Valtuusto, kokous 19.3.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Tuusulan strategia vuosille 2018-2021

TUUDno-2017-916

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus § 14 / 16.01.2017
Kunnanhallitus § 24 / 30.1.2017

Khall § 14/16.1.2017
Muuttuva toimintaympäristö

Muuttuva toimintaympäristö sekä käynnissä oleva maakunta- ja sote-uudistus haastavat kuntakentän muutokseen. Kuntien tulevaisuus on monin tavoin avoin, mutta näköpiirissä on, että kunnan roolit sekä toimintatavat muuttuvat merkittävästi. Tulevaisuuden kunnan valmistelutyö on käynnissä valtakunnallisesti ja sitä tehdään maan hallituksen linjausten mukaisesti kuntien ohella mm. Kuntaliitossa ja valtiovarainministeriössä. Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusta ohjaa ja koordinoi Uudenmaan liitto.

Kuntien tulevaisuuteen vaikuttavat kuntalaisten tarpeita ja käyttäytymistä muuttavat globaalit trendit, esimerkiksi älykkään teknologian murros, väestöllinen ja alueellinen erilaistuminen sekä monikulttuuristuminen. Nämä muutokset muokkaavat kunnan toimintaa ja toimintatapoja. Lisäksi maakuntauudistuksen tehtävien ja vastuiden uusjako vaikuttaa kunnan rooliin, tehtävien toteuttamistapoihin, rahoitukseen, kuntajohtamiseen, kuntademokratiaan, henkilöstöön ja toimintatapoihin.

Kunnat toimivat tulevaisuudessakin useissa erilaisissa rooleissa. Tulevaisuuden kunnan perustehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja alueen elinvoimaa.  ?Kunnat vastaavat tulevaisuudessa osaamisen ja sivistyksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista, nuorisotoimesta, paikallisesta elinkeinopolitiikasta, työllisyyden hoidosta ja edistämisestä, maankäytöstä, rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Tulevaisuudessa maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, ympäristöterveydenhuollosta, pelastustoimesta, maataloushallinnosta ja -lomituksesta sekä rakennusvalvonnasta, mikäli maakunnan kunnat erikseen ja yhdessä niin sopivat.
 
Tulevaisuuden kunnalle on Kuntaliiton koordinoimassa työssä löydetty kahdeksan erilaista roolia:

1. Sivistysrooli
2. Hyvinvointirooli
3. Osallisuus- ja yhteisörooli
4. Elinkeino- ja työllisyysrooli
5. Elinympäristörooli
6. Itsehallintorooli
7. Kehittäjä- ja kumppanirooli
8. Edunvalvontarooli

Uuden Tuusulan strategian rakentaminen, uusi kunta ja maakuntaan siirtyvät palvelut

Kuntakentän muutokset vaikuttavat myös Tuusulaan. Kunnan toimintakentän ja roolin muutokseen sekä sen vaatimiin toiminta- ja johtamiskäytäntöjen uudistamiseen on valmistauduttava ja Uuden Tuusulan strategian rakentaminen on käynnistettävä.

Uuden Tuusulan rakentaminen muodostuu kahdesta kokonaisuudesta: uuden kunnan rakentamisesta sekä maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuudesta. Näiden kahden kokonaisuuden väliset rajapinnat, työnjaot sekä menettelytavat on syytä määritellä huolella, jotta palvelujen toimivuus, tuloksellisuus ja asiakas- sekä kuntalaislähtöisyys saadaan varmistettua.

Uutta kuntaa rakennetaan mm. uudistamalla kunnan strategia sekä uuteen strategiaan perustuva toimintakulttuuri, johtamisjärjestelmä, palveluiden tuottaminen sekä varmistamalla yhdyspinnat sote-maakuntauudistukseen.

Maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuudessa tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden irtaantumista kunnasta sekä ympäristöterveydenhuollon, pelastustoimen, maataloushallinnon ja -lomituksen sekä rakennusvalvonnan järjestämistä maakunnallisena palveluna jatkossa. Tavoitteena on kuvata ja rajata muutosalue, organisoida käytännön työn toteuttaminen, koota tarvittava tieto väliaikaishallinnolle ja maakunnalle, arvioida muutoksen vaatimat resurssit sekä sovittaa yhteen kunnan sisäinen valmistelutyö turhan työn välttämiseksi. Tarkoituksena on valmistautua muutokseen hyvissä ajoin ja tehdä vain tarkoituksenmukaiset tehtävät.

Organisointi - Uusi strategia ja uusi Tuusula rakennetaan yhdessä!

Uutta strategiaa ja uutta Tuusulaa rakennetaan yhdessä, eri tahoja mukaan ottaen sekä kuntaorganisaatiota, luottamushenkilöitä ja kuntalaisia osallistaen.

Strategian ja uuden Tuusulan rakentamisen poliittisesta ohjauksesta vastaa kunnanhallitus, joka hyväksyy linjaukset yleisiin päämääriin ja tavoitteisiin sekä linjaa ja suuntaa viranhaltijavalmistelua.
 
Kunnan johtoryhmä vastaa strategian ja uuden Tuusulan valmistelusta, toteuttaa kunnanhallituksen linjauksia, seuraa ja varmistaa uudistuksen strategisten hyötytavoitteiden saavuttamista, hyväksyy suunnitelmat ja niitä koskevat muutokset, valmistelee päätösehdotukset kunnanhallitukselle, allokoi resurssit, varmistaa kokonaiskuvaa, tekee omalta osaltaan uudistusta toteuttavien projektien porttipäätökset, voi toimia uudistusta toteuttavien projektien ohjausryhmänä (ellei projektille ole perustettu erillistä ohjausryhmää) sekä ratkoo mahdolliset ristiriidat ja ongelmatilanteet eri projektien ja toimenpiteiden välillä ja tekee tarvittavat priorisoinnit. 

Strategian valmistelua ja uuden kunnan rakentamisen kokonaisuutta johtaa kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan tukena valmistelutyössä ovat sekä talous- että henkilöstöjohtaja sekä kehittämispäällikkö. Palveluiden uudistamisesta vastaavat sivistyksen ja hyvinvoinnin kokonaisuuden osalta vs. kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja ja elinvoiman ja elinympäristön kokonaisuuden osalta kuntakehitysjohtaja. Kehittämis- ja tukipalveluiden osalta uudistuksesta vastaavat henkilöstöjohtaja ja talousjohtaja. Uuden kunnan rakentamisen koordinaatioryhmä muodostuu nimetyistä vastuuhenkilöistä ja uudistusta toteuttavien projektien projektipäälliköistä. Koordinaatioryhmä seuraa ja varmistaa projektiryhmien työn etenemistä ja tavoitteiden saavuttamista.

Maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuutta johtaa sosiaali- ja terveystoimenjohtaja. Hän johtaa koordinaatioryhmää, joka seuraa ja varmistaa projektiryhmien työn etenemistä ja tavoitteiden saavuttamista. Teemakohtaisia projektiryhmiä on useita ja niillä kullakin on määritelty vastuualue, tehtävät ja vastuuhenkilöt. Myöhemmin valmistelun yhteistyötahona toimivat myös maakunnan valmistelutoimielimen vastuuhenkilöt.

Uuden Tuusulan rakentamisen viestintää koordinoi viestintäpäällikkö, muutoksen tukea henkilöstön kehittämispäällikkö sekä strategiatyötä ja osallisuutta kehittämispäällikkö. Yhdyspinnasta uuden kunnan ja maakuntaan siirtyvien palveluiden välillä huolehtii kunnan johtoryhmä.

