Kuntakehityslautakunta, kokous 15.3.2023

§ 22 Vuoden 2022 toimintakertomus, kuntakehityslautakunta

TUUDno-2023-568

Valmistelija

  • Jussi Rantala, talous- ja asiakaspalvelupäällikkö, jussi.rantala@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

 Toimintakertomuksen tehtävänä on selvittää, kuinka valtuuston asettamat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet (kuntastrategian valtuustokauden tavoitteet ja niistä johdetut vuositavoitteet ja toimenpiteet) ovat toteutuneet. Se koostuu olennaisista tapahtumista toiminnassa ja kokonaistalouden kehityksestä sekä talousarvion toteutumisvertailusta.  Toimintakertomuksessa esitetään tiedot myös olennaisista toimintaan vaikuttavista muutoksista, ja tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen. Omana kohtanaan annetaan selonteko olennaisista määrärahan ylityksistä. Näiden lisäksi esitetään arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä erityisesti talouden näkökulmasta. Kuntakehityslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2022 on liitteenä. Palvelualueiden toiminnan kuvaus esitetään kuten talousarviossa.

 

Olennaiset tapahtumat toimialueella

Vuonna 2022 viimeisteltiin poikkihallinnollisesti Tuusulan asuntopoliittinen ohjelma. Pohjois-Tuusulan hankekehittäjä on tehnyt kehittämissuunnitelman. Yritysten sijoittautumistarjouksia tehtiin aktiivisesti ja uudelta Rykmentinportin alueelta on myyty useampi tontti sekä lopuista on suunnitteluvaraukset. Elinvoimaohjelman työstäminen alkoi 2022 syksyllä. Ikääntyvien asumisneuvoja rekrytoitiin syksyllä 2022.  

Rykmentinpuiston rakentaminen jatkui vuonna 2022 edellisvuosien tapaan vilkkaana. Tonttien luovutus ja kysyntä olivat hyvällä tasolla. Puistokylän suunnittelulla pyritään vastaamaan alueen pientalo- ja rivitalotonttikysyntään. Hyrylän keskustan yleissuunnitelma hyväksyttiin. Palvelukeskuksen asemakaavamuutos ja hankkeen toteuttamisen edellytyksenä olevat sopimukset hyväksyttiin.  Focus-alueen yleissuunnittelu käynnistettiin ja syksyn aikana laadittiin maankäytöstä kaksi suunnitelmaluonnosta. Yleissuunnitelman ehdotuksen laadinta käynnistyi myöhemmin syksyllä. Focus-projekti laajennettiin ohjelmaksi, joka sisältää Focus-alueen lisäksi myös Senkkerinmäen kiertotalousalueen kehittämisen.

Seurantakaudella AO tontteja on luovutettu yhteensä 45 kpl (myyty 38 kpl ja vuokrattu 7 kpl) myytyihin sisältyy 6 kpl vuokratontin omaksi lunastuksia. Tuottajamuotoisia tontteja on myyty 6 kpl ja vuokrattu 4 kpl, myytyihin sisältyy 2 vuokratontin omaksi lunastusta. Yritystontteja on myyty 7 kpl.  

Lainvoiman saivat asemakaavat: Sammonmäki III, Sulan työpaikka-alue III, Kivikiila, Kehitettävät kiinteistöt II, Jussilantie 13 ja Kievarintie.  Asuinrakentamista saatiin lainvoimaiseksi 22 214 k-m2, josta kaikki ei ole uutta asumisenvarantoa ja työpaikkarakentamista 169 318 k-m2. Viimeisen 10 vuoden aikana (2012-2022) vuosittain on saatu lainvoimaista asuinrakentamista keskimäärin 79 420 k-m2 ja työpaikkarakentamista 66 850 k-m2.

Rakennuslupia myönnettiin 488 kappaletta. Tämä oli hiukan vähemmän edellisvuoteen verrattuna, mutta asuntoja näissä myönnetyissä luvissa oli ennätysmäärä 1003 kappaletta. Edellisvuonna asuntoja myönnetyissä luvissa oli 692 kappaletta. Valmistuneidenkin asuntojen lukumäärä oli huima 787 kappaletta, joista omakotiasuntoja oli 164. Valmistuneita kerrostalokohteita olivat muun muassa Puustellinniitynkaari 2 ja 6 (Avara Deka Oy) sekä Metsävadelmantie 2 (A-Kruunu Oy). Högberginhaaraan valmistui Jatke Oy:n logistiikkarakennus.

 

Talouden toteutuminen

Talous toteutui käyttösuunnitelman tasoa parempana, sitovan toimintakatteen ylitys oli 1,1 milj. euroa. Tähän vaikuttivat lähinnä seuraavat tekijät:

•        Asuntojen välitystoiminnasta luovuttiin vuoden aikana, tämä näkyy merkittävästi alentuneina asuntojen vuokratuottoina sekä vastaavasti asuntojen ja huoneistojen vuokrakuluissa. Käyttösuunnitelmaa muutettiin tältä osin puolivuosikatsauksen yhteydessä. Vaikutus 0,7 milj. euroa.

•        Tuottoihin sisältyy 0,3 milj. euroa Rykmentinpuiston taseyksikön tonttien myyntivoittoja, nämä myynnit eivät sisältyneet talousarvioon.

•        Maanmyyntitulot olivat n. 9,8 milj. euroa. Alkuperäisen talousarvion mukainen maanmyyntitulotavoite oli 12 milj. euroa, joten tavoitteesta jäätiin 2,2 milj. euron verran. Tonttien vuokrausaste oli noin 23 %. Asuntotonteista saatiin n. 8,4 milj. euroa ja yritystonteista n. 1,4 milj. euroa.  Maankäyttösopimuskorvauksia saatiin tuloutettua tavoitteen mukainen 3 milj. euroa. Maanhankinnan kokonaismäärä oli noin 15 ha (tavoite noin 40 ha) ja maanhankintameno 1 milj. euroa.  

•        Tonttien vuokratuotot kehittyivät erittäin suotuisasti ja ylittivät talousarvion n. 350 000 eurolla.

•        Rakennuslupien kysyntä jatkui voimakkaana, tuotot ylittivät talousarvion tason n. 250.000 eurolla.  Puolivuosikatsauksen yhteydessä nostettiin käyttösuunnitelman rakennusvalvontamaksujen määrää 350.000 eurolla.

 

Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä

Rykmentinpuiston pääpainopisteet ovat tonttien myynnissä, asemakaavoituksen edistämisessä ja kokonaisvaltaisen infran suunnittelun jatkamisessa. Asemakaavoituksen painopisteinä ovat Puistokylän, Olympiakylän ja Hökilän lisäksi työpaikka-alueen laajentaminen itäisen ohikulkutien itäpuolella. Asuinkerrostalohankkeiden valmistelu etenee: Koskensillantien ja Esikunnanpolun kaavamuutosten valmistelu alkaa ja hankkeille löydetään yhteistyökumppaneita. Koskensillantien pysäköintitalon toteuttamista valmistellaan. Palvelukeskuksen toteuttamista edeltävät purku- ja infraurakat toteutuvat. Focus-alueen yleissuunnittelu viedään päätökseen, jonka jälkeen jatketaan asemakaavoitusta. Maa-ainesten ottolupaprosesseja jatketaan ja maanhankintaa edistetään järjestelmällisesti.

Kaavoitussuunnitelmaan hyväksytyt kaavatyöt kattavat lähivuosien asuin- ja työpaikka-alueiden kysynnän ja siten jatkossakin on edellytykset saavuttaa MAL-sopimuksen mukainen asuinrakentamista koskeva kaavoitusvelvoite, kunnan strategiset tavoitteet monipuolisesta asumisesta sekä keskustojen ja työpaikka-alueiden kehittämisestä. Kunnan luovuttamien omakotitalotonttien kysyntä on kasvanut merkittävästi ja se luo paineita priorisoida pientalokaavoja etenkin Hyrylässä. Joenrannan asemakaavan hyväksyminen parantaa merkittävästi Kellokosken omakoti- ja pientalotarjontaa. Palveluverkkosuunnitelman mukaisten uusien koulukampusten asemakaavamuutoksista jäljellä on enää Lahelan monitoimikampuksen asemakaava, johon liittyy Lahelanpelto III -alueen asemakaavoitus ja Lahelanorsi. Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys valmistuu keväällä 2023 ja se mahdollistaa alueen asemakaavojen laatimisen. Koillis-Hyrylän alueen suunnittelu jatkuu Mattila II ja Koillis-Hyrylän katualueiden ja kunnallistekniikan yleissuunnitelmilla, mitkä luovat uusia asuinrakentamismahdollisuuksia Tuusulanjärven kampuksen ympäristöön. Sulan ja Rykmentinpuiston työpaikka-alueiden asemakaavojen tultua lainvoimaisiksi Etelä-Tuusulan työpaikkatonttivaranto on kohentunut merkittävästi. Työpaikka-alueiden kaavavarantoa kehitetään edelleen Focus-alueen, Rykmentinportti I:n, Kulomäentie-Jusslan ja Senkkerinmäen yleissuunnitelma- ja asemakaavatöillä.  

Asuntorakentamisen arvioidaan hiljentyvän ainakin haettavien lupien osalta. Vuonna 2022 myönnettyjen asuntorakennusten lupien toteutuminen tulee nostamaan tulevien vuosien valmistuvien asuntojen määrää, mutta vuoden 2022 huippumäärään tuskin tulevina vuosina tullaan pääsemään. Lähivuosina rakentaminen tulee vahvasti keskittymään liike- ja teollisuusrakentamiseen sekä Tuusulan palveluverkkouudistukseen liittyviin kouluhankkeisiin. Pientalorakentamisen osalta kunnan tonttitarjonta pysynee tasaisena Häriskiven ansiosta. Rykmentinpuiston yritysalueen rakentaminen alkanee vuosina 2023 - 2024.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan toimintakertomuksen vuodelta 2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.