Kuntakehityslautakunta, kokous 15.3.2023

§ 23 Kaavoituskatsaus 2023

TUUDno-2023-422

Valmistelija

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kunnan tulee Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

Lain edellyttämän lisäksi kaavoituskatsauksessa tiedotetaan muista kaavoitussuunnitelman ja kaavoituksen työohjelman kaavahankkeista ja yleisesti kaavoittamiseen kuuluvista asioista. Kaavoituskatsauksessa on yleiskuvaustekstin lisäksi kaavahankkeiden lyhyet kuvaukset sekä sijainti kartalla. Kaavoituskatsaus sisältyy julkaisuun "Tuusula rakentaa", jossa on lyhyitä katsauksia koko Kasvun ja ympäristön palvelukokonaisuuden asioihin.

Asukkaiden osallistumismahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa on kuvattu mm. kuvaamalla kaavoituksen yleinen eteneminen kaaviokuvana ja lisäämällä vuonna 2023 edistettävien kärkihankkeiden yhteyteen kyseisen kaavatyön tai yleissuunnitelman seuraavan vaiheen aikatauluarvio (toimielinkäsittely). Aikataulu saattaa tarkentua ja ajankohtaisen tiedon kaavan aikataulusta saa nettisivuilta: www.tuusula.fi/kaavatvireilla

Katsaus painetaan ja jaetaan joka talouteen ja tarpeen mukaan viranomaisille ja yhteistyötahoille. Katsaus laitetaan nähtäville verkkosivuille, kirjastoihin sekä Tuusinfoon. Lisäksi kunnan yritysrekisterissä oleville yrityksille lähetetään sähköpostitse katsauksen julkaisemisesta tiedote.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi kaavoituskatsauksen 2023, joka julkaistaan Tuusula Rakentaa -lehden yhteydessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.