Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 8.10.2024

§ 105 Elintarvikelain 297/2021 55:§ mukainen määräyksen antaminen, Bistro Bar Napu Oy, Mäntsälä

TUUDno-2024-1492

Valmistelija

  • Meeri Kumlin, terveystarkastaja, meeri.kumlin@tuusula.fi

Perustelut

Asiaan liittyvät taustatiedot

Bistro Bar Napu Oy tarjoilee elintarvikkeita Bistro Bar Napu nimisessä ravintolassa. 

Toimijalle oli annettu 13.8.2024 Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen terveysvalvonnan päällikön päätös tarkastuksilla 25.4.2024 ja 5.6.2024 havaittujen epäkohtien korjaamisesta. Päävelvoitteiden toteuttamiselle oli annettu määräajaksi osin välittömästi ja osin 15.9.2024 mennessä. Terveysvalvonnan valvontasuunnitelman mukaisella Oiva-tarkastuksella 16.9.2024 Bistro Bar Napu Oy:n ravintolan tiloihin havaittiin edelleen elintarviketurvallisuutta vaarantavia ja kuluttajaa harhaanjohtavia puutteita.

Tarkastuksella 16.9.2024 todettiin, että toimija ei ollut noudattanut suurinta osaa päätöksessä (13.8.2024) annetuista päävelvoitteista tai tarkastuskertomuksessa annetuista kehotuksista määräaikaan mennessä. Osa asioista oli korjattu tai osin korjattu määräaikaan mennessä. Toimipaikan omavalvonta oli tarkastettavissa toimipaikassa ja omavalvonnan mukaista kirjanpitoa oli tehty osittain kylmälaitteiden sekä pakkasvarastojen lämpötiloista. Henkilökunnan käsihygieniassa ei havaittu huomautettavaa. Tarkastushetkellä ei ollut elintarvikkeiden käsittelyä. Käsienpesupisteen varustelussa havaittiin huomautettavaa, koska vesipisteeltä puuttui käsipaperi ja käsisaippua oli lopussa. Keittiöhenkilökunnan hygieniaosaaminen ei ollut tarkastettavissa, koska henkilökunta oli vaihtunut edellisen tarkastuksen jälkeen. Omavalvonnan vastuuhenkilön hygieniapassi oli tarkastettu aikaisemman tarkastuksen yhteydessä.

Tarkastuksella 16.9.2024 havaittiin edelleen puutteita, joita ei oltu korjattu annetun määräyksen mukaisesti. Kylmiössä ja vetolaatikostossa säilytettiin päiväysvanhaa porsaanlihaa ja pekonia. Porsaanlihan viimeinen käyttöpäivä 12.9.2024 ja pekonin 10.9.2024. Pekonipakkaus oli avattu. Noutopöydässä tarjolla olleiden salaattikomponenttien lämpötilat olivat edelleen lainsäädännön lämpötilarajaa korkeammat: viipaloitukurkku +13,8°C, vihersalaatti +13,1°C. Tarjoilulämpötilojen seurantaa ei oltu edelleen kirjattu. Toimijan omavalvonnassa on kuvattu, että lämpötiloista tulisi tehdä säännöllistä kirjanpitoa. Elintarviketietoja ilmoitettiin edelleen kuluttajaa harhaan johtavasti. Naudan-, broilerin- ja porsaanlihan ilmoitettiin olevan suomalaista, mutta säilytyksessä havaittiin edelleen saksalaista porsaanlihaa ja thaimaalaista broilerinlihaa. Käytetyn lihan alkuperää ei oltu ilmoitettu ruoan etätilaukseen käytettävissä sovelluksissa (Foodora, Wolt). Elintarvikkeiden vastaanottolämpötiloista tai elintarvikkeiden jäähdyttämisen riittävyyden seurannasta ei oltu tehty lainkaan omavalvonnan mukaista kirjanpitoa. Viimeisin Oiva-raportti ei ollut annetusta määräyksestä huolimatta esillä ravintolassa tai toimipaikan internetsivuilla. Oiva-raportti asetettiin esille ravintolaan tarkastushetkellä tarkastajan huomautuksen jälkeen.

Tarkastuksella havaittiin myös muita epäkohtia. Pakastebroileria sulatettiin huoneenlämmössä siten, että pakkauksen pinnan lämpötila oli kohonnut +16°C:seen. Broileripakkaukset hävitettiin tarkastushetkellä henkilökunnan toimesta. Pakkasvarassa säilytettyjen elintarvikkeiden lämpötilat olivat nousseet huomattavasti (lämpötilat olivat -5°C - -8°C välillä) ja pakkasvaraston lämpötila oli laitteen lämpötilamittarin mukaan noin -9°C. Poikkeaman kesto ei ollut tiedossa. Henkilökunta ei ollut reagoinut lämpötilapoikkeamaan. Henkilökunta hävitti pakkasvarastossa säilytetyt elintarvikkeet omavalvontatoimenpiteenä. (Henkilökunta on hävittänyt pakkasvarastossa säilytettyjä elintarvikkeita omavalvontatoimenpiteenä myös 25.6.2024 tehdyn tarkastuksen yhteydessä, jolloin pakkasvaraston lämpötilassa oli havaittu suuri poikkeama.) Arkkupakastimessa säilytettiin suojaamattomia lohipaloja (lohimedaljonki). Laitteiden ja siivousvälineiden puhtaudessa havaittiin epäkohtia sekä siivousvälineet olivat edelleen osin kuluneita. Epäpuhtautta oli kerääntynyt astianpesukoneeseen, vetolaatikostojen tiivisteisiin ja kylmälaitteiden ovien kahvojen yhteyteen. Lattiamoppia säilytettiin siivousämpärin sisällä siivousvälinevarastossa ja pitkävartisia siivousvälineitä säilytettiin osin lattialla. Pitkävartisissa siivousvälineissä, kuten lattiamopeissa ja lastoissa oli pinttynyttä epäpuhtautta. Siivousämpärin pinnoilla oli pinttynyttä epäpuhtautta. Siivousvälineiden varsissa ja lattiamoppien kankaisissa osissa sekä lattiaharjassa oli kulumaa, jonka johdosta välineet eivät olleet helposti puhdistettavissa. Henkilökunnan terveydentilan selvityksistä ei ollut esittää kirjanpitoa. Henkilökunta oli osin vaihtunut. 

Asianosaisen kuuleminen

Toimijaa kuultiin 17.9.2024 päivätyllä kuulemiskirjeellä elintarvikelain 55 §:n mukaisesta määräyksestä, jota voidaan tarvittaessa tehostaa elintarvikelain 68 §:n mukaisella uhkasakolla. Kuulemisasiakirja on lähetetty toimijalle sähköpostitse. Toimija ei toimittanut vastinetta kuulemiseen määräaikaan mennessä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Miia Suurkuukka, terveysvalvonnanpäällikkö, miia.suurkuukka@tuusula.fi

Ympäristölautakunnan määräys:

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta

  • päättää antaa Bistro Bar Napu Oy:lle (Keskuskatu 4, 04600 Mäntsälä, y-tunnus: 3418765-1) seuraavan elintarvikelain 55 §:n mukaisen määräyksen:

 

Päävelvoite:

1. Omavalvonnan seurantatoimenpiteiden kirjanpito tulee toteuttaa omavalvonnan mukaisesti ja kirjanpidon tulee olla valvontaviranomaisen tarkastettavissa toimipaikassa.

2. Elintarvikkeiden varastokierrosta ja suojaamisesta säilytyksen aikana tulee huolehtia. Vanhentuneet elintarvikkeet tulee asianmukaisesti hävittää.

3. Pakasteet tulee säilyttää lainsäädännön mukaisessa lämpötilassa.

4. Pakasteet ja jäädytetyt elintarvikkeet tulee sulattaa lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

5. Tarjoilulämpötilojen lainsäädännön mukaisuudesta tulee varmistua.

6. Lihan alkuperämaata koskevan ilmoituksen tulee vastata käytössä olevia elintarvikkeita. Ilmoitus annoksissa käytetyn lihan alkuperästä tulee lisätä toimijan käyttämille etämyyntisivuille, joiden kautta toimipaikassa valmistettuja ruoka-annoksia myydään.

7. Viimeisin Oiva-raportti tulee asettaa esille toimipaikkaan ja toimijan internetsivuille lainsäädännön mukaisesti.

8. Siivousvälineet tulee pitää siistissä kunnossa ja säilyttää hygieenisesti. Huonokuntoiset siivousvälineet tulee poistaa käytöstä.
 

Määräaika:

Päävelvoitteet tulevat voimaan välittömästi.

Uhkasakko:

Jokaisen päävelvoitteen tehosteeksi asetetaan erillinen uhkasakko seuraavasti:

Päävelvoite 1. 1000 €, päävelvoite 2. 1000€, päävelvoite 3. 1000€, päävelvoite 4. 1000€, päävelvoite 5. 1000e, päävelvoite 6. 1000€

päävelvoite 7. 1000€ ja päävelvoite 8. 1000€

 

Perustelut määräyksen antamiselle:

Toimijan toiminnassa on havaittu toistuvasti epäkohtia liittyen omavalvonnan noudattamiseen, elintarviketietojen ilmoittamiseen ja valvontatietojen julkaisuun. Toiminnassa havaitut epäkohdat vaarantavat elintarviketurvallisuuden ja johtavat kuluttajaa harhaan.

Elintarvikelain 55 §:n mukaan valvontaviranomainen voi määrätä epäkohdan poistettavaksi, jos elintarvike tai siitä annetut tiedot, elintarvikkeen tuotanto-, jalostus- tai jakeluvaihe, elintarvikehuoneisto tai niissä harjoitettava toiminta voivat aiheuttaa terveysvaaraa, vaarantaa elintarvikkeesta annettujen tietojen oikeellisuuden tai riittävyyden, johtaa kuluttajaa harhaan tai ovat muutoin elintarvikemääräysten vastaisia. Määräysten vastaisuus on määrättävä poistettavaksi välittömästi tai valvontaviranomaisen asettamassa määräajassa.

Elintarvikkeiden tarjoilulämpötiloista säädetään MMMa elintarvikehygieniasta 318/2021 23 §:ssä: 7) kylmäsäilytystä vaativia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita saa pitää tarjolla vain kerran. Tämän momentin 1–6 kohtien vaatimuksista poiketen kylmäsäilytystä vaativien, helposti pilaantuvien elintarvikkeiden lämpötila saa olla tarjolla olon aikana korkeintaan 12 °C, silloin kun ne ovat tarjolla enintään neljä tuntia; 8) kuumana myytävien tai tarjolla olevien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden lämpötilan on oltava vähintään 60 °C ja ne saavat olla tarjolla vain kerran;

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus elintarvikehygieniasta (EY) N:o 852/2004, 4 artiklan mukaan: Toimijan on noudatettava elintarvikelainsäädännön määrittämiä hygieniavaatimuksia, kuten elintarvikkeiden lämpötilan valvontaa koskevien vaatimusten noudattamista. Raaka-aineita, valmistusaineita, puolivalmiita tuotteita ja valmiita tuotteita, joissa patogeeniset mikro-organismit saattavat lisääntyä tai joissa saattaa muodostua toksiineja, ei saa säilyttää lämpötiloissa, jotka saattavat aiheuttaa terveysriskin.

Elintarvikelain 297/2021 6 §:n mukaan: Elintarvikealan toimijan on huolehdittava toiminnassaan siitä, että elintarvikkeet ovat kemiallisilta, fysikaalisilta, mikrobiologisilta ja terveydellisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne ovat ihmisravinnoksi soveltuvia eivätkä aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen elintarvikehygieniasta 318/2021, 22 §:n mukaan: Elintarviketoimintaan liittyvien omavalvonnan kirjausten on sisällettävä tallenteet omavalvonnan toteuttamisesta, siihen liittyvistä mittauksista, tutkimuksista ja selvityksistä sekä tehdyistä korjaavista toimenpiteistä ja ilmoituksista viranomaiselle.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus elintarvikehygieniasta 852/2004/EY liite II luku VIII: Jokaisen, joka työskentelee elintarvikkeiden käsittelyalueella, on noudatettava korkeaa henkilökohtaista puhtautta ja käytettävä työhön soveltuvia puhtaita vaatteita ja tarvittaessa suojavaatteita.

Elintarvikelain 297/2021 16 §:n mukaan: Suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan piirissä olevan elintarvikealan toimijan on julkistettava valvontaviranomaisen antama elintarviketoiminnan tarkastuksesta kertova raportti. Ruokavirasto antaa tarkemmat määräykset valvontatietojen julkistamisesta. Elintarviketoiminnan tarkastuksesta annetun viimeisimmän raportin on oltava helposti saatavilla elintarvikealan toimijan internetsivuilla tai muulla vastaavalla tavalla. Lisäksi elintarvikehuoneistossa, jossa kuluttajat asioivat, raportin on oltava esillä sisäänkäynnin yhteydessä tai muussa kuluttajalle helposti havaittavassa paikassa.