Lisätiedot: kunnanjohtaja Hannu Joensivu 040 314 3001, sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Pirjo Vainio 040 314 4401, talousjohtaja Markku Vehmas 040 314 3060, henkilöstöjohtaja Harri Lipasti 040 314 3003, kehittämispäällikkö Heidi Hagman 040 314 3052

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää

- hyväksyä edellä esitetyn etenemistavan uuden kuntastrategian ja uuden Tuusulan rakentamiseksi. Uuteen kuntastrategiaan pohjautuvan uuden Tuusulan rakentaminen muodostuu kahdesta kokonaisuudesta: uuden kunnan rakentamisesta sekä maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuudesta

- merkitä tiedoksi liitteestä ilmenevän organisoinnin ja aikataulut.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti

- jättää asian pöydälle 30.1.2017 pidettävään kokoukseen.

___________

Khall § 24/30.1.2017
Strategian ja uuden Tuusulan rakentamisen poliittisesta ohjauksesta vastaa kunnanhallitus, joka hyväksyy linjaukset yleisiin päämääriin ja tavoitteisiin sekä linjaa ja suuntaa viranhaltijavalmistelua. Kuntauudistustoimikuntaa kuullaan linjauksista ja tavoitteista ennen kunnanhallituksen käsittelyjä.

Kunnan johtoryhmä vastaa strategian ja uuden Tuusulan valmistelusta, toteuttaa kunnanhallituksen linjauksia, seuraa ja varmistaa uudistuksen strategisten hyötytavoitteiden saavuttamista, hyväksyy suunnitelmat ja niitä koskevat muutokset, valmistelee päätösehdotukset kunnanhallitukselle, allokoi resurssit, varmistaa kokonaiskuvaa, tekee omalta osaltaan uudistusta toteuttavien projektien porttipäätökset, voi toimia uudistusta toteuttavien projektien ohjausryhmänä (ellei projektille ole perustettu erillistä ohjausryhmää) sekä ratkoo mahdolliset ristiriidat ja ongelmatilanteet eri projektien ja toimenpiteiden välillä ja tekee tarvittavat priorisoinnit.

Ehdotus / Kj 
Kunnanhallitus päättää

- hyväksyä edellä esitetyn etenemistavan uuden kuntastrategian ja uuden Tuusulan rakentamiseksi. Uuteen kuntastrategiaan pohjautuvan uuden Tuusulan rakentaminen muodostuu kahdesta kokonaisuudesta: uuden kunnan rakentamisesta sekä maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuudesta

- merkitä tiedoksi liitteestä ilmenevän organisoinnin ja aikataulut.

---

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Päivö Kuusisto Pasi Huuhtasen ja Liisa Sorrin kannattamana teki seuraavan muutosesityksen:

"Kunnanhallitus päättää

- merkitä tiedoksi liitteestä ilmenevä organisoitumisen aikataulu maakuntaan siirtyvien palveluiden osalta
- että uusi kuntastrategia tehdään Pormestari-sopimuksen hyväksymisen jälkeen siinä linjattujen pääperiaatteiden mukaisesti
- että toukokuun valtuustoseminaariin valmistellaan virkamiesten arvio Tuusulan kunnan taloudellisesta ja hallinnollisesta kehityksestä 1.1.2019, kuinka pärjätään noin 7 prosenttiyksikön kunnallisverotuloilla ja kuinka hallintoa muutetaan maakuntaan siirtyneiden toimintojen jälkeen."

Koska oli tehty kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja esitti toimitettavaksi asian ratkaisemiseksi nimenhuutoäänestyksen. Äänestysesitykseksi hyväksyttiin puheenjohtajan esitys, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Kuusiston tekemää muutosesitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Heinänen, Nyman ja Kervinen) ja 7 ei-ääntä (Friman, Heiskanen, Huuhtanen, Koivunen, Kuusisto, Mäki-Kuhna ja Sorri). Seppälä äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Kuusiston tekemä muutosesitys oli tullut kunnanhallituksen päätökseksi äänin 7-3, 1 tyhjä.

Päätös 
Kunnanhallitus päätti

- merkitä tiedoksi liitteestä ilmenevä organisoitumisen aikataulu maakuntaan siirtyvien palveluiden osalta

- että uusi kuntastrategia tehdään Pormestari-sopimuksen hyväksymisen jälkeen siinä linjattujen pääperiaatteiden mukaisesti

- että toukokuun valtuustoseminaariin valmistellaan virkamiesten arvio Tuusulan kunnan taloudellisesta ja hallinnollisesta kehityksestä 1.1.2019, kuinka pärjätään noin 7 prosenttiyksikön kunnallisverotuloilla ja kuinka hallintoa muutetaan maakuntaan siirtyneiden toimintojen jälkeen.

Sanna Kervinen ilmoitti päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen:

"Pidän muutosesityksenä tehtyä ja päätökseksi äänestyksen jälkeen tullutta kuntastrategian valmistelumallia aikataulullisesti mahdottomana ja toimintatavaltaan epätarkoituksenmukaisena.

Kuntalaissa määritellään kuntastrategiasta seuraavasti: Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta.

Ongelma 1: Aikataulu

Kuntastrategialla on juuri nyt aikaisempaa tärkeämpi rooli, sillä tulevat muutokset koko kuntakentässä ovat poikkeuksellisen suuria sote- ja maakuntauudistuksen myötä. Tuusulan kunnan toimintakentän ja roolin muutos ja Uuden Tuusulan strategian rakentaminen olisi käynnistettävä mahdollisimman pian. Suuri osa Suomen kunnista on jo aloittanut, tai jopa saanut jo päätökseen (esim. Hyvinkää) strategiatyönsä. 
 
Kunnanhallituksen päätökseksi tulleessa mallissa kuntastrategiatyö käynnistyy vasta, kun tulevien kuntavaalien jälkeen valtuustoryhmät ovat ensin laatineet pormestarisopimuksen, jonka pohjalle strategia laaditaan.

Kuntalaissa määritellään kunnan talouden hoitamisesta mm. näin: Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Haluan muistuttaa, että talousarvion valmistelu vuodelle 2018 aloitetaan toimialoilla jo kevään 2017 aikana. Tässä työssä toimialojen asiantuntijoilla ja henkilöstöllä ei ole nyt siis vielä mitään käsitystä pormestarisopimuksesta eikä kuntastrategiastakaan. Tämä tekee valmistelutyön vähintäänkin vaikeaksi.

Ongelma 2: Epätarkoituksenmukaiset toimintatavat

Tuusulan strategiatyö käynnistyy nyt siis vasta pormestarisopimuksen hyväksymisen jälkeen. Keskustelussa tuotiin esille, että pormestarisopimuksen laatii valtuustoryhmät. Oletan, että pormestarisopimus hyväksytään valtuustossa, koska muutoin kaikki valtuutetut eivät pääsisi demokraattisesti asiaan vaikuttamaan.

Pormestarimallin kannattajat ovat tuoneet useaan otteeseen esille, että pormestarimalli mm. lisää avoimuutta sekä parantaa luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyötä. Mallia on markkinoitu myös sillä, että kuntalaisten ääni tulee paremmin kuuluviin ja demokratia lisääntyy.

