Kunnanhallitus, kokous 17.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 456 Käyttöoikeus Tuusulan kunnalle katuvalokeskuksen sijoittamista varten, Jäniksenlinna

TUUDno-2018-1569

Valmistelija

  • Taru Hiironen, maankäyttöinsinööri
  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Caruna on ilmoittanut poistavansa käytöstä osoitteessa Peikkolantie 34 sijaitsevan vanhan ja heikkokuntoisen tiilikoppimuuntamon, jossa sijaitsee myös Tuusulan kunnan oma katuvalokeskus. Carunan ilmoituksen mukaan vanhan tiilikoppimuuntamon katto vuotaa pahasti ja rakennuksen kunto oli yksi syy saneeraukseen uudella muuntamolla. Vanhan muuntamorakennuksen huonon kunnon vuoksi kunnan katuvalokeskukselle tuli löytää uusi sijoituspaikka. 

Hyvä paikka katuvalokeskuksen sijoittamiseksi on Aholan palstatien varressa, Carunan jakokaapin vieressä. Uusi sijoituspaikka sijaitsee yksityisessä omistuksessa olevalla kiinteistöllä 858-416-xxxxx. Tuusulan kunta on neuvotellut maanomistajien kanssa oheisen käyttöoikeussopimuksen katuvalokeskuksen sijoittamiseksi.

Tehdyssä käyttöoikeussopimuksessa sovitaan, että Tuusulan kunta saa sijoittaa katuvalokeskuksen sopimuksen liitekartan osoittamaan paikkaan, Carunan jakokaapin viereen. Sopimus on vastikkeeton ja se on voimassa toistaiseksi. Koska sopimus on tehty toistaiseksi voimassa olevaksi, on päätösvalta asiassa kunnanhallituksella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  •  hyväksyä Tuusulan kunnan ja xxxxx välillä 15.11.2018 ja 27.11.2018 allekirjoitetun kiinteistöä 858-416-xxxxx koskevan käyttöoikeussopimuksen katuvalokeskuksen sijoittamiseksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

asianosaiset, maankäyttö/Hämäläinen, yhdyskuntatekniikka/Huttunen, maankäyttö, kuntakehitys ja tekniikka

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.