Kunnanhallitus, kokous 21.11.2022

§ 409 Virkojen perustaminen vuonna 2023

TUUDno-2022-2104

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Perustelut

Vuoden 2023 talousarvioesityksen henkilöstösuunnitelma sisältää esitykset uusien virkojen perustamisesta. Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Pormestari, kansliapäällikkö ja kunnan johtoryhmä ovat käsitelleet henkilöstösuunnitelmaa kokouksissaan. Pormestari tekee esityksensä kunnanhallitukselle henkilöstösuunnitelmaksi vuonna 2023.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää, että

  • seuraavat uudet virat perustetaan Tuusulan kuntaan vuonna 2023

Kuntatoimiala

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Eläinlääkintähuolto

Valvontaeläinlääkäri 2.1.2023 alkaen, palkkahinnoittelu LS L5EL3000

Kelpoisuusehdot: Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 16 §:ssä säädetty kelpoisuus. Eläinlääkärin, joka on laillistettu eläinlääkäriksi ammatinharjoittamislain (29/2000) 4 §:n mukaisesti (muussa EU/ETA-maassa valmistuneet), tulee esittää Ruokaviraston todistus kelpoisuudesta kunnaneläinlääkärin virkaan. B-ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus.

Perustelut: Eläinsuojelu- ja eläintautitehtävien kasvaneen määrän hoitamiseksi ei enää riitä yksi valvontaeläinlääkäri. Valvontatarpeeseen ei pystytä vastaamaan riittävästi. Aluehallintovirasto on todennut ohjaus- ja arviointikäynnillään vuonna 2021, että eläinsuojelulain ilmoituksenvaraisia kohteita (mm. ammattimaiset tai muuten laajan toiminnan kohteet) ei ole otettu säännöllisen valvonnan piiriin. Em. kohteita ei ole myöskään riskiluokitettu. Valtio ostaa kunnilta eläinsuojelu- ja eläintautitehtävien hoitamisen ja korvaa tehtävistä aiheutuvat kustannukset, mm. palkkakulut maa- ja metsätalous-ministeriön ohjeistuksen mukaisesti.

Sivistys
Opetus

2 laaja-alaista erityisopettajaa 1.8.2023 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304012

Kelpoisuusehdot: Perusopetuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta on kelpoinen antamaan henkilö:

1) joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai jolla on tässä asetuksessa säädetty kelpoisuus antaa luokanopetusta ja joka on tutkinnon tai kelpoisuuden lisäksi suorittanut erityisopettajan opinnot; tai

2) joka on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkin-noista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 §:n 1 momentin mukaisen erityisopettajien koulutuksen.

Perustelut: Virat perustettu määräaikaisena useampana vuotena peräkkäin. Riihikallion ja Kellokosken kouluissa, joihin virat tullaan ohjaamaan, ollaan alakoulujen osalta kauimpana kunnan tavoitteesta 100 oppilasta/erityisopettaja.

Oppilaanohjaaja 1.8.2023 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40304066

Kelpoisuusehdot: Oppilaanohjaajan/opinto-ohjaajan kelpoisuus peruskoulussa ja lukiossa (Asetus 986/1998, muutosasetus 865/2005, 11 §). Oppilaanohjaajalta perusopetuksessa ja opinto-ohjaajalta lukiossa vaaditaan kasvatustieteen maisterin tutkinto, joka sisältää 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset opinto-ohjaajan opinnot tai jokin ylempi korkeakoulututkinto ja em. opinto-ohjaajan opinnot tai ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajan kelpoisuus.

Perustelut: Lukion opiskelijamäärän nousu ja oppivelvollisuuden laajentuminen.

Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2023 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 40307038

Kelpoisuusehdot: Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukio-opettajan kelpoisuus, liikunnan ja terveystiedon opettajan pätevyys.

Perustelut: Tulevassa palveluverkossa tarvitaan liikunnan ja terveystiedon tuntiopettajaa.

Varhaiskasvatus

Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja 1.8.2023 alkaen, palkkahinnoittelu OVTES 45000042

Kelpoisuusehdot: Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti: kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella; tai kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus)

Perustelut: 1.8.2022 voimaan tullut Varhaiskasvatuslaki edellyttää varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluiden tarjoamista sitä tarvitseville lapsille. Lain toteuttamiseksi tarvitaan lisätä konsultoivien varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrää.

Määräaikaisten virkojen käyttöönotto 1.1.2023 lukien

Kuntatoimiala

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, eläinlääkintähuolto

Osa-aikainen päivystävä eläinlääkäri ajalle 2.1.2023-1.1.2024, palkkahinnoittelu LS L5EL5000

Kelpoisuusehto: Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 16 §:ssä säädetty kelpoisuus. Eläinlääkärin, joka on laillistettu eläinlääkäriksi ammatinharjoittamislain (29/2000) 4 §:n mukaisesti (muussa EU/ETA-maassa valmistuneet), tulee esittää Ruokaviraston todistus kelpoisuudesta kunnaneläinlääkärin virkaan. B-ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus.

Perustelut: Yksi vakituisista eläinlääkäreistä ei voi osallistua terveydellisistä syistä päivystämiseen. Hänen päivystysvuoroihinsa tarvitaan osa-aikainen päivystävä eläinlääkäri. Kunnan tulee järjestää kiireellinen eläinlääkäriapu 24/7/365. Päivystystiheyttä ei voida kasvattaa muiden vakituisten eläinlääkäreiden (3kpl) osalta. Päivystystiheys on nyt joka neljäs arkiyö ja joka neljäs viikonloppu. Lääkärisopimuksen suositus on joka viides arkiyö ja joka viides viikonloppu. Määräaikaisuuden peruste: Henkilöstöjärjestelyt vakituisen eläinlääkärin osalta, joka ei terveydellisistä syistä pysty päivystämään.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle
  • tehdä ehdotuksen valtuustolle vuonna 2023 perustettavista viroista kokouksessa 21.11.2022.

Valmistelija

  • Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Ehdotus hyväksyttiin.

Henkilöstöjohtaja Satu Kuivasto oli asiantuntijana kokouksessa.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.