Kunnanhallitus, kokous 15.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Työsuojelun toimintaohjelma v. 2018 - 2021

TUUDno-2019-764

Valmistelija

  • Tanja Rontu-Hokkanen, vs. henkilöstöjohtaja

Perustelut

Tuusulan kunnan työsuojelun toimintaohjelma kaudella 2018-2021

Työturvallisuuslain 9 § mukaan työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa varten ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset (työsuojelun toimintaohjelma). Toimintaohjelma auttaa työnantajaa tehostamaan ennakoivaa työsuojelua ja kehittämään suunnitelmallisesti työoloja työpaikan omien edellytysten mukaan.

Tuusulan kunnan yleinen työsuojelun toimintaohjelma pitää sisällään kunnan työsuojelun periaatteet, jonka pohjalta laaditaan toimialueille ja edelleen työpaikoille omat työsuojelun toimintaohjelmat yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Työsuojelun toimintaohjelma kaudella 2018-2021 noudattaa pitkälti aiemman kauden toimintaohjelmaa, mutta on päivitetty uuden organisaation ja ajan mukaisesti. Kunnan työsuojelun toimijoiden rooleja on selkeytetty, kuten kuten Kunnanhallituksen ja Valtuuston. Työhyvinvointi on otettu vahvemmin osaksi toimintaohjelmaa.

Työsuojelun toimintaohjelmakauden 2018 - 2021 tavoitteina ovat:

  1. Työsuojeluorganisaation ja palveluorganisaatioiden välisen työsuojelun yhteistoiminnan toimintamallien ja -kulttuurin kehittämien
  2. Vaarojen kartoitus ja riskien arvioinnin toimintamallin kehittäminen ja sähköisten työvälineiden hyödyntäminen
  3. Työhyvinvoinnin edistäminen
  4. Muutoksen johtamisen tukeminen työsuojelun keinoin

Tuusulan kunnan työsuojelun toimintaohjelman on työstänyt työsuojeluorganisaatio ja se on hyväksytty työsuojelun toimikunnassa 28.11.2018 ja yhteistyökomiteassa 4.4.2019.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä Tuusulan kunnan työsuojelun toimintaohjelman kaudelle 2018-2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

henkilöstöjohtaja, työsuojelupäällikkö

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.