Perustelut
Asiaselostus
Alupro Oy (y 2055501-1) on tehnyt esisopimuksen 21.11.2018 Sagax Finland Holding 16 Oy:n kanssa (y 2915844-2) / perustettavan yhtiön lukuun Tuusulan kunnan Maantiekylässä sijaitsevan kiinteistön 858-411-1-149 kaupasta. Kiinteistön pinta-ala on noin 1,33 hehtaaria ja kiinteistöllä sijaitsee teollisuusrakennus (5070 k-m²).
Voimassa olevassa Jusslan työpaikka-alue II -asemakaavassa kiinteistö on merkitty liike- ja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (KTY-).
Esisopimuksen mukainen kauppahinta on 4.785.000,00 euroa.
Etuostolain (EOL) 1 §:n mukaan kunnalla on etuosto-oikeus kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.
Etuosto-oikeutta ei kuitenkaan ole, jos alueen pinta-ala on 5000 m² tai sitä vähemmän, ostajana on myyjän puoliso tai henkilö, joka perintökaaren 2 ja 4 luvun säännösten mukaan voisi periä myyjän tai tällaisen henkilön puoliso, ostajana on valtio, valtion liikelaitos tai muu valtion laitos, myynti tapahtuu pakkohuutokaupalla tai, milloin etuosto-oikeuden käyttämistä, huomioon ottaen ostajan ja myyjän välinen suhde, luovutuksen ehdot tai muut olosuhteet, on pidettävä ilmeisen kohtuuttomana (EOL 1-6 §).
Etuosto-oikeuden käyttämisestä päättää kunnanhallitus. Jos kunta päättää käyttää etuosto-oikeuttaan myytyyn kiinteistöön, sen tulee kirjallisesti ilmoittaa tästä ostajalle, myyjälle ja sille kirjaamisviranomaiselle, jonka toimialueella kiinteistö on. Päätös on tehtävä ja siitä ilmoitettava kirjaamisviranomaisille kolmen kuukauden kuluessa luovutuskirjan oikeaksi todistamisesta. Myyjille ja ostajille päätös on annettava tiedoksi hallintolain mukaisesti viivytyksettä.
Kiinteistön kaupan esisopimuksessa on edellytetty kunnan lainvoimaista ilmoitusta etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä. Asianhoitaja on pyytänyt 6.11.2018 saapuneella sähköpostilla Tuusulan kunnalta ennakkolausuntoa mahdollisesta etuosto-oikeuden käyttämisestä.
Etuostolain 8 §:n mukaan kunta voi pyynnöstä etukäteen antaa ilmoituksen, ettei se tule käyttämään etuosto-oikeuttaan, jos kiinteistönluovutus tapahtuu kahden vuoden kuluessa kunnan päätöksestä ja luovutuksen ehdot ovat samat kuin kunnalle ilmoitetut.
Kunnalla ei ole etuostolain mukaisia edellytyksiä käyttää etuostoa tässä kyseisessä kaupassa.