Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 25.10.2022

§ 57 Äitienpäiväkunniamerkkien hakeminen 2023

TUUDno-2022-1995

Valmistelija

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää ehdotuksia äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi liitteenä olevilla lomakkeilla 4.11.2022 mennessä. Kuntien toivotaan myös harkitsemallaan tavalla tiedottavan äitienpäiväkunniamerkin hakemiskäytännöstä
alueellaan. 

Äitienpäiväkunniamerkkiehdotukset toimitetaan ehdokkaan kotikunnan aluehallintovirastoon. Kunniamerkin myöntämisperusteina ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana. Myös muita yleisempiä ansioita voidaan ottaa huomioon vanhemmuuden rinnalla. Ammatissaan kasvattajina toimiville kunniamerkkiä ei ole tarkoitus antaa. Aluehallintovirasto ei käsittele ammattimaista perhehoitoa
harjoittavia koskevia hakemuksia.

Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on myös, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia. Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan ehdottaa palkittaviksi. 

Huomioon otetaan myös laajempi yhteiskunnallinen kasvatusvastuu ja toiminta; toiminta esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja
urheilujärjestöissä, koululautakunnissa sekä vanhempainyhdistyksissä.

Tarkoituksena on, että palkitut äidit saapuvat Helsinkiin äitienpäiväjuhlaan, jossa kunniamerkit luovutetaan. Käytännön järjestelyt hoitaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat ovat pyytäneet, että seuraavia periaatteita noudatetaan äitienpäivämitalien hakumenettelyssä:

  • Vähintään puolet ritarikunnille tulevista ehdotuksista tulee kunnilta, järjestöiltä tai vastaavilta yhteisöiltä.
  • Enintään puolet ehdotuksista on palkittaviksi esitettyjen äitien omien lasten jättämiä. Jokaisen tällaisen hakemuksen tukena tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka hyvin tuntevat perheen. Hakemusta, jossa on vain yksi puoltolausunto tai sellaista ei ole lainkaan, ei oteta vastaan, ennen kuin se on täydennetty riittävillä puolloilla.
  • Muiden omaisten, tuttavien, naapurien jne. laatimia hakemuksia ei hyväksytä, ellei joku viranomainen, järjestö tai muu yhteisö ole ottanut asiaa ajaakseen.

 

Aluehallintoviraston esitys tehdään asukasluvun perusteella määräytyvän kiintiön mukaisena. Etelä-Suomen alueen enimmäiskiintiö on 14 kunniamerkkiä.

Äitienpäiväkunniamerkkiehdotukset tulee toimittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastoon marraskuun 4. päivään 2022 mennessä osoitteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto, PL 1, 13035 Hämeenlinna.
Lisätiedot ja ohjeet lomakkeisiin sekä vaadittavat Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomake ja liitelomake äitienpäiväkunniamerkkihakemukseen löytyvät osoitteessa: http://stm.fi/aitienpaivakunniamerkit (kohdasta hakulomakkeet). Lisäksi lomakkeet voi tilata aluehallintovirastosta. Lisätietoja asiassa antaa kehittämispäällikkö Leena Tulokas, puh. 0295 016 527.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • merkitä tiedokseen äitienpäiväkunniamerkkien hakemisen aikataulun ja ohjeet ja kannustaa Tuusulassa toimivia järjestöjä ja yhteisöjä tekemään esityksiä kunniamerkkien saajista aluehallintovirastolle 4.11. mennessä
  • käsitellä ehdotukset Tuusulan kunnan nimissä haettavista äitienpäiväkunniamerkkien saajista ja tehdä ehdotuksensa kunniamerkkien saajista kunnanhallitukselle ja edelleen aluehallintovirastolle 4.11. mennessä.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun Annika Lappalainen esitti Erja Sarenius-Salmenkiven kannattamana, että kunta hakee Sari Nevalaiselle äitienpäiväkunniamerkkien. 

Keskustelun jatkuessa Mira Lehtinen esitti Satu Rathgeberin kannattamana, että kunta hakee Elina Ojanteelle äitienpäiväkunniamerkkien.

Lautakunta hyväksyi esitykset yksimielisesti.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • merkitä tiedokseen äitienpäiväkunniamerkkien hakemisen aikataulun ja ohjeet ja kannustaa Tuusulassa toimivia järjestöjä ja yhteisöjä tekemään esityksiä kunniamerkkien saajista aluehallintovirastolle 4.11. mennessä
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää
    • hakea Tuusulan kunnan nimissä äitienpäiväkunniamerkit Sari Nevalaiselle ja Elina Ojanteelle 
    • tehdä hakemuksen aluehallintovirastolle 4.11. mennessä.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.