kokous 11.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Teknisen lautakunnan kokouksiin osallistuvat viranhaltijat vuonna 2019

TUUDno-2018-1595

Valmistelija

  • Kristiina Rokala, toimialasihteeri, kristiina.rokala@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön 113 §:n mukaan toimielinten jäsenten ja esittelijän lisäksi teknisen lautakunnan kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus pormestarilla, apulaispormestareilla ja kansliapäälliköllä. Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

Toimielimen esittelijä tai puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen saakka.

Ehdotus

Tekninen lautakunta päättää, että

  • viranhaltijoista ja työntekijöistä teknisen lautakunnan kokouksiin vakituisesti osallistuvat esittelijöiden lisäksi pöytäkirjanpitäjänä toimiva sihteeri
  • esittelijöillä ja teknisen lautakunnan puheenjohtajalla on oikeus kutsua kokouksiin asiantuntijoita yksittäisessä asiassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.