Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 26.11.2024

§ 53 Vanhakylän aurinkovoimalan osayleiskaava (nro 2038), hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan mielipide

TUUDno-2024-1438

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi
Tiia Niemelä, kaavasuunnittelija, tiia.niemela@tuusula.fi

Perustelut

Neoen Renewables Finland Oy (”Neoen”) on tehnyt aloitteen osayleiskaavamuutoksesta Vanhakylän alueelle aurinkovoimalan rakentamista varten. Kaavamuutoksen lähtökohtana on mahdollistaa aurinkovoimatoiminta nykyisen maa- ja metsätaloustoiminnan lisäksi.  

Suunnittelualue ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osayleiskaavan muutosalue sijaitsee Tuusulan kunnan pohjoisosassa Vanhakylän alueella, noin 3 km Jokelan taajamasta etelään sekä noin 8 km Hyrylän keskustaajamasta pohjoiseen. Suunnittelualue muodostuu useasta osa-alueesta rajautuen lännessä Palojoessa kulkevaan Tuusulan kuntarajaan ja idässä Jokelantiestä noin kilometrin länteen. Suunnittelualue sijoittuu pääosin Vanhankylän koulutien eteläpuolelle, mutta sen pohjoisin osa-alue sijaitsee erillään n. 800 metriä pohjoisempana, Vaasan yksityistien itäpuolella. Hanke kokonaisuudessan käsittää myös Nurmijärven kunnan kiinteistöjä, mutta kaava laaditaan ainoastaan Tuusulan kunnan kiinteistöille. 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman rajaus käsittää 19 kiinteistöä tai kiinteistön osaa ja alueen laajuus on noin 275 hehtaaria. Kaava-alue on kokonaisuudessaan yksityisessä omistuksessa. Suunnittelualue perustuu hanketoimijan ja maanomistajien välisissä maanvuokrasopimuksissa sovittuihin aluerajauksiin. Suunnittelualue saattaa tarkentua suunnittelun edetessä. Suunnittelualue on pääosin peltoa ja oikeusvaikutteisessa Ruskela - Vanhakylä - Rusutjärvi -osayleiskaavassa maa- ja metsätalousaluetta, viljelymaisemaa.

Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan ja muun energiaintensiivisen tuotantotoiminnan, kuten akkuvarastojen kehittäminen ja rakentaminen sopimusalueelle huomioiden ympäristöön aiheutuvat vaikutukset. Tavoitteena on myös säilyttää nykyinen maa- ja metsätaloustoiminta mahdollisena maankäyttömuotona sekä aurinkovoimalan kanssa rinnakkain että aurinkovoimatoiminnan jälkeen. Kaavatyössä pyritään tunnistamaan ja mahdollistamaan myös muita mahdollisia rinnakkaisia maankäyttöpotentiaaleja.

Kaavatyön aikana laadittavia selvityksiä ovat mm. ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) -tarveharkinta, luontoselvitys, selvitykset vaikutuksista pinta- ja pohjavesiin, hulevesiselvitys, arkeologinen inventointi, ilmastovaikutusten arviointi ja maisemaselvitys. 

Kaava toteuttaa Tuusulan vuosien 2021-2025 kuntastrategian strategista päämäärää: 11. Rakennamme kestävää tulevaisuutta ja edistämme ilmastotekoja kaikessa toiminnassa

Osayleiskaavan muutostyö käynnistyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta ja asukastilaisuudesta. Tämän jälkeen laaditaan kaavaluonnos. Kaavatyön kesto on riippuvainen siitä, onko hankeessa tarpeen tehdä ympäristövaikutusten arvionti (YVA). Tavoitteena on, että valtuusto hyväksyisi kaavan kesällä 2026 tai 2027. 

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä laaditun Vanhakylän aurinkovoimalan osayleiskaavamuutoksen (nro 2038) osallistumis- ja arviointisuunnitelman, 
  • asettaa Vanhakylän aurinkovoimalan osayleiskaavamuutoksen (nro 2038) osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRA 30 mukaisesti nähtäville mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Sanna Takala ilmoitti olevansa hallintolain 28.1. pykälän kohdan 3 mukaisesti esteellinen (intressijäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Kokouskäsittely

Jäsen Antti Heikkilä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen eikä ollut mukana sen jälkeisessä päätöksenteossa.

Kokoustauko asian käsittelyn jälkeen klo 19:08 - 19:14.

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi

Perustelut

Neoen Renewables Finland Oy (”Neoen”) on tehnyt aloitteen osayleiskaavamuutoksesta Vanhakylän alueelle aurinkovoimalan rakentamista varten. Kaavamuutoksen lähtökohtana on mahdollistaa aurinkovoimatoiminta nykyisen maa- ja metsätaloustoiminnan lisäksi.   

