Valtuusto, kokous 7.3.2022

§ 32 Tuusulan varautuminen pakolaisten tuloon, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2022-497

Perustelut

Eeva-Liisa Nieminen esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Nykyisessä maailmantilanteessa kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Pakolaisten tuloon tulee Tuusulankin varautua. 

Koska meillä on vajaakäyttöisiä kiinteistöjä, niiden sopivuus majoitukseen tulisi kiireesti selvittää. Myös Kellokosken sairaalan tilat olisivat soveltuvia, mikäli tarve on suuri. Yhteistyö sairaalan omistaviin tahoihin tulisi olla aktiivista. 

On esitetty Linjamäen koulua sopivaksi majoitusvaihtoehdoksi. Se on tyhjillään ja toki sopiva pakolaisten turvapaikaksi, ei kuitenkaan suoranaisesti majoituspaikaksi. Kaikki toiminta edellyttäisi myös liikenneyhteyksien varmistamisen. 

Koska koululla on sopivat tilat ennen kaikkea kouluksi, tulisi kartoittaa tilan sopivuus pakolaisten kouluksi ja toimintakeskukseksi, joka yhdistää jo maassa olevien ja tulevien maahanmuuttajien kielenopiskelun ja integraation suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällainen keskus ja koulu voisi pitää sisällään kotouttamisen ja myös kylän koulun, samoin kuin integraatiota palvelemaan mahdollisuuden kyläläisille osallistua esimerkiksi harrastustoimintaan. Linjamäki sijaitsee Kellokosken ja Jokelan puolivälissä, jolloin kummankin taajaman asukkaat olisivat kohtalaisen lähellä."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.