Kunnanhallitus, kokous 9.1.2023

§ 14 Eduskuntavaalit 2023, ennakkoäänestyspaikat ja laitosäänestys (lisäpykälä)

TUUDno-2022-1879

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niina Toikka, hallintojohtaja

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 22. - 28.3.2023. 

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat mm:

  • ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi
  • sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.
     

Kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Lisäksi kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat. Jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen ja päivittäisen aukioloajan on käytävä ilmi kunnanhallituksen päätöksestä.

Kotimaassa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää, ovat kunnanhallituksen päättämät kunnan virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ennakkoäänestyspaikat on sijoitettava sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestystilan on oltava riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota. Äänestyspaikalla mahdollisesti olevat kynnykset ja portaat on varustettava esimerkiksi sellaisella luiskalla, että sähkökäyttöistä pyörätuolia tai rollaattoria käyttävillä on esteetön pääsy äänestystilaan.

Ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysajanjaksona, jollei kunnanhallitus erityisistä syistä toisin määrää. Erityisenä syynä kyseeseen tulee lähinnä kunnan tai kunnan osan vähäiseksi arvioitu ennakkoäänestäjien määrä.

Ennakkoäänestystä ei saa toimittaa arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

Aluevaaleissa 2022 Tuusulan kunnalla oli ennakkoäänestyspaikat Tuusulan pääkirjastossa, Hyrylän S-Marketin kiinteistössä, Riihikallion koululla, Kellokosken kirjastossa ja Jokela-talolla.

Tiedot kunnan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys eduskuntavaaleissa järjestetään Tuusulan kunnassa seuraavasti 22. - 28.3.2023 seuraavasti:

 

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 9-20
- la klo 10-16
- su klo 12-16
- ma ja ti klo 9-20

3. Kellokosken koulu
Koulutie 7, 04500 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

5. Riihikallion koulu
Pellavamäentie 15, 04320 Riihikallio

Päivittäinen aukioloaika
- ke, to ja pe klo 12-20
- la ja su klo 12-16
- ma ja ti klo 12-20

 

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko- ja kuntoutusosasto ja kotiutus- ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli, Hoivakoti Elisabeth ja Eemil, Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt), Riihikoto, Tuusulan Neitoperhon asumisyksikkö, Attendo Rykmentti ja Ykköskoti Lotta, Hoivakoti Isokarhu, VetreaElo Venny sekä Martta Augusta -koti.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Kunnanhallituksen päätöksessä 19.12.2022 § 448 on virhe Kellokosken ennakkoäänestyspaikan osalta. Ennakkoäänestyspaikaksi eduskuntavaaleissa 2023 on sovittu Kellokoskella kirjasto. Päätös tulee korjata, sillä siinä paikka on virheellisesti Kellokosken koulu

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys eduskuntavaaleissa järjestetään Tuusulan kunnassa 22. -​ 28.3.2023 seuraavasti:

 

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2,​ 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
-​ ke,​ to ja pe klo 9-​20
-​ la klo 10-​16
-​ su klo 12-​16
-​ ma ja ti klo 9-​20

2. S-​Market Tuusula
Hyrylänkatu 6,​ 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
-​ ke,​ to ja pe klo 9-​20
-​ la klo 10-​16
-​ su klo 12-​16
-​ ma ja ti klo 9-​20

3. Kellokosken kirjasto
Kuntotaival 2 B, 04500 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika
-​ ke,​ to ja pe klo 12-​20
-​ la ja su klo 12-​16
-​ ma ja ti klo 12-​20

4. Jokela-​talo
Keskustie 20,​ 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika
-​ ke,​ to ja pe klo 12-​20
-​ la ja su klo 12-​16
-​ ma ja ti klo 12-​20

5. Riihikallion koulu
Pellavamäentie 15,​ 04320 Riihikallio

Päivittäinen aukioloaika
-​ ke,​ to ja pe klo 12-​20
-​ la ja su klo 12-​16
-​ ma ja ti klo 12-​20

 

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko-​ ja kuntoutusosasto ja kotiutus-​ ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli,​ Hoivakoti Elisabeth ja Eemil,​ Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt),​ Riihikoto,​ Tuusulan Neitoperhon asumisyksikkö,​ Attendo Rykmentti ja Ykköskoti Lotta,​ Hoivakoti Isokarhu,​ VetreaElo Venny sekä Martta Augusta -​koti.
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • ottaa asia käsiteltäväkseen
  • hyväksyä ehdotuksen.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.