Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 23.8.2022

§ 82 Koululaisten iltapäivätoiminnan lukuvuoden 2021-2022 arviointi

TUUDno-2022-1673

Valmistelija

  • Laura Aalto, oppimisen asiantuntija, laura.aalto@tuusula.fi

Perustelut

Perusopetuslain 48c § mukaan kunnassa järjestettävää iltapäivätoimintaa tulee arvioida.

Tuusulan kunnan Perusopetuslain 8a luvun mukaisesta koululaisten iltapäivätoiminnasta on tehty lukuvuoden 2021-2022 osalta seuranta- ja arviointiraportti.

Lukuvuoden seuranta- ja arviointiraportti on liitteenä.

Seuranta- ja arviointiraportin lopussa on lyhyt katsaus alkaneeseen lukuvuoteen 2022-23.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää merkitä koululaisten iltapäivätoiminnan lukuvuoden 2021–2022 seuranta- ja arviointiraportin tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.