Perustelut
Tuusulan kunta, kasvu ja ympäristö kaavoitus on asettanut Koillis-Hyrylän katualueiden ja kunnallistekniikan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtäville mielipiteiden esittämistä varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 25.5.-30.6.2023. Sivistyksen toimialueen lautakunnilta pyydetään lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan 30.6.2023 mennessä.
Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Yksi keskeisimmistä asioista on selvittää Tuusulan itäväylän jatkeen linjaus ja miten se liittyy Järvenpääntiehen sekä sen vaikutukset ympäristöönsä. Yleissuunnitelma ei ole virallinen kaavataso, eikä sillä ole oikeusvaikutuksia, mutta se toimii laadittavien asemakaavojen selvitysaineistona.
Sivistyksen lautakuntien lausunto:
Kasvatus- ja sivistyslautakunta ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteavat lausunnossaan Koillis-Hyrylän katualueiden ja kunnallistekniikan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) seuraavaa:
Vanhalla kunnantalolla on tärkeä asema kunnan merkkirakennuksena. Saksan tila on yksi kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti merkittävistä tiloista Tuusulassa. Niiden asema vanhoina identiteettirakennuksina tulee huomioida kaavassa.
Kaavassa tulee osoittaa tarkoituksenmukaiset ja riittävät yhteydet Tuusulanjärven kampukselle, Rykmentinpuiston kampukselle ja lukio- ja kulttuuritalo Monioon. Kulloontie on vilkkaasti liikennöity tie, jonka ylittäminen on vaarallista. Siksi Kulloontien alitukset on huomioitava suunnitelmassa siten, että niille ohjautuu tarkoituksenmukaiset kevyen liikenteen väylät. Kevyen liikenteen kulkuyhteyden on ratkaistava Koillis-Hyrylän alueelta Rykmentinpuiston alueelle sujuva, selkeästi hahmottuva ja turvallinen reitti koululaisille ja opiskelijoille.
Ulkoiluun soveltuvat puistoraitit ja kevyen liikenteen väylät mm. työpaikkaliikenteen tarpeisiin tulee rakentaa etupainotteisesti. Tärkeimmät suunnittelualuetta koskevat yhteydet ovat Urheilukeskuksesta Tuusulanjärven kampukselle ja Keravalta Tuusulanjärven suuntaan. Kaavan tulee ratkaista erinomaisella tasolla oleelliset kevyen liikenteen ja ulkoilureittien katkeamattomat yhteydet ja kulkusuunnat, alueen sijaitessa monen asuinalueen ja kunnan risteyskohdassa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma vaatii tarkempaa tarkastelua, jossa sivistyksen toimialue tunnistaa tarpeita olla mukana jatkosuunnittelussa. Kasvatus- ja sivistyslautakunta ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ilmoittautuvat osallisiksi jatkosuunnitteluun.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää antaa Koillis-Hyrylän katualueiden ja kunnallistekniikan yleissuunnitelman osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.