Valtuusto, kokous 3.10.2022

§ 124 Tilat nuorisolle Hyrylään, aloite

TUUDno-2022-787

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Cecilia Veikkolainen esitti seuraavan Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen:

"Haluamme nostaa esille huolemme Hyrylän nuorison tilanteesta.  Mestan suljettua ovensa huhtikuussa 2017, on nuoriso kokoontunut vaihtelevasti mm. kirjastolla, ostareilla, urheilukeskuksessa ja muissa tiloissa.  Nuorisotilan puuttuminen on lisännyt jonkin verran nuorison häiriökäyttäytymistä. Nuoriso reagoi herkemmin näin, jos heille ei ole osoitettu sopivaa paikkaa kokoontumiseen.

Uuden palvelukeskuksen valmistumisen ajankohta on vielä epäselvä ja tämän hetken tilat nuorisolle tarvitaan nyt.  Nuoriso tarvitsee tilan, jossa voi kokoontua, jutella myös äänekkäästi, pelata, juoda kahvia, syödä eväitä ja vain olla.  Nuorisotila palvelee myös nuorisotoimen resurssointia, koska jalkautuminen vaatii enemmän henkilöresursseja.  Tarvitsemme Hyrylän nuorisolle palvelukeskuksen valmistumiseen saakka nuorisotilan, joka on riippumaton kirjaston aukioloajoista ja säännöistä, eikä aiheuta häiriöitä muulle toiminnalle.   

Esitämme, että kesään 2022 mennessä etsitään nuorisolle sopiva tila, jossa voi syödä ja kokoontua myös iltaisin ja tarvittaessa viikonloppuisin. 

Esitämme, että nuoret otetaan mukaan hyväksymään lopullinen vaihtoehto nuorisotilaksi.

Esitämme, että seuraavassa budjetissa huomioidaan Hyrylän alueellisen nuoristyön resurssit ja toimitila-asiat vastaamaan Hyrylän nuorison tarpeita."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

Alueellinen nuorisotyö on kohdannut nuoria eri paikoissa Hyrylää kevään aikana. Kokoontumiskäytössä on ollut säännöllisemmin kirjaston tila “Einari” ja jonkin aikaa helmi-maaliskuun aikana yhteisötila “Aunela”, joka oli avoinna muutamana perjantaina. Yksikkö on mukana suunnittelemassa palvelukeskukseen aikanaan valmistuvaa nuorisotilaa. 

Talviloman jälkeen käynnistettiin Mikkolan koululla 5-6 luokkalaisten ilta, jolla vastattiin alueella esiin nousseeseen tarpeeseen nuoremman ikäryhmän kohdalla.  

Alueellinen nuorisotyö suunnittelee parhaillaan entisen messutoimiston mahdollista käyttöönottoa tilapäiseen ja popup-tyyppiseen toimintaan Hyrylän torin vierestä. Tavoitteena on, että tila voisi olla auki kesäkuun alusta pari iltaa viikossa.  

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen 11.4.2022 § 50 esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Cecilia Veikkolainen ja useat muut valtuutetut esittivät asian palautusta.

Aloitteessa kannetaan huolta koko ajasta kunnes palvelukeskus valmistuu. Vastauksessa keskitytään vain menneeseen kevääseen ja nyt alkaneeseen kesään kesä-heinäkuun osalta. On vastattava myös aloitteessa esitettyyn huoleen ajasta ennen palvelukeskuksen nuorisotiloineen valmistumista sekä aloitteessa esitettyyn huoleen Hyrylän alueellisen nuoristyön resursseista.

Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuusto päätti

  • palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Jukka Ahlgren ja Antti Kaikkonen poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 20.15 - 20.25.

 

 

Valmistelija

Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Vastaus aloitteeseen:

Tuusulan vapaa-aikapalveluiden tavoitteena on löytää Hyrylän keskustan alueelta tilat, joissa nykyisen kaltaisena popup -toimintana aloitettu nuorisotila voisi jatkua palvelukeskuksen nuorisotilojen valmistumiseen asti. Tällä hetkellä tilat ovat ostarin entisessä asuntomessutoimistossa. Tila soveltuu kohtuullisen hyvin väliaikaiseksi nuorten kokoontumispaikaksi. Nykyisen tilan luopumisajankohta ei ole vielä tiedossa ja olemme ilmaisseet tarpeen väliaikaisesta tilasta mahdollisen väistymisen jälkeen. Ostarin popup -tilassa vieraili kesän aikana 2-30nuorta/ilta, yhteensä kävijäitä on ollut avaamisesta koulujen alkamiseen asti 203 nuorta. Samalla nuoret kokoontuvat keskustan alueella muuallakin mikä on huomioitavaa nuoristyöntekijän näkökulmasta.

Tämän hetken arvio on, että Hyrylän “ostarin” tiloja voisi olla hyödynnettävissä 1-1,5 vuoden ajan. Koska tiloja tullaan eri aikaväleillä purkamaan, nuorisotyön tilapäisten kokoontumistilojen käyttöönotto ja siirtyminen tulee hoitaa matalalla kynnyksellä, joustavasti ja pienillä kustannuksilla.

Hyrylän alueella työskentelee tällä hetkellä 3 nuoriso-ohjaajaa, yksi kokoaikainen ja kaksi määräaikaista ja osa-aikaista (32h/vko). Hyrylän alueen nuoriso-ohjaajien työ pitää sisällään tällä hetkellä pop up -nuorisotilan aukipitämistä kahtena iltana viikossa, yhtenä iltana 5-6 lk ”nuokkarin” pitämistä Mikkolan koululla ja yhtenä iltana Hyökkälän koulun liikuntasalissa järjestettävää toimintaa. Jos esim. liikuntasalitoiminnalle ei esiinny tarvetta Hyrylän alueella, pidetään popup –tilaa avoinna. Tämän lisäksi nuoriso-ohjaajien työhön kuuluvat erilaiset yhteistyöpalaverit ja yhteistyö verkostoissa, mm. tiivis kouluyhteistyö koulukeskuksen ja Keudan kanssa. Keväällä talviloman jälkeen aloitimme toiminnan Mikkolan koululla 5-6 iltojen merkeissä koulujen päättymiseen mennessä toiminnassa kävi 66 nuorta.

Nuoriso-ohjaajan työnkuva on laaja. Työntekijät jalkautuvat erilaisiin tapahtumiin kohtaamaan nuoria tai ovat toteuttamassa alueellista jalkautumista sekä kohtaavat nuoria siellä missä nuoret ovat. Tuusulan alueellinen nuorisotyö ei ole vain nuorisotilojen aukipitämistä vaan kuten edellä on mainittu, nuoriso-ohjaajan (38,25h/vko ja 32h/vko) työnkuvaan sisältyy paljon muutakin.

Vapaa-aikapalvelut on laatinut kustannuslaskelman ja henkilöstösuunnitelman uuden palvelukeskuksen nuorisotilan toiminnan käynnistyttyä. Hyrylän alueen nuorisotyö (taloton yksikkö) uudistuu ja toiminta laajenee koskemaan koko kunnan aluetyötä. Aluetyö ja palvelukeskuksen nuorisotila toimivat tulevaisuudessa rinnakkain. Uuteen palvelukeskukseen tarvitaan vastaavilla aukioloajoilla muihin taloihin nähden min. 2 kokopäiväistä työntekijää nykyisen henkilöstön lisäksi. Uudesta nuorisotilasta syntyy henkilöstö- ja tilakustannuksia.

Nykyistä popup-nuorisotilan kaltaista ja nykyisillä 2 arki-iltaa viikossa avoinna olevaa toimintaa pystytään tämänhetkisillä resursseilla hoitamaan niin, ettei muista nuorisotyön tärkeistä tehtävistä tarvitse luopua. Mikäli tunteja (henkilökuntaa) halutaan lisätä ja turvata monipuoliset palvelut, tulee palvelukeskuksen käyttöönoton mukainen henkilöstösuunnitelma huomioida talousarviossa. Näiden kahden kokoaikaisen työntekijän (henkilöstökustannus 70 000€/vuosi) lisäksi henkilöstösuunnitelmassa on vuodelle 2023 kokoaikainen nuorisotyöntekijä Lahelaan ja vuonna 2024 Riihikallioon. Nämä työntekijät korvaavat määräaikaiset työntekijät, henkilöstökustannusvaikutus 25 000/vuosi.

---

Teknisenä muutoksena aloitevastauksen toiseen kappaleeseen:

"Tämän hetken arvio on, että Hyrylän "ostarin" tiloja voisi olla hyödynnettävissä 1-1,5 vuoden ajan"  muutetaan muotoon: "Tämän hetken arvio on, että Hyrylän "ostarin" tiloja voisi olla hyödynnettävissä vuoden 2022 loppuun." 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

 

Vastaus aloitteeseen:

Tuusulan vapaa-aikapalveluiden tavoitteena on löytää Hyrylän keskustan alueelta tilat, joissa nykyisen kaltaisena popup -toimintana aloitettu nuorisotila voisi jatkua palvelukeskuksen nuorisotilojen valmistumiseen asti. Tällä hetkellä tilat ovat ostarin entisessä asuntomessutoimistossa. Tila soveltuu kohtuullisen hyvin väliaikaiseksi nuorten kokoontumispaikaksi. Nykyisen tilan luopumisajankohta ei ole vielä tiedossa ja olemme ilmaisseet tarpeen väliaikaisesta tilasta mahdollisen väistymisen jälkeen. Ostarin popup -tilassa vieraili kesän aikana 2-30nuorta/ilta, yhteensä kävijäitä on ollut avaamisesta koulujen alkamiseen asti 203 nuorta. Samalla nuoret kokoontuvat keskustan alueella muuallakin mikä on huomioitavaa nuoristyöntekijän näkökulmasta.

Tämän hetken arvio on, että Hyrylän "ostarin" tiloja voisi olla hyödynnettävissä vuoden 2022 loppuun. Koska tiloja tullaan eri aikaväleillä purkamaan, nuorisotyön tilapäisten kokoontumistilojen käyttöönotto ja siirtyminen tulee hoitaa matalalla kynnyksellä, joustavasti ja pienillä kustannuksilla.

Hyrylän alueella työskentelee tällä hetkellä 3 nuoriso-ohjaajaa, yksi kokoaikainen ja kaksi määräaikaista ja osa-aikaista (32h/vko). Hyrylän alueen nuoriso-ohjaajien työ pitää sisällään tällä hetkellä pop up -nuorisotilan aukipitämistä kahtena iltana viikossa, yhtenä iltana 5-6 lk ”nuokkarin” pitämistä Mikkolan koululla ja yhtenä iltana Hyökkälän koulun liikuntasalissa järjestettävää toimintaa. Jos esim. liikuntasalitoiminnalle ei esiinny tarvetta Hyrylän alueella, pidetään popup –tilaa avoinna. Tämän lisäksi nuoriso-ohjaajien työhön kuuluvat erilaiset yhteistyöpalaverit ja yhteistyö verkostoissa, mm. tiivis kouluyhteistyö koulukeskuksen ja Keudan kanssa. Keväällä talviloman jälkeen aloitimme toiminnan Mikkolan koululla 5-6 iltojen merkeissä koulujen päättymiseen mennessä toiminnassa kävi 66 nuorta.

Nuoriso-ohjaajan työnkuva on laaja. Työntekijät jalkautuvat erilaisiin tapahtumiin kohtaamaan nuoria tai ovat toteuttamassa alueellista jalkautumista sekä kohtaavat nuoria siellä missä nuoret ovat. Tuusulan alueellinen nuorisotyö ei ole vain nuorisotilojen aukipitämistä vaan kuten edellä on mainittu, nuoriso-ohjaajan (38,25h/vko ja 32h/vko) työnkuvaan sisältyy paljon muutakin.

Vapaa-aikapalvelut on laatinut kustannuslaskelman ja henkilöstösuunnitelman uuden palvelukeskuksen nuorisotilan toiminnan käynnistyttyä. Hyrylän alueen nuorisotyö (taloton yksikkö) uudistuu ja toiminta laajenee koskemaan koko kunnan aluetyötä. Aluetyö ja palvelukeskuksen nuorisotila toimivat tulevaisuudessa rinnakkain. Uuteen palvelukeskukseen tarvitaan vastaavilla aukioloajoilla muihin taloihin nähden min. 2 kokopäiväistä työntekijää nykyisen henkilöstön lisäksi. Uudesta nuorisotilasta syntyy henkilöstö- ja tilakustannuksia.

Nykyistä popup-nuorisotilan kaltaista ja nykyisillä 2 arki-iltaa viikossa avoinna olevaa toimintaa pystytään tämänhetkisillä resursseilla hoitamaan niin, ettei muista nuorisotyön tärkeistä tehtävistä tarvitse luopua. Mikäli tunteja (henkilökuntaa) halutaan lisätä ja turvata monipuoliset palvelut, tulee palvelukeskuksen käyttöönoton mukainen henkilöstösuunnitelma huomioida talousarviossa. Näiden kahden kokoaikaisen työntekijän (henkilöstökustannus 70 000€/vuosi) lisäksi henkilöstösuunnitelmassa on vuodelle 2023 kokoaikainen nuorisotyöntekijä Lahelaan ja vuonna 2024 Riihikallioon. Nämä työntekijät korvaavat määräaikaiset työntekijät, henkilöstökustannusvaikutus 25 000/vuosi.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että valtuusto päättää katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Piia Helin, alueellisen nuorisotyön päällikkö, piia.helin@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • katsoa Cecilia Veikkolaisen esittämän Tuusulan Puolesta valtuustoryhmän aloitteen 11.4.2022 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.