Perustelut
Perustiedot
Levannon vesiosuuskunta toimii talousvettä toimittavana laitoksena Mäntsälän Levannon kylässä. Vesiosuuskunta omistaa vedenjakeluverkoston jakelualueellaan sekä vedenottamon, josta vesi pumpataan. Vesi käsitellään ottamon viereisessä pumppaamokopissa kalkki-hiekka alkaloinnilla ja UV-desinfioimalla ennen verkostoon syöttämistä. Talousveden laatu on täyttänyt sille asetut laatuvaatimukset ja -suositukset, edellisen valvontatutkimusohjelman voimassaolon ajan, eikä veden jakelussa ole ilmennyt häiriötilanteita, jotka olisivat edellyttäneet poikkeustoimia veden jakelussa.
Levannon kylässä ei ole erityisliittyjiä. Alue on harvaan asuttua ja liittyjät ovat kotitalouksia ja vapaa-ajan kiinteistöjä. Verkostoon liitettyjä kiinteistöjä on noin 100 ja vedenkäyttäjiä noin 150. Vedenjakelualueelta ei ole yhdysvesijohtoja muiden vesilaitosten verkostoihin. Vesiosuuskunnan vedenottamo ja verkosto on rakennettu 2002, jolloin toimintakin on alkanut.
Vesilaitos toimitti talousvettä vuonna 2023 keskimäärin 25 m3 vuorokaudessa.
Valvontatutkimusohjelman hyväksyminen
Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta (1352/2015) sovelletaan asetuksen 2 §:n mukaan, kun talousvettä toimitetaan vedenjakelualueelle vähintään 10 m³ päivässä tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin. Asetuksen 6 §:ssä todetaan, että kunnan terveydensuojeluviranomaisen tulee huolehtia siitä, että talousvettä toimittavalle laitokselle laaditaan valvontatutkimusohjelma. Ohjelma laaditaan yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen, talousvettä toimittavan laitoksen ja sille mahdollisesti vettä toimittavan laitoksen kesken ja siihen tulee sisältyä, mitä asetuksen 6 § toisessa momentissa on lueteltu. Valvontatutkimusohjelma on tarkistettava vähintään kerran kuudessa vuodessa.
Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on pyydettävä tarvittaessa lausunto aluehallintovirastolta.
Riskienhallintasuunnitelman hyväksyminen
Terveydensuojelulain 763/1994 19a § mukaan, talousvettä toimittavien laitosten on laadittava ja pidettävä ajan tasalla suunnitelma riskienhallintaa varten (riskienhallintasuunnitelma). Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on terveydensuojelulain 20 §:n mukaan hyväksyttävä talousvettä toimittavan laitoksen riskienhallintasuunnitelma.
Valtioneuvoston asetusta talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta 7/2023 sovelletaan asetuksen 1 § mukaan yli 10m3 vuorokaudessa talousvettä toimittavien laitosten riskinarviointiin ja riskienhallintaan. Asetuksen 3 § määritellään mitä tieoja riskienhallintasuunnitelman tulee sisältää. Levannon vesiosuuskunnan riskinarviointi on toteutettu selainpohjaisella WSP-riskienhallintasuunnitelmalla. Riskinarviointi tehtiin yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen Terveysvalvonnan ja vesiosuuskunnan kesken vuosien 2022 - 2023 aikana. Riskinarviointi täyttää terveydensuojelulain (763/1994) ja valtioneuvoston asetuksen 7/2023 mukaiset vaatimukset. Riskinarviointia päivitetään tarvittaessa ja se tarkastetaan viranomaisvalvonnan suunnitelmallisten tarkastusten yhteydessä.
Pyydetyt lausunnot
Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (ESAVI) ja Uudenmaan ELY-keskukselta pyydettiin lausunnot 7.2.2024 ja ne pyydettiin toimittamaan 1.3.2024 mennessä.
Uudenmaan ELY-keskus ilmoitti 9.2.2024 sähköpostitse, ettei sillä ole lausuttavaa ohjelmaan.
ESAVI toteaa 21.2.2024 (ESAVI/4658/2024) päivätyssä lausunnossaan muun muassa seuraavaa:
Valvontatutkimusohjelmasta puuttuu vedenjakelualueen tunnus ja nimi. Lisäksi kappaleessa 13.2.2. on viittaus väärään liitteeseen. ESAVI huomauttaa myös, valvontaan vuonna 2026 viimeistään lisättävistä muuttujista.
Ohjelmaan korjattiin ESAVIN huomauttamat puutteet ja näytteenottosuunnitelmaan lisättiin vuodesta 2026 eteenpäin tutkittavat puuttuvat muuttujat.
Ehdotus
Esittelijä
-
Miia Suurkuukka, terveysvalvonnanpäällikkö, miia.suurkuukka@tuusula.fi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää
- hyväksyä terveydensuojelulain 20 § mukaan Levannon vesiosuuskunnan riskienhallintasuunnitelman
- toteaa, että riskienhallintasuunnitelma pidetään ajan tasalla, päivitetään tarvittaessa ja havaitut riskit huomioidaan valvontatutkimusohjelmassa
- hyväksyä Levannon vesiosuuskunnan valvontatutkimusohjelman 2024 – 2029
- toteaa, että valvontatutkimusohjelma on päivitettävä tarvittaessa, kuitenkin viimeistään vuonna 2029
Perustelut
Levannon vesiosuuskunta on tehnyt riskienhallintasuunnitelman yhteistyössä terveydensuojeluviranomaisen kanssa vuosien 2022 - 2023 aikana. Riskienhallintasuunnitelmassa ja valvontatutkimusohjelmassa on tiedot mitä asetuksen 7/2023 3 § edellyttää. Valvontatutkimusohjelma 2024- 2029 täyttää Valtioneuvoston asetuksen 7/2023 vaatimukset. Valvontatutkimusohjelmassa on huomioitu Etelä-Suomen aluehallintoviraston 21.2.2024 antama lausunto.
Maksu
Talousvettä toimittavan laitoksen riskinarvioinnin hyväksymispäätöksestä peritään Keski- Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti 285 euron maksu käsittelyaikaan perustuen (57€/h).
Päätöksen perusteena olevat asiakirjat
Levannon vesiosuuskunnan valvontatutkimusohjelma 2024–2029
Levannon vesiosuuskunnan riskienhallintasuunnitelma (Valvontatutkimusohjelman liitteet 2 ja 3)
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto 21.2.2024
Sovelletut säädökset
Terveydensuojelulaki 763/1994
Terveydensuojeluasetus 1280/1994
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta 1352/2015
Valtioneuvoston asetus talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta 7/2023
Valtioneuvoston asetus vesihuollon tietojärjestelmästä ja tiedottamisesta 6/2023
Hallintolaki 434/2003
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 18.4.2023 § 52)
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 14.11.2023 § 146)