Pormestarisopimus aiotaan kunnanhallituksen kokouksessa esitetyllä tavalla laatia pelkästään valtuustoryhmien (tai valtuustoryhmien neuvottelijoiden) kesken. Tämä ei mielestäni ainakaan paranna luvattua luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välistä yhteistyötä. Ilman viranhaltijoiden asiantuntijavalmistelua syntyy aina myös riski siihen, että eri intressiryhmien edut korostuvat sen sijaan, että tavoitteena on kuntalaisten kokonaisetu.

Kunnan johtaminen vaatii varsinkin nyt meneillään olevassa muutosvaiheessa (sote- ja maakuntauudistus) ammattimaista osaamista sekä uuden kunnan rakentamisesta että maakuntaan siirtyvien palveluiden kokonaisuudesta. Näiden kahden kokonaisuuden väliset rajapinnat, työnjaot sekä menettelytavat on syytä määritellä huolella, jotta palvelujen toimivuus, tuloksellisuus ja asiakas- sekä kuntalaislähtöisyys saadaan varmistettua. Tässä työssä eri toimialojen asiantuntijoiden osaaminen ja rooli olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää.

Nyt pormestarisopimuksen valmistelun pohjalle on viranhaltija-asiantuntijoilta pyydetty, "että toukokuun valtuustoseminaariin valmistellaan viranhaltijoiden arvio Tuusulan kunnan taloudellisesta ja hallinnollisesta kehityksestä 1.1.2019, kuinka pärjätään noin 7 prosenttiyksikön kunnallisverotuloilla ja kuinka hallintoa muutetaan maakuntaan siirtyneiden toimintojen jälkeen."

Muutoin luottamushenkilöille riittää, että "kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi esityslistan liitteestä ilmenevä organisoitumisen aikataulu maakuntaan siirtyvien palvelujen osalta."
 
Kunnan johtaminen on vaativa tehtävä, joka edellyttää hyvää ammattiosaamista ja kokemusta ison organisaation henkilöstön, talouden ja hallinnon johtamisesta. On surullista, että tämä ammattiosaaminen halutaan jättää kokonaan pois siitä työstä, jonka pohjalle tuleva kuntastrategia laaditaan. Uskon, että koko Tuusulan kunnan henkilöstön sitoutuminen tuleviin strategisiin linjauksiin ja päätöksiin olisi huomattavasti parempaa, jos myös pohjatyö tehtäisi hyvässä yhteistyössä.
 
Tuusulan hallintomallin uudistustyössä on moneen kertaan korostettu kaikkien luottamushenkilöiden taholta, että avoimuutta ja vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa on lisättävä. Kunnan strategiatyössä on kuntalaisille tarjottu useita mahdollisuuksia olla vaikuttamassa sen sisältöön mm. sähköisin kyselyin ja kuntalaisilloin. Olisi sääli, jos kuntalaisille ei vastaavia vaikuttamismahdollisuuksia tarjota pormestarisopimuksen valmistelutyössä."

_____________

Konsernijaosto 6.10.2017
Tuusulan strategiaa ajantasaistetaan ja strategiaperusta päivitetään valtuustokaudelle 2017 - 2021. Strategia uudistetaan valtuustokauden vaihtuessa, vuoden 2017 loppuun mennessä. Strategian pohjana toimii pormestariohjelma, joka valmistui toukokuussa 2017.

Tuusulan strategiaperusta sisältää arvot, vision, perustehtävän, strategiset päämäärät sekä valtuustokauden strategiset tavoitteet.

Strategiaa toteutetaan kuntatasoisilla kehitysohjelmilla sekä toimiala- ja tulosaluetasoisilla toimintasuunnitelmilla ja projekteilla. Kehitysohjelmat sekä niitä toteuttavat projektit toteutetaan Tuusulan projekti- ja ohjelmajohtamisen mallin ”Tuike” mukaisesti.

Strategia ohjaa talousarviokehyksen ja taloussuunnitelman valmistelua sekä talousarvioon liittyvien tavoitteiden laadintaa.

Strategiaprosessi

Uutta Tuusulaa on valmisteltu yhdessä, eri tahoja osallistaen ja kuullen.

Aineistoa ja ideoita strategiaan on kerätty monin eri tavoin: 

  • Kuntalaisten illat vuonna 2016 (6 kpl)
  • Luottamushenkilöiden strategiakysely 1-2/2017
  • Johtoryhmien yhteiskokoukset
  • Uuden ja vanhan valtuuston yhteinen valtuustoseminaari 4.-5.5.2017
  • Kunnanhallituksen seminaari 10.-11.8.2017
  • Pormestaritreffit ja kuntalaisten haastattelut syyskuussa 2017
  • Esimiesten suunnittelu 20.9.2017
  • Arvotyöskentely työpaikoilla 22.9.- 13.10.2017
  • Kaikille avoimet Elinvoima-, Hyvinvointi- ja Osallisuusseminaarit 28.9.-5.10.2017

Strategiaperusta

Päivitetyn strategiaperustan on tarkoitus pysyä samana koko valtuustokauden ajan. Strategiaperustaa voidaan päivittää, mikäli toimintaympäristön muutosten tai esimerkiksi sote- ja maakuntauudistuksen johdosta siihen on aihetta.

Kullekin strategiakauden vuodelle valitaan oma painopistealueensa.

Tuusulan strategian toteutumisen arviointi

Tuusulan strategiasta johdetaan valtuustokauden strategiset tavoitteet ja asetetaan vuosittain valtuustoon nähden sitovat tavoitteet.  Tavoitteiden toteutumista arvioidaan vuosittain.
Strategian toteutumisen arviointia sekä toiminnan ohjausta tukemaan laaditaan toimialoittain indikaattoreita, joiden avulla ohjataan muutosta tavoiteltuun suuntaan. Indikaattoreiden avulla voidaan osaltaan arvioida, että kuinka keskeisten strategisten painopisteiden ja tavoiteltujen muutosten saavuttamisessa on onnistuttu valtuustokauden aikana.
Valtuustokauden kuluessa valtuusto arvioi vuosittain, kuinka kattavasti ja miltä osin strategia on toteutumassa ja onko toimintaympäristöstä ja kunnan sisältä noussut esiin tarpeita strategian tarkistamiseen. Ennen viimeisen valtuustokauden päättymistä arvioidaan, kuinka hyvin ja miltä osin valtuustokauden tavoitteet ovat toteutuneet.

Konsernijaosto käsittelee ja arvioi liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat arvoja, visiota, perustehtävää sekä strategisia päämääriä sekä strategiakauden vuosittaisia painopisteitä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Konsernijaosto

  • valmistelee kuntastrategiaa vuosille 2017 - 2021 liitteenä olevan valmisteluaineiston pohjalta.

Päätös

Konsernijaosto

  • valmisteli kuntastrategiaa liitteenä olevan valmisteluaineiston pohjalta.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan strategia uudistetaan valtuustokauden vaihduttua ja johtamisjärjestelmän vaihdoksen myötä uuden strategian pohjana toimii pormestariohjelma, joka valmistui toukokuussa 2017.
Uutta strategiaa on rakennettu osallistavassa prosessissa, joka käynnistyi jo vuonna 2016. Strategiaa on valmisteltu yhteistyössä asukkaiden, kunnan henkilöstön, luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa. Tämän työn pohjalta strategiaperusta päivitetään valtuustokaudelle 2017 - 2021. Uudesta strategiasta päätetään valtuustossa joulukuussa 2017.
Strategiaa toteutetaan kuntatasoisilla kehitysohjelmilla sekä toimiala- ja tulosaluetasoisilla toimintasuunnitelmilla ja projekteilla. Strategia ohjaa talousarviokehyksen ja taloussuunnitelman valmistelua sekä talousarvioon liittyvien tavoitteiden laadintaa.
Strategiaprosessi

Uutta Tuusulaa on valmisteltu yhdessä, eri tahoja osallistaen ja kuullen.
Aineistoa ja ideoita strategiaan on kerätty monin eri tavoin:
• Kuntalaisten illat vuonna 2016 (6 kpl)
• Luottamushenkilöiden strategiakysely 1-2/2017
• Toimialojen johtoryhmien yhteiskokoukset 12/2016-1/2017
• Uuden ja vanhan valtuuston yhteinen valtuustoseminaari 4.-5.5.2017
• Kunnanhallituksen seminaari 10.-11.8.2017
• Pormestaritreffit syyskuussa 2017
• Esimiesten suunnittelupäivä 20.9.2017
• Arvotyöskentely työpaikoilla 22.9.- 13.10.2017
• Avoimet Elinvoima-, Hyvinvointi- ja Osallisuusseminaarit 28.9.-5.10.2017
• Konsernijaosto 9.10.2017
• Johtoryhmä 26.9. ja 24.10.2017
• Kunnanhallitus, konsernijaosto ja johtoryhmä 30.10.2017
• Valtuustoseminaari 2.11.2017
• Valtuustoryhmät 2.11.-13.11.
• Valtuustoasioiden valmistelutoimikunta 13.11.

Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoryhmille annettiin toimeksianto käsitellä luonnosta valtuustoryhmissä, Kokouksessa käydään läpi valmistelun tilanne, valtuustoryhmien näkemykset luonnoksesta ja evästykset jatkotyöskentelylle.
Uusi strategia viimeistellään saadun palautteen perusteella kunnan johtoryhmässä ja poliittisessa johtoryhmässä ja viedään kunnanhallituksen käsittelyyn 27.11. Valtuuston on määrä hyväksyä uusi strategia 11.12.2017.

Ehdotus

Valtuustoasian valmistelutoimikunta

  • käy läpi valtuustoryhmien palautteen valtuustoseminaarissa esiteltyyn strategialuonnokseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Heidi Hagman ja Markku Vehmas olivat  asiantuntijoina kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Uuden strategian luonnos (strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintavan ja päämäärät) esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoryhmät ovat käsitelleet luonnosta valtuustoryhmissä. Valtuuston on määrä hyväksyä uuden kuntastrategian strategiaperusta 11.12.2017.

Tuusulan strategiaperustasta ja pormestariohjelmasta johdetaan joulukuun 2017 – maaliskuun 2018 välisenä aikana valtuustokauden strategiset toiminnan ja talouden tavoitteet, toiminnan ohjausta tukevat kuntatasoiset indikaattorit sekä kehitysohjelmat ja projektit. Lisäksi laaditaan suunnitelma strategian käytäntöön viemisestä ja toimintakulttuurin muutoksesta, viestinnästä sekä kunnan brändin kehittämisestä.

Valtuustokauden kuluessa valtuusto arvioi vuosittain, kuinka kattavasti ja miltä osin strategia on toteutumassa ja onko toimintaympäristöstä ja kunnan sisältä noussut esiin tarpeita strategian tarkistamiseen. Ennen viimeisen valtuustokauden päättymistä arvioidaan, kuinka hyvin ja miltä osin valtuustokauden tavoitteet ovat toteutuneet.

STRATEGIAPERUSTA

Tuusulan visio

Vireä ja kasvava, hyvinvoivien ihmisten Tuusula​

Tuusula on vireä yhteistyöstään tunnettu kunta, ​jossa asuu hyvinvoivia ihmisiä​. Tuusula kasvaa ja vetää puoleensa niin asukkaita, yrityksiä, kuin matkailijoita​.

Toimintatapamme

Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa

Sinä + Minä = Me

Me olemme me kaikki: Asukkaat, kuntalaiset, yhteisöt, luottamushenkilöt ja kunnan työntekijät. Me olemme ylpeitä Tuusulasta ja kerromme sen muillekin. Me luomme Tuusulan tarinaa ja tulevaisuutta. Tuusulasta viestiminen kuuluu meille kaikille!

Teemme parempaa huomista​

Tekemällä saamme aikaiseksi ja tuloksia. Hyvin ja ketterästi suunniteltu on puoliksi tehty. Voimme vaikuttaa ja tehdä pieniä asioita joka päivä: autamme toisiamme, kannustamme eteenpäin ja kerromme positiivisia tarinoita Tuusulasta.

Vain yhdessä tekemällä pärjäämme​

Yhdessä tekeminen antaa meille voimaa. Rakennamme yhteistyötä jokaisessa kohtaamisessa.​

Luomme valtuuttamisen ja sallivuuden kulttuurin, jossa kunnioitetaan erilaisuutta.

Uutta syntyy luovasti ideoiden, innovatiivisuudella ja uusiutumalla

​Uutta syntyy rohkeudella - virheitä pelkäämättä. Olemme askeleen tai muutaman edellä, ennakoimme ja katsomme tulevaisuuteen. Luomme uutta positiivisella ajattelulla ja pienistäkin
onnistumisista yhdessä iloiten!

Strategian kolme päämäärää

1. Vireä Tuusula

Tuusulassa tekemistä ja tapahtumia riittää ja tuusulalaiset ovat kunnan suurin voimavara. Kulttuuri, matkailu, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet luovat vireyttä Tuusulaan.

Tuusula on sopivan kaupunkimainen. Kunnan keskustat ja kylät ovat omaleimaisia, viihtyisiä ja vireitä. 

Tuusula kansainvälistyy ja hyödynnämme kunnan sijainnin ja lentokentän läheisyyden. Kasvamme ja lisäämme rakentamista kestävästi kehittyen.

2. Sujuva Tuusula

Tuusulassa asiat sujuvat. Sujuvuus on arjen, päätöksenteon ja edellytysten luomisen sujuvuutta.

Arjen sujuvuutta auttavat toimiva joukkoliikenne ja uudet liikkumisen muodot sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen.

      Sujuvuus syntyy asioiden tekemistä mahdollisimman yksinkertaisesti ja olennaiseen keskittyen - ihmisten ja yritysten tarpeet ymmärtäen.

3. Hyvinvoiva Tuusula​

Tuusula on meitä kaikkia varten ja Tuusula investoi ihmisten hyvinvointiin. Meillä asukas on keskiössä ja samalla kumppani.

Vahvistamme kaikkien turvallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Otamme kukin vastuuta omasta hyvinvoinnistamme.

Tuusulan kaunis luonto voi hyvin. Luonto on lähellä ja se luo onnellisuuden elementtejä. Tuusulassa kaikkien on hyvä olla.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät
  • merkitä tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun.

---

Kansliapäällikkö lisäsi ehdotukseensa seuraavaa:

Valtuusto päättää velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Päätös

Kunnnanhallitus päätti

  • ottaa asian valtuuston 11.12. pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa.

Markku Vehmas ja Heidi Hagman selostivat asiaa kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsittelee asiaa 4.12.2017 seuraavan esityksen pohjalta:

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät
  • merkitä tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun.
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • merkitä asian tiedoksi.

---

Kansliapäällikkö ilmoitti, että liite, johon pohjaehdotuksessa viitataan, vaihtuu eli hänen ehdotuksensa muuttuu tältä osin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät
  • merkitä tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

---

Kansliapäällikkö ilmoitti, että liite, johon pohjaehdotuksessa viitataan, vaihtuu eli hänen ehdotuksensa muuttuu tältä osin.

Päätös

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät
  • merkitä tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

Puheenjohtajan avattua asiassa keskustelun Matti Alanko esitti, että strategiaperustaan kuuluvan päämäärän Vireä Tuusula toinen kappale poistetaan tai muotoillaan se: "Tuusulalle omaleimaista on monimuotoinen kuntarakenne vireine ja viihtyisine keskustoineen ja kylineen". Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Valtuusto päätti

  • hyväksyä liitteenä olevaan Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät
  • merkitä tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun
  • velvoittaa kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-tammikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta. Konsernijaosto käsittelee ja arvioi Tuusulan strategiaan liittyviä luonnoksia valtuuskauden tavoitteiksi ja indikaattoreiksi.

Konsernijaoston käsittelyn jälkeen työstäminen jatkuu kunnan johtoryhmässä sekä toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa. Konsernijaosto käsittelee seuraavan kerran strategialuonnosta kokouksessaan 5.2.2018. Tämän jälkeen strategialuonnosta käsitellään kunnanhallituksen seminaarissa 8.-9.2018.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto valmistelee kuntastrategiaa liitteenä olevan valmisteluaineiston pohjalta.

Päätös

Konsernijaosto hyväksyi valmisteluaineiston kuntastrategian jatkovalmisteluun ryhmätyössä tulleiden huomioiden kera.

Pirjo Vainio ja Virpi Lehmusvaara olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 22.1.2018 uuden kuntastrategian tavoitteita ja indikaattoreita. Kunnan johtoryhmä on jatkanut tavoitteiden ja indikaattoreiden työstämistä konsernijaostolta saadun palautteen pohjalta.

Konsernijaosto käsittelee ja arvioi Tuusulan strategiaan liittyviä päivitettyjä luonnoksia valtuuskauden tavoitteiksi ja indikaattoreiksi. Konsernijaoston käsittelyn jälkeen strategialuonnosta käsitellään kunnanhallituksen seminaarissa 8.-9.2018.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto valmistelee kuntastrategiaa liitteenä olevan valmisteluaineiston pohjalta.

Päätös

Konsernijaosto käsitteli/kommentoi valtuustokauden tavoitteita liitteenä olevan valmisteluaineiston pohjalta.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan uutta kuntastrategiaa on valmistelu osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2017 aikana. Valmistelun pohjalta Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-helmikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta kunnan johtoryhmässä, toimialojen johtoryhmissä ja toimielimissä. Kokonaisuutta on käsitelty ja työstetty konsernijaostossa 22.1. ja 5.2., kunnan toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa 1.2. ja kunnanhallituksen seminaarissa 8.2.

Kunnanhallituksen on määrä käsitellä strategiakokonaisuus kokouksessaan 5.3. Ennen sitä lautakunnilla on mahdollisuus käsitellä strategialuonnos kokouksissaan ja antaa palautetta, kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin. Indikaattoriluonnoksiin ei tässä vaiheessa ole tarvetta ottaa kantaa, sillä niiden valmistelua jatketaan kevään aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa palautetta, kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin.

Päätös

Tekninen lautakunta antoi palautetta, kommentteja ja huomioita strategialuonnoksen valtuustokauden tavoitteisiin liitteen mukaisesti.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan uutta kuntastrategiaa on valmistelu osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2017 aikana. Valmistelun pohjalta Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-helmikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta kunnan johtoryhmässä, toimialojen johtoryhmissä ja toimielimissä. Kokonaisuutta on käsitelty ja työstetty konsernijaostossa 22.1. ja 5.2., kunnan toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa 1.2. ja kunnanhallituksen seminaarissa 8.2.

Kunnanhallituksen on määrä käsitellä strategiakokonaisuus kokouksessaan 5.3. Ennen sitä lautakunnilla on mahdollisuus käsitellä strategialuonnos kokouksissaan ja antaa palautetta,  kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin. Indikaattoriluonnoksiin ei tässä vaiheessa ole tarvetta ottaa kantaa, sillä niiden valmistelua jatketaan kevään aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Vainio, sosiaali- ja terveystoimenjohtaja

Ehdotetaan, että sosiaali- ja terveyslautakunta antaa palautetta, kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan antamat palautteet, kommentit ja huomiot valtuustokauden tavoiteluonnoksiin ilmenevät pykälän liitteenä olevasta esityksestä.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan uutta kuntastrategiaa on valmistelu osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2017 aikana. Valmistelun pohjalta Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-helmikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta kunnan johtoryhmässä, toimialojen johtoryhmissä ja toimielimissä. Kokonaisuutta on käsitelty ja työstetty konsernijaostossa 22.1. ja 5.2., kunnan toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa 1.2. ja kunnanhallituksen seminaarissa 8.2.

Kunnanhallituksen on määrä käsitellä strategiakokonaisuus kokouksessaan 5.3. Ennen sitä lautakunnilla on mahdollisuus käsitellä strategialuonnos kokouksissaan ja antaa siihen palautetta,  kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin. Indikaattoriluonnoksiin ei tässä vaiheessa ole tarvetta ottaa kantaa, sillä niiden valmistelua jatketaan kevään aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Asko Honkanen, kuntasuunnittelupäällikkö, asko.honkanen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta antaa palautetta,  kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin.

Päätös

Kuntakehityslautakunta

  • antoi palutetta, kommenteja ja huomioita strategialuonnoksen valtuustokauden tavoitteisiin liitteen mukaisesti.
  • päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Tuomo Sipilä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.59. Päivö Kuusisto poistui kokouksesta klo 19.49 ja palasi kokoukseen klo 20.26 tämän asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Strategiaprosessi

Tuusulan uutta kuntastrategiaa on valmistelu osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2017 aikana. Valmistelun pohjalta Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-helmikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta kunnan johtoryhmässä, toimialojen johtoryhmissä ja toimielimissä. Kokonaisuutta on käsitelty ja työstetty konsernijaostossa 22.1. ja 5.2., kunnan toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa 1.2. ja kunnanhallituksen seminaarissa 8.2. Kunnanhallituksen seminaarin jälkeen kunnan johto-ryhmä työsti valtuustokauden tavoitteita saatujen kommenttien perusteella ja lähetti kokonaisuuden lautakuntien ja poliittisten ryhmien käsittelyyn. Lautakunnilla oli mahdollisuus käsitellä strategialuonnos kokouksissaan ja antaa palautetta, kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin.  Lautakunnat käsittelivät luonnosteltuja valtuustokauden tavoitteita kokouksissaan:

  • Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.2.
  • Tekninen lautakunta 20.2.
  • Kasvatus- ja sivistyslautakunta 27.2.
  • Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.2.
  • Kuntakehityslautakunta 28.2.

Lautakunnilta saatu palaute on huomioitu valtuustokauden tavoitteiden viimeistelyssä.

Myös poliittiset ryhmät käsittelivät tahoillaan tavoiteluonnoksia ja 28.2. mennessä toimitetut huomiot on huomioitu valtuustokauden tavoitteiden viimeistelyssä.

Saatu palaute tullaan myös huomioimaan valtuustokauden tavoitteista johdettavien vuositavoitteiden laadinnassa. Vuoden 2019 tavoitteiden laadinta käynnistyy maalis-huhtikuussa ja ne tuodaan kunnanhallituksen tarkasteluun kesäkuun seminaarissa ja viedään päätöksentekoon talousarvion yhteydessä.

Strategiaperusta

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintata-vat ja päämäärät.

Visio

Tuusulan visiona on ”Vireä, kasvava ja hyvinvoiva Tuusula”.

Tuusula on vireä, yhteistyöstään tunnettu hyvinvoivien ihmisten kunta. Tuusula kasvaa ja houkuttelee puoleensa niin asukkaita, yrityksiä kuin matkailijoita.

Päämäärät

Tuusulan kolme päämäärää ovat Sujuva Tuusula, Hyvinvoiva Tuusula ja Vireä Tuusula.

Sujuva Tuusula

Tuusulassa asiat sujuvat – olennaiseen keskittyen, ihmisten ja yritysten tarpeet ymmärtäen.

Hyvien palvelujen lisäksi sujuvuutta arkeen tuovat toimiva joukkoliikenne ja uudet liikkumisen muodot sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Luomme yhdessä sujuvan arjen puitteet.

Hyvinvoiva Tuusula

Tuusulassa ihmiset, ympäristö, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja luovat hyvinvointia ympärilleen.

Edistämme turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Otamme vastuuta itsestämme ja toisistamme.

Lähellä oleva luonto lisää onnellisuutta. Huolehdimme, että Tuusulan kaunis luonto voi hyvin.

Vireä Tuusula

Tuusulalaiset ovat kunnan suurin voimavara. Tuusulassa riittää tekemistä ja tapahtumia. Kulttuuri, matkailu, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet luovat vireyttä Tuusulaan.

Tuusulan sopivan kaupunkimaiset keskustat ja maaseudun kylät ovat omaleimaisia, viihtyisiä ja vireitä. 

Tuusula kansainvälistyy. Yksi avaintekijöistä menestykseen on lentokentän läheisyyden hyödyntäminen.

Kasvamme ja lisäämme rakentamista kestävästi kehittyen.

Toimintatapa

Yhteinen toimintatapamme on ”Me teemme yhdessä uutta”.

Me tuusulalaiset

Me olemme asukkaita, kuntalaisia, yhteisöjä, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Me teemme Tuusulan tarinan ja tulevaisuuden. Olemme ylpeitä Tuusulasta ja viestiminen kuuluu meille kaikille!

Teemme parempaa huomista

Suunnittelemme asiat huolella ja ketterästi. Saamme tuloksia aikaan ja arvostamme onnistumisia. Voimme vaikuttaa ja tehdä pieniä asioita joka päivä.

Autamme ja kannustamme toisiamme sekä kerromme myönteisiä tarinoita Tuusulasta.

Yhdessä tekemällä pärjäämme

Saamme voimaa yhteistyöstä, jota rakennamme jokaisessa kohtaamisessa.

Luomme sallivuuden kulttuuria, jossa kunnioitetaan erilaisuutta.

Tarvitsemme kaikkien ideat käyttöön. Yhdessä olemme enemmän.

Uutta syntyy luovasti ja rohkeasti ideoiden

Uutta syntyy rohkeudesta yrittää ja erehtyä. Olemme edelläkävijöitä ja suuntaamme tulevaisuuteen. Iloitsemme yhdessä pienistäkin onnistumisista!

Valtuustokauden tavoitteet

Valtuustokauden tavoitteet on johdettu strategian visiosta, päämääristä ja yhteisestä toimintavastamme. Tavoitteita laatiessa on huomioitu pormestariohjelma sekä osallistavan strategiaprosessin aikana esiin nousseita keskeisiä asioita. Tavoitteiden määrä on elänyt – esityksessä niitä on 32.

Valtuustokauden tavoitteet asetetaan valtuustokaudeksi. Valtuustokauden tavoitteita toteuttamaan määritetään talousarvion laadinnan yhteydessä vuositavoitteita, jotka saavuttamalla edetään kohti valtuustokauden tavoitteita. Valtuustokauden tavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan kerran vuodessa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä. Valtuustokauden tavoitteista johdettujen vuositavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.

Indikaattorit

Jokaiselle päämäärälle sekä valtuustokauden tavoitteelle määritetään indikaattori tai indikaattoreita, joiden avulla seurataan päämäärän ja tavoitteen saavuttamista. Valtuustokauden tavoitteiden indikaattorit mittaavat valtuustokauden tavoitteiden saavuttamista. Päämäärien strategisiksi indikaattoreiksi on nostettu kokonaisuuden kannalta keskeisimmät indikaattorit, jotka mittaavat päämäärien saavuttamista.

Jokaiselle indikaattorille määritetään lähtötaso ja tavoitetaso. Indikaattoreiden avulla seurataan ja arvioidaan kuinka päämäärien ja valtuustokauden tavoitteiden saavuttamisessa edetään. Lähtötaso ja tavoitetaso määritellään talousarvion laadinnan yhteydessä vuoden 2018 aikana. Asukas- ja asiakastyytyväisyys ja -kokemus on indikaattori, joka tulee läpileikkaamaan koko strategian. Tavoitteita ja indikaattoreita pohdittaessa on pyritty selkeyteen, mitattavuuteen, realistisuuteen ja merkityksellisyyteen.

Strategian ohjaavuus

Kuntastrategia on kunnan ja kuntalaisten yhteinen strategia. Se vaikuttaa kaikkiin kunnan toimijoihin ja se ohjaa ja sitoo koko kuntakonsernia.

Kunnan organisaatiossa tehdään laaja-alaista poikkihallinnollista kehittämistyötä, jota ohjataan kunta-strategiasta johdettujen strategisten asiakirjojen ja ohjelmien avulla. Strategiset asiakirjat ja ohjelmat tarkentavat ja täydentävät strategiaa. Kuntastrategiassa esitetään näille ylätason linjaukset, valtuusto-kauden tavoitteet ja indikaattorit.

Kuntastrategiaa täydentäviä strategisia asiakirjoja ovat esim. terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma, omistajapoliittiset linjaukset ja maapoliittinen ohjelma. Strategisten asiakirjojen päivitys-työ uuden strategian linjausten mukaiseksi käynnistyy keväällä 2018.

Kuntastrategia teoiksi

Kunnan johdolla on ensisijainen vastuu strategian jalkauttamisessa. Kuntakonsernin sisällä strategiaa viedään teoiksi läpi organisaation. Toiminnalle johdetaan strategiasta ja valtuustokauden tavoitteista vuositavoitteet ja indikaattorit. Tavoitteet kytketään myös kuntastrategiasta johdettuihin strategisiin asiakirjoihin. Strategian yksityiskohtaisempi teoiksi vieminen ja vuosiseuranta sidotaan talousarvioprosessiin.

Strategiatyö on toiminut lähtölaukauksena uuden kunnan rakentamiselle. Uuden kunnan rakentaminen tulee tarkoittamaan rakennemuutosta, organisaation ja johtamisen kehittämistä, osaamisen ja kyvykkyyksien kehittämistä, palvelurakenteen tarkastelua sekä uusia toimintatapoja.

Strategian teoiksi vieminen tehdään vahvasti osallistaen. Erilaisissa työpajoissa sekä kokoontumisissa niin henkilöstön, esimiesten, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa mietitään ja arvioidaan kuntastrategian todeksi tekemisen keinoja.

Kuntalaiset, yrittäjät, sidosryhmät ja kunnan henkilöstö tavoitetaan monikanavaisen viestinnän avulla. Henkilöstöä ja kuntalaisia innostetaan ideoimaan ja tekemään oivalluksia, toimenpiteitä ja luomaan uusia toimintatapoja yhdessä. Yhteinen toimintatapamme ”me teemme yhdessä uutta” vie eteenpäin strategian toteutusta. Työpajojen ja kehittämistilaisuuksien lisäksi kuntastrategiasta viestitään mm. sähköisten kanavien, Tuusulan lähettiläiden ja esittely- ja markkinointivideoiden avulla sekä kytkemällä kunnan jokapäiväinen viestintä kunnan strategian toteutukseen.

Strategiaa viedään teoiksi myös vuosittaisissa kehityskeskusteluissa. Vuonna 2018 esimiesten kehitys-keskusteluissa painotetaan strategian yhteistä toimintatapaa: "Me Teemme Yhdessä Uutta”.

Strategian todeksi tekemiseksi käynnistetään keväällä kunnan brändin kirkastus. Jotta Tuusulan kunta erottuisi eri toimijoiden mielissä kilpailijoitaan vetovoimaisempana kuntana – jotta Tuusula ylipäätään tunnettaisiin laajemmin, kaipaa kunnan brändi kirkastamista. Brändillä viitataan paitsi kunnan näkyvään visuaaliseen identiteettiin (nimi, logo, fontti, värit, slogan, kuvat jne.), niin myös kunnan toiminnasta kumpuavaan maineeseen, jossa yhdistyvät muun muassa sen arvot, strategia, visio, palvelu ja asenne kohtaamistilanteissa. Brändityö käynnistetään maaliskuussa hyväksyttävän strategian pohjalta ja brändi ydinviesteineen ja tarinoineen kumpuaa strategiasta. Strategiaa varten on tehty paljon osallistavaa pohjatyötä, jota hyödynnetään myös brändin kirkastamisessa. Silti myös itse brändin rakentamista tehdään kunnalle ominaiseen tapaa osallistavasti. Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jonka alkusysäyksenä projekti toimii. Brändin kirkastamisen jälkeen sitä voidaan hyödyntää kunnan markkinoinnissa ja viestinnässä.

Strategiakokonaisuus viedään kunnanhallituksen päätettäväksi 5.3 ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Konsernijaosto merkitsi asian tiedoksi, kävi läpi valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit sekä esitti niihin joitakin täsmennyksiä.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Strategiaprosessi

Tuusulan uutta kuntastrategiaa on valmistelu osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2017 aikana. Valmistelun pohjalta Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät, merkitsi tiedoksi strategian jatkovalmistelun sisällön ja aikataulun sekä velvoitti kunnanhallituksen valmistelemaan kuntastrategian kokonaisuuden valtuuston hyväksyttäväksi 19.3.2018 pidettävään kokoukseen.

Joulu-helmikuussa on jatkettu strategian työstämistä erityisesti valtuustokauden tavoitteiden ja indikaattoreiden osalta kunnan johtoryhmässä, toimialojen johtoryhmissä ja toimielimissä. Kokonaisuutta on käsitelty ja työstetty konsernijaostossa 22.1. ja 5.2., kunnan toimialojen johtoryhmien yhteiskokouksessa 1.2. ja kunnanhallituksen seminaarissa 8.2. Kunnanhallituksen seminaarin jälkeen kunnan johto-ryhmä työsti valtuustokauden tavoitteita saatujen kommenttien perusteella ja lähetti kokonaisuuden lautakuntien ja poliittisten ryhmien käsittelyyn. Lautakunnilla oli mahdollisuus käsitellä strategialuonnos kokouksissaan ja antaa palautetta, kommentteja ja huomioita valtuustokauden tavoiteluonnoksiin.  Lautakunnat käsittelivät luonnosteltuja valtuustokauden tavoitteita kokouksissaan:

  • Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.2.
  • Tekninen lautakunta 20.2.
  • Kasvatus- ja sivistyslautakunta 27.2.
  • Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.2.
  • Kuntakehityslautakunta 28.2.

Lautakunnilta saatu palaute on huomioitu valtuustokauden tavoitteiden viimeistelyssä.

Myös poliittiset ryhmät käsittelivät tahoillaan tavoiteluonnoksia ja 28.2. mennessä toimitetut huomiot on huomioitu valtuustokauden tavoitteiden viimeistelyssä.

Saatu palaute tullaan myös huomioimaan valtuustokauden tavoitteista johdettavien vuositavoitteiden laadinnassa. Vuoden 2019 tavoitteiden laadinta käynnistyy maalis-huhtikuussa ja ne tuodaan kunnanhallituksen tarkasteluun kesäkuun seminaarissa ja viedään päätöksentekoon talousarvion yhteydessä.

Strategiaperusta

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät.

Visio

Tuusulan visiona on ”Vireä, kasvava ja hyvinvoiva Tuusula”.

Tuusula on vireä, yhteistyöstään tunnettu hyvinvoivien ihmisten kunta. Tuusula kasvaa ja houkuttelee puoleensa niin asukkaita, yrityksiä kuin matkailijoita.

Päämäärät

Tuusulan kolme päämäärää ovat Sujuva Tuusula, Hyvinvoiva Tuusula ja Vireä Tuusula.

Sujuva Tuusula

Tuusulassa asiat sujuvat – olennaiseen keskittyen, ihmisten ja yritysten tarpeet ymmärtäen.

Hyvien palvelujen lisäksi sujuvuutta arkeen tuovat toimiva joukkoliikenne ja uudet liikkumisen muodot sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Luomme yhdessä sujuvan arjen puitteet.

Hyvinvoiva Tuusula

Tuusulassa ihmiset, ympäristö, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja luovat hyvinvointia ympärilleen.

Edistämme turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Otamme vastuuta itsestämme ja toisistamme.

Lähellä oleva luonto lisää onnellisuutta. Huolehdimme, että Tuusulan kaunis luonto voi hyvin.

Vireä Tuusula

Tuusulalaiset ovat kunnan suurin voimavara. Tuusulassa riittää tekemistä ja tapahtumia. Kulttuuri, matkailu, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet luovat vireyttä Tuusulaan.

Tuusulan sopivan kaupunkimaiset keskustat ja maaseudun kylät ovat omaleimaisia, viihtyisiä ja vireitä. 

Tuusula kansainvälistyy. Yksi avaintekijöistä menestykseen on lentokentän läheisyyden hyödyntäminen.

Kasvamme ja lisäämme rakentamista kestävästi kehittyen.

Toimintatapa

Yhteinen toimintatapamme on ”Me teemme yhdessä uutta”.

Me tuusulalaiset

Me olemme asukkaita, kuntalaisia, yhteisöjä, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Me teemme Tuusulan tarinan ja tulevaisuuden. Olemme ylpeitä Tuusulasta ja viestiminen kuuluu meille kaikille!

Teemme parempaa huomista

Suunnittelemme asiat huolella ja ketterästi. Saamme tuloksia aikaan ja arvostamme onnistumisia. Voimme vaikuttaa ja tehdä pieniä asioita joka päivä.

Autamme ja kannustamme toisiamme sekä kerromme myönteisiä tarinoita Tuusulasta.

Yhdessä tekemällä pärjäämme

Saamme voimaa yhteistyöstä, jota rakennamme jokaisessa kohtaamisessa.

Luomme sallivuuden kulttuuria, jossa kunnioitetaan erilaisuutta.

Tarvitsemme kaikkien ideat käyttöön. Yhdessä olemme enemmän.

Uutta syntyy luovasti ja rohkeasti ideoiden

Uutta syntyy rohkeudesta yrittää ja erehtyä. Olemme edelläkävijöitä ja suuntaamme tulevaisuuteen. Iloitsemme yhdessä pienistäkin onnistumisista!

Valtuustokauden tavoitteet

Valtuustokauden tavoitteet on johdettu strategian visiosta, päämääristä ja yhteisestä toimintavastamme. Tavoitteita laatiessa on huomioitu pormestariohjelma sekä osallistavan strategiaprosessin aikana esiin nousseita keskeisiä asioita. Tavoitteiden määrä on elänyt – esityksessä niitä on 32.

Valtuustokauden tavoitteet asetetaan valtuustokaudeksi. Valtuustokauden tavoitteita toteuttamaan määritetään talousarvion laadinnan yhteydessä vuositavoitteita, jotka saavuttamalla edetään kohti valtuustokauden tavoitteita. Valtuustokauden tavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan kerran vuodessa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä. Valtuustokauden tavoitteista johdettujen vuositavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.

Indikaattorit

Jokaiselle päämäärälle sekä valtuustokauden tavoitteelle määritetään indikaattori tai indikaattoreita, joiden avulla seurataan päämäärän ja tavoitteen saavuttamista. Valtuustokauden tavoitteiden indikaattorit mittaavat valtuustokauden tavoitteiden saavuttamista. Päämäärien strategisiksi indikaattoreiksi on nostettu kokonaisuuden kannalta keskeisimmät indikaattorit, jotka mittaavat päämäärien saavuttamista.

Jokaiselle indikaattorille määritetään lähtötaso ja tavoitetaso. Indikaattoreiden avulla seurataan ja arvioidaan kuinka päämäärien ja valtuustokauden tavoitteiden saavuttamisessa edetään. Lähtötaso ja tavoitetaso määritellään talousarvion laadinnan yhteydessä vuoden 2018 aikana. Asukas- ja asiakastyytyväisyys ja -kokemus on indikaattori, joka tulee läpileikkaamaan koko strategian. Tavoitteita ja indikaattoreita pohdittaessa on pyritty selkeyteen, mitattavuuteen, realistisuuteen ja merkityksellisyyteen.

Strategian ohjaavuus

Kuntastrategia on kunnan ja kuntalaisten yhteinen strategia. Se vaikuttaa kaikkiin kunnan toimijoihin ja se ohjaa ja sitoo koko kuntakonsernia.

Kunnan organisaatiossa tehdään laaja-alaista poikkihallinnollista kehittämistyötä, jota ohjataan kunta-strategiasta johdettujen strategisten asiakirjojen ja ohjelmien avulla. Strategiset asiakirjat ja ohjelmat tarkentavat ja täydentävät strategiaa. Kuntastrategiassa esitetään näille ylätason linjaukset, valtuusto-kauden tavoitteet ja indikaattorit.

Kuntastrategiaa täydentäviä strategisia asiakirjoja ovat esim. terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma, omistajapoliittiset linjaukset ja maapoliittinen ohjelma. Strategisten asiakirjojen päivitys-työ uuden strategian linjausten mukaiseksi käynnistyy keväällä 2018.

Kuntastrategia teoiksi

Kunnan johdolla on ensisijainen vastuu strategian jalkauttamisessa. Kuntakonsernin sisällä strategiaa viedään teoiksi läpi organisaation. Toiminnalle johdetaan strategiasta ja valtuustokauden tavoitteista vuositavoitteet ja indikaattorit. Tavoitteet kytketään myös kuntastrategiasta johdettuihin strategisiin asiakirjoihin. Strategian yksityiskohtaisempi teoiksi vieminen ja vuosiseuranta sidotaan talousarvioprosessiin.

Strategiatyö on toiminut lähtölaukauksena uuden kunnan rakentamiselle. Uuden kunnan rakentaminen tulee tarkoittamaan rakennemuutosta, organisaation ja johtamisen kehittämistä, osaamisen ja kyvykkyyksien kehittämistä, palvelurakenteen tarkastelua sekä uusia toimintatapoja.

Strategian teoiksi vieminen tehdään vahvasti osallistaen. Erilaisissa työpajoissa sekä kokoontumisissa niin henkilöstön, esimiesten, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa mietitään ja arvioidaan kuntastrategian todeksi tekemisen keinoja.

Kuntalaiset, yrittäjät, sidosryhmät ja kunnan henkilöstö tavoitetaan monikanavaisen viestinnän avulla. Henkilöstöä ja kuntalaisia innostetaan ideoimaan ja tekemään oivalluksia, toimenpiteitä ja luomaan uusia toimintatapoja yhdessä. Yhteinen toimintatapamme ”me teemme yhdessä uutta” vie eteenpäin strategian toteutusta. Työpajojen ja kehittämistilaisuuksien lisäksi kuntastrategiasta viestitään mm. sähköisten kanavien, Tuusulan lähettiläiden ja esittely- ja markkinointivideoiden avulla sekä kytkemällä kunnan jokapäiväinen viestintä kunnan strategian toteutukseen.

Strategiaa viedään teoiksi myös vuosittaisissa kehityskeskusteluissa. Vuonna 2018 esimiesten kehitys-keskusteluissa painotetaan strategian yhteistä toimintatapaa: "Me Teemme Yhdessä Uutta”.

Strategian todeksi tekemiseksi käynnistetään keväällä kunnan brändin kirkastus. Jotta Tuusulan kunta erottuisi eri toimijoiden mielissä kilpailijoitaan vetovoimaisempana kuntana – jotta Tuusula ylipäätään tunnettaisiin laajemmin, kaipaa kunnan brändi kirkastamista. Brändillä viitataan paitsi kunnan näkyvään visuaaliseen identiteettiin (nimi, logo, fontti, värit, slogan, kuvat jne.), niin myös kunnan toiminnasta kumpuavaan maineeseen, jossa yhdistyvät muun muassa sen arvot, strategia, visio, palvelu ja asenne kohtaamistilanteissa. Brändityö käynnistetään maaliskuussa hyväksyttävän strategian pohjalta ja brändi ydinviesteineen ja tarinoineen kumpuaa strategiasta. Strategiaa varten on tehty paljon osallistavaa pohjatyötä, jota hyödynnetään myös brändin kirkastamisessa. Silti myös itse brändin rakentamista tehdään kunnalle ominaiseen tapaa osallistavasti. Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jonka alkusysäyksenä projekti toimii. Brändin kirkastamisen jälkeen sitä voidaan hyödyntää kunnan markkinoinnissa ja viestinnässä.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan strategian valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • ottaa asian valtuuston 19.3.2018 pidettävän kokouksen esityslistalle
  • tehdä ehdotuksensa valtuustolle 12.3.2018 pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan strategian valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit.

---

Avattuaan asiassa keskustelun puheenjohtaja esitti, että 13. tavoitteen indikaattori ”vesistöjen kunto” poistetaan strategisista indikaattoreista, 16. tavoitteen indikaattoriksi lisätään ”luovutettujen ao-tonttien lukumäärä” ja 30. tavoitteen indikaattori ”osallisuuden eri osa-alueiden edistyminen” nostetaan strategiseksi indikaattoriksi.

Jussi Salonen esitti, että 29. tavoitteen indikaattoriksi lisätään ”oireilmoitusten määrä" ja "oppilaiden määrä väistötiloissa”.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hyväksyä omalta osaltaan strategian valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit edellä esitetyin muutoksin
  • ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan strategian valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan strategian valtuustokauden tavoitteet ja indikaattorit.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

taloushallinto ja suunnittelu, toimialat

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.