Elintarvikelain 297/2021 19 §:n mukaan: Elintarvikealan toimijan on pidettävä kirjaa elintarvikehuoneistossa työskentelevien henkilöiden elintarvikehygieenisestä osaamisesta ja pyydettäessä esitettävä tiedot valvontaviranomaiselle.

Elintarviketietoasetuksen (EPNAs (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille) 7 artiklan mukaan: 1. Elintarviketiedot eivät saa johtaa harhaan, erityisesti a) elintarvikkeen erityispiirteiden ja erityisesti sen luonteen, yksilöllisyyden, ominaisuuksien, koostumuksen, määrän, säilyvyyden, alkuperämaan tai lähtöpaikan, valmistus- tai tuotantomenetelmän osalta; b) liittämällä elintarvikkeeseen vaikutuksia tai ominaisuuksia, joita sillä ei ole; c) antamalla kuva, että elintarvikkeella on erityisiä erityispiirteitä korostamalla erityisesti tiettyjen ainesosien ja/tai ravintoaineiden esiintymistä tai puuttumista, kun tosiasiassa kaikilla samanlaisilla elintarvikkeilla on sellaisia erityispiirteitä; 2. Elintarviketietojen on oltava oikeellisia, selviä ja kuluttajalle helposti ymmärrettäviä.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta 154/2019, 7 a §:n mukaan:  Pakkaamattomasta elintarvikkeesta on tarjoilupaikassa annettava loppukuluttajalle 6 §:ssä tarkoitettujen tietojen lisäksi seuraavat tiedot: 1) elintarvikkeen nimi; 2) elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaa. Elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperä ilmoitetaan ilmaisulla: ”alkuperämaa: (EU-maan tai muun kuin EU-maan nimi)”. Alkuperämaalla tarkoitetaan sen eläimen, josta liha on saatu, kasvatusmaata. Naudanlihan kasvatusmaa määritellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1760/2000 13 artiklassa säädetyllä tavalla. Sianlihan, lampaan- ja vuohenlihan sekä siipikarjan lihan kasvatusmaa määritellään komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1337/2013 5 artiklassa säädetyllä tavalla. Jos elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaata koskeva tieto ei ole käytettävissä, 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus alkuperämaasta voidaan korvata ilmaisulla ”useat EU-maat”, ”useat muut kuin EU-maat” tai ”useat EU- ja muut kuin EU-maat”. Ja 8 §:n mukaan: Edellä 6, 7 ja 7 a §:ssä tarkoitetut tiedot on ilmoitettava loppukuluttajalle kirjallisesti elintarvikkeen luovutuspaikassa pakkaamattoman elintarvikkeen läheisyydessä olevassa helposti havaittavassa ja selkeässä esitteessä tai taulussa tai muulla vastaavalla selkeällä tavalla.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista 818/2012, 9 §: Pakasteen lämpötilan on oltava vakaa ja sen on pysyttävä elintarvikkeen kaikissa osissa -18 °C:ssa tai sitä kylmempänä. Varastoinnin, kuljetuksen tai myynnin aikana sallitaan kuitenkin lämpötilan lyhytaikainen muutos enintään -15 °C:seen.

 

Täytäntöönpano:         

Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.

 

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat:

Liite 1. Tarkastuspöytäkirja 16.9.2024

Liite 2. Kuuleminen Bistro Bar Napu 20.9.2024

 

Sovelletut säännökset:

Elintarvikelaki 297/2021 6 §, 15 §, 16 §, 40 §, 55 §, 68 §, 74 §, ja 78 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista 178/2002/EY

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 852/2004 elintarvikehygieniasta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/625 virallisesta valvonnasta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille

Valtioneuvoston asetus elintarvikevalvonnasta 72/2020

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 §, 23 §

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta (154/2019) 

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 8 a §:n ja voimaantulosäännöksen muuttamisesta 197/2023

Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista 818/2012, 9 §, 10 §

Hallintolaki 434/2003

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Saantitodistuksella Bistro Bar Napu Oy

Muutoksenhaku

Hallintovalitus hallinto-oikeudelle

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä Tuusulan kunnan internet-sivulla.

Tiedoksi saantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle

Postiosoite: Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin: 029 56 42000

sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:
1.    päätös, johon jaetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
2.    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset
3.    vaatimusten perustelut
4.    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm