Valtuusto, kokous 19.3.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Rykmentinpuiston aurinkoaita

TUUDno-2017-673

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö

Perustelut

Aurinkoaita-hankeidea syntyi Aalto-yliopiston kanssa järjestetyn kansainvälisen opiskelijakurssin tuotoksena syksyllä 2015. Tämän jälkeen ideaa on jatkojalostettu, esitelty eri tahoille sekä suunniteltu pidemmälle. Aurinkoaidan toteutuksesta on käyty neuvottelumenettely lukuisten toimijoiden kanssa keväästä 2016 kevääseen 2017. Neuvottelumenettelyn kautta yhteistyökumppaniksi on valikoitunut Finnwind Oy.

Finnwind Oy:n kanssa on tehty aie- ja suunnittelusopimus Aurinkoaidan pilottihankkeen suunnittelusta- ja konsultoinnista syksyllä 2017. Tämän jälkeen aitapilotin suunnittelua on viety eteenpäin eri osa-alueilla. Nyt Aurinkoaitapilotin suunnittelu on edennyt toteutusvaiheeseen. Aie- ja suunnittelusopimukseen kirjatun tavoitteen mukaisesti Aurinkoaidan pilotin toteuttaminen on mahdollista kesällä 2018. Aidan rakennesuunnittelu valmistuu maaliskuun aikana ja aidan ensimmäinen aitaelementti on valmistunut. Jotta aidan toteutus olisi mahdollista kesän 2018 aikana, tulee sen toteutuksesta laatia tilaussopimus.

Aurinkoaitapilotin tuottamaa sähköä tullaan hyödyntämään alueen jätevesipumppaamossa. Mahdollinen ylijäämäsähkö tullaan myymään verkkoon pumppaamon sähköliittymän kautta. Aidasta on laadittu esite ja sekä video, jotka esittelevät hanketta. Lisäksi hankkeelle tullaan avaamaan oma internet-sivusto. Aurinkoaitapilotti on jo tuonut huomattavasti positiivista huomiota Tuusulalle ja hanketta tuleekin tarkastella myös markkinoillisesta näkökulmasta.

Aitapilotin arvioidut kustannukset ovat noin 280.000 euroa. Tästä summasta aitaelementin kustannukset ovat noin 165.000 euroa ja maanrakennuksen sekä perustusten kustannukset arviolta 115.000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeen voimalaosuudelle poikkeuksellisen korkean, 30 %:n energiatuen uuden teknologian hyödyntämisen vuoksi. Myönnetty energiatuki on 16.000 euroa. Hankkeen osarahoittajiksi ja sponsoreiksi ovat sitoutuneet Fortum Oyj 25.000 euron osuudella sekä Caruna Oyj 8.000 euron osuudella. Lisäksi usean yrityksen kanssa on vielä rahoitus- ja sponsorointineuvottelut kesken. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kanssa käydään myös neuvotteluja hankkeen rahoituksesta osana aiesopimuksessa sovittua yhteistä kehittämisrahaa. Maaliskuun aikana tullaan lisäksi käynnistämään joukkorahoituskampanja.

Rykmentinpuiston tulosyksikölle on jo myönnetty aidan toteutukseen 50.000 euron investointimääräraha. Jotta aita päästään toteuttamaan suunnitellussa aikataulussa on tarve saada arviolta 181.000 euroa lisämääräraha aitapilotin toteutusta varten. Näin ollen kunnan kokonaisosuus pilotin kustannuksista olisi noin 231.000 euroa. Kunnan osuus aidan kustannuksista mahdollisesti laskee, mikäli hankkeelle saadaan vielä em. lisärahoitusta.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä

puh: 040 314 3017

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää 181.000 euron investointimäärärahan Aurinkoaidan pilotin toteuttamiseksi Rykmentinpuiston tulosyksikölle
  • valtuuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään hankintapäätöksen ja -sopimuksen pilotista 300.000 euroon asti

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kuntakehityslautakunta päätti lisäksi

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta  kokouksessa.

Valmistelija

Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö

Perustelut

.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää 181.000 euron investointimäärärahan Aurinkoaidan pilotin toteuttamiseksi Rykmentinpuiston tulosyksikölle
  • valtuuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään hankintapäätöksen ja -sopimuksen pilotista 300.000 euroon asti.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Ari Nyman Ulla Rosenqvistin kannattamana esitti, että esitys hylätään.

Mika Mäki-Kuhna Pasi Huuhtasen ja Jussi Salosen kannattamana esitti, että asia otetaan valtuuston 19.3. pidettävän kokouksen esityslistalle, ja kunnanhallitus tekee ehdotuksensa valtuustolle 12.3. pidettävässä kokouksessa.

Koska oli tehty kannatetut muutosesitykset, puheenjohtaja totesi, että asia on ratkaistava äänestämällä. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, jonka mukaan ne, jotka kannattavat Mäki-Kuhnan tekemää muutosesitystä äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Nymanin tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 11 jaa-ääntä (Friman, Seuna, Huusko, Koivunen, Mäki-Kuhna, Peltonen, Salmi, Salonen, Huuhtanen, Tamminen ja Lindberg) ja 2 ei-ääntä (Nyman ja Rosenqvist). 

Koska kukaan ei kannattanut pohjaehdotusta, puheenjohtaja totesi Mäki-Kuhnan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 11-2. 

 

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • ottaa asian valtuuston 19.3.2018 pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle 12.3.2018 pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa.

Tuomo Sipilä oli asiantuntijana kokouksessa.

 

Valmistelija

Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö

Perustelut

Aitapilotin arvioidut kustannukset ovat noin 280.000 euroa. Tästä summasta aitaelementin kustannukset ovat noin 165.000 euroa ja maanrakennuksen sekä perustusten kustannukset arviolta 115.000 euroa. Työ-​ ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeen voimalaosuudelle poikkeuksellisen korkean,​ 30 %:n energiatuen uuden teknologian hyödyntämisen vuoksi. Myönnetty energiatuki on 16.000 euroa. Hankkeen osarahoittajiksi ja sponsoreiksi ovat sitoutuneet Fortum Oyj 25.000 euron osuudella sekä Caruna Oyj 8.000 euron osuudella. Osuuskunta Suomen Asuntomessut on osoittanut hankkeen rahoitukseen 20.000 euroa osana aiesopimuksessa sovittua yhteistä kehittämisrahaa Lisäksi usean yrityksen kanssa on vielä rahoitus-​ ja sponsorointineuvottelut kesken.  Maaliskuun aikana tullaan lisäksi käynnistämään joukkorahoituskampanja.

Rykmentinpuiston tulosyksikölle on jo myönnetty aidan toteutukseen 50.000 euron investointimääräraha. Jotta aita päästään toteuttamaan suunnitellussa aikataulussa on tarve saada arviolta 161.000 euroa lisämääräraha aitapilotin toteutusta varten. Näin ollen kunnan kokonaisosuus pilotin kustannuksista olisi noin 211.000 euroa. Kunnan osuus aidan kustannuksista mahdollisesti laskee,​ mikäli hankkeelle saadaan vielä em. lisärahoitusta.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää 161.000 euron investointimäärärahan Aurinkoaidan pilotin toteuttamiseksi Rykmentinpuiston tulosyksikölle
  • valtuuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään hankintapäätöksen ja -​sopimuksen pilotista 300.000 euroon asti.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Ari Nyman Ulla Rosenqvistin kannattamana esitti,​ että esitys hylätään.

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys,​ puheenjohtaja totesi,​ että asia on ratkaistava äänestämällä. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys,​ jonka mukaan ne,​ jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne,​ jotka kannattavat Nymanin tekemää muutosesitystä,​ äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-​ääntä (Seuna,​ Koivunen,​ Mäki-​Kuhna,​ Sipiläinen,Tamminen ja Lindberg), 5 ei-​ääntä (Palvas, Huusko, Nyman, Rosenqvist ja Salmi) ja 2 äänesti tyhjää (Peltonen ja Salonen).

Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 6-5, 2 tyhjää.

Päätös

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • myöntää 161.000 euron investointimäärärahan Aurinkoaidan pilotin toteuttamiseksi Rykmentinpuiston tulosyksikölle
  • valtuuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään hankintapäätöksen ja -​sopimuksen pilotista 300.000 euroon asti.

Tuomo Sipilä oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

  • Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • myöntää 161.000 euron investointimäärärahan Aurinkoaidan pilotin toteuttamiseksi Rykmentinpuiston tulosyksikölle
  • valtuuttaa kuntakehitysjohtajan tekemään hankintapäätöksen ja -​sopimuksen pilotista 300.000 euroon asti.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Arto Lindberg esitti Jussi Salosen ja Pasi Huuhtasen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Tiedoksi

Sipilä Tuomo, kuntakehitys ja tekniikka

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.