Perustelut
KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILUN LAAJENTAMINEN KOSKEMAAN SUUN TERVEYDENHUOLTOA
Soteltk § 57/24.8.2016
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut 28.6.2016 valtioavustushaun palvelusetelikokeilun kautta toteutettavaan asiakkaiden ja potilaiden valinnanvapauden mallintamiseen vuosille 2017- 2018. Hakuaika päättyy 31.8.2016, ja valintapäätökset tehdään lokakuussa 2016. Hankkeeseen valitut hakijat tarkentavat suunnitelmaa syksyn aikana yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa, jotta valitut hankkeet vastaavat mahdollisimman hyvin valtakunnallisiin kehittämistarpeisiin. Valinnanvapautta koskeva uusi lainsäädäntö on valmisteilla, ja sitä odotetaan lausuntokierrokselle marraskuussa 2016.
Palvelusetelikokeilussa on tarkoituksena kokeilla palvelusetelin käyttöä isompien palvelukokonaisuuksien tuottajien valinnassa. Palvelukokonaisuudet voivat olla esimerkiksi valinnanvapausselvityshenkilötyöryhmän raportissa alustavasti linjattuja vaihtoehtoja. Kokeilut tehdään erityyppisissä kunnissa, kuntayhtymissä ja niiden yhteenliittymissä nykyisen palvelusetelinlain puitteissa. Kuntien yhteenliittymien ollessa hakijoina tulee hankkeella olla yksi hallinnoijakunta.
Kokeilujen tavoitteena on saada kokemuksia ja tietoa erilaisten toimintamallien käytöstä ja käyttää tätä tietoa valinnanvapausmallin ja sen lainsäädännön kehittämisessä. Tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveydenhuoltoa asiakaslähtöiseksi ja asiakkaita tukevaksi. Asiakkaiden kokemukset ja palaute otetaan huomioon palveluiden kehittämisessä ja ohjauksessa. Lisäksi tavoitteena on kehittää valinnanvapautta tukevia tietojärjestelmiä sekä sähköisiä palveluja, joilla on mahdollista hakea ja vertailla kansallisia palveluntuottajia.
Keski-Uudenmaan kuntien sotehankkeessa hankehakemuksen valmisteluvastuu on ollut hankejohtajalla. Tarkoituksena on hakeutua kokeilualueeksi valinnanvapauden mallintamiseksi alueen kunnissa palveluseteliä käyttäen. Keski-Uudenmaan sotehankkeen johtoryhmä on kokouksessaan 16.8.2016 hyväksynyt osaltaan hakkeeseen hakeutumisen. Poliittinen ohjausryhmä käsittelee asian sähköpostikokouksessa elokuussa 2016
Keski-Uudenmaan kuntien valinnanvapauskokeilu kohdentuu perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan vastaanottopalveluihin, mukaan lukien kiireellisen hoidon vastaanotot, ja paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden palveluihin. Tavoitteena on parantaa vastaanottopalveluiden saatavuutta kuntalaisille ja parantaa paljon erityyppisiä palveluita tarvitsevien asiakkaiden palveluita räätälöimällä palvelut yksilökohtaisesti nykyistä kustannustehokkaammin ja laadukkaammin. Kokeilu toteutetaan yhteistyössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Tuottajat eivät kilpaile hinnalla, vaan heille maksetaan peruspalvelusta saman suuruinen maksu. Asiakkaat voivat valita palveluntuottajan ja vaihtaa sitä halutessaan. Kokeilu tulee mahdollistamaan erityisesti alueen pienten ja keskisuurten sote-palvelujen tuottajien osallistumisen palvelujen tuottamiseen alueella.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio kuntien omavastuuosuuksineen on 2.5 miljoonaa euroa, josta sosiaali- ja terveysministeriön rahoitus kattaa enintään 80 % ja osallistuvien Keski-Uudenmaan sotehankkeen kuntien osuus loput 20 % väestömäärän suhteessa. Tällöin valtionosuutta voidaan saada enintään miljoona euroa vuodessa kahden vuoden ajan. Kustannusarvio sisältää projektihenkilöstön ja asiantuntijapalveluiden hankkimisen lisäksi palveluseteleihin kohdennettuja kustannuksia, jotka eritellään hankehakemuksen liitteissä myöhemmin sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaan. Alustavien laskelmien mukaan Tuusulan kunnan osuus noin 47 500 euroa vuodessa eli yhteensä 95 000 euroa (2017–2018). Hankkeen lopullinen talousarvio tarkentuu kuntien sitoutumispäätösten varmistuttua ja STM:n kanssa käytävien neuvottelujen päättyessä. Kokeilun hallinnoijana toimii Hyvinkään kaupunki. Hallinnointikustannukset jaetaan kuntien kesken väestömäärän suhteessa ministeriön ohjeistuksen mukaan. Tämä Tuusulan osuus on arviolta n. 10 000 euroa (2017–2018).
Talousarvionavigointien yhteydessä sovittiin määrärahan osoittaminen tilikohdalle KUUMA yhteistyö.
Lisätiedot: hallinto- ja kehittämispäällikkö Päivi Klami, puh. 040 314 3374
Ehdotus
STJ
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää,
että Tuusulan kunta/sosiaali- ja terveystoimiala osallistuu STM:n ”Palvelut asiakaslähtöisiksi” kärkihankkeen palvelusetelikokeiluun, edellyttäen että hankkeelle myönnetään valtion rahoitus
edellyttää että palvelustelien käyttöön kohdentuvat kustannukset katetaan valtionavusta ja että kunnalle ei koidu tästä kustannuksia
edellyttäen, että kunnan talousarvion 2017 ja taloussuunnitelman 2018–2021 yhteydessä hankkeelle osoitetaan määräraha
ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanjohtajan talousarvioesityksen 2017 ja taloussuunnitelman 2018–2021 yhteydessä hankkeelle osoitetaan määräraha KUUMA kuntayhteistyön tilikohdalle
tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
_________
Soteltk § 12/1.3.2017
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Keski-Uudenmaan kuntien sote-hankkeelle valtionavustusta 2 miljoonaa euroa Palvelut asiakas- lähtöisiksi -kärkihankkeen palvelusetelikokeiluun 2017–2018. Valtioavustuksen osuus on 80 % koko hankkeesta hankekuntien osuuden ollessa 20 % työpanoksena laskettuna kuntien väestömäärien suhteessa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki.
Ministeriön tavoitteet kokeilulle ovat moninaiset: kokemusten ja tietojen saaminen valinnanvapauteen liittyen asiakkaiden, palvelujen järjestäjien ja palveluntuottajien käyttäytymisestä, valintamahdollisuuksien, korvaus- mallien, tietojärjestelmien ja markkinoiden toimivuudesta sekä asiakkaiden osallistumisen ja sote-integraation toteutumisesta. Valinnanvapauskokeilua toteutetaan valtakunnallisesti viidessä eri hankkeessa (Keski-Uudenmaan sote-hanke, Tampereen kaupunki, Jyväskylän kaupunki, Ylä-Savon sote, ja Hämeenlinnan kaupunki). Hankkeille annetaan ministeriön taholta osittain toisistaan poikkeavia sisältöjä ja painopistealueita, joista ministeriö kokoaa tarkoituksenmukaisen kansallisen kokonaisuuden.
Keski-Uudenmaan kokeilussa keskitytään hakemuksen mukaisesti siihen, miten kuntalaisten valinnanvapauden mahdollistavien lääkäri- ja hoitajavastaanottojen palveluntuottajia ohjataan tuottajien korvausmalliin sisältyvän bonus-sanktio-elementin käytöllä. Lisäksi selvitetään, miten paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden henkilökohtainen budjetti voidaan toteuttaa ja mitä vaikutuksia henkilökohtaisella budjetoinnilla on. Hankesuunnitelmaa tarkennettiin yhdessä ministeriön kanssa. Siinä sovitaan valinnanvapauden piiriin tulevan väestön määrä ja henkilökohtaisen budjetoinnin kohderyhmä Keski-Uudenmaan sote-hankkeen alueella saadun valtionavustuksen rajoissa. Ministeriö voi tarvittaessa muokata kokeiluhankkeita hankekaudella hallituksen ohjauksen perusteella.
Valinnanvapauskokeilussa noudatettavista ehdoista ja periaatteista on valmisteltu asiakirja. Sen pohjana on Sitrassa laadittu luonnos, josta on muokattu Keski-Uudenmaan kokeilun ehdot ja periaatteet -asiakirja huomioiden sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus. Asiakirjassa määritellään eri osapuolten asemat, oikeudet ja velvollisuudet kokeilun aikana, sekä mm. kokeiluun kuuluvien palvelujen sisältövaatimukset ja palveluntuottajille maksettavat korvaukset. Palveluntuottajan hyväksyminen valinnanvapauskokeilun palveluntuottajaksi edellyttää sitoutumista asiakirjan ehtoihin ja periaatteisiin.
Sosiaali- ja terveysministeriön valinnanvapauskokeilun valtionavustuspäätöksessä edellytetään, että kehittämishankkeeseen osallistuvien kuntien tekemä sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta tomitetaan Lounais-Suomen aluehallintovirastolle puolen vuoden kuluessa valtionavustuspäätöksen tekemisestä.
Hallinnointisopimuksessa sovitaan, että hankkeen hallinnoijana toimii Hyvinkään kaupunki, sekä määritellään hallinnoijan velvollisuudet sekä osallistuvien kuntien velvoitteet ja vastuut. Tuusulan kunnan omarahoitusosuus on hankkeen aikana 83 731 euroa ja hankkeen hallinnointikulut ovat 15 632 euroa. Projektipäälliköltä saadun 20.2.2017 sähköpostin mukaan hankkeen valtuionavulla rahoitetaan hanketoimiston, palveluostojen, tietojärjestelmien ja muiden hankintojen kustannukset.
Tämän asian sisältöä esittelee teemassa tarkemmin Keski-Uudenmaalla toteutettavan kokeilun projektipäällikkö Frank Ryhänen (p. 040 724 0869). Asiaa on esitelty kunnan yhteistyökomiteassa 23.2.2017.
Lisätietoja: johtajaylilääkäri Susanna Pitkänen, p. 040 314 3601, hallinto- ja kehittämispäällikkö Päivi Klami, p. 040-314 3374
Ehdotus
Stj
Sosiaali- ja terveyslautakunta
hyväksyy liitteenä olevan valinnanvapauskokeilun ehdot ja periaatteet -asiakirjan sisältäen kapitaatiokorvausten suuruuden Tuusulan kunnan osalta
myöntää johtajaylilääkärille valtuudet hyväksyä asiakirjassa määritellyt kriteerit täyttävät palveluntuottajat palveluntuottajiksi kokeiluun Tuusulan kunnan osalta.
myöntää johtajaylilääkärille valtuuden tarvittaessa tarkistaa Tuusulan kunnan kapitaatiokorvauksia kokeilun aikana vuosien 2016 ja 2017 toteutuneiden kustannusten perusteella.
myöntää johtajaylilääkärille valtuudet määrittää kuinka suuri osa kuntalaisista osallistetaan valinnanvapaushankkeeseen.
myöntää Tuusulan kunnan osalta Keski-Uudenmaan sote-hankkeen hankejohtajalle kokeilussa tarvittavien IT-ratkaisujen hankintojen neuvotteluoikeudet kuitenkin niin, että kunnalle jätetään ratkaisuvalta neuvottelun tuloksena esitettyyn konkreettiseen hankintaan. Tältä osin kunta siis edellyttää, että kokeilussa mukana olevat kunnat käyvät yhteiset neuvottelut toimialan johdon ja toimialan ict-asiantuntijoiden kesken ennen hankintaa.
hyväksyy liitteenä olevan valinnanvapauskokeilun hallinnointisopimuksen ”Yhteistyösopimus Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeiluhankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta”
edellyttää, että hankkeesta ei koidu kunnalle muita kustannuksia kuin omarahoitusosuuden ja hallintokulujen mukaiset kulut
edellyttää, mikäli muita kustannuksia syntyy mm. tietojärjestelmämuutoksista, niin ne katetaan hankkeen 2 miljoonan euron valtionavusta
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
_________
Soteltk § 40/17.5.2017
Sosiaali- ja terveysministeriö on tiedustellut Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeiluhankkeen kiinnostusta laajentaa käynnissä olevaa kokeilua suun terveydenhuoltoon valtionavustushankkeiden rahoituksen erillisellä kustannusosuudella. Tällä hetkellä Keski-Uudenmaan kokeilu kohdentuu lääkäri- ja hoitajavastaanottoihin ja henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluun.
Päivitetyt hankesuunnitelmat tulee jättää ministeriöön 30.5.2017 mennessä. Ministeriön rahoituspäätökset ovat odotettavissa kesäkuun 2017 aikana. Tarkoituksena on toteuttaa suunhoidon suoran valinnan kokeilu jo käynnissä olevan kokeiluhankkeen mukaisesti. Tämän hetken suunnitelman mukaan kokeilu tulee kohdistumaan sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen mukaan valinnanvapauslakiluonnoksen (STM 5.4.2017, 15 § Suoran valinnan palvelut) mukaisesti kuntien suun terveydenhuoltoa koskeviin lakisääteisiin tehtäviin, lukuun ottamatta alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka saavat terveydenhuoltolain 15 §:ssä tarkoitettuja neuvolapalveluja, 16 §:ssä säädettyä kouluterveydenhuoltoa tai 17 §:ssä säädettyä opiskeluterveydenhuoltoa, sekä päivystyspalveluita. Ministeriö pitää kokeilun laajentamista erittäin toivottavana, jotta saataisiin kokemuksia suunhoidon suoran valinnan toimivuuden kysymyksistä tulossa olevan suun terveydenhuollon kansallisen valinnanvapauden toimeenpanon tueksi.
Keski-Uudenmaan sotehankkeen johtoryhmä on kokouksessaan 4.5.2017 hyväksynyt osaltaan nykyisen valinnanvapauskokeilun laajentamisen suun terveydenhuoltoon. Hankkeen ohjausryhmä on päättänyt 11.5.2017 suositella sotehankkeen kunnille valtioavustuksen hakemista valinnanvapauskokeilun laajentamiseen suun terveydenhuoltoon.
Hankkeen laajentamisen kokonaiskustannusarvio kuntien omavastuuosuuksineen on alustavasti 1.875 miljoonaa euroa vuoden 2018 loppuun saakka, josta sosiaali- ja terveysministeriön rahoitus kattaa enintään 80 % ja osallistuvien Keski-Uudenmaan sotehankkeen kuntien osuus loput 20 % väestömäärän suhteessa. Kustannusarvio sisältää tarvittavan henkilöstön ja asiantuntijapalveluiden hankkimisen lisäksi palveluseteleihin kohdennettuja kustannuksia, jotka eritellään hankehakemuksen liitteissä myöhemmin sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaan. Alustavien laskelmien mukaan Tuusulan osuus työpanoksena koko laajentamisajalle vuoden 2018 loppuun on noin 74 000 euroa (Hyvinkää 89 700 Järvenpää n.80 000, Mäntsälä 40 000, Pornainen 9800, Nurmijärvi 81 000). Kokeilun hallinnoijana toimii edelleen Hyvinkään kaupunki. Hallinnointikustannukset jaetaan kuntien kesken väestömäärän suhteessa ministeriön ohjeistuksen mukaan. Hankkeen lopullinen talousarvio tarkentuu kuntien sitoutumispäätösten varmistuttua ja STM:n kanssa käytävien neuvottelujen päättyessä.
Valmistelija: johtajaylilääkäri Susanna Pitkänen, puh. 040 314 3601
Ehdotus
Stj
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää että
Tuusulan kunta osallistuu Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilun laajentamiseen suun terveydenhuoltoon, edellyttäen että
riittävät resurssit hankkeeseen turvataan kunnille
potilastietojärjestelmiin on luotu testatut ja käytännössä toimivat Kanta integraatiot
kunta voi itse määritellä mitä yksityisen palveluntuottajan palveluvalikon tulee sisältää
asiakasvalintaportaali on viimeistellysti käytettävissä
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Soteltk 11.10.2017
Valmistelijat:
Susanna Pitkänen, johtajaylilääkäri, puh. 040 314 3601
Pirkko Letto, johtava hammaslääkäri, puh. 040 314 3603
Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilun kolmas vaihe, suun terveydenhuollon suoran valinnan palvelujen kokeilu alkaa syksyllä 2017. Kokeilussa noudatettavista ehdoista ja periaatteista on valmistelu asiakirja, nk. sääntökirja. Sen pohjana on hankkeen ensimmäisen vaiheen, perusterveydenhuollon vastaanottopalvelujen kokeilun sääntökirja, joka on muokattu ja täydennetty suun terveydenhuollon osuuden ehtoja ja periaatteita vastaavaksi. Sääntökirjassa määritellään eri osapuolten asemat, oikeudet ja velvollisuudet kokeilun aikana, sekä määritetään mm. kokeiluun kuuluvien palvelujen sisältövaatimukset ja palveluntuottajille maksettavien korvausten periaatteet ja kokeilun alussa noudatettavat kapitaatiokorvaussummat. Palveluntuottajan hyväksyminen valinnanvapauskokeilun palveluntuottajaksi edellyttää sitoutumista sääntökirjan ehtoihin ja periaatteisiin.
Valinnanvapauskokeilujen hallinnointi siirtyy vastuukuntana toimineelta Hyvinkään kaupungilta Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymälle vuodenvaihteessa 2017/2018. Myös kokeilussa mukana olevien kuntien sote-palvelujen järjestämisvastuu tulee siirtymään Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymälle.
Tuusulan kunnalle varataan käyttöön valinnanvapauskokeiluhankkeen projektityöntekijän 50% työpanos suun terveydenhuollon kokeilun valmistelussa ja toimeenpanossa, hankkeen organisoimana ja hankerahoituksella.
Yhteistoimintamenettelynä suun terveydenhuollon henkilökunta on käsitellyt asiaa kokouksissaan 16.5.2017, 19.9.2017 ja 10.10.2017.
Asiaa esittelevät:
Terhi Sandberg, Keski-Uudenmaan valinnanvapaushankkeen viestintävastaava/projektiassistentti
Pirkko Letto, johtava hammaslääkäri