Osayleiskaavan muutosalue sijaitsee Tuusulan kunnan pohjoisosassa Vanhakylän alueella, noin 3 km Jokelan taajamasta etelään sekä noin 8 km Hyrylän keskustaajamasta pohjoiseen. Suunnittelualue muodostuu useasta osa-alueesta rajautuen lännessä Palojoessa kulkevaan Tuusulan kuntarajaan ja idässä Jokelantiestä noin kilometrin länteen. Suunnittelualue sijoittuu pääosin Vanhankylän koulutien eteläpuolelle, mutta sen pohjoisin osa-alue sijaitsee erillään n. 800 metriä pohjoisempana, Vaasan yksityistien itäpuolella. Hanke kokonaisuudessan käsittää myös Nurmijärven kunnan kiinteistöjä, mutta kaava laaditaan ainoastaan Tuusulan kunnan kiinteistöille.  

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman rajaus käsittää 19 kiinteistöä tai kiinteistön osaa ja alueen laajuus on noin 275 hehtaaria. Kaava-alue on kokonaisuudessaan yksityisessä omistuksessa. Suunnittelualue perustuu hanketoimijan ja maanomistajien välisissä maanvuokrasopimuksissa sovittuihin aluerajauksiin. Suunnittelualue saattaa tarkentua suunnittelun edetessä. Suunnittelualue on pääosin peltoa ja oikeusvaikutteisessa Ruskela - Vanhakylä - Rusutjärvi -osayleiskaavassa maa- ja metsätalousaluetta, viljelymaisemaa. 

Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan ja muun energiaintensiivisen tuotantotoiminnan, kuten akkuvarastojen kehittäminen ja rakentaminen sopimusalueelle huomioiden ympäristöön aiheutuvat vaikutukset. Tavoitteena on myös säilyttää nykyinen maa- ja metsätaloustoiminta mahdollisena maankäyttömuotona sekä aurinkovoimalan kanssa rinnakkain että aurinkovoimatoiminnan jälkeen. Kaavatyössä pyritään tunnistamaan ja mahdollistamaan myös muita mahdollisia rinnakkaisia maankäyttöpotentiaaleja. 

Kaavatyön aikana laadittavia selvityksiä ovat mm. ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) -tarveharkinta, luontoselvitys, selvitykset vaikutuksista pinta- ja pohjavesiin, hulevesiselvitys, arkeologinen inventointi, ilmastovaikutusten arviointi ja maisemaselvitys.  

Kaava toteuttaa Tuusulan vuosien 2021-2025 kuntastrategian strategista päämäärää: 11. Rakennamme kestävää tulevaisuutta ja edistämme ilmastotekoja kaikessa toiminnassa.  

Osayleiskaavan muutostyö käynnistyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta ja asukastilaisuudesta. Tämän jälkeen laaditaan kaavaluonnos. Kaavatyön kesto on riippuvainen siitä, onko hankeessa tarpeen tehdä ympäristövaikutusten arvionti (YVA). Tavoitteena on, että valtuusto hyväksyisi kaavan kesällä 2026 tai 2027.  

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan mielipide 

Lautakunta pitää tärkeänä riittävien maisema - ja luontoselvitysten laatimista. Luonnonympäristössä oleskelulla on useissa tutkimuksissa todetusti suuri, moninainen merkitys ihmisen fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta. Lautakunta korostaa myös luonnonmonimuotoisuuden vaalimista. Lisäksi mahdolliset virkistys- ja ulkoilureitit tulee säilyttää ja aurinkovoimalan sijoittamista metsäiselle alueelle tulee välttää. Kunnan on keskeistä kiinnittää huomiota oikea-aikaisen ja osallistavan viestinnän vahvistamiseen kaavoituksen asioissa. Muilta osin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalla ei ole huomautettavaa Vanhakylän aurinkovoiman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää 

  • antaa asiaselostuksen mukaisen mielipiteen.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti 

  • antaa seuraavan mielipiteen:
     

Lautakunta pitää tärkeänä riittävien maisema - ja luontoselvitysten laatimista. Lautakunta edellyttää riittäviä luontoselvityksiä sekä YVA (ympäristövaikutusten arviointia). Luonnonympäristössä oleskelulla on useissa tutkimuksissa todetusti suuri, moninainen merkitys ihmisen fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta. Lautakunta korostaa myös luonnonmonimuotoisuuden vaalimista. Lisäksi mahdolliset virkistys- ja ulkoilureitit tulee säilyttää ja aurinkovoimalan sijoittamista metsäiselle alueelle tulee välttää. Kunnan on keskeistä kiinnittää huomiota oikea-aikaisen ja osallistavan viestinnän vahvistamiseen kaavoituksen asioissa. Muilta osin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalla ei ole huomautettavaa Vanhakylän aurinkovoiman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.  

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana ehdotti jäsen Palomäki muutosehdotusta siten, että lautakunnan mielipiteeseen lisätään ensimmäisen virkkeen jälkeen kohta: "Lautakunta edellyttää riittäviä luontoselvityksiä sekä YVA (ympäristövaikutusten arviointia)."

Lautakunta päätti hyväksyä ehdotuksen yksimielisesti. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.