Kunnanhallitus, kokous 15.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 437 Aluevaalit 2022, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen

TUUDno-2021-1692

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Ilkka Ruuska, vs. kunnanlakimies, ilkka.ruuska@tuusula.fi

Perustelut

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 12.–18.1.2022. 

Vaalilain 9 §:n mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat mm:

  • ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi
  • sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.
     

Perustuslain 14 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän nojalla kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

Kunta päättää itsenäisesti ja oman harkintansa mukaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Lisäksi kunnanhallitus määrää ennakkoäänestysajanjakson puitteissa ennakkoäänestyspaikan aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat. Jokaisen ennakkoäänestyspaikan nimen, käyntiosoitteen ja päivittäisen aukioloajan on käytävä ilmi kunnanhallituksen päätöksestä.

Kotimaassa yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja, joissa kuka tahansa äänioikeutettu voi äänestää, ovat kunnanhallituksen päättämät kunnan virastot, postikonttorit ja muut paikat. Ennakkoäänestyspaikat on sijoitettava sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestystilan on oltava riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisilta ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat. Liikuntavammaisten ja muiden liikuntaesteisten ennakkoäänestämismahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota. Äänestyspaikalla mahdollisesti olevat kynnykset ja portaat on varustettava esimerkiksi sellaisella luiskalla, että sähkökäyttöistä pyörätuolia tai rollaattoria käyttävillä on esteetön pääsy äänestystilaan.

Ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina päivinä ennakkoäänestysajanjaksona, jollei kunnanhallitus erityisistä syistä toisin määrää. Erityisenä syynä kyseeseen tulee lähinnä kunnan tai kunnan osan vähäiseksi arvioitu ennakkoäänestäjien määrä.

Vaalilain 48.1 § mukaisesti ennakkoäänestystä ei saa toimittaa arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen.

Kuntavaaleissa 2021 Tuusulan kunnalla oli ennakkoäänestyspaikat Tuusulan pääkirjastossa, Hyrylän S-Marketin kiinteistössä, Riihikallion koululla, Kellokosken kirjastossa ja Jokela-talolla.   

Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään 5.11.2021 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että yleinen ennakkoäänestys 12.–18.1.2022 aluevaaleissa järjestetään Tuusulan kunnassa seuraavasti:
     

1. Tuusulan pääkirjasto
Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika:
ke, to ja pe klo 9–20
la klo 10–16
su klo 12–16
ma ja ti klo 9–20

2. S-Market Tuusula
Hyrylänkatu 6, 04300 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika:
ke, to ja pe klo 9–20
la klo 10–16
su klo 12–16
ma ja ti klo 9–20

3. Kellokosken kirjasto
Kuntotaival 2 B, 04500 Tuusula

Päivittäinen aukioloaika:
ke, to ja pe klo 12–20
la ja su klo 12–16
ma ja ti klo 12–20

4. Jokela-talo
Keskustie 20, 05400 Jokela

Päivittäinen aukioloaika:
ke, to ja pe klo 12–20
la ja su klo 12–16
ma ja ti klo 12–20

5. Riihikallion koulu
Pellavamäentie 15, 04320 Riihikallio

Päivittäinen aukioloaika:
ke, to ja pe klo 12–20
la ja su klo 12–16
ma ja ti klo 12–20
 

  • että ennakkoäänestys toimitetaan Jokelan vankilan ja sairaaloiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden (entisen terveyskeskussairaalan akuutti jatko- ja kuntoutusosasto ja kotiutus- ja arviointiyksikkö) lisäksi myös seuraavissa toimintayksiköissä: Mainiokoti Kerttuli, Hoivakoti Elisabeth ja Eemil, Riihikallion palvelukeskus (Tuusulan kunnan ja Yrjö & Hanna Oy:n palveluasumisyksiköt), Riihikoto, Valmennuskoti Rykmentti ja Ykköskoti Lotta, Hoivakoti Isokarhu, VetreaElo Venny sekä Martta Augusta -koti, Kustaa Aadolf -koti ja Ester Matilda -koti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
Ilkka Ruuska, vs. kunnanlakimies, ilkka.ruuska@tuusula.fi

Perustelut

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 12.–18.1.2022 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin).

Vaalilain 9.3 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Erityisistä syistä äänestyspaikka voidaan sijoittaa äänestysalueen tai kunnankin ulkopuolelle, jollei siitä aiheudu äänestäjille kohtuutonta haittaa.

Valtuusto on päättänyt, että Tuusulan kunnassa on seuraavat 15 äänestysaluetta:

001 Kirkonkylä
002 Rusutjärvi
003 Paijala
004 Tuomala
005 Ruotsinkylä
006 Jokela
007 Vanhakylä
008 Kellokoski läntinen
009 Hyrylä
010 Vaunukangas
011 Riihikallio I
012 Lepola
013 Riihikallio II
014 Hyökkälä
015 Kellokoski itäinen

Lisäksi valtuusto on määrännyt ne henkilöt, joita väestötietojärjestelmässä ei ole merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuulumaan Kirkonkylän äänestysalueeseen.

Ehdotetut äänestyspaikat ovat samat kuin mm. vuoden 2021 kuntavaaleissa.

Tiedot yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista on ilmoitettava oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään 5.11.2021 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että aluevaaleissa vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat:
     

001    Kirkonkylä, Kunnantalo, Kotorannankuja 10, 04310 Tuusula

002    Rusutjärvi, Rusutjärven koulu, Rusutjärventie 258, 04370 Rusutjärvi

003    Paijala, Paijalan koulu, Paijalantie 44, 04300 Tuusula

004    Tuomala, Tuomalan koulu, Kansanopistontie 41, 04380 Tuusula

005    Ruotsinkylä, Ruotsinkylän koulu, Rävbäckinkuja 29, 04360 Tuusula

006    Jokela, Jokela-talo, Keskustie 20, 05400 Jokela

007    Vanhakylä, Vanhankylän koulu, Vanhankylän koulutie 109,
          04390 Jäniksenlinna

008    Kellokoski l., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski

009    Hyrylä, Mikkolan koulu, Pähkinämäentie 215, 04300 Tuusula

010    Vaunukangas, Vaunukankaan koulu, Vaunukankaantie 3, 04300 Tuusula

011    Riihikallio I, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula

012    Lepola, Lepolan koulu, Visantie 1, 05400 Jokela

013    Riihikallio II, Riihikallion koulu, Pellavamäentie 15, 04320 Tuusula

014    Hyökkälä, Hyökkälän koulu, Kirkkotie 11, 04300 Tuusula

015    Kellokoski i., Kellokosken koulu, Koulutie 7, 04500 Kellokoski
 

  • pyytää sivistyksen toimialuetta ja tilapalvelut -palvelualuetta varaamaan äänestyshuoneistot vaalitoimitusta varten 23.1.2022 mahdollisuuksien mukaan koulun ensimmäisestä kerroksesta sellaisesta huonetilasta, johon on erillinen sisääntulo- ja ulosmenokäytävä sekä mahdollisuus odotustilaan sekä tarkistuttamaan, että vaalisermit ja -uurnat ovat ehjät
  • että vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 5.1.2022 lukien.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi
  • Ilkka Ruuska, vs. kunnanlakimies, ilkka.ruuska@tuusula.fi

Perustelut

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 12.–18.1.2022. 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Tarkoituksenmukaista olisi, että vaalilautakunnan varajäseniä olisi viisi. Varajäsenet kutsutaan mm. suorittamaan tuloslaskentaa.

Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. 

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä tahansa kunnassa.  Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan. Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Myös tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. 

Vaalilain 15 §:n mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. 

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaita asettivat mm. seuraavat äänestäjäryhmät:

Suomen Keskusta
Perussuomalaiset
Kansallinen Kokoomus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Vihreä liitto
Vasemmistoliitto
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto
Suomen ruotsalainen Kansanpuolue
Suomen Kristillisdemokraatit
Suomen Kommunistinen Puolue
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta
Liberaalipuolue - Vapaus valita
Piraattipuolue
Eläinoikeuspuolue
Kansalaispuolue
Feministinen puolue
Itsenäisyyspuolue                     
Sininen tulevaisuus
Suomen Kansa Ensin
Seitsemän tähden liike
Tuusulan puolesta ry.

Tuusulan kunnan alueella vaikuttavilta ryhmiltä on pyydetty esitykset edustajista vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin. 

        Tuusulan kunnan äänestysaluejako on seuraava:

        1. Kirkonkylä
        2. Rusutjärvi
        3. Paijala
        4. Tuomala
        5. Ruotsinkylä
        6. Jokela
        7. Vanhakylä
        8. Kellokoski-läntinen
        9. Hyrylä
        10. Vaunukangas
        11. Riihikallio I
        12. Lepola
        13. Riihikallio II
        14. Hyökkälä
        15. Kellokoski-itäinen

Kirkonkylän, Paijalan, Jokelan, Kellokoski-läntisen ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät oikeusministeriön sähköistä vaaliluetteloa. Paijalan ja Hyökkälän vaalilautakunnat käyttävät myös sähköistä tuloslaskentajärjestelmää. 

Vaalitoimikuntia on asetettu yleensä kaksi eli toinen Etelä-Tuusulassa ja toinen Pohjois-Tuusulassa toimitettavia laitosäänestyksiä varten. 

Nimettäessä henkilöitä vaalilautakuntiin ja toimikuntiin on heiltä saatava suostumus ja varmistettava, että heillä on mahdollisuus osallistua toimielimen työhön.

Vaalitoimikunnat työskentelevät ennakkoäänestysaikana. Vaalilautakunnat työskentelevät varsinaisena vaalipäivänä, jonka lisäksi tapahtuu tuloslaskenta klo 20 lähtien.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa vuoden 2022 aluevaaleja varten liitteen mukaisesti 
    • kuhunkin 15 äänestysalueeseen vaalilautakunnan
    • Etelä-Tuusulan vaalitoimikunnan ja Pohjois-Tuusulan vaalitoimikunnan
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

valitut, keskusvaalilautakunta, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.