Kunnanhallitus, kokous 24.1.2022

§ 35 Nuorisovaltuuston asettaminen toimikaudelle 1.1. - 31.12.2022

TUUDno-2022-80

Valmistelija

  • Satu Grenfors, hallintosihteeri, satu.grenfors@tuusula.fi

Perustelut

Kuntalain 5. luvun 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Hallintosäännön 12 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, ikäihmisten neuvosto, vammaisneuvosto sekä lapsi- ja perheasianneuvosto, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.

Tuusulan kunnan nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuutetut valitaan vuosittain kahden vuoden toimikaudeksi. Joka vuosi valitaan 8 uutta nuorisovaltuutettua. Edellisen vuoden vaaleissa valitut nuorisovaltuutetut jatkavat jäseninä vielä nuorisovaltuuston seuraavan toimikauden.

Nuorisovaltuuston varsinainen vaalipäivä toimikaudelle 1.1.- 31.12.2022 oli 26.11.2021. Äänestyspäivänä äänestettiin Tuusulan yläkouluilla ja nuorisotaloilla.

Toimintasäännön mukaan nuorisovaltuustoon kuuluu kuusitoista (16) jäsentä. Puheenjohtaja valitaan valtuustokauden järjestäytymiskokouksessa. Valtuustokauden 2022 järjestäytymiskokous pidettiin 8.-9.1.2022. Nuorisovaltuusto valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Tuure Pelkosen, 1. varapuheenjohtajaksi Heta Kyytisen ja 2. varapuheenjohtajaksi Niilo Jauholan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa nuorisovaltuuston toimikaudelle 1.1. - 31.12.2022
  • nimetä jäsenet suoritettujen vaalien tulosten mukaan valitut sekä edellisen kauden jatkavat seuraavasti: Robin Gustafsson, Ilpo Heitto, Eikka Hiiros, Henrik Honkanen, Mikael Honkanen, Teemu Jaaranen, Emil Jacobsson, Niilo Jauhola, Emil Kallo, Heta Kyytinen, Juho Käki, Tuure Pelkonen, Aleksanteri Romppanen, Eeli Salmikivi, Jian Salminen, Mico Taininkoski
  • todeta, että puheenjohtajana toimii Tuure Pelkonen, 1. varapuheenjohtajana Heta Kyytinen ja 2. varapuheenjohtajana Niilo Jauhola.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kasvatus ja sivistys, nuorisovaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.