Tekninen lautakunta, kokous 23.1.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Kunnallistekniikan rakentamisohjelma 2018

TUUDno-2018-129

Valmistelija

  • Jyrki Sjöblom, työpäällikkö

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan valtuusto hyväksyi 11.12.2017 § 217 talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman vuosille 2018-2022, johon sisältyy myös kunnan investointiohjelma.

Maarakenteisiin ja johtoverkostoihin varattiin kuluvalle vuodelle 17 304 300 €, josta teihin, liikenneväyliin ja vesihuoltoon yhteensä 15 144 300 €. Puistoihin varattiin 1 350 000 €, vesistöihin 770 000 € ja jätehuoltoon 40 000 €.

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmassa vuodelle 2018 on arvioitu vuoden vaihteen tilanteen perusteella ohjelmaan otettavat merkittävimmät kohteet. Kadunrakentamisessa pääpaino on uudiskohteissa. Näitä ovat: Anttilanranta I:n kaava-alue, Aropellon kaava-alue, Puustellinmetsän kaava-alue, Lahelanpelto II:n kaava-alue, Rykmentinpuiston keskusta kaava-alue, Monion kaava-alue ja Kartano I:n kaava-alue.

Vesistökohteista rakennetaan Kellokosken tekninen kalatie ja Keravanjoessa tehdään vesikasvillisuuden niittoja. Lisäksi Kunnallistekniikka osallistuu Rusutjärven ja Tuusulanjärven kunnostushankkeisiin erillisten suunnitelmien mukaisesti. yhteistyössä Kuvesin ja Järvenpään kanssa.

Puistokohteista rakennetaan Puustellinmetsän puistoa, Bostoninpuisto ja Peltokaaren keskuspuisto. Kaukjärvenpuisto ja Riihikallion koirapuisto saneerataan. Tuusulanjärven etelä-osassa olevalle kosteikkoalueelle aletaan rakentaa esteetöntä pitkospuureittiä ja uutta lintutornia.

Em. kohteiden lisäksi Kunnallistekniikka rakennuttaa ely-kohteista Puustellinmetsän liittymän Kulloontiehen alikulkusiltoineen (0,7 M€) ja aloittaa kt 45:n saneeraamisen välillä Koskenmäki-Häriskivi (2,9 M€) ja mt 139:n saneeraamisen välillä Koskenmäki-Vaunukagas (0,5 M€). Kunnallistekniikka on varannut 0,22 M€ Jokelantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen. Tämän hankkeen toteutuksesta vastaa Uudenmaan ely-keskus. Kunnan kustannusosuus em. ely-keskuksen hallinnoimiin alueisiin on 4 320 000 €.

Liitteenä kunnallistekniikan rakentamisohjelma ajalle 1.1.-31.8.2018.

Lisätiedot: työpäällikkö Jyrki Sjöblom, p. 040 314 3134 ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola, p. 040 314 3566.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä kunnallistekniikan rakentamisohjelman määrärahavarauksineen ajalle 1.1.-31.8.2018 ja toteaa, että siinä esitetyt työvaiheajoitukset ovat ohjeellisia ja niitä voidaan tarkistaa yhdyskuntatekniikan päällikön päätöksellä
     
  • lähettää kunnanhallitukselle tiedoksi kunnallistekniikan rakentamisohjelman ajalle 1.1.-31.8.2018.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kunnanhallitus, yhdyskuntatekniikka, Tuusulan vesi