Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 21.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 88 Linjamäen, Nahkelan ja Tuomalan kylien lähikoulujen säilyttäminen, aloite

TUUDno-2020-2659

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kati Lepojärvi teki Linjamäen koulun vanhemmat ry, Tuomalan kyläkoulun tuki ry ja Nahkelan koti-kouluyhdistys ry:n puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:

Kattava kouluverkko ja hyvä opetuksen laatu ovat olleet yksi Tuusulan menestystekijöistä. On Tuusulan kunnan vetovoimatekijä, että meillä on tarjota lähikoulu joka alueelle. Uudenlaisen etätyön aikakaudella lähikoulut ovat resurssi, jonka arvo kasvaa yhä useamman lapsiperheen muuttaessa pois suurista keskuksista. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa riskeerata mainettamme lapsiystävällisenä kuntana lakkauttamalla joiltain Tuusulan alueilta koulupalvelut kokonaan, sekä suosia heikompia vaihtoehtoja lasten koulumatkojen turvallisuuden hinnalla. 

Valtuustolle esitellyssä kouluverkon kehityssuunnitelmassa pyritään myös maalaamaan kuva vaihtoehdottomuudesta lähikoulujen lopettamisen suhteen, ja kerätystä materiaalista sekä tilastoista on nostettu esille lähinnä sitä tukevia osia. Aloitteessamme pyrimme oikaisemaan tätä valittua käsittelytapaa, sekä evausprosessin aikana ylläpidetyn kysymyksenasettelun aiheuttamaa vinoumaa itsessään. 

Linjamäen koulu
 
Linjamäen koulu on kulttuurihistoriallisesti arvokas, yli 100-vuotias lisäsiivellä laajennettu hirsirakennus, jonka purkamista ei olisi syytä harkita kevyin perustein. Koulun sisäilman laatuun tartuttiin sekä investoimalla koneelliseen ilmanvaihtoon että hyvin yksinkertaisesti: siivoamalla. Rakennuksen kunto on edelleen hyvä, ja toisin kuin ennakkovaitusten arvioinnin koosteessa väitetään, koululla on myös tilaa kasvaa. Yksi luokkatila rakennuksen lisäsiiven ei ole vakituisessa opetuskäytössä, kuten ei myöskään käsityöluokka. Kouluverkon kehittämiseksi voitaisiin Linjamäen vajaakäytöllä olevia tiloja käyttää hyödyksi sekä sinne suunnatulle suuremmalle oppilasmäärälle, että uusille kehityshankkeille, jotka hyödyntäisivät koulun vahvuuksia eli rauhallisuutta ja lähiluontoa. 

Tilastoissa nähtyyn Linjamäessä aloittavien uusien oppilaiden määrän laskuun on merkittävästi vaikuttanut iltapäiväkerhokyydityksen puuttuminen. Kyyditys saatiin vihdoin järjestettyä tämän vuoden alusta, mutta sen vaikutus uusien oppilaiden kouluvalintoihin näkyy vasta ensi vuoden tammikuusta lähtien. Myöskään kouluvalinnoissa ajankohtaista tietoa Linjamäen koulusta ei ole ollut saatavilla Tuusulan kunnan verkkosivuilla olleen virheen vuoksi vuosiin, joka sekin tilanne korjattiin vasta tänä vuonna. Pidemmässä juoksussa Linjamäen oppilasmääriä on vähentänyt Kellokosken koulun ryhmäkokojen tasaaminen edellisen koulujohdon aikakaudella. Kotinsa sijainnin puolesta siis Linjamäkeen sopineita ja lopulta heidän sisaruksiaan on osoitettu ensisijaisesti Kellokosken kouluun. Annettujen lupausten mukaan tämän ei kuitenkaan pitäisi enää jatkua nykyisen koulu- ja sivistystoimen johdon aikana. 

Linjamäen lakkauttamisesta kaavailtujen säästöjen myös huomattiin perustuvan osittain niihin viime vuosina koholla olleisiin kuluihin, joiden vaikutusajaksi arvioitiin luvattu 10 vuoden jatkoaika.
 
Evausprosessin osalta Linjamäessä asuvien vanhempien huoli lastensa koulumatkan turvallisuudesta vaikuttaa aliarvioidulta. Monelle oppilaalle matka Kellokosken kouluun jäisi alle viiden kilometrin, joten kuljetusta ei saada, mutta osa tuosta matkasta jouduttaisiin kulkemaan autoteiden pientareita pitkin. Eron käsityksissä koulumatkan turvallisuudesta voi selittää se, ettei Linjatien pohjoispäätä ja Niittykulmantien länsipäätä ole saatu mukaan vaarallisten tieosuuksien luetteloon vanhempien pyynnöistä huolimatta. Ensimmäinen on erittäin mäkinen ja jälkimmäinen erittäin mutkainen, joten näkyvyys on huono. On syytä huomioida, että muutamakin vakava liikenneonnettomuus voi lopulta johtaa sairaus- ja sosiaalikulujen muodossa jopa suurempiin taloudellisiin menetyksiin kuin mitä Linjamäen koulun lopettamisella toivotaan saavutettavan.
 
Tuomalan koulu 

Tuomalan koulu ei ole vain lasten ja vanhempien arjen sujuvuuden ja elämänlaadun ehdoton edellytys. Koulu on myös historiallisen kylän sydän, johon kyläläiset kokoontuvat harrastamaan ja viettämään juhlia. Koulun piha on lasten suosima leikkikenttä, joka alueelta puuttuisi kokonaan, ellei koulua olisi. Koulu on alueen yhteisöllisyyden keskeisin tekijä.
 
Suurille koulu keskuksille on oltava vaihtoehtoja. Ala-asteen tulisi aina olla lähellä, realistisen pyöräilymatkan päässä oleva koulu. Tuomalan koulun toiminta perustuu yhteisölliseen, tieteeseen nojaavaan hyvinvointipedagogiikkaan yhdistäen koululaisten lisäksi myös heidän perheitään ja koko kylää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemah kyselyn mukaan lapset viihtyvat merkittavasti keskimaäraistäparemmin Tuomalan koulussa verrattuna koko Tuusulaan ja koko maahan. (THL 2019) 

Tuomalan koulun oppilasmäärän ei ennusteta laskevan. Kotikuntakorvaukset tuovat kunnalle tuloja- ja koulun sulkemisen myötä kotikuntakorvauksia jouduttaisiin maksamaan muille kunnille oppilaiden hakeutuessa Kirkonkylän koulua lähempänä oleviin kouluihin Järvenpään puolelle. Pieni lähikoulu on myös kuntaan muuttamista harkitsevalle tärkeä vetovoimatekijä ja vaikuttaa kunnan imagoon positiivisesti. 

Lähikoulun merkitys lapsille on suuri. Yli neljän kilometrin päässä sijaitseva koulu merkitsisi itsenäisen koulumatkan sijaan kyyditysten tarvetta. Kunnan lisääntyvät kyyditys kustannukset söisivät osan muutenkin kyseenalaisista säästöistä. Vanhemmat kyyditsisivät lapsiaan kouluun ja takaisin, mikä ei ole kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista. Omatoimisen, itsenäisyyttä kasvattavan ja arkiliikuntaa lisäävän kävellen tai pyörällä tehdyn koulumatkan sijaan lapset odottelisivat kyytejä, ja heidän koulu päivänsä pituus kasvaisi merkittävästi, mikä heikentäisi mahdollisuuksia harrastamiseen ja vähentäisi liikkumista. 

Tuomalan koulu on sisäilmaltaan terve. Tilat ovat toimivat ja riittävät. Rakennuksen lämmitykseen on investoitu liittämällä se kaukolämpöverkkoon, ja tieto- ja viestintätekniikkaa on kehitetty. 

Konsulttien on kyettävä ehdottamaan parannuksia vaikuttaakseen tehokkaalta. Laskelmia voi tehdä perustuen lukuihin, kuten sisäisiin vuokriin, joiden perusteita on vaikea hahmottaa, ja perustella, mutta joiden avulla pystytään esittämään, että suuria säästöjä olisi saavutettavissa pienten koulujen sulkemisella. On kuitenkin todettu, että näin ei ole. 

Esitettyihin lukuihin, kuten yliarvioituun korjausvelkaan ja sisäiseen vuokraan, on syytä suhtautua harkitsevasti. 

Miksi sulkea toimiva, tehokas, laadukas yksikkö, jonka merkitys oppilaille ja koko alueelle on korvaamaton, kun sulkemisella ei edes saavuteta merkittäviä säästöjä, mutta kylläkin heikennetään merkittävästi koko yhteisön hyvinvointia, elämänlaatua, ja Tuusulan kunnan houkuttelevuutta asuinpaikkana? Olisi myös hyvä selvittää Järvenpään kanssa mahdollisuutta samankaltaiseen yhteistyösopimukseen, mitä Tuusulalla on Mäntsälän kanssa Kellokosken yläkoulun osalta. 

Nahkelan koulu 

Nahkelan koulu on suhteellisen uusi (rak. v. 2005) ja se on erinomaisessa kunnossa eikä sinne ole lähivuosina tarvetta suurille investoinneille. Nahkelan koulu on sisäilmaltaan puhdas. Koulua on voitu ja voidaan edelleen käyttää väistötilana huonosta sisäilmasta kärsivien koulujen oppilaille. Nahkelan koulu on tieto- ja viestintäteknisten laitteiden osalta hyvin varusteltu ja taitoaineiden opetustilat ovat ajanmukaiset. Nahkelan koulussa on myös väestönsuoja. 

Meneillään olevan valtuustokauden pormestariohjelmaa on kirjattu seuraavasti: " Kouluverkon osalta ei ole välittömiä muutostarpeita. Alakoulujen tulee olla lähikouluja ja sen vuoksi niitä ei vaalikauden aikana suljeta. Poikkeuksena mahdolliset sisäilmaongelmat tai oppilasmäärän merkittävä lasku. Siksi kriteereiksi laaditaan oppilasmäärään ja koulukiinteistöjen kuntoon liittyvät periaatteet." Nahkelan koulun oppilasmäärä on pysynyt vakaana viimeiset lähes 10 vuotta, ja koulu kiinteistö on erinomaisessa kunnossa. 

Nahkelan koulun tulokset ovat olleet erinomaisia Tuusulan kunnan viihtyvyyskyselyissä. Nahkelan koulun piha-alue toimii lasten, nuorten ja aikuisten kohtaamispaikkana sekä lähialueen ainoana liikunta- ja harrastuspaikkana. Nahkelan koti-kouluyhdistys Ry ja kyläyhteisö ovat aktiivisia. Nahkelan koulu tekee yhteistyötä muiden koulujen kanssa ja sen opetusmenetelmät ovat nykyaikaiset laaja-alaisine oppimiskokonaisuuksineen. Nahkelan koulun liikuntasali on iltakäyttäjien aktiivisessa käytössä joka arki-ilta ja viikonloppuisinkin. 

Nahkelassa lähikoulun lakkautus tarkoittaisi 30-45 kuljetusoppilasta lisää. Tämä tarkoittaa n. 30 000 - 45 000 euroa lisäkuluja. Vaikka koululainen saisi kuljetuksen koululle, niin kuljetusoppilaana oleminen on aikatauluihin sidottua arkea eikä ole mahdollista ainakaan ilman lisäjärjestelyjä jäädä esim. koulun jälkeen koulun pihalle leikkimään kavereiden kanssa. 

Nahkelan koulun oppilaskohtainen kustannus on suunnilleen kunnan keskitasoa. Oppilas vie keskimääräisen kustannuksen keskimäärin vastaanottavaan kouluun. Kun tähän lisätään vielä lisääntyvät kuljetuskustannukset, ei koulun lakkautuksesta tulisi todellisia säästöjä. 

Aloitteemme 
Tuusulan kunnan kouluverkon tilaa ja Linjamäen, Tuomalan ja Nahkelan lähi koulujen kuntoa selviteltiin viimeksi vain joitakin vuosia sitten, ja sen perusteella välitöntä korjaustarvetta vailla oleville koulujen toimintaa päätettiin jatkaa. Lupauksesta helpottuneena kouluihin tehtiin investointeja oppimisympäristön parantamiseksi luvatulle ajalle. Koronaepidemian aiheuttamien taloudellisten säästötoimien alla kelkka on kuitenkin kääntynyt, eikä hyvinvoinnin kääntäminen lyhyen tähtäimen rahoitusongelmaksi ei ole mielestämme perusteltua.
 
Lähikoulujen lakkauttamisen perusteeksi on esitetty erittäin pitkän aikavälin oppilasmääräennusteita. Erittäin pitkän aikavälin tilastot ovat hyödyllisiä ohjenuoria, mutta niiden hyväksyminen täysin kritiikittä ei myöskään voi olla ainoa peruste mittaville muutoksille. Säästettävien kulujen perusteluina taas on käytetty osin juuri niitä investointeja, jotka tehtiin pidennetyn toiminta-ajan turvaamiseksi. Emme myöskään usko kehityssuunnitelman esittämien säästöjen korjausveloissa, rakennusten jälleenkäyttöarvon hinnan, myynnin tai tontittamisen arvioidun tuoton olevan realistinen. 

Lähikoulujen osalta kehittämissuunnitelmaan ei ole sisällytetty lainkaan näiden koulujen toimintaa edistäviä toimenpiteitä, jonka sijaan olisi suotavampaa nähdä lähikoulut voimavaroina niiden erityisvahvuudet huomioon ottaen. Pääkaupunkiseudulla luonto- ja lähiympäristöarvoiset oppilaitokset nähdään kehityksen kärkihankkeina, mutta Tuusulan kunta sitä vastoin ei vaikuta huomaavan oman lähiympäristönsä mahdollisuuksia houkutella uusia lapsiperheitä alueille, jollaisia ei voida rakentaa tilaustyönä. Kehittämissuunnitelmassa asia kärjistetään ja esitetään, että resurssien pienentyessä olosuhteet vain kurjistuvat. Tämä valittu lähestymiskulma on näkynyt varsinkin ennakkovaikutusten arvioinnin prosessin kiireellisyydessä ja puutteellisuudessa. Järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa kuntalaisten puheenvuoroille oli varattu selvästi liian vähän aikaa, eikä alkuperäistä kysymyksenasettelua itsessään suostuttu missään vaiheessa kyseenalaistamaan, vaikka sitä jatkuvasti yritettiin tuoda esille. Erityisen silmiinpistävää evaus­prosessissa oli valinta nostaa esille avoimista vastauksista vain muutamia erillisiä lauseita ja painottaa tilattua kysymyksenasettelua sen sijaan. Tässä laadullisen tutkimusasetelman valitseminen määrällisen sijaan olisi tarjonnut huomattavaa lisäarvoa. Mikäli tilanne kuitenkin saadaan korjatuksi, on valtuutettujen syytä tutustua kuntalaisten arvioihin omakätisesti materiaalin tultua heidän nähtäväkseen. 

Tosiasiassa, lähikoulujen edustajien toiveissa ei ole pitää kiinni kynsin hampain saavutetusta asemastaan, vaan olla mahdollistajina yhä laajenevien yhteiskunnan tarpeiden ja mahdollisuuksien verkostossa. Kaikki sulkemisuhan alla olevat lähikoulut yhdistettynä ympärillään olevaan kyläänsä voivat tarjota oppimisympäristöinä palveluita, joita suunniteltavat massakampukset eivät pysty toteuttamaan. Edustajat toivovat ensisijaisesti toiminnan kehittämistä lähikoulun omien vahvuuksiensa varaan sekä oppilasmäärien että tilojen käytön lisäämistä yhteistyössä muiden kouluverkoston yksiköiden kanssa ja uusia hankkeita oppilaiden hyvinvoinnin, tutkimuksen ja ympäristövaikutusten saralla. 

Oppilasmääräennusteiden perusteeksi kerätyt tilastot ja tutkimukset perustuvat pääosin tietoon ja metodologioihin ajalta ennen Covid-19 pandemian puhkeamista. Koronaepidemian myötä yhteiskunnallinen käsitys etätyön mahdollisuuksista on kuitenkin yhdessä suuressa harppauksessa valtavasti muuttunut. Trendi ei tue kehityssuunnitelman arvioinnin luotettavuutta niiden perheiden lukumäärästä, jotka näkevät mahdollisuuksiensa joukossa muuttamisen maaseutumaiseen ympäristöön perheen perustamiseksi pääkaupunkiseudun kehyskunnissa. Oman strategiansakin periaatteiden vuoksi olisi tässä tilanteessa viisaampaa odottaa ensin yhteiskunnan kehysten asettumista uusiin uomiinsa. Vasta vuosia suurten yhteiskunnallisten muutosten jälkeen voidaan niinkin suurista linjoista kuin kehyskuntiin tapahtuvasta sisäänmuutosta tehdä perusteltavasti luotettavaan tietoon pohjautuvia päätöksiä. 

Uskomme, että lähikoulujen palvelualueet tulevat olemaan yhä merkittävämmässä asemassa Tuusulan kehittymisessä monipuolisemmaksi ja houkuttelevammaksi kohteeksi uusille lapsiperheille. Lähikouluja ei ole syytä lakkauttaa, vaan nähdä niiden jatkuva toiminta voimavarana Tuusulan kasvulle ja hyvinvoinnille kaikilla sen alueilla. Kerran purettuina ja tonttimaaksi myytyinä niiden suuria mahdollisuuksia asukasrakenteen kehittämiseksi ei vain ole mahdollista saada enää koskaan takaisin. 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Tiina Simons, vs. sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Katja Elo, kehittämispäällikkö vs., katja.elo@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

  

Ennakkovaikutusten arviointi on toteutettu monista näkökulmista ja laajasti osallistaen  

Osana palveluverkkosuunnitelman tarkistamista vuonna 2020 on syksyllä 2020 toteutettu laaja ennakkovaikutusten arviointi palveluverkkosuunnitelman vaikutuksista Linjamäen, Nahkelan ja Tuomalan kouluihin. Ennakkovaikutusten laajassa arvioinnissa on tuotettu tietoa päätöksenteon tueksi siitä, mitä vaikutuksia mahdollisilla palveluverkon muutoksilla on. Keskeisenä tehtävänä on ollut arvioida eri yksiköiden osalta sitä, mitä vaikutuksia on sillä,   
 

  • jos koulu yhdistyy läheisyyteen rakentuviin tai rakentuneisiin monitoimikampuksiin  

  • jos koulu säilyy omana itsenäisenä yksikkönään  

  • jos koulu yhdistyy toisen yksikön kanssa.  


Ennakkovaikutusten arvioinnissa on käsitelty seuraavat näkökulmat:  
 

  • Kuntalaisvaikutukset, eli ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia mm. hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta   

  • Ympäristövaikutukset, eli ihmisten elinoloihin, terveyteen ja viihtyvyyteen liittyviä vaikutuksia   

  • Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset, eli vaikutukset eri organisaatioiden välisiin suhteisiin, organisaation tehtäviin tai menettelytapoihin, luottamuselinten toimintaan, henkilöstöön tai hallintoon  

  • Taloudelliset vaikutukset kunnan tuloihin tai menoihin joko niitä lisäämällä tai vähentämällä 

  • Strategiavaikutukset, strategian päämäärät ja keskeisimmät kokonaisuudet sekä valtuustokauden tavoitteet ja vuositavoitteet, strategiaa teoiksi vievät ohjelmat ja strategiset asiakirjat (mm. hyvinvointisuunnitelma)  

 
Ennakkovaikutusten arviointia varten on kerätty tietoa:  
 

  • Järjestämällä kuntalais- ja vanhempainillat kouluilla: Linjamäki 10.9.2020, Tuomala 15.9.2020 ja Nahkela 29.9.2020  

  • Järjestämällä henkilöstötilaisuudet ja kuulemiset kouluilla   

  • Linjamäki: henkilöstötilaisuus 8.9.2002 ja kuuleminen 20.10.2020  

  • Nahkela: henkilöstötilaisuus 15.9.2020 ja kuuleminen 19.10.2020  

  • Tuomala: henkilöstötilaisuus 8.9.2020 ja kuuleminen 6.10.2020  

  • Työskentelemällä lasten kanssa toteuttamalla lasten kuuleminen lasten omilla kouluilla 22.9.-9.10.2020  

  • Toteuttamalla kyselyt huoltajille, henkilöstölle, kuntalaisille ja luottamushenkilöille (15.-30.9.2020). Kyselyn ja analyysin on toteuttanut Owal Group Oy  

  • Pyytämällä lausuntoja oppilaskunnilta, vanhempainyhdistyksiltä, neuvostoilta sekä muilta rekisteröidyiltä yhdistyksiltä ja toimijoilta (15.9.-9.10.2020)  

  • Laatimalla taloudellisia selvityksiä (syys-lokakuu 2020) sekä tuottamalla tietoa ja tilastoja (syys-lokakuu 2020)   

 
Tärkeä osa ennakkovaikutusten arviointia on ollut arvioida vaikutuksia lasten osalta ja lasten itsensä tekemä arviointi asiaan. Lapsivaikutusten arviointi koostuu mm. oppilaskuntien ja neuvostojen lausunnoista sekä lasten ja nuorten kuulemisesta, joka on toteutettu koulujen ja opettajien toimesta 22.9.-9.10.2020.  

 
Lapsivaikutusten arviointi on toteutettu seuraavalla tavalla:  

  • Oppilaskuntien lausunnot - lausuntopyynnöt on lähetetty oppilaskuntien ohjaaville opettajille 15.9.2020  

  • Lapsi- ja perheasioiden neuvoston lausunto asiasta lasten ja perheiden näkökulmasta, myöskin muut neuvostot ovat voineet asiasta lausua, kuten nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto tai ikäihmisten neuvosto - sama lausuntopyyntö lähtenyt neuvostoille  

  • Koulujen vanhempainyhdistysten lausunnot  

  • Lasten kuuleminen, joka toteutetaan lasten ikä huomioiden omassa koulussa. Tähän koulut ovat saaneet halutessaan tukea.  

  • Laajana toteutetussa pienten koulujen ennakkovaikutusten arvioinnissa on kuntalaisvaikutuksia arvioivassa kyselyssä vastaajina olleet huoltajat. Kyselyssä huoltajat ovat arvioineet vaikutuksia lastensa ja perheidensä näkökulmista.  

 
Oppimisympäristöjen kehittämisen tavoitteet 

Ennakkovaikutusten arvioinnissa on tuotu esille Tuusulan kunnan palveluverkkosuunnitelma ja siinä kirjatut tavoitteet oppimisympäristöjen kehittämiselle. Tuusulassa ei olla luomassa avoimia oppimisympäristöjä, vaan kehittämässä oppimisen laatua paremmaksi ja turvaamassa tasa-arvoisen opetuksen järjestämistä. Tuusulassa on julkaistu 2019 palveluverkon kehittämisen tueksi uusien oppimisympäristöjen kehittämisen ohjeistus Iloisen oppimisen Tuusula -käsikirja. Käsikirjassa on huomioitu erilaiset muunneltavien ja joustavien oppimisympäristöjen haasteet kuten akustiikka ja työrauha. Tuusulassa on luotu malli suunnitella erilaiset oppimista tukevat tilaratkaisut. 

 

Oppilasmäärien kehitys 

Oppilasmäärien näkökulmasta Linjamäen ja Nahkelan oppilasmäärä on supistunut ja vaihdellut. Tuomalan oppilasmäärä on pysynyt suhteellisen vakiona viimeisen kymmenen vuoden aikana, osittain Järvenpäästä tulevien oppilaiden myötä, Tuomalan koulun oppilaista n. 35 % tulee muualta kuin Tuusulasta. Koska Tuusulan koko kunnan oppilasmäärä on laskeva syntyvyyden vähenemisen vuoksi, myöskään näiden yksiköiden oppilasmäärään ei ole ennustettavissa kasvua.   

Tuusulassa on laadittu syyskuussa 2021 uudet 0.75 prosentin kasvutavoitteen huomioivat väestöennusteisiin perustuvat oppilasennusteet sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille. Yksiköiden oppilasmäärien lasku on tämän päivitetynkin ennusteen mukaan huomattava. 10 vuoden kuluessa oppilasmäärän väheneminen Tuusulassa on ennusteen mukaan noin 850 oppilasta, ja kasvua on ennustettu vain Rykmentinpuiston alueelle. Tuusulan tuleva kasvu ohjataan keskustoihin ja niitä ympäröiville asemakaava-alueille sekä tulevaisuudessa yleiskaavaehdotuksessa tunnistetuille asemakaavoitettaville asuinalueille. Kasvua ei ohjata haja-rakennusalueelle, jossa koulut sijaitsevat. Tuomalan alueen kehittyminen ajoittuu vuoden 2040 jälkeen, jolloin yleiskaavan asuntovaranto on merkittävin osin toteutunut. Juna-asemaan tukeutuva reservialue toteutuu aikanaan tehokkaana, jolloin sinne tarvitaan monitoimikampus-tasoiset sivistyspalvelut. 

 

Koulukiinteistöt 

Kiinteistöjen näkökulmasta Nahkela on hyvässä kunnossa, Linjamäen koulu kohtalaisessa kunnossa ja Tuomalan koulu tyydyttävässä (osin välttävässä) kunnossa. Tuomalan koulu tulisi tarvitsemaan noin 700 000 euron perusparannuksen (selvitys osana ennakkovaikutusten arviointia). Tuusulan pormestariohjelmassa (2020) on mainittu, että mikäli pienten koulujen oppilasmäärä laskee merkittävästi tai koulun kunto heikkenee, tulee koulun jatkoa tarkastella. 

Sivistyksen toimialueelle oli vuonna 2020 asetettu yhteensä 1,2 milj. euron säästöt vuodelle 2021. Näiden laajojen säästöjen toteuttaminen ei ollut mahdollista toteuttaa ilman laadullisia leikkauksia, jotka kohdentuvat laajaan oppilaspintaan tai ilman palveluverkon muutoksia. Palveluverkosta tuleva säästö ei ole kertaluontoinen vaan sen säästövaikutus on pitkäjänteinen. Niin lausunnoissa kuin kyselyissä nousi huoli siitä, että mikäli kyläkoulu lakkautettaisiin, jäisi kiinteistö kunnan huollettavaksi. Tämän vuoksi näemme, että on äärimmäisen tärkeää, että vapautuvia kiinteistöjä lähdetään aktiivisesti jatkojalostamaan ja myymään.  

 

Hyvinvoinnin edistäminen ja kasvun ja oppimisen tukeminen 

Tuusulan kaikissa kouluissa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on keskeistä. Kouluterveyskysely ja Tuusulan kunnan hyvinvointisuunnitelma määrittävät tehtävää hyvinvointityötä. Lasten ja nuorten hyvinvointi koostuu myös lasten ja nuorten psykososiaalisista taidoista, joita ovat ihmissuhdetaidot, ristiriitojen ja ongelmien ratkaisutaidot ja kokemusten ilmaisutaito. Näitä taitoja edistämme varhaiskasvatuksessa, kouluissa, nuorisopalveluissa yhteisö- ja ryhmämuotoisilla tavoilla. Ne mahdollistavat osallisuuden ja lisäävät vahvuuksia. Keskitymme positiiviseen ja lapsikeskeiseen pedagogiikkaan, jossa oppiminen lähtee lasten ja nuorten vahvuuksista. Samoin kiusaamisen ehkäisytyötä tehdään suunnitellusta ja koordinoidusti.  

Kunnan kaikissa kouluissa on vastattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyyn vuonna 2019. Kunnan eri koulujen välillä ei ole havaittavissa koulujen kokoon liittyen merkittäviä eroja kouluviihtyvyyden tai turvallisuuden kokemuksissa. Sekä kunta- että yksikkötasolla kouluterveyskyselyn tuloksia hyödynnetään laajasti toimintakulttuurin kehittämisen tukena. Kaikissa yksiköissä nostetaan tuloksista sekä myönteisiä ilmiöitä että kehittämisen kohteita ja pohditaan niihin vaikuttaneita syitä yhdessä oppilaiden, henkilöstön ja huoltajien kanssa.  Uudet kouluterveyskyselyn tulokset ovat saatavilla valtakunnallisesti, kunta- ja yksikkö-kohtaisesti myöhemmin tänä syksynä kyselystä, joka toteutettiin keväällä 2021. 

Lukuvuonna 2021-22 toteutetussa huoltajakyselyssä huoltajien tyytyväisyys opetuksen laatuun pysyi samana tai nousi kaikissa Tuusulan kouluissa. Koulun koko ei näy huoltajakyselyn eri osioissa tyytyväisyyttä selittävän tekijänä. Opetuksen laatuun sekä kouluympäristön viihtyisyyteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä keskiarvot ovat korkeita kaiken kokoisissa yksiköissä.  

 

Kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen 

Oppilaan tuen järjestämisessä moniammatillisuus on keskeistä. Tuen tulisi olla saatavilla oppilaan omassa koulussa, ja laadukkaiden moniammatillisten palvelujen saatavuuden takaaminen edellyttää toimintojen keskittämistä. Tuen asioissa monipuolisimmat palvelut ovat laajemmin saatavilla isommissa yksiköissä.  

Yhteistyössä Keusoten kanssa koulutetaan oppilashuollon henkilöstö vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien käyttöönotossa. Tavoitteena on, että sivistyksen toimialueen ammattilaiset saavat uusia menetelmiä käyttöönsä, joilla ennaltaehkäistään mielenterveyden ongelmien eskaloitumista vaativimmiksi haasteiksi. Keskiössä ovat masennukseen ja ahdistukseen puuttuminen vaikuttaviksi todettujen interventioiden avulla. Lapsen ja nuorten hyvinvointia tulee tukea myös lapsen kasvuympäristön hyvinvoinnin kehittämisen kautta. #uuttakoulua- hankkeessa on pohdittu uusia tapoja kehittää kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja näitä havaintoja jalkautetaan osaksi yksiköiden toimintaa. Nämä asetetut tavoitteet toteutuvat kaiken kokoisissa yksiköissä. 

 

Yhteistyön mahdollisuudet opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi 

Opetussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan monenlaista osaamista henkilöstöltä ja monimuotoisia tiloja, joissa eri oppilaineita on mahdollista opettaa tavoitteiden mukaisesti. Taide- ja taitoaineiden opetustilat ovat monipuolisempia isommissa yksiköissä. Valinnaisaineissa on mahdollista toteuttaa laajempi valinnaisaineiden tarjonta, kun opettajia on enemmän ja useamman oppilasryhmän kautta tulevaa resurssia voidaan kohdentaa rinnakkaisluokka- ja vuosiluokkarajat ylittävästi. Yhteisopettajuuden kehittämisen mahdollisuuksia on tärkeää viedä eteenpäin kaikissa yksiköissä, koska siten opettajien osaamista voidaan käyttää oppilaiden erilaisiin oppimisen tarpeisiin vastaamiseksi hyödyksi. 

Koulupäivän yhteydessä tapahtuvan matalan kynnyksen kerho- ja harrastustoiminnan tarjonta on monipuolisempaa isoissa yksiköissä. Näiden harrastusten tarjoamiseksi Tuusulan kunta tekee yhteistyötä noin 20 paikallisen yhdistyksen ja seuran kanssa.  

Koulujen tehtävät ovat lisääntyneet ja monimuotoistuneet viimeisten 5-7 vuoden aikana. Tehtävien hoitamiseen liittyvät vastuut ovat rehtoreiden lisäksi opettajien työtehtäviä. Monien tehtävien kasautuminen samoille opettajille kuormittaa. Työn kuormittavuus on yksi henkilöstökyselyssä havaituista työssä jaksamista heikentävistä tekijöistä. Tavoitteena onkin tehtävien ja vastuiden tasainen jakautuminen mahdollisimman monelle opettajalle ja suuremmassa yksikössä jaetun johtamisen edellytykset ovat paremmat henkilöstömäärän ja monipuolisen osaamisen vuoksi. 

 

Iltapäivätoiminnan järjestäminen 

Iltapäivätoiminnassa viimeisten vuosien aikana on entistä useammin syntynyt tilanne, jossa keskitettynä hakuaikana maaliskuun loppuun mennessä ei ole tullut pienemmille kouluille riittävästi hakemuksia ryhmän perustamiseksi. Hakemuksia ei ole tullut riittävästi vielä toukokuunkaan aikana, mihin mennessä on määriteltävä tulevan lukuvuoden koulunkäynninohjaajien ja iltapäivätoiminnan ohjaajien resurssit. Oppilasmäärän väheneminen aloittavissa ikäluokissa vaikuttaa myös iltapäivätoimintaan paljon.  

Lukuvuonna 2021-22 Iltapäivätoiminnassa ryhmiä ei ole syntynyt enää Rusutjärvelle, Nahkelaan, Tuomalaan eikä Vanhaankylään. Edellisenä lukuvuonna 2020-21 ryhmää ei syntynyt myöskään Ruotsinkylän koululle.  

Lukuvuodesta 2020-21 lähtien Tuusulassa oppilaiden kuljetus koululta iltapäivätoimintapaikkaan on järjestetty kunnan toimesta, mikäli oppilaan omalle lähikoululle ei synnyt iltapäivätoiminnan ryhmää. 

 

Koulukuljetukset 

Osana ennakkovaikutusten arviointia on tehty arvio talousvaikutuksista. Siinä yhteydessä on tehty selvitys myös vaikutuksista koulukuljetusten järjestämisen kustannuksiin. Kustannusvaikutuksen kasvu on pienempi kuin muut taloudelliset säästöt ja vaikutusta pienentää se, että haja-asutusalueen kouluilla osa koulun oppilaista on tälläkin hetkellä oikeutettuja koulukuljetukseen. Vaikutukset oppilaiden koulupäivään ja mahdollisuuksiin osallistua esimerkiksi koulupäivän yhteydessä tapahtuvaan harrastustoimintaan tai kavereiden kanssa olemiseen on arvioitu osana lapsiin kohdistuvia vaikutuksia. 

 

Valtuustossa hyväksytyt kriteerit koulujen koolle toimintaedellytysten tarkastamiselle 

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 7.12.2020 § 120 Palveluverkkosuunnitelman päivityksen vuosille 2019 - 2026 ja päätti yhdistää Linjamäen koulun Kellokosken kouluun 1.8.2021 alkaen. Valtuusto päätti asettaa samalla seuraavat kriteerit koulujen koolle, jolloin niiden toimintaedellytyksiä tulee tarkastella: 

  • Koulun on oltava vähintään 3-ryhmäinen ja oppilaita tulisi olla vähintään 60 . 

  • Mikäli yksikköön kohdistuu laajoja korjauksia tai peruskorjausta, ei investointia tehdä, jos oppilaat voidaan yhdistää lähellä olevaan kouluun tai valmistuviin monitoimikapuksiin.  

 

Lopuksi 

Tuusulassa on eri kokoisten yksiköiden toiminnan tarkastelulle olemassa hyväksytyt periaatteet. 

Linjamäki on lakkautettu 1.8.2021 alkaen valtuuston päätöksen mukaisesti. Oppilaat ja henkilöstö ovat siirtyneet Kellokosken koululle, ja siirtymistä on tuettu Kellokosken ja Linjamäen yhteistoiminnalla. Linjamäen osalta ei ole tarkoituksenmukaista avata keskustelua asiasta uudelleen.  

Koulujen koko ja toimintaedellytykset -kriteeristöä käytetään kaikkien yksiköiden tarkastelussa yhdenvertaisesti. Tuomalan ja Nahkelan koulujen osalta valtuuston hyväksymät kriteerit koulujen koolle ja toimintaedellytysten tarkastelulle ovat edelleen tarkoituksenmukaisia ja perusteltuja.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Simons, vs. sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa Kati Lepojärven esittämän Linjamäen koulun vanhemmat ry:n, Tuomalan kyläkoulun tuki ry:n ja Nahkelan koti-kouluyhdistys ry:n aloitteen 9.11.2020 § 125 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.