Tekninen lautakunta, kokous 16.1.2024

§ 4 Murupuiston rakennustöiden aiheuttamien vahinkojen korvaamista koskeva vaatimus

TUUDno-2022-2286

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Etula, rakennuttajahortonomi, niko.etula@tuusula.fi

Perustelut

***** ovat toimittaneet kuntaan Murupuiston rakentamisesta heille heidän mielestään aiheutuneita vahinkoja koskevan vahingonkorvausvaatimuksen asianajajan välityksellä. Vaatimus on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä. Kirjelmässä esitetään seuraavaa:

”Tuusulan kunta on vuonna 2021 rakennuttanut päämiesteni osoitteessa ***** sijaitsevan kiinteistön eteen leikkipuiston ilman, että päämiehiäni on asiasta kuultu tai, että heitä olisi tiedotettu puiston rakentamisesta. Tuusulan kunta valmisteli vuonna 2019 Murupuiston puistosuunnitelman vastoin maankäyttö- ja rakennusasetuksen 46 §:n 2 momenttia. Kyseisen lainkohdan mukaan päämiehilleni olisi tullut varata tilaisuus muistutuksen antamiseen, sillä puistosuunnitelmalla on ollut erityistä merkitystä siihen rajautuvan päämiesteni kiinteistön kannalta. Murupuisto rajautuu päämiesteni kiinteistöön ja aiheuttaa heidän rakennuksensa ja pihapiirin yksityisyydelle ja suojaisuudelle merkittävää haittaa. Tuusulan kunta ei myöskään millään tavoin tiedottanut päämiehiäni puiston rakennustöiden aloittamisesta. Päämieheni ovat olleet poissa kotoaan ajanjaksolla 15.5.-28.10.2021, minkä aikana leikkipuiston rakennustyöt on aloitettu ja suoritettu.

Kotiin palattuaan päämieheni olivat havainneet rakennuksessaan useita ajalla 15.5.- 28.10.2021 syntyneitä vaurioita. Päämiesteni rakennuksen sisätilojen seinien saumat ovat avautuneet, harkkoseinä on haljennut ja kylpyhuoneen laatat haljenneet.

Päämieheni pyysivät Tuusulan kunnalta puolueetonta selvitystä vaurioiden selvittämiseksi, mutta sen sijaan Tuusulan kunta lähetti paikalle Suomen Louhintakonsultit Oy:n, joka oli laiminlyönyt alkukatselmuksen toimittamisen sekä tärinämittarien asentamisen. Tästä syystä päämieheni joutuivat itse kääntymään puolueettoman asiantuntijan puoleen syy-yhteyden asianmukaiseksi selvittämiseksi. Kiinteistöllä 16.2.2022 suoritetun syy-yhteyden arvioinnin perustella omakotitaloon syntyneet vauriot ovat erittäin todennäköisesti syy-yhteydessä leikkipuiston maanrakennustöihin.

Päämieheni vaativat, että Tuusulan kunta korvaa Murupuiston rakentamisesta päämiesteni rakennukselle aiheutuneet tärinävauriot täysimääräisesti. Vaurioiden korjaamista koskevat työt alkavat 3.1.2023, ja korjaamisen lopulliset kustannukset ovat selvillä vasta korjausten jälkeen. Tässä vaiheessa päämieheni esittävät alustavaan arvioon perustuvan 50.000 euron suuruisen korvausvaatimuksen, mutta vaadittava summa täsmentyy todellisten korjauskustannusten selvittyä. Päämieheni täsmentävät myöhemmin vaatimustaan.”

 

Yhdyskuntatekniikan näkemys asiassa

***** asukas reklamoi puiston valmistumisen jälkeen talossa ilmenneistä vaurioista, jotka asukas oletti johtuvan viereisen Murupuiston rakentamisesta. Rakentamisen aikana kiinteistöissä ***** sekä *****ssä oli asennettuna tärinämittarit ja alkukatselmukset kiinteistöihin tehtiin ennen rakentamisen aloittamista. Ennakkoilmoitus tärinäkatselmuksesta on jaettu puistoon rajoittuville kiinteistöille 28.5.2021 postilaatikoihin, jossa kerrottiin katselmusajankohta 2.6.2021 klo 12:00-14:30. Käsittelyssä olevan kiinteistön ***** asukkaita ei tavoitettu 2.6.2021, joten katselmusta ei voitu tehdä, eikä mittareita asentaa. Kiinteistön postilaatikkoon jätettiin katselmuksen pöytäkirja, jossa oli maininta, että kiinteistön omistajaa ei tavoitettu. Kiinteistöissä ****** oli asennettuna tärinämittarit 2.6.-23.8.2021 välisen ajan. Näissä tuloksissa ei raja-arvoja ylitetty.

Kiinteistössä järjestettiin vauriokatselmus 16.12.2021, jossa oli paikalla kiinteistön omistajat, kunnan edustaja, pääurakoitsijan edustaja sekä tärinäkonsultti. Katselmuksessa käytiin läpi kaikki kiinteistön omistajan mainitsemat/näyttämät asiat ja todettiin seuraavaa:

- olohuone, levyrakenteiden sauma-avautumisia

- keittiö, levyrakenteiden sauma-avautumisia

- kodinhoitohuone, nurkkasauman avautuma. sauma akryyliä

- välitila, levyrakenteiden sauma-avautumisia

- makuuhuone, nurkkasauman avautuma. sauma akryyliä

Rakennus on paalutettu. Pisimmät paalut arviolta noin 18 metriä pitkiä. Sisätilat on remontoitu noin viisi vuotta sitten. Rakennus on ollut tyhjillään osan vuotta 2021. Rakennuksessa on havaittu marraskuussa voimakasta tärinää, mikä on havaittu johtuneen työkoneista. 

Vauriokatselmuksessa rakennuksesta kirjattiin levyranteiden sauma-avautumisia ja akryylisaumojen avautumisia. Levyrakenteiden ja akryylisaumojen ominaisuuksiin kuuluu, että saumoissa tapahtuu kosteus- ja lämpöliikkeistä johtuvaa +/- merkkistä elämistä eri vuodenaikojen mukaan. Levyrakenteiden saumojen avautumiset eivät siksi ole tärinästä johtuvia vikaisuuksia. Kyseinen rakennus on ollut pitkään tyhjillään, minkä vuoksi rakennuksessa ei ole ollut sen käytöstä johtuvaa kosteusrasitusta, mikä on todennäköisesti edistänyt rakenteiden kuivumista ja saumojen avautumisia. Akryylisaumat menettävät ikääntyessään elastisuuden ja etenkin paksut saumat murtuvat kosteus- ja lämpöliikkeistä johtuen.

Murupuiston työmaan kaivuu- ja tiivistystyöt ovat ajoittuneet kesä-elokuulle 2021. Ajanjakson 2.6.- 23.8.2021 tärinämittaustuloksien perusteella työmaan toiminnalla ei ole syy-yhteyttä havaittuihin vikaisuuksiin.

Murupuiston urakoitsijan Tieluiska Oy:n käytössä on työmaapäiväkirjan perusteella ollut Kramer 950 pyöräkuormaaja 16. – 18.11.2021 ja Kramer 950 pyöräkuormaaja ja koura-auto 22.11.2021. Krames pyöräkuormaajan paino 6200 kg. Marraskuussa Murupuiston työmaalla ei ole tehty kaivu- tai tiivistystöitä.

Murupuiston läheisyydessä käynnissä myös muita työmaita, joihin havaitut telaketjun jäljet todennäköisesti kohdistuvat. Telaketjulliset kaivinkoneet ovat huomattavasti painavimpia kuin pyöräkuormaajat. Kohteen omistajien osalta on todennäköistä, että tärinähavainnot liittyvät nyt todennäköisemmin telakaivinkoneen aiheuttamaan tärinään.

Marraskuussa käytössä olleen kaluston tärinähaitta vastaa yleistä liikennetärinähaittaa. Liikennetärinähaitan osalta alueella on ollut käynnissä useita muita työmaita, joiden aiheuttama tärinähaitta on ollut todennäköisesti suurempaa, kuin Murupuiston työmaan pyöräkuormaajan tai koura-auton aiheuttama tärinähaitta. Marraskuun ajalta työmaan toiminnalla ei ole syy-yhteyttä havaittuihin vikaisuuksiin.

Konsultin raportista todetaan, että puiston rakentamisella ja kiinteistön vaurioilla ei voida todeta olevan syy-yhteyttä.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Edellä esitetyillä perusteilla Yhdyskuntatekniikan kanta on, ettei ***** rakennuksen vauriot ole syy-yhteydessä Tuusulan kunnan Murupuiston rakennustyöhön. Kunta ei ole vastuussa talon vaurioista ja tämän vuoksi korvausvaatimus tulee hylätä perusteettomana. Urakan toteuttamisessa kolmannelle hekilölle sekä tämän omaisuudelle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta vastaa urakoitsija (YSE1998 31§). Vaatimuskirjelmästä ei käy ilmi, onko korvauksia vaadittu ja/tai saatu jo Urakoitsijalta. Vaatimuskirjelmästä ei niin ikään käy ilmi, mihin arvioon tai toteutuneisiin kustannuksiin 50 000 euron korvausvaatimus perustuu.

Tekninen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi korvausvaatimuksen liitteineen
  • merkitä tiedoksi yhdyskuntatekniikan hankkimat selvitykset asiassa (mittausraportti, katselmusmuistio)
  • hylätä korvausvaatimuksen 50 000 euroa perusteettomana.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Niko Etula, rakennuttajahortonomi, niko.etula@tuusula.fi

Perustelut

Asianosaiset, johon päätös TUUDno-2022-2286 on osoitettu, toimittivat Tuusulan kuntaan päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan liitteenä. Vaatimuksessa esitetään seuraavaa:

"Tekninen lautakunta on saanut virheellistä tietoa tapahtumien kulusta ja ajankohdasta. Saimme 17.3.2023 työmaapäiväkirjat ja muita asiakirjoja murupuiston maanrakentamisen ja viherrakentamisen osalta. Näitä dokumentteja olemme 1,5 vuotta pyytäneet, nyt ne vihdoin saimme. Työmaapäiväkirjat ovat kuitenkin puutteellisia. Niistä näkee, että elokuussa 2021 työmaa on ollut käynnissä mutta mitään töitä ei ole kirjattu tehdyksi. Työmaapäiväkirjoista selvisi myös, että työmaalla oli tehty maanrakennustöitä jo toukokuussa 2021 eli ennen tärinämittarien asennusta 2.6.2021. 24.5.-23.8.2021 tehtyihin maanrakennustöihin oli kuulunut myös tonttiimme rajoittuvan kuivatusojan kaivaminen ja verkottaminen.

Oikaisuvaatimuksen tekijöille ei ole koskaan ilmoitettu väitetyllä tavalla katselmuksen toimittamisesta eikä leikkipuiston rakentamistöiden aloittamisesta. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijät ovat olleet kotonaan Kuusamantie 15 A:ssa silloin, kun Kuusamantie 15 B:hen suoritettiin katselmus, eli 6.2.2021. Tuostakaan ajankohdasta ei oikaisuvaatimuksen tekijöille ilmoitettu mitään.

Meille kesäkuussa 2022 toimitetussa, 2.6.2021 kuvatussa, katselmusvideosta käy ilmi, että leikkipuiston alueella on tehty maanrakennustöitä kaivinkoneella ennen katselmusta. 17.2.2023 toimitetuissa työmaapöytäkirjassa oli merkitty murupuiston työmaalla 24.5.- 2.6.2021 välisenä aikana tehdyksi kaivinkoneella maansiirtotöitä. Tällä ajalla ei ole ollut tärinämittareita asennettuna kuusamantie 13 A ja 15 B rakennuksissa. Edellä lausutuin perustein oikaisuvaatimuksen tekijät katsovat, ettei rakennustyömaata ole varustettu tärinämittarein koko sen keston ajalta, eikä niistä tehtyjä päätelmiä voida siten pitää riittävinä syy-yhteyttä arvioitaessa.

Oikaisuvaatimuksen tekijät toteavat, että vauriokatselmusraportista on tarkoitushakuisesti jätetty pois merkittäviä vaurioita, kuten tarkastuksessa näytetyt ja katselmoidut pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välissä olevan kiviseinän alhaalta ylös asti ulottuva kiviseinän halkeama sekä kylpyhuoneen haljennut laatta.

Leikkipuiston työmaa-alue on sijainnut lähimmillään 5-6 metrin päässä rakennuksestamme koko talon ja tontin matkalta. Talomme on ollut ainoa asunrakennus näin lähellä rakennustyömaata.

Vaadimme, että Teknisen lautakunnan päätös kumotaan ja vahinkojen ja rakennustöiden välistä syy-yhteyttä arvioidaan uudelleen edellä selostettujen, oikaistujen tapahtumatietojen perusteella. Vahinkojen ja rakennustöiden välillä on syy-yhteys."

 

YHDYSKUNTATEKNIIKAN NÄKEMYS ASIASSA

Työmaapäiväkirjat on toimitettu Murupuiston osalta asianosaisille 17.3.2023. Työmaapäiväkirjoista käy ilmi mitä toimintoja/toimia kyseisenä päivänä on tehty. Tärinämittarit asennettiin asianosaisten kiinteistöön ennen kiinteistön kohdalle tehtyjä maanrakennustöitä. Työt aloitettiin kuusamankujan suunnasta ja 9.6.2021 tehdyn päiväkirjan kuvassa pintamaa on Kuusamantie 15 A:n kohdalla koskematon.

Tieto Louhintakonsulttien Kuusamantie 15 A postilaatikkoon jätetyistä asiakirjoista perustuu Urakoitsijan antamaan tietoon. Heidän mukaan kyseisen osoitteen postilaatikkoon jätettiin katselmuksen ennakkoilmoitus 28.5.2021 sekä jäljennös tarkastusraportista 2.6.2021. Kuusamantie 15 B alkukatselmuspöytäkirjaan on lipsahtanut väärä päivämäärä 6.2.2021, sillä urakan tarjouspyyntö on julkaistu 5.2.2021. Kaikki katselmukset on suoritettu tietojemme mukaan samanaikaisesti 2.6.2021.

Kiinteistössä järjestettiin vauriokatselmus 16.12.2021, jossa oli paikalla kiinteistön omistajat, kunnan edustaja, pääurakoitsijan edustaja sekä tärinäkonsultti. Katselmuksessa käytiin läpi kaikki kiinteistön omistajan mainitsemat/näyttämät asiat.

Murupuiston työmaan kaivuu- ja tiivistystyöt ovat ajoittuneet kesä-elokuulle 2021. Ajanjakson 2.6.- 23.8.2021 tärinämittaustuloksien perusteella työmaan toiminnalla ei ole syy-yhteyttä havaittuihin vikaisuuksiin. Päätöksessä, johon asianosaiset hakevat oikaisuvaatimusta, on otettu kantaa alkuperäisen vaatimuksen mukaisesti tärinä havaintoihin marraskuun 2021 osalta. Suurin Murupuiston rakentamisessa käytetty kone oli Kobelco 230 SRLC, 23 t. Kyseinen kone on liikkunut koko puiston alueella, eikä tärinämittareiden raja-arvoja ole ylitetty.

RATKAISUEHDOTUS

Yhdyskuntatekniikka toteaa, että näkemykset oikaisuvaatimuksen tekijöiden omakotitalon vaurioiden syy-yhteydestä Murupuiston rakennustöiden suorittamiseen eroavat täydellisesti toisistaan kunnan urakoitsijan laatimien selvitysten ja oikaisuvaatimuksen tekijöiden toimittaman aineiston välillä. Lisäksi kunnan urakoitsijan hankkimien selvitysten luotettavuus on kyseenalaistettu oikaisuvaatimuksen tekijöiden taholta ja he ovat esittäneet vastakkaista, omaa kantaansa tukevaa asiantuntijaselvitystä oikaisuvaatimuksen tueksi.

Yhdyskuntatekniikan osasto esittääkin, että vaurioiden syy-yhteydestä Murupuiston rakentamiseen pyydetään ulkopuolinen tekninen asiantuntijalausunto, ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista teknisessä lautakunnassa.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen liitteineen
  • yhtyä yhdyskuntatekniikan käsitykseen teknisen asiantuntijalausunnon tarpeesta asiassa
  • ohjeistaa yhdyskuntatekniikkaa hankkimaan teknisen asiantuntijalausunnon ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista teknisessä lautakunnassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sakari Eskelinen, lakimies, sakari.eskelinen@tuusula.fi
  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi
  • Suvi Honkanen, suunnitteluinsinööri, suvi.honkanen@tuusula.fi

Perustelut

Asian tausta

*****olivat esittäneet kunnalle 50 000 euron korvausvaatimuksen koskien *****rakennuksen vaurioita, katsoen vaurioiden johtuvan Murupuiston rakennustyöstä.

Tekninen lautakunta päätti 31.1.2023 § 16 oheisten perustelujen nojalla seuraavasti:

”Edellä esitetyillä perusteilla Yhdyskuntatekniikan kanta on,​ ettei ***** rakennuksen vauriot ole syy-​yhteydessä Tuusulan kunnan Murupuiston rakennustyöhön. Kunta ei ole vastuussa talon vaurioista ja tämän vuoksi korvausvaatimus tulee hylätä perusteettomana. Urakan toteuttamisessa kolmannelle henkilölle sekä tämän omaisuudelle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta vastaa urakoitsija (YSE1998 31§). Vaatimuskirjelmästä ei käy ilmi,​ onko korvauksia vaadittu ja/tai saatu jo Urakoitsijalta. Vaatimuskirjelmästä ei niin ikään käy ilmi,​ mihin arvioon tai toteutuneisiin kustannuksiin 50 000 euron korvausvaatimus perustuu.”

Tekninen lautakunta päätti merkitä tiedoksi korvausvaatimuksen liitteineen, sekä merkitä tiedoksi yhdyskuntatekniikan hankkimat selvitykset asiassa (mittausraportti,​ katselmusmuistio) ja hylätä korvausvaatimuksen 50 000 euroa perusteettomana.

***** tekivät tästä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, vaatien päätöksen kumoamista ja että vahinkojen ja rakennustöiden välistä syy-yhteyttä arvioidaan uudelleen heidän mukaansa oikaistujen tapahtumatietojen perusteella. Heidän mukaansa vahinkojen ja rakennustöiden välillä oli syy-yhteys.

Tekninen lautakunta päätti 18.4.2023 § 44 oheisten perustelujen nojalla seuraavasti:

”Yhdyskuntatekniikka toteaa,​ että näkemykset oikaisuvaatimuksen tekijöiden omakotitalon vaurioiden syy-​yhteydestä Murupuiston rakennustöiden suorittamiseen eroavat täydellisesti toisistaan kunnan urakoitsijan laatimien selvitysten ja oikaisuvaatimuksen tekijöiden toimittaman aineiston välillä. Lisäksi kunnan urakoitsijan hankkimien selvitysten luotettavuus on kyseenalaistettu oikaisuvaatimuksen tekijöiden taholta ja he ovat esittäneet vastakkaista,​ omaa kantaansa tukevaa asiantuntijaselvitystä oikaisuvaatimuksen tueksi. Yhdyskuntatekniikan osasto esittääkin,​ että vaurioiden syy-​yhteydestä Murupuiston rakentamiseen pyydetään ulkopuolinen tekninen asiantuntijalausunto,​ ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista teknisessä lautakunnassa.”

Tekninen lautakunta päätti merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen liitteineen, sekä yhtyä yhdyskuntatekniikan käsitykseen teknisen asiantuntijalausunnon tarpeesta asiassa ja ohjeistaa yhdyskuntatekniikkaa hankkimaan teknisen asiantuntijalausunnon ennen oikaisuvaatimuksen ratkaisemista teknisessä lautakunnassa.

Asiantuntijalausunnot

Yhdyskuntatekniikka tilasi teknisen lautakunnan 18.4.2023 päätöksen jälkeen kaksi asiantuntijalausuntoa: AFRY Buildings Finland Oy:n ja Sipti Oy:n lausunnot.*****pidettiin katselmus 20.6.2023, johon osallistuivat molemmat asiantuntijatahot, kunnan rakennustyössä käyttämien urakoitsijoiden edustajat kunnan edustajat sekä talon omistajat.

Ensin, eli 24.7.2023, valmistuneen AFRY Buildings Finland Oy:n asiantuntijalausunnon (Katselmusmuistio***** Halkeamat 24.7.2023) mukaan johtopäätöksenä on:

”-Ainakin osa levyseinien halkeamista on voinut syntyä asukkaiden kuvaamilla tavoilla.

- Tehtyjen silmämääräisten havaintojen perusteella ja puurakenteesta johtuen halkeamat ovat lähinnä esteettinen haitta. Puurakenteisissa taloissa voi myös muista syistä syntyä liikeitä, minkä takia levysaumoihin syntyy rakoja ja halkeamia.

- KHH:n ja suihkuhuoneen välisen harkkoseinän halkeamaa sekä kylpyhuoneen puoleista nurkkaa on suositeltavaa seurata. Mikäli kylpyhuoneen tai kodinhoitohuoneen puolella havaitaan muutoksia halkeamassa tai kosteuden aiheuttamia värimuutoksia, tulee muutosten syy selvittää erikseen. Silmämääräisesti ovilehden raosta tehtyjen havaintojen perusteella halkeaman ympärillä ei havaittu kosteuden aiheuttamia jälkiä tai vaurioita. Myöskään kylpyhuoneen puolella ei havaittu viitteitä vedeneristeen vaurioitumisesta.”

 

Eli AFRY Buildings Finland Oy:n näkemyksen mukaan osa vaurioista olisi voinut syntyä vahingonkorvausvaatimuksessa esitetyllä tavalla.

 

Toisen, eli 3.10.2023, valmistuneen Sipti Oy:n asiantuntijalausunnon (TUUSULAN KUNTA MURUNPUISTON RAKENTAMINEN, GEOTEKNINEN LAUSUNTO) mukaan johtopäätöksenä on:

”Levysaumojen avautuminen siten, että sen pystyy havaitsemaan, voi tapahtua monesta eri syystä. Maalipintojen elinkaari on yleensä 5-10 vuotta, sauma-avautuminen on maalipinnan yksityiskohta. Tuusulan kunnan vastineessa esitetty kosteuspitoisuuden muutos voi aiheuttaa levysaumojen liikkumista. Rakennuksen ollessa asumattomana niin mm. suihkujen käytön, sanomisen, astioiden pesun ja pyykinpesun sekä asukkaiden, normaalin asumisen kosteuskuormituksenvaikutus rakenteisiin jää pois. Rakennus kuivuu käyttöaikaa kuivempaan tilaan.

Rakennus on puuelementtirakenteinen pakettitalo. Paikalla tehtyjen sisäseinien pakettitaloelementtien väliset saumat tehdään kittisaumoina, kuten myös eri materiaaleja olevien seinien liitossaumat. Kittisaumoihin voi tulla myös kitin kutistumisesta johtuvia avautumia.

Kittisaumat ja levyosien väliset saumat avautuvat tai puristuvat mm. kosteuden, lämpötilan, ulkoisen tärinän aiheuttaman liikkeen/ jännityksien purkautumisen takia. Rakennuksen jäykistys vaakavoimille (tuuli ja epäkeskisyys yms.) on tehty levyrakenteilla ja se aiheuttaa osaltaan jännitystiloja rakenteessa käytön aikana jatkuvasti. Sekä kittisaumoissa että levyseinien levyjen välisissä saumoissa saattaa olla tartuntakapasiteettia, tällöin syntyy jännitystiloja ja jännitystilat purkautuvat, kun tartuntakapasiteetti ylittyy. Jännitystilojen purkautumista voi edesauttaa tärinän vaikutus saumaan. Rakennuksessa on kahden kerroksen korkuisia levyseiniä, jotka ovat rakennettu pysty ja vaakasuunnassa monista erikokoisista levyistä. Saumoja on paljon ja avautumiset seuraavat levysaumoja

Syy-yhteyttä pelkästään Murunpuiston rakennustyön aiheuttamiin saumojen avautumiin on mahdotonta osoittaa. Ajallisesti alueella on rakennettu hyvin paljon muutakin, teitä, rakennuksien perustuksia, polkuja, ennen ja jälkeen tämän Tuusulan kunnalle osoitetun korvausvaatimuksen ajankohdan. Rakennuksen tärinää osoittavan videon kuvaus on tehty Murunpuiston rakentamisen jälkeen, jonkin muun tärinälähteen kuin Murunpuiston työhön kuuluvan toiminnan aiheuttamana. Koheesiomaa-alueella rakentaminen aiheuttaa tärinää ympäristölle. Murunpuiston rakennustyön aiheuttamaa tärinää on mitattu rakennustyön ajan, kuten edellä on selvitetty, kahdesta rakennuksesta, jotka sijaitsevat molemmin puolin korvausvaatimuksen esittänyttä kiinteistöä. Mittaustulokset ovat ympäristökonsultin laatimien ja perustellusti määritettyjen raja-arvojen sisällä ja osoittavat hyvän rakennustavan kohteen rakentamisessa.

Voidaan perustellusti todeta, että rakennetekniseen arvioon, katselmuksiin ja tärinämittauksiin perustuvan kokonaisarvion perusteella todeta, ettei Murunpuiston rakentamisella ole tärinäteknistä syy-yhteyttä eikä ole ajallista syy-yhteyttä rakennuksessa oleviin levysaumojen ja pakettitaloelementtien välisiin avautumiin.”

 

Eli Sipti Oy:n näkemyksen mukaan Murunpuiston rakentamisella ei ole tärinäteknistä syy-yhteyttä eikä ole ajallista syy-yhteyttä rakennuksessa oleviin levysaumojen ja pakettitaloelementtien välisiin avautumiin. Vahingonkorvausvaatimuksessa esitetyt vauriot eivät siten ole yhteydessä Murupuiston rakentamiseen kunnan toimesta.

 

Vastine *****

Yhdyskuntatekniikka on lähettänyt***** omistajille molemmat asiantuntijalausunnot ja varannut heille mahdollisuuden antaa oma vastine asiassa 6.11.2023 mennessä ennen käsittelyä teknisessä lautakunnassa.

Saadussa vastineessa kyseenalaistetaan yhdyskuntatekniikan käyttämän asiantuntijan Sipti Oy / Teemu Rahikaisen puolueettomuus asiassa, koska kunta on käyttänyt aiemminkin hänen palveluksia.

Vastineessa arvostellaan laajasti kunnan asiantuntijalausunnon sisältöä ja lopulliset johtopäätökset. Käytetyt lähtötiedot ovat vastineen mukaan virheellisiä mm. talon rakenteen ja saumausten osalta. Lisäksi arvostellaan sitä, että asiantuntija on jättänyt naapurikiinteistöjen pohjaolosuhteet vähälle huomiolle suhteessa asianosaisten kiinteistön pohjaolosuhteisiin.  Paalutuspituudet vaihtelevat naapurikiinteistöjen välillä paljon, ollen keskimäärin pisimmät asianosaisten kiinteistöllä. Tärinämittauksista naapureiden tonteilla ei voi vetää johtopäätöksiä asianosaisten kiinteistön kohtaamaan tärinävaikutukseen. ***** maaperä on savimaata, joka on erityisen altis tärinälle.

Vastineen mukaan kunnan käyttämä asiantuntija on jättänyt lausunnossaan arvioimassa kaikkein merkittävintä tärinävahinkoa; pesuhuoneen harkkoseinän halkeamaa, joka on aiheuttanut jopa laatoituksen halkeamisen. Rahikaisen esittämät syyt levysaumojen halkeamiselle eivät ole lainkaan sovellettavissa harkkoseinän halkeamiseen.

Vastineen mukaan suurimman korjaustarpeen on aiheuttanut kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen välisen harkkoseinän halkeaminen. Halkeama ei ole ollut pelkästään seinän laatoituksessa, vaan myös harkkoseinän rakenteessa. Näin ollen seinän halkeaminen on aiheuttanut myös vedeneristeen halkeamisen. Kun halkeama on ollut nimenomaan suihkun kohdalla, on koko kylpyhuone jouduttu purkamaan ja vedeneristämään uudelleen. Tämän lisäksi korjaustyöt ovat käsittäneet levyseinien levyjen vaihtamista, tasoitusta ja maalausta.

Vastineen mukaan ***** vahingonkorvausvaatimus on täsmentynyt summaan 54 944,02 euroa, kattaen suoritetut korjaustyöt 42 577,36 euroa, asianosaiskulut asioiden hoitamisesta 2000 euroa ja asiamieskulut 10 380,66 euroa.

Vastine on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.

 

Kunnan asiantuntijan kannanotto vastineeseen

Sipti Oy:n Teemu Rahikainen on antanut täydentävän lausuman vastineen johdosta.  Rahikainen ottaa yksiöidysti kantaa vastapuolen väitteisiin.Täydennetty lausuma on liitetty kokouksen oheismateriaaliin.

Täydentävän lausuman perusteella syntyy vaikutelma, että alkuperäisen 3.10.2023 päivätyn asiantuntijalausuman johtopäätökset ovat yhä voimassa:

"Voidaan perustellusti todeta, että rakennetekniseen arvioon, katselmuksiin ja tärinämittauksiin perustuvan kokonaisarvion perusteella todeta, ettei Murunpuiston rakentamisella ole tärinäteknistä syy-yhteyttä eikä ole ajallista syy-yhteyttä rakennuksessa oleviin levysaumojen ja pakettitaloelementtien välisiin avautumiin."

 

Ratkaisuehdotus 

Yhdyskuntatekniikka on tutustunut saatuihin asiantuntijalausuntoihin. AFRY Buildings Finland Oy:n asiantuntijalausunto ei osoita selvää syy-yhteyttä rakennuksen vaurioiden ja Murupuiston rakennustöiden välillä.  Siinä todetaan, että osa levyseinien halkeamista on voinut syntyä asukkaiden kuvaamilla tavoilla.

Sipti Oy:n geotekninen asiantuntijalausunto perustuu laajoihin lähtötietodokumentteihin. Sen yksiselitteinen lopputulema on, että syy-yhteyttä pelkästään Murunpuiston rakennustyön aiheuttamiin saumojen avautumiin on mahdotonta osoittaa. Sipti Oy:n mukaan voidaan perustellusti todeta, että rakennetekniseen arvioon, katselmuksiin ja tärinämittauksiin perustuvan kokonaisarvion perusteella todeta, ettei Murunpuiston rakentamisella ole tärinäteknistä syy-yhteyttä eikä ole ajallista syy-yhteyttä rakennuksessa oleviin levysaumojen ja pakettitaloelementtien välisiin avautumiin.

Yhdyskuntatekniikka katsoo, että saatujen asiantuntijalausuntojen perusteltujen kannanottojen jälkeen, muuta mahdollisuutta ei ole, kuin esittää vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä kokonaisuudessaan perusteettomana.  Eli*****oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Siren, kuntakehitysjohtaja, pirjo.siren@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi oikaisuvaatimuksen liitteineen
  • merkitä tiedoksi asian aikaisemmat käsittelyt 31.1.2023 ja 18.4.2023 ja niissä tehdyt päätökset perusteluineen
  • merkitä tiedoksi asiantuntijalausunnot
  • merkitä tiedoksi saadun vastineen *****
  • merkitä tiedoksi Sipti Oy:n täydentävän asiantuntijalausuman 
  • yhtyä yhdyskuntatekniikan asiantuntijalausuntoihin perustuvaan näkemykseen siitä, että vahingonkorvausvaatimus yhteensä 54 944,02 euroa on kokonaisuudessaan perusteeton, koska syy-yhteyttä rakennuksen vaurioiden ja Murupuiston rakennustöiden välillä ei ole osoitettu
  • hylätä oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan perusteettomana.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

asianosaiset, valmistelijat

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm