Kunnanhallitus, kokous 9.5.2022

§ 177 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportti 1.1.-31.3.2022

TUUDno-2022-792

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mia Koskikallio, talouspäällikkö vs., mia.koskikallio@tuusula.fi
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Hannamari Halinen, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.halinen@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Puolivuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. 

Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain. 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 17.1.2022 § 16 kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat, vuositavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen ajalta 1.1.-31.3.2022 ovat liitteenä. 

Tammi-maaliskuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 25%. Lautakunnan alaisen toiminnan sitovan toimintakatteen toteuma oli 23,0%, 18,9 milj. euroa (v. 2021:  23,9%, 18,8 milj. euroa). Hankerahoitus on jaksotettu ja saamiset sekä ostovelat on kirjattu yleisiä tilinpäätösperiaatteita noudattaen. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää 

  • merkitä neljännesvuosiraportin tiedoksi

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Anni Hammarberg, taloussihteeri, anni.hammarberg@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kasvatus- ja sivistyslautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kasvatus- ja sivistyslautakunta, talouden ohjaus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.