Kunnanhallitus, kokous 9.5.2022

§ 176 Yhteiset palvelut neljännesvuosiraportti 1.1.–31.3.2022

TUUDno-2022-886

Valmistelija

  • Anni Hammarberg, taloussihteeri, anni.hammarberg@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 11.1.2021 § 4 yhteiset palvelut toimialueen alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan kunnanhallitukselle jatkossa neljännesvuosittain tammi–maaliskuulta, tammi–kesäkuulta ja tammi–syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain. 

Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat sekä vuositavoitteiden seuranta tammi-maaliskuulta ovat liitteenä. 

Tammi-maaliskuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 25 %. Yhteiset palvelut alaisen toiminnan tulojen toteuma oli 11,0 % (v. 2021: 9,6 %). Määrärahojen käyttöaste oli 24,7 % (v.2021: 20,5 %). Sitovan toimintakatteen toteuma oli 27,6 %, (v. 2021: 23,0 %).

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä yhteiset palvelut toimialueen neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2022.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

yhteiset palvelut, talouden ohjaus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.