Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

§ 27 Tuusulan kunnan omistamasta Tuomalan metsästä luonnonsuojelualue, aloite

TUUDno-2022-2326

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tuija Reinikainen esitti Tuusulan puolesta valtuustoryhmän seuraavan aloitteen:

"Tuusulan Tuomalansuon metsässä tehtiin osallistava metsäsuunnitteluhanke 2021-2022. Alueen metsänhoitoa on suunniteltu luonnon monimuotoisuuden ja virkistyskäytön lähtökohdista yhdessä eri sidosryhmien kanssa.

Metsä on sijaintinsa puolesta myös tärkeä virkistysalue Tuusulan, Keravan ja Järvenpään asukkaille. Alueella on valaistu ulkoilureitti. Tuomalansuon metsässä on kunnan omistusta, yksityisten omistusta ja myös puolustusvoimien omistamaa metsäaluetta. Yleiskaavaa tehtäessä Tuomalansuon virkistysaluemerkintä V muutettiin kaavan nähtävillä olon jälkeen MU-merkinnäksi. Yksityisten metsänomistajien omistamille metsäalueille tehty MU-merkintä on asianmukainen, mutta se ei riittävästi suojaa kunnan omistamaa metsäaluetta.

Esitämme, että kunnan omistamasta Tuomalan metsästä tehdään luonnonsuojelualue, jotta se säilyy myös jälkipolville virkistys- ja luontoalueena."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi
Laura Turpeinen, yhteisöpuutarhuri, laura.turpeinen@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan puolesta valtuustoryhmä teki 14.11.2022 aloitteen "Tuusulan kunnan omistamamasta metsästä luonnonsuojelualue".Valtuustoaloitteen, tehtyjen selvitysten ja luonnonmonimuotoisuuden edistämisen johdosta esitetään, että luonnonsuojelualueita lisätään Tuomalansuon alueella. 

Tuusulan kuntastrategian mukaisesti vuoden 2023 tavoitteena on uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen kuntaan. Luonnonsuojelualueita on vain 1 % kunnan pinta-alasta, kun niitä EU:n biodiversiteettistrategian mukaan tulisi olla 10 %. 

Tuomalansuon osallistuvan metsäsuunnittelutyön ja Tuusulan yleiskaavatyön 2040 yhteydessä on selvitetty ja osallistettu asukkaita Tuomalansuon alueen mm. virkistys-  ja metsätalouskäytöstä sekä alueen luontoarvojen säilymisestä.

Suojelemiskohteeksi esitetään tutkittavaksi kunnan omistamat kiinteistöt 858-415-6-55 (5,125 hehtaaria), 858-415-6-42 (8,36 hehtaaria), 858-415-6-43 (12,18 hehtaaria). Ne sijaitsevat Tuomalansuon luonnonsuojelualueen (YSA239661) vieressä sen itäpuolella. Vanhan Tuomalansuon luonnonsuojelualueen pinta-ala on 22,1 hehtaaria. Suojeluun tutkitavat uudet alueet lisäisivät yhtenäistä suojelualuetta 22,665 hehtaaria eli yhtenäistä suojeltua aluetta olisi rauhoituksen jälkeen noin 47,765 hehtaaria. Kyseiset kolme kiinteistöä, joita esitetään tutkittavaksi suojeluun ovat tällä hetkellä vuokrattuna Tuusulan Golfklubille.

Alueelle on tehty luontoselvitys vuonna 2021 (Keiron Oy). Rauhoitetuksi ehdotetulla alueella sijaitsee luontoselvityksessä paikallisesti arvokkaaksi luokiteltu kangasmetsä. Luonnonsuojelualueita perustettaessa on tärkeää pyrkiä suojelemaan mahdollisimman laajoja yhtenäisiä alueita. Olemassa olevan suojelualueen laajennus tukisi tätä tavoitetta.

Rauhoitukselle olisi mahdollista saada METSO-korvausta Uudenmaan ELY-keskuksesta. Alueen hoito- ja käyttösuunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen olisi lisäksi mahdollista saada HELMI-rahoitusta Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Lisätietoja ja valmistelijat

Erityisasiantuntija Terhi Wermundsen, p. 040 314 3065
Yhteisöpuutarhuri Laura Turpeinen, p. 040 314 4333

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää, että

  • tutkitaan mahdollisuutta Tuomalansuon luonnonsuojelualueen laajennukselle kunnan omistamien kiinteistöjen 858-415-6-55 (5,125 hehtaaria), 858-415-6-42 (8,36 hehtaaria), 858-415-6-43 (12,18 hehtaaria) alueelle.
  • Tuija Reinikaisen esittämä Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloite (valtuusto 14.11.2022 § 159) on tullut käsitellyksi.

 

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää, että

  • tutkitaan mahdollisuutta Tuomalansuon luonnonsuojelualueen laajennukselle kunnan omistamien kiinteistöjen 858-415-6-55 (5,125 hehtaaria), 858-415-6-42 (8,36 hehtaaria), 858-415-6-43 (12,18 hehtaaria) alueelle.
  • Tuija Reinikaisen esittämä Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloite (valtuusto 14.11.2022 § 159) on tullut käsitellyksi.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päätti

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
     

Valmistelija

  • Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää, että

  • tutkitaan mahdollisuus Tuomalansuon luonnonsuojelualueen laajennukselle kunnan omistamien kiinteistöjen 858-415-6-55 (5,125 hehtaaria), 858-415-6-42 (8,36 hehtaaria), 858-415-6-43 (12,18 hehtaaria) alueelle
  • katsoa Tuija Reinikaisen 14.11.2022 § 159 esittämän Tuusulan puolesta valtuustoryhmän aloiteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kaavoituspäällikkö Anne Olkkola selosti asiaa kokouksessa